Mun nutraus

nutrix

Olen nyt kolmatta päivää omanlaisella Nutrilett-kuurilla. Omanlaisella, koska en syö viittä annosta päivässä (olen nainen), vaikka se on suositus, koska minusta se on liikaa. Mulle riittää ihan hyvin neljä keittoa (tai kolme keittoa ja yksi pirtelö) päivässä, eikä tee edes tiukkaa. Johtuu varmaan siitä, ettei mulla ole aamuisin nälkä, joten oon ottanut ekan keiton klo 11, tokan n. klo 14, kolmannen klo17 - 18 ja neljännen klo 21.00, eikä sen jälkeen ole enää tehnyt mieli mitään ennen nukkumaan menoa.

Taidan olla muutenkin erilainen, kun musta nuo kasvis- ja kanakeitot (siis Nutrilett) maistuu ihan hyviltä. Olen kuitenkin pikkuisen maustanut niitä välillä currylla, valkosipulijauheella ja kuivatulla tillimausteella. Lisäksi muutaman kerran olen keittänyt pikkasen herne-maissi-paprikaseosta keiton mukaan. Muuta en ole syönyt. No, mulla on siis vasta kolmas päivä menossa, joten olen tietysti ihan alussa, mutta kun täältä olin lukenut muiden vaikeuksista Nutraamisessa, niin sitä ihmettelin, kun mulla se on helppoa kuin heinänteko.

Ja jatkossa voin ihan hyvällä omallatunnolla vetää sen viisikin pussia päivässä, jos siltä tuntuu, ei siinä mitään periaatekysymystä ole, mutta miksi tuputtaisin sitä, kun vähemmälläkin pärjää. Ja jos joku rupeaa elämöimään siitä, etten saa tarpeeksi ravintoaineita näin, niin haloo, eihän tällainen kuuri kuitenkaan lopun elämää ole tarkoitus kestää, joten kyllä se ylipainoinen keho pärjää jonkun aikaa vähän niukemmallakin.

Ja niin, painoa olen muilla keinoin vuoden alusta pudottanut jo 93kilosta 86>:een, ja nyt kahden päivän nutrauksen jälkeen olitänään 85kg.

7

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nutrix

      Edelliseen lisäys: Olen 173cm pitkä.

    • hpv

      Kannattaa vetää se viideskin pussi. Laihtuminen hidastuu ehkä hiukan mutta lihaskatoa tulee vähemmän.

    • hgfilggkk

      Siihen viidenteen pussiin on syynsä. Nutrilettin alkutaipaleella ihmisiä kuoli muistaakseni sydän peräisistä syistä oltuaan tällä dieetillä tai ollessaan. Netistä löytyy lisää tietoa tästäkin. Jotain hivenainetta tms ei ollut tuotteissa tarpeeksi. Ja toinen syy on proteiini; sitä on aika vähän jo siinä viidessä pussissa.

    • nutrix

      No mutta kestäähän ihmiset paastollakin pari viikkoa, eikä silloin mitään proteiineja ja hivenaineita syödä, jos esim jollain mehupaastolla on. Joten jos olen vaikka pari viikkoa tällaisella neljän pussin nutrikuurilla, jossa sentään tulee neljä viidesosaa päivän tarpeesta täytettyä, en kyllä suostu uskomaan, että kuolema vaanii nurkan takana. Otattekohan te nyt vähn liian vakavasti tuon nutriohjeen?

      • hpv

        Paastolla iskeekin paha lihashukka. Lihasta taas ei kannata menettää koska se kuluttaa energiaa ja jojolaihdutuksen huonous johtuukin pitkälti siitä eli vähitellen lihasmassa käy yhä vähäisemmäksi mutta rasvan määrä ei laske.


    • nutrix

      Neljäs päivä nutraamisessa menossa. Vielä ei ole tuntunut, että tarvis sitä viidettä pussia ottaa, mutta sen siis sallin ihan, jos vain tuntuu siltä, että vajaaksi jää. Tänään olin vesijuoksemassa, käyn säännöllisesti. Lisäksi on pienimuotoinen kävely, ei muuta liikuntaa. Juon päivässä kolmesta neljään litraa kivennäisvettä. Vaa'alla en tänään käynyt, mutta olo tuntuu kevyemmätä.

      Onko muita nutraajia, jotka eivät aina sitä viittä pussia nauti?

    • Pulleetyttö

      Miten nutraus sujui? Kauanko nutrasit ja paljonko putosi? Itse nyt myös neljättä päivää nutraan ja kaksi ensimmäistä päivää söin 4 pussia ja pienen palan kurkkua, eilen söin vain kolme pussia koska ei vaan tehnyt mieli syödä enempää joten miksi väkisin olisin syönyt kun nyt voin jatkaa kuuria pidempään. Itsekin ihan vapaasti sallin itselleni viisi pussia mutta kun vähemmälläkin pärjää eikä tee mieli enempää niin miksi väkisin tuhlaisin pusseja siihen. Olen kyllä syönyt päivittäin myös yhden patukan. Niissähän taitaa olla tupla kalorimäärä? En tiedä miten se menee, että korvaako se sitten kaksi ateriaa..? No mutta jokatapauksessa hyvin menee, alkupaino oli melkein 85kg ja nyt jo 82kg. Kuuri jatkuu luultavasti vielä viikon. Sitten se "menee rikki" juhlien vuoksi. Jos pusseja jää paljon jäljelle vielä niin luultavasti osanutraan juhlien jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1413
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe