Itsemurha joka näyttäisi onnettomuudelta

Olen miettinyt samaa...

Samaa mietin, alan olla jo epätoivoinen. Turha kehottaa hakemaan apua, sairastuin parantumattomaan sairauteen ja puoli vuotta täällä jo kituuttanut. Olen menettämässä liikuntakyvyn, en pysty työhön, kaikki vietiin hujauksessa. Elämä ei ole minkään arvoista näin.

Jos laittaisin takkaan valkean ja pellit kiinni, miten nopeasti häkään kuolisi? Saisinko itseni varmasti hengiltä, jos löisin niskani vessanpönttöön voimalla?

kenetsie aijot tappaa?

Hukuttautuminen paras tapa lavastaa itsemurha onnettomuudeksi.
Joko uintireissulla, kalastamassa, polkupyörällä laiturilta veteen jne.

Minäkin suunnittelin joskus itsaria niin, ettei kukaan löytäisi. Jälkeenpäin ajatellen olin hyvin masentunut. Mutkan takaa tulee......

Kännissä lumihankeen sammuminen

Sinun tilanne on niin sama kuin mulla....

Hei,

Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-07, sunnuntaisin 15-07.

Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.
Käynnit eivät maksa mitään.

Jos haluat mielummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahdenkesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.

Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen. Lähimmän psykiatrinen poliklinikan yhteystiedot löydät etsimällä netistä hakusanalla "psykiatrinen päivystys paikkakuntasi" tai "psykiatrinen poliklinikka paikkakuntasi".

Itsemurhayrityksen jälkeen keskustelutukea kannattaa hakea heti.
SOS-kriisikeskus Helsingissä tarjoaa tukea itsemurhaa yrittäneille selviytymisen tueksi ja uuden itsemurhayrityksen ehkäisemiseksi.
Keskustelut ovat maksuttomia. Ajan varaaminen LINITY-asiakasvastaanotolle puhelimitse: 0800 98 030 (ma–pe klo 9–17)
Lisätietoja: www.mielenterveysseura.fi/linity

t. sos-kriisikeskus / pekka

sammuminen hankeen tai järveen sammuminen

Mene ottamaan selfie johonkin todella vaaralliseen paikkaan, ja anna riskin realisoitua. Siinä olisi sekin hyvä puoli, että omaiset saisivat hyvällä tuurilla sinusta sen viimehetken valokuvankin.

helppo juttu, lähet vaa ongelle.. tarvinneeks jatkaa?

Älä tee pahaa toisille tai itsellesi. Muuten on tie kadotukseen ja se on tarkoitettu lähinnä Paholaiselle.

Miksi vitussa mietit mitä läheiset ajattelee, jos et tule tietämään asiasta mitään sen jälkeen kun olet kuollut?

Hei! Haluaisin olla yhteydessä sinuun! Oletko kiltti ja lähetä minulle postia osoitteeseen [email protected]

Samaa mietin minäkin

Extreme-urheilu, kun harrastat sitä jonkin aikaa ensin.

Ensin käytin kolme varttia kirjoittaen tähän useamman yksityiskohtiin asti hiomani vaihtoehdon. Lopulta luin kahta merkkiä vailla maksimipituisen tekstini yrittäen suhtautua siihen ulkopuolisena. Totesin tilanteeni olevan monimutkainen, muttei toivoton. Kukaan ei hyötyisi yksityiskohtaisten suunnitelmieni lukemisesta. Pyyhin koko tekstin ja käytin tunnin tämän tekstin kirjoittamiseen.

Olen siis silloin tällöin miettinyt miten saisin eri skenaariot uskottavsti lavastettua onnettomuudeksi. Muutama vaihtoehto olisi toetuttamista vailla valmis. Joissakin on vielä liikaa epävarmuustekijöitä. Osassa on muita estäviä tekijöitä, kuten sivullisille aiheutuva kärsimys. Syitäkin tehdä jotain olisi, mutta ei ehkä tarpeeksi.

Kirjoittaessani vaihtoehtoja mietin ”tilaisuuksia”, jotka ovat tulleet vastaan. Osa on mennyt ohi huomaamatta, osa on ollut päiviä ennakkoon tiedossani kuin tarjottimella tarjoiltuna, jotkin olen tajunnut tilanteeseen päädyttyäni. Nopeasti laskettuna kahden viime vuoden aikana on ollut vähintään kymmenkunta ”helppoa” tilaisuutta. Moni ei olisi epäillyt mitään. Noinhan olisi voinut sattua lähes kelle vain, jälleen yksi tilastomerkintä, ei ihmekään noissa olosuhteissa jne.

Sitten aloin miettimään miksi en ole toteuttanut yhtään suunnitelmaa tai tarttunut yhteenkään tilaisuuteen, vaan korkeintaan hetken harkinnut asiaa tilanteessa ja myöhemmin miettinyt pidempään. Löysin kolme merkittävää tekijää ja useamman pienemmän.

Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin niin läheiset ihmiset ovat tärkein syy miksi en ole mitään tehnyt. Haluan hoitaa asiat kuntoon heidän kanssaan (maksaa takaisin kaiken avun jota olen saanut heiltä), siihen menee varmaankin muutama vuosi, jotta saan hoidettua sen heille kelpaavalla tavalla. Olisi nopeampikin tapa, mutta he eivät sitä hyväksyisi minun toteuttamanani eikä se välttämättä jälkikäteen millään paperilla olisi lakiteknisesti mahdollista. En halua että he ajattelevat kaiken tuen ja avun menneen hukkaan kun kaikki päättyikin ”liian aikaisin”. Tiedän että he eivät ajattelisi niin, koska ovat moneen kertaan vakuuttaneet tukevansa ja auttavansa ilman mitään taka-ajatuksia ja sanoneet etten ole mitään velkaa, mutta silti kierosti ajattelen olevani heille velkaa rahan lisäksi menestykseni.

Toinen syy on yksi minulle erittäin tärkeä alakouluikäinen ihminen. Vaikka kyseessä ei ole oma lapsi, toivon hänelle pelkkää hyvää. Jos tekisin jotain lopullista menisi se läpi onnettomuutena tai ei olisi se aivan liikaa hänelle.

Kolmas syy on ala/työ ja sen kautta tapaamani upeat ihmiset. Alan ”maine” kärsisi. Jos ”onnettomuus” tapahtuisi töissä, se saisi valtavasti huomiota, syy selvitettäisiin ja sen paljastuessa muuksi kuin onnettomuudeksi nousisi kahta kauheampi myrsky. Minusta tulisi esimerkki, työryhmä analysoisi tapaukseni ja tekisi suosituksia säännöksistä. Jos vapaa-ajan onnettomuus ei olisikaan onnettomuus, nousisi siitäkin haloo, pienempi tosin. Joka tapauksessa tulisi liikaa kyselyjä arvostamilleni ihmisille. Miten näin pääsi käymään, miksi ”lipsahdin seulan läpi”, missä kohtaa systeemi petti, miksei kukaan huomannut mitään ajoissa vai huomasiko muttei puuttunut asiaan? En halua heidän joutuvan siihen tilanteeseen tai joutuvan miettimään että olisiko jotain pitänyt huomata. En halua heidän joutuvan pyörittelemään päässään skenaarioita, joissa heillekin olisi käynyt jotain vain siksi että sattuivat olemaan samassa paikassa kanssani samaan aikaan. En ikinä tekisi mitään mikä vahingoittaisi heitä. En halua heidän joutuvan epäilemään hetkeäkään itseään tai ammattitaitoaan siksi että joku ajattelisi etten olisi tiennyt tai osannut jotain. Olen tehnyt liikaa töitä päästäkseni tähän tilanteeseen (alaa/töitä ajatellen), että antaisin kaiken pois menemällä puhumaan näistä satunnaisista ajatuksistani terveydenhuollon ammattilaiselle. Edes puolittainen sana väärään suuntaan lääkärin/hoitajan vastaanotolla johtaisi kirjaukseen potilastietoihin ja se pomppaisi aikanaan esiin, minkä seurauksena minut ”hyllytettäisiin”, en saisi tehdä töitä. Haluan katsoa tämän kortin loppuun asti, haluan saavuttaa tavoitteeni tällä alalla (ja miksei muutenkin elämässä). Se ei ole vuoden eikä kahden homma, siihen menee vähintään kymmenen vuotta. Niin pitkään pitäisi saada kasetti pidettyä kasassa ja pystyä ”lentämään tutkan alla”.

Näitä syitä listatessa lupasin itselleni, että hoidan asiat sille mallille, ettei jää mitään kaduttavaa, jos jotain päätän joskus tehdä. Maksan takaisin läheisilleni. Odotan alakouluikäisen takia vielä vuosia. En heitä alan eteen tekemääni työtä hukkaan vaan aion tehdä kaikkeni saavuttaakseni unelmani, niin monta muutakin tulijaa olisi paikalleni ja niin moni on minuun uskonut ja minua tukenut. Vaihdan riittävän ajoissa pois alalta jos jotain teen.

En halua olla täällä pallolla ”yliaikaa” keho ja/tai mieli rapistuneena, joten en sulje tätä ovea itseltäni. Näiden asioiden kirjoittaminen (edes tähän) teki niistä vähän todellisempia. Pystysinpä pitämään lupaukseni.

-m-