ON ASIOITA, joita ei voi koskaan unohtaa. Yksi sellainen omassa elämässäni liittyy Uzhgorodiin, Ukrainaan. Olimme tapaamassa tämän länsiukrainalaisen kaupungin alueen ja sen lähiympäristön vuoristoseuduilla asuvia juutalaisvanhuksia. Heitä, jotka ovat selvinneet natsien holokaustista. Jokaisen heidän elämäntarinansa oli koskettava. Ihmettelin näiden vanhusten tyyneyttä, vaikka vuosikymmenien takaiset kauhut eivät koskaan päästä otteestaan – ei siksikään, että tatuoitu numero heidän käsivarressaan kertoi Auschwitzin leirin vankeusajasta.
MENIMME ERÄÄN yli 90-vuotiaan juutalaisen isoäidin luo. Tiellä oli esteitä, aivan kirjaimellisesti. Kaupungin jätelaitoksen kuorma-auto oli kaatanut jätekuorman aivan kiinni oveen. Lapioimme tiemme tämän vanhuksen luo…
TOINENKIN LÄHTEMÄTÖN MUISTO entisen Neuvostoliiton alueen juutalaisiin liittyen kulkee sydämessäni. Olimme työtoverini Hannele Suortin kanssa Moldovassa tapaamassa hänelle, ja meille kaikille rakkaita juutalaisia. Kuljimme asumuksesta toiseen. Jokaisessa paikassa vastassa oli suunnaton kurjuus. Sairautta, kärsimystä ja köyhyyttä. Silti juutalaisvanhusten silmien loisteessa oli jotain unohtumatonta. Me selvisimme. Saimme elää. Hetken päästä näiden rakkaiden vanhusten silmiin tuli jälleen surumielinen katse, kun he ujosti hiljaisella äänellä kertoivat, että olimme ainoat, jotka ovat tulleet heitä katsomaan. ”Kiitos, että tulitte. Kiitos, että rakastatte.”
HANNELE, HANNU JA PERHE ovat raivanneet tietä väsymättömästi ja luottaen Israelin Jumalan apuun vaikeimmillakin hetkillä (ja nyt puhun todellisista vaikeuksista, kuten mafiamiehen uhkailusta tämän pitäessä veistä Hannelen kurkulla).
Heprealaiskirjeen 11. luvussa kerrotaan ihmisistä, jotka ovat uskon esikuvia. Miehiä, myös naisia, jotka näkivät uskossa jotain sellaista, jonka eteen he antoivat koko elämänsä ja voimansa. Uskon sankareita. Jos tämä galleria rakennettaisiin tänään, siihen tulisivat varmastikin ne lähetystyöntekijät, jotka kaikkensa uhraten jättävät oman maansa ja lähtevät tekemään työtä Jumalan heille osoittaman kansan parissa.
Kuten Hannele ja Hannu Suortti, lähettimme, joiden palvelutehtävän otsikkona ovat sanat elämäntehtävänä juutalaiset Jeesukselle. Vuosikymmenien ajan kestänyt antautuminen Herran työhön kantaa ihanaa hedelmää idän juutalaistyön kentillä. Ja työ jatkuu.
VASTUSTUS ON OLLUT KOVAA, lähes järjestäytynyttä. Ainakin aika ajoin, kun antisemitismin ja neuvostoaikaisten säännösten paluu sekä useat järjestöt ovat vastustaneet juutalaisevankeliointia. Toisaalta vastustus voi ilmetä myös välinpitämättömyytenä, kun paikalliset seurakunnat eivät näe juutalaistyön tarpeellisuutta.
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/845/ylistys_israelin_jumalalle
MENIMME ERÄÄN yli 90-vuotiaan juutalaisen isoäidin luo. Tiellä oli esteitä, aivan kirjaimellisesti. Kaupungin jätelaitoksen kuorma-auto oli kaatanut jätekuorman aivan kiinni oveen. Lapioimme tiemme tämän vanhuksen luo…
TOINENKIN LÄHTEMÄTÖN MUISTO entisen Neuvostoliiton alueen juutalaisiin liittyen kulkee sydämessäni. Olimme työtoverini Hannele Suortin kanssa Moldovassa tapaamassa hänelle, ja meille kaikille rakkaita juutalaisia. Kuljimme asumuksesta toiseen. Jokaisessa paikassa vastassa oli suunnaton kurjuus. Sairautta, kärsimystä ja köyhyyttä. Silti juutalaisvanhusten silmien loisteessa oli jotain unohtumatonta. Me selvisimme. Saimme elää. Hetken päästä näiden rakkaiden vanhusten silmiin tuli jälleen surumielinen katse, kun he ujosti hiljaisella äänellä kertoivat, että olimme ainoat, jotka ovat tulleet heitä katsomaan. ”Kiitos, että tulitte. Kiitos, että rakastatte.”
HANNELE, HANNU JA PERHE ovat raivanneet tietä väsymättömästi ja luottaen Israelin Jumalan apuun vaikeimmillakin hetkillä (ja nyt puhun todellisista vaikeuksista, kuten mafiamiehen uhkailusta tämän pitäessä veistä Hannelen kurkulla).
Heprealaiskirjeen 11. luvussa kerrotaan ihmisistä, jotka ovat uskon esikuvia. Miehiä, myös naisia, jotka näkivät uskossa jotain sellaista, jonka eteen he antoivat koko elämänsä ja voimansa. Uskon sankareita. Jos tämä galleria rakennettaisiin tänään, siihen tulisivat varmastikin ne lähetystyöntekijät, jotka kaikkensa uhraten jättävät oman maansa ja lähtevät tekemään työtä Jumalan heille osoittaman kansan parissa.
Kuten Hannele ja Hannu Suortti, lähettimme, joiden palvelutehtävän otsikkona ovat sanat elämäntehtävänä juutalaiset Jeesukselle. Vuosikymmenien ajan kestänyt antautuminen Herran työhön kantaa ihanaa hedelmää idän juutalaistyön kentillä. Ja työ jatkuu.
VASTUSTUS ON OLLUT KOVAA, lähes järjestäytynyttä. Ainakin aika ajoin, kun antisemitismin ja neuvostoaikaisten säännösten paluu sekä useat järjestöt ovat vastustaneet juutalaisevankeliointia. Toisaalta vastustus voi ilmetä myös välinpitämättömyytenä, kun paikalliset seurakunnat eivät näe juutalaistyön tarpeellisuutta.
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/845/ylistys_israelin_jumalalle
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielenkiintoista faktaa.
Ok. Amen.
5543
646565
On se hullua, että jonkun Patrmoksen mainoksen ylhäällä pysyminen täytyy varmistaa kolmella sotkulla 40 minuutin sisään!
Lueppas teksti välillä.
Harhainen ei näe tekstiä, huomaan.
ok-