Eronnut mies! Kovin usein avioeron yhteydessä lapset jäävät äidilleen ja mies joutuu lähtemään yksin pois kotoa ja jättämään taakseen KAIKEN. Kerro minulle mies, mitä tuolloin ajattelit/koit? Lähditkö itse vai pakotettiinko sinut lähtemään? Mitä ajattelet siitä, että lapset ovat pois luotasi?
Terv. itse isättä kasvanut 25 v.
Terv. itse isättä kasvanut 25 v.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minun kohdalla ainakin yritetään saada minut tekemään päätös lähtemisen suhteen.
edellisessä erossa sama emäntä teki päätöksen,jolloin palattiin yhteen,nyt yrittää saada mut lähtemään,varmaan ois silloin helpompi hänen erota,mut ny on lapsi mukana kuvioissa....vaikeuttaa taas mun ero päätöstä.
Kauhea tilanne! Ymmärrän että sinun on henkisesti kauheaa jäädä, mutta kun on se lapsi mukana kuvioissa. Minut on jätetty lapsena ja se on hirveää. Uusperheessä eläminen on kauheaa! On myös kauheaa jos äidillä ukot vaihtuvat. Taistele! Älä anna periksi, lapsen vuoksi.
Näytä sille ämmälle pitkät!!! Ainakin omissa ajatuksissasi. Tiedän että sattuu kun toinen pitää ilmana, mutta voit ajatuksissasi "haistattaa" sille. Hän oli ehkä sinun suuri rakkautesi, mutta muista että aina löytyy joku parempi, joku rakastetumpi. Seuraavan kerran kun hän huutaa sinulle ja luulee että reagoit samalla tavalla kuin ennen, oletkin muuttunut, koska ajattelet että " sinä et ole mitään, löytäisin paremmankin vaikka olisit mitä". Mietis tätä!!!! On se nainen sitten mitä tahansa, sinä saisit varmasti ainakin saman tasoisen, mutta fiksumman. :)
KIITOS kaikille jotka ovat lukenee viestejäni ja rohkaisseet minua. jos vaimolta kysytäisiin niin näähän ois,sanonko,en sano,minua auttaa ja rohkaisee elämässäni eteen päin nämä tukemiset,kiitos kaikille :)
no niin kyllä se ero tilanne oli sekava ja täynnä vihaa ja katkeruutta . pettämistä ja alkoholin kans liian pitkälle meneminen joka oli kyllä meidän eron syy ja seuraus . joskus ex vaimon kans sovittiin että ei käytetä lapsia lyönti välineenä mutta mutta kun erosta on toista vuotta hän yht äkkii ei anna tavata lapsia!!!ei saa isä apua mistään kun katkera ex laittaa kapuloita rattaisiin ja puhuu mitä keksii ja tekee . kyllä olen saanut sellaisen kammon sossun naikkosista kun yrittää selvittää asiaa niin ei sitä isää uskota kun on jo luotu käsitys isästä jonka ex on luonut varmaan aika hyvin värittäen . no en minä muksujani jätä tekee ex mitä tahansa ......aikoi kyllä tehdä kaikkensa etten ikinä näkisi lapsia enää ja voitte kuvitella mitä kaikkea se pitää sisällään siis aivan kaiken!!käräjille mennään näin aluksi tapaamisista ja ja sillee . kerron myöhemmin lisää jos kiinnostaa
jos sotken täällä palstalla, en ole mies enkä eronnut, mutta tuo aihe kiinnostaa. Voisko ajatella että ero joskus voi olla hyväksi lasten ja isän välisessä suhteessa? Kun nykyisin on tuo jaettu huoltajuus... Isä joutuisi ottamaan täyden vastuun lapsista sen aikana kun ne ovat hänen luonaan -> paremmat välit?
En antanut erossa tuumaakaan periksi lasten suhteen ja se on kannattanut. Yhteishuoltajuus ja vuoroviikot, tosin lapset ovat minulla enemmän.Asiat sovittiin keskenään ja ei ole siten elatusmaksujakaan. Lapset tottuu ja on kaksi vanhempaa edelleen heille läsnä, pitää tietysti asua lähekkäin.Suosittelen rauhallista etenemistä mutta kuitenkin hyvin päättäväistä otetta.Pitää olla itse reilu ja vaatia myös sitä kumppanilta. Ei niitä lapsia niin vain viedä tänäpäivänä, niin se vain on.
Näissä asioissa lukematon määrä kohtaloita, joillakin ero ja suhteet lapsiin jopa parantuvat ... toisilla valitettavasti katkeavat.
Vanhemmathan ratkaisevat miten välit lapsiin ylläpidetään, mikä mm. edellyttää erosta huolimatta toisen vanhemmuuden tukemista ... vaikeata se voi olla ... mutta se on vanhempien VELVOLLISUUS, eikä kukaan olekaan sanonut että vanhemmuus on helppoa.
Jotenkin ymmärrän sen, etteivät kaksi ihmistä osanneet tai voineet elää onnellisina yhdessä ... ja jos yrittämisestä huolimatta ero ainoa vaihtoehto, niin olkoon näin. Mutta sitä minun vaikea ymmärtää, että luovutaan vanhemmuudesta, tai toinen tekee sen äärettömän vaikeaksi ... ketäs siinä loppupelissä haavoitetaan ... omaa lasta.
No meillä sitten... erosimme sovussa sinnikäästä yrittämisestä, terapiasta ja pohdiskeluista huolimatta ... "kaksi erinomaista henkilöä olivat ajautuneet toistensa huonoon seuraan". Minä lunastin/jäin taloomme, lapsi yhteisuoltajuudessa ja lähes 50/50 tapaamiset (äiti lähivanhempi). Suhteeni lapseeni mielestäni (myös äitinsä) hyvä ja tasapainoinen ... parempi kuin riitaisessa kodissa koskaan voisi olla. Onneksi lapsellani on hyvä ja fiksu äiti.
Vähitellen tuli tunne, että oli lähdettävä.
Aika pitkään kesti, ennen kuin vähäinen omaisuus tuli haltuuni, mutta silti tuntui, että oli lähdettävä.
Kuvioon kuului, että rakas lapsi jäi. Saa nähdä, haluaako hän ottaa yhteyttä, kun täysi-ikäistyy. En nimittäin lopulta voinut käydä kaukaa käsin joka toinen perjantai-ilta yleensä turhaan toteuttamatta lapselle kuuluvaa tapaamisoikeutta isäänsä, minuun.
Itkut ovat menossa nyt, monta vuotta jälkeenpäin.
Aina ei isä ole se, joka "joutuu" jättämään lapsensa. Itse olisin lähtenyt suhteesta jo aikaa sitten, jos en olisi ollut niin alistettu, etten pystynyt lähtemään. Pelkäsin myös lasten puolesta. Kun kulissit ovat pystyssä, eivät ulkopuoliset ymmärrä mistä on puolisoiden kesken kyse. Erottuamme isälle jäi entinen asuntomme irtaimistoineen. Nyt haluaa vielä lapset itselleen ja minulle vain tapaamisoikeudet, vaikkei ole tähän asti lasten kanssa viettänyt aikaa.Yksinhuoltaja isä saa sympatiaa, joten nyt yhtäkkiä "leikkii" isää. Lapset tietty tykkää, mutta kauanko jaksaa tuota roolia? Itse haluan antaa lapsille mahdollisuuden olla meidän kummankin kanssa yhtä paljon ja olenkin jaetun vanhemmuuden kannalla. Lapset olisivat kummankin luona yhtä paljon. Tätä olemme kokeilleet, mutta saa nähdä meneekö tappeluksi...
Lapset ovat kaikkein parasta elämässä, mikään raha ei korvaa heitä. Joten pitäkää isät ja äidit kiinni lapsistanne!