Raamatun Siinain vuori on todellakin Arabiassa

Siinain mustunut huippu, ylätasanko, alttari, hautausmaa ja Elian luola

Ron Wyatt tunnisti Siinain vuoren ensimmäisenä länsimaalaisena sitten antiikin aikojen Saudi-Arabian luoteiselta erämaa-alueelta Jabal Al Lawz -vuoristosta vuonna 1984,

kts. Google Earth -satelliittikuvaa taiWyatt Archaeological Research -museon kotisivuja. Raamatullisia tunnusmerkkejä maastossa ovat mm.:

Palanutta obsidian-tyyppistä mustaa lasikiveä erittäin laajoilla alueilla harjanteilla (2. Moos. 19:18)

Israelin 70:lle vanhimmalle palamattomaksi jäänyt ylätasanko (2. Moos. 24:1-9)

Eliaan löydettävissä oleva avara luola rinteessä (1. Kun. 19:9)

Joen uoma alas vuorelta (5. Moos. 9:21)

Hakkaamattomista kivistä tehdyn alttarin jäännökset vuoren juurella (5. Moos. 27:6)

Tasanko vuoren itäpuolella monimiljoonaisen kansan leiriytymiseen.

Jalkapallokentän kokoinen hautausmaa n. 3000:lle ihmiselle (2. Moos.32:28).

Raamatun Siinain vuori on todellakin Arabiassa, kuten Apostoli Paavali kertoo kirjeessään Galatalaisille puhuessaan Haagarista, joka synnyttää orjuuteen (Gal. 4:25). Paavali lienee itse käynyt paikan päällä sillä,mitä muuta voi kuvitella hänen juutalaisena tehneen Arabiassa ennen apostolin toimeenryhtymistään (Gal. 1:17).

Kun tutkii vaikeakulkuisen vuoristo- ja erämaa-alueen kartta- ja satelliittikuvia, niin ei voi olla hämmästymättä, miten nopeasti Ron Wyatt osasi kahden poikansa kanssa löytää nämä kohteet ennen joutumistaan pidätetyiksi laittomasta maahan tunkeutumisesta!

He eivät näet olleet toistuvista hakemuksistaan huolimatta saaneet viisumeita, ja joutuivat olemaan yli kaksi kuukautta vangittuina epäiltynä Israelin hyväksi vakoilemisesta.

Mooseksen alttari ja Kultaisen vasikan alttari

Aivan Siinain juuren itäpuolella on hakkaamattomista kivistä tehty alttaria muistuttava L-kirjaimen muotoinen rakennelma (Google Earth), sillä Jumalahan ei sallinut sitä tehtävksi taltan avulla.Sen vieressä on jäänteitä marmorirakennelmasta, joka on saattanut olla peräisin Salomon ajalta.Kauempana tasangolla on valtava alttaria muistuttava rakennelma (Google Earth), joka muodostuu suurista kallionlohkareista monilukuisin kivipiirroksin.Näiden valtavien kivien nostelemisesta paikalleen tulee mieleen pyramidien rakentamisen taito. Profeetta Elia koki Siinain vuorella rajunmaanjäristyksen (1. Kun. 19:11), mikä on saattanut suistaa kuvan keskioikealla näkyvän suuren lohkareen pois paikaltaan.

Egyptiläistyylisen härän symboli

Saudi-Arabian viranomaiset aitasivat nämä alueet arkeologisina suojelukohteina sen jälkeen, kun Ron Wyatt ja hänen poikansa olivat yhtenevästi kertoneet niistä poliisin kuulusteluissa. Eräs kansallinen arkeologi on todennut, ettei tälläisiä egyptiläistyylisiä kaiverruksia ole löytynyt mistään muualta Saudi-Arabian alueelta.

Lukekaa itte...

http://www.fkf.net/RonWyatt/siinai/index.html
21326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älkää uskoko kaikenlaisten adventistien soopaa. Ron Wyattin ja hänen teoriansa on hylänneet jopa hänen omansa. Ne eivät kestä tieteellistä eikä Raamatullista koettelua.

Muinaiset ennustukset sivusto on epätarkka ja sisältää paljon virheellistä tietoa. Mauno Mattila väittää, että Siinain vuori olisi Saudi-Arabiassa:

"Siinain vuori, jossa Mooses kohtasi Jumalan ensin palavana pensaana (2Moos.3:1) sekä myöhemmin sai 10 käskyn taulut, sijaitsee (Saudi-) Arabiassa (Gal. 4:25) ja tunnetaan tänä päivänä nimellä Jabal al-Lawz. "

https://ennustuksia.com/vanhan-liiton-historiallisuus/

Tämä on Raamatun vastaista opetusta. Mattilan henki on neuvonut häntä väärin.

Saudi-Arabia paikka on samaa aluetta, missä Mooses asui eli Midianilaisten maa. Raamattu kertoo, että kun Mooses oli israelilaisten kanssa Siinain vuorella, niin hän tapasi appensa. Tämä jälkeen hänen appensa meni takaisin omaan maahansa. Tämä kertoo siitä, ettei Siinain vuori ollut Saudi-Arabiassa.

2 Moos. 18:27 Sitten Mooses hyvästeli appensa ja saatteli hänet matkaan, ja Jetro palasi omaan maahansa.

Uudessa testamentissa mainitaan, että Siinan vuori olisi Arabiassa. Uuden testamentin syntymisen aikana Arabian pääpaikka oli Petrassa ja Siinain niemimaa kuului Arabiaan. Tämän takia ei voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että Siinain vuori olisi siirtynyt punaisen meren yli Arabian niemimaan puolella.

Mauno Mattilan opetus on väärää. Tästä asiasta on yksityiskohtaiset perustelut näissä kahdessa tutkielmassa, jotka kertovat, ettei Siinain vuori ollut Saudi-Arabiassa:

http://ldolphin.org/sinai.html

http://www.biblearchaeology.org/post/2007/10/Mount-Sinai-is-NOT-Jebel-al-Lawz-in-Saudi-Arabia.aspx

Äänestä

2Moos.19:1. Biblia. Kolmantena kuukautena Israelin lasten lähtemisestä Egyptin maalta, tulivat he sinä päivänä Sinain korpeen. Alkaa pikku hiljaa, nämä kirjakääröt aukenemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TutkittuTottuus kirjoitti:

Siinain mustunut huippu, ylätasanko, alttari, hautausmaa ja Elian luola

Ron Wyatt tunnisti Siinain vuoren ensimmäisenä länsimaalaisena sitten antiikin aikojen Saudi-Arabian luoteiselta erämaa-alueelta Jabal Al Lawz -vuoristosta vuonna 1984,

kts. Google Earth -satelliittikuvaa taiWyatt Archaeological Research -museon kotisivuja. Raamatullisia tunnusmerkkejä maastossa ovat mm.:

Palanutta obsidian-tyyppistä mustaa lasikiveä erittäin laajoilla alueilla harjanteilla (2. Moos. 19:18)

Israelin 70:lle vanhimmalle palamattomaksi jäänyt ylätasanko (2. Moos. 24:1-9)

Eliaan löydettävissä oleva avara luola rinteessä (1. Kun. 19:9)

Joen uoma alas vuorelta (5. Moos. 9:21)

Hakkaamattomista kivistä tehdyn alttarin jäännökset vuoren juurella (5. Moos. 27:6)

Tasanko vuoren itäpuolella monimiljoonaisen kansan leiriytymiseen.

Jalkapallokentän kokoinen hautausmaa n. 3000:lle ihmiselle (2. Moos.32:28).

Raamatun Siinain vuori on todellakin Arabiassa, kuten Apostoli Paavali kertoo kirjeessään Galatalaisille puhuessaan Haagarista, joka synnyttää orjuuteen (Gal. 4:25). Paavali lienee itse käynyt paikan päällä sillä,mitä muuta voi kuvitella hänen juutalaisena tehneen Arabiassa ennen apostolin toimeenryhtymistään (Gal. 1:17).

Kun tutkii vaikeakulkuisen vuoristo- ja erämaa-alueen kartta- ja satelliittikuvia, niin ei voi olla hämmästymättä, miten nopeasti Ron Wyatt osasi kahden poikansa kanssa löytää nämä kohteet ennen joutumistaan pidätetyiksi laittomasta maahan tunkeutumisesta!

He eivät näet olleet toistuvista hakemuksistaan huolimatta saaneet viisumeita, ja joutuivat olemaan yli kaksi kuukautta vangittuina epäiltynä Israelin hyväksi vakoilemisesta.

Mooseksen alttari ja Kultaisen vasikan alttari

Aivan Siinain juuren itäpuolella on hakkaamattomista kivistä tehty alttaria muistuttava L-kirjaimen muotoinen rakennelma (Google Earth), sillä Jumalahan ei sallinut sitä tehtävksi taltan avulla.Sen vieressä on jäänteitä marmorirakennelmasta, joka on saattanut olla peräisin Salomon ajalta.Kauempana tasangolla on valtava alttaria muistuttava rakennelma (Google Earth), joka muodostuu suurista kallionlohkareista monilukuisin kivipiirroksin.Näiden valtavien kivien nostelemisesta paikalleen tulee mieleen pyramidien rakentamisen taito. Profeetta Elia koki Siinain vuorella rajunmaanjäristyksen (1. Kun. 19:11), mikä on saattanut suistaa kuvan keskioikealla näkyvän suuren lohkareen pois paikaltaan.

Egyptiläistyylisen härän symboli

Saudi-Arabian viranomaiset aitasivat nämä alueet arkeologisina suojelukohteina sen jälkeen, kun Ron Wyatt ja hänen poikansa olivat yhtenevästi kertoneet niistä poliisin kuulusteluissa. Eräs kansallinen arkeologi on todennut, ettei tälläisiä egyptiläistyylisiä kaiverruksia ole löytynyt mistään muualta Saudi-Arabian alueelta.

Lukekaa itte...

http://www.fkf.net/RonWyatt/siinai/index.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu