Jos minulla on kiusaus tehdä jokin tietty synti (= 1. lankeemus), tulenko vääjäämättä tekemään sen myös konkreettisesti (2. lankeemus)? Vai voinko taistella sitä vastaan Herrassa ja voittaa taistelun, eli en tee sitä konkreettisesti (eli etten tee 2. lankeemusta)?
Synti: onko ihmisellä valinnanvapaus?
jå0ijv
887
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin, onko kiusaus Jumalan silmissä jo synti? Onko se sama kuin ajatussynti? Jeesushan sanoi vuorisaarnassaan, että se joka katsoo naista himoiten, on jo sydämessään syyllistynyt aviorikokseen hänen kanssaan.
Toisaalta Jeesuksesta, jonka Raamattu toisaalla sanoo eläneen täällä maailmassakin synnittömän elämän, sanotaan toisaalla Raamatussa, että Hän oli monessa asiassa (kaikessa?) kiusattu. Tämän perusteella kiusaus ei vielä ole syntiä!
Missä siis kulkee raja? Milloin pelkkä kiusaus (joka siis ei vielä ole synti Raamatun mukaan) vaihtuu ajatussynniksi? Onko joitain välineitä, joilla kiusausta voi estää muuttumasta ajatussynniksi? Raamatun mukaan uskovaisen vanhurskautus (parannus) on lahja Jumalalta Pojassa Jeesuksessa. Voiko kiusausta estää muuttumasta ajatussynniksi sanomalla mielessään vaikkapa "Jeesuksen Kristuksen nimessä, vangitsen kiusauksen eikä se muutu ajatussynniksi!"? Käytättekö te muut uskovaiset jotain tällaista välinettä?
>> onko ihmisellä valinnanvapaus? <<
Olen kohtalaisen vakuuttunut, ettei ihmisellä ole ns vapaata tahtoa ja vapaa tahto on tässä ymmärretty perinteisessä mielessä eli kykenemmekö tekemään valintoja. En usko, että kykenemme, mutta on meillä ainakin vapaan tahdon illuusio.
Kiusauksen olemassaolo ei ole syntiä eikä syntiin lankeamista. Jeesustakin saatana todella kiusasi aivan henkilökohtaisesti mm. autiomaassa, mutta silti Hän ei langennut näihin kiusauksiin.
Olisi hyvä yrittää erottaa meidän syntisyytemme meidän syntisistä teoistamme. Edellinen on meidän olemustamme, sitä, jonka me olemme perineet ensimmäisen ihmisen syntiinlankeemuksen myötä sukupolvi toisensa jälkeen. Jälkimmäiset taas ovat Jumalan tahdon vastaisten valintojemme aikaansaannoksia, siis tekoja.
Ajatuskin on itseasiassa teko, eli valinta ajatella jollakin tavalla. Ajatuksemme vain syntyvät useimmiten niin huomaamatta, että on vaikeaa erottaa niitä kiusauksista. Ensin on kuitenkin aina kiusaus/houkutus, joka kohdistuu meihin ulkopuoleltamme, ja vaikuttaa meihin meidän syntisen olemuksemme kautta. Sen suhteen me teemme valintamme ajatella tietyllä tavalla, ja ajatuksemme ohjaavat lopulta myös konkreettisia tekojamme.
"Onko joitain välineitä, joilla kiusausta voi estää muuttumasta ajatussynniksi?"
Sitkeä rukous, ja aika yhdessä voivat toimia sellaisena välineenä. Joskus tuollainen estäminen voi tapahtua helpostikin, mutta monesti sen kanssa saa kuitenkin kamppailla vuodesta, jopa vuosikymmenestä toiseen. Olennaista on kuitenkin, ettei antaisi "periksi", eli ei luopuisi kamppailusta. Ei tule esim. ryhtyä ajattelemaan, että ehkä jokin asia ei olekaan synti vain siksi, ettemme tunnu mitenkään pääsevän eroon siitä.
Kiitos paljon asiallisesta vastauksestasi. Sain siitä perspektiiviä käsitellä tätä asiaa. En anna periksi, Herran voimasta jatketaan.
Minua jotenkin ahdistaa nykyään melko yleinen ajattelutapa, että koska ihminen, uskovainenkin, joka tapauksessa on jo perisyntinen, niin taistelu syntivalintoja vastaan on turhaa. Joillekuille kristityille tällainen ajattelutapa on kuulemma lohdullinen. Minusta se on lannistava.
Kaikessa siinä, missä voin tehdä valintoja, tahdon voittaa taistelun syntikiusausta vastaan. Kaipaisin että tästä aihepiiristä puhuttaisiin rohkeammin ja opetettaisiin myös luterilaisissa seurakunnissa enemmän ilman pelkoa syytöksistä, että yrittää "omilla teoilla pelastua".
Jeesuksen sovintoveren ja lahjavanhurskauden ansiosta me pelastumme. Toisaalta Jeesus myös vaikuttaa sen, että taistelemme syntivalintoja vastaan.
ap.
"Kaikki synnit annetaan ihmisille anteeksi". Voiko Jeesus olla väärässä?
Luota tähän kuitenkin.
"En anna periksi, Herran voimasta jatketaan."
Minusta tuo on oikea periaate. On hyvä muistaa, että kukaan meistä ei pelastu omasta ansiostamme, vaan Herran voimasta - meidän teoistamme huolimatta - kunhan myönnämme Jumalan tahdon vastaiset tekomme sellaisiksi, anomme Jumalalta syntisyyttämme anteeksi, ja uskomme sen Hänen ihmiseksi tulleen Poikansa kärsimyksessä ja kuolemassa sovitetuksi ja meille anteeksiannetuksi.
Tämä ei anteeksianto ei tietenkään merkitse meille lupaa jatkaa Jumalan tahdon mukaisia tekoja, tai oikeutusta etsiä niille yleistä hyväksyntää esim. seurakunnassa tai maailmassakaan, vaan lupaus anteeksiannosta ja pelastuksesta pikemminkin sisältää lupauksen myös siitä, että Jumalan on kanssamme myös täällä ajassa, ja auttaa meitä kamppailussamme syntisyyttämme vastaan.
Mitä enemmän uskova antaa kiusauksilleen periksi, sitä vähemmän hän ymmärtää tarvitsevansa anteeksiantoa Jumalan edessä. Kun tämä kehitys jatkuu tarpeeksi kauan, uskova voi vähitellen lakata kaipaamasta Jumalan Pojan lunastamaa sovitusta syntisyydelleen - ja tämän tapahtuessa hän lopulta vääjäämättä myös menettää tuon sovituksen. Sen takia on äärimmäisen vaarallista luopua kamppailusta, ja alkaa pitää hyväksyttävinä syntisiä tekojaan.
"[...] ahdistaa nykyään melko yleinen ajattelutapa, että koska ihminen, uskovainenkin, joka tapauksessa on jo perisyntinen, niin taistelu syntivalintoja vastaan on turhaa."
Oman syntinsä ja syntisyytensä vastaisessa kamppailussa luovuttaminen vie uskovan elämässään lopulta (takaisin) kadotukseen johtavalle polulle. Yhtään vähempää vakavasta asiasta tässä ei ole kyse. On vain hyvä, että tuollainen ajattelutapa ahdistaa; sehän on kaltevalla pinnalla rasvatuin kengin kulkemista. Mitä kauemmin se jatkuu, sitä varmemmin lähtee ns. menemään lujaa - mutta valitettavasti aivan väärään suuntaan. Herrankaan käsi ei välttämättä tule pysäyttämään tuollaista pudotusta, jos ihminen ei sitä itse enää halua.
"Kaipaisin että tästä aihepiiristä puhuttaisiin rohkeammin ja opetettaisiin myös luterilaisissa seurakunnissa enemmän ilman pelkoa syytöksistä, että yrittää "omilla teoilla pelastua"."
Niin. Tietenkin on tärkeää varoa lipsahtamasta siihenkään harhaluuloon, että ihmisen olisi mahdollista ansaita pelastuksensa esim. syntinsä vastaisella kamppailulla. Ei siitäkään varoittaminen mitenkään aiheetonta ole. Näiden kahden asian välillä olisi löydettävä toimiva tasapaino, mutta mikä se kenenkin kohdalla ja missäkin elämänvaiheessa on - se onkin kokonaan toinen ongelma ratkottavaksi :).
Ehkä olisi hyvä kuunnella tuollaisia "syytöksiä" enemmänkin varoituksina siitä, että kukaan ei vain lakkaisi etsimästä tuota tasapainoa? Liiallinen herkkänahkaisuus tuollaisten varoitusten kuuntelemisessa saattaa ääritapauksessa johtaa ihmisiä jopa irtautumaan seurakunnasta, ja se taas voi asettaa heidät entistäkin suurempaan vaaraan.
... edellä kirjoitin vahingossa: "anteeksianto ei tietenkään merkitse meille lupaa jatkaa Jumalan tahdon mukaisia tekoja, tai oikeutusta etsiä niille yleistä hyväksyntää" - tarkoitin tietenkin Jumalan tahdon VASTAISIA tekoja.
... ja tulipa sinne näemmä muitakin kirjoitus- ja ajatusvirheitä. Jos joku esittämäni ajatus jäi epäselväksi, kysykää ihmeessä. Yritän vastata vähemmän väsyneenä :).