Onko mies kiinnostunut?

NMQuattro

Sanon ihan aluksi, että olen melko junnu (19v.) ja varmasti on vielä paljon tekemistä aikuistumisessa. Joten siitä on turha tulla huutelemaan :D

Olen siis tapaillut tässä muutaman viikon ajan muutaman vuoden vanhempaa jätkää. Ollaan tavattu kahdesti, kolmatta tapaamiskertaa suunniteltu ahkerasti. On treffien jälkeen oltu lähes päivittäin (en ole varma, ollaanko ihan, en ole mitenkään erityisesti laskenut. Kuitenkin usein pistetty viestiä, esim. aamusta ja joskus päivällä, mutta ei tosiaan koko ajan.) Usein on kuitenkin niin, että itse aloitan keskustelun, kyselen enemmän kuulumisia jne. Kuitenkin jätkä vastaa ihan kunnolla, ei yleensä mitään yhden sanan vastauksia vaan vähän enemmänkin, käyttää hymiöitä jne. Jos ollaan pidempään puhumatta, aloittaa kuitenkin keskustelun välillä. Välillä kuitenkaan ei välttämättä vastaa (kysymyksiin kuitenkin yleensä vastaa).

Nyt olen miettinyt, onko mies kiinnostunut vai ei. Itse ehdotti molempia treffejä ja on tuntunut haluavan tavata uudelleenkin, mutten ole kuitenkaan täysin varma.

Olen itse todella epävarma, en ole seurustellut aiemmin, joitain säätöjä kyllä ollut. Jotenkin aina olen etsimällä etsinyt miehistä vikaa ja ensimmäistä kertaa nyt tosiaan olen mielestäni ihastunut eikä tältä ole tuntunut aiemmin. Olen ollut pitkään vähän sitö mieltä, että hepat menee jätkien edelle ja toisaalta uskonut rakkauteen, mutta toisaalta epäillytkim, joten on pelottavaa tuntea tällaisia tunteita. Siksi pelkäänkin jotenkin älyttömästi sitä, jos mies ei ole kiinnostunut,se olisi iso pettymys. En kuitenkaan silti halua vaikuttaa yli-innokkaalta tms. vaan haluaisin ottaa ihan coolisti:D

Toisaalta tekisi mieli kysyä mieheltä, että missä mennään, mutta toisaalta en ole varma, kannattaako vielä, koska tosiaankaan en halua vaikuttaa siltä, että menen asioiden edelle. Luulen, että hän saattaa tapailla muitakin, mutten ole varma. Itsekin olen viestitellyt muiden miesten kanssa, mutten mitenkään vakavissani.

Mitä siis tehdä, arvon foorumilaiset. Miltä kuulostaa, onkohan mies kiinnostunut? Anteeksi sekava teksti, tästä on jotenkin vaan niin paljon sanottavaa ja omatkin tunteet vähän sekaisin..

3

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onkiinnostunut

      Eipä se sinua treffailisi ellei olisi kiinnostunut sinusta. :) Jatkakaa rauhassa tapailua, toisiinne tutustumista ja toistenne seurasta nauttimista, sillä sitähän se on, ennen kuin siirrytään sitten jo fyysisiin juttuihin jne.
      Alku on se kaikkein mukavin vaihe, kun vasta löydetään ja tullaan löydetyksi ja toisessa kaikki on niin uutta ja mielenkiintoista. Se vaihe menee usein liiankin nopsaan ohi kun iskee kiire valloittaa toinen kokonaan itselle.
      Mitä enemmän aikaa tutustumiseen käytetään, sitä vankempi pohja vakavalle suhteelle. Ei siis mitään hoppua, kesäkin tulossa... ;)

    • jdkdndksllsmnfnfkfkf

      Kuulostaa vähän liiankin tutulta... pystyisitkö paljastamaan esim etunimen alkukirjaimen?

    • joonähtyon245

      Juuri tuollainen epävarmuus ruokkii hoitoa. Sitten kun ryhdyt vielä projisoimaan hemmoon sielunkumppaniasi ja ikuista rakkauttasi, olet lopulllisesti koukussa. Näin se vain nyt menee...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3249
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      552
      3063
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      38
      2426
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2012
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      310
      1832
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1825
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1652
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      109
      1332
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1228
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1215
    Aihe