Suomi ei koskaan liity Naton täysjäseneksi

Enemmistö suomalaisista suhtautuu edelleenkin yhä täysin kielteisesti ajatukseen Suomesta puolustusliitto Naton täysjäsenenä.

Sillä viimeisimmän tehdyn gallupkyselyn mukaan noin 60 prosenttia vastaajista on Nato-jäsenyyttä vastaan.

Ja vain noin neljännes, 25 prosenttia, kannattaa Suomen Naton täysjäseneksi liittymistä.

Nato-kannatus on nyt suurimmillaan sinä aikana, kun asiaa on marraskuusta 2002 lähtien tutkittu, yhtä korkealla kuin helmikuussa 2009 ja toukokuussa 2007.

Muun muassa viime elokuussa tehtyyn mielipidemittaukseen verrattuna tilanne on pysynyt käytännössä lähes muuttumattomana.
773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onko meillä sittenkään Nato-optiota?
Unto Hämäläinen | Julkaistu 29. 4. 2016 16:33
Uutistoimisto Reuters julkisti viime lauantaina (23.4.) lyhyen uutisen, joka ainakin minut pysäytti. Uutisen mukaan Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläs Douglas Lute oli kertonut Lontoossa pidetyssä seminaarissa, ettei Nato laajene lähivuosina. Luten mukaan laajeneminen ei ole mahdollista, koska laajeneminen saattaisi horjuttaa vakautta Naton ja Venäjän välillä. “Käytännössä lisätilaa laajentumiselle ei juuri ole useisiin vuosiin tai ehkä pidempäänkin”, Lute arvioi.
Jos suurlähettiläs Lute puhuu suulla suuremmalla, siis Yhdysvaltain presidentin ja muun valtiojohdon nimissä, se olisi kylmä suihku myös Suomelle. Meillä on yli kaksikymmentä vuotta hellitty sellaista käsitekummajaista kuin Nato-optio.
( Douglas Luten asemaan ja taustaan voi tutustua tämän linkin takaa.)
Tällä optiolla on – suomalaisittain tulkittuna tarkoitettu- sitä , että me emme ole Natoon pyrkimässä, mutta varmuuden vuoksi haluamme pitää pysyvää paikkaa hakijoiden jonossa siltä varalta, jos Venäjä äityy liian hankalaksi.
( Nato-optio tuli ensimmäisen kerran käyttöön, kun pääministeri Paavo Lipposen hallituksen ohjelmaa kirjoitettiin keväällä 1995. Siitä alkaen optio on ollut käytössä lukuun ottamatta Anneli Jäätteenmäen/Matti Vanhasen hallituksia vuosina 2003-2007. )
Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmassa Nato-optio ilmaistaan näin:
“Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä. Hallitus laatii ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon, jonka valmistelun yhteydessä arvioidaan mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutukset Suomelle. Sen lisäksi laaditaan puolustusselonteko, jossa määritellään puolustuspoliittiset linjaukset puolustuskyvyn ylläpidolle, kehittämiselle ja käytölle.”
Tänään perjantaina (29.4.) Vapun aatonaattona julkistettiin edellä mainittu selonteon osanen, jossa arvioidaan mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutukset Suomelle.
Koko selvitykseen voi tutustua tämän linkin takaa. HS:n aiheeseen liittyvä juttu löytyvät täältä.
Vaikka on jo vappuaika, haluaisin silti vaivata lukijoiden aivoja vielä toisella hyvällä kysymyksellä, joka kuuluu: Onko meillä sittenkään Nato-optiota?
Sehän on siinä mielessä olennainen kysymys, että selvitys ” mahdollisen Nato-jäsenyyden” vaikutuksista Suomelle perustuu hyväuskoiseen olettamukseemme, että Naton ovia pidettäisiin auki meille pahan päivän varalta.

Äänestä
  • Maamme kannalta liittymisessä olisi luonnollisesti kyse varautumisesta epävarmaan
    tulevaisuuteen. Se toimisi hieman samaan tapaan kuin palovakuutus,
    joka on luonnollisesti otettava ennakolta. On väitetty,
    että palovakuutusmetafora on tässä tapauksessa ontuva,
    sillä vakuutus ei estä tulipaloa. Tämä metafora on kuitenkin tarkoitettukin
    kuvaamaan Nato-kytkennästä vain tulevaisuuteen varautumista koskevaa puolta.
    Natoon liittyminen on todellisuudessa palovakuutusta parempi keino:
    se saattaa suorastaan estää "palon" syttymisen.

    Meillä on totuttu edelleen katselemaan Venäjän tilannetta varsin
    toivorikkaaseen sävyyn ja aliarvioitu siellä esiintyvien ongelmien laajuutta sekä kestoa.
    Optimismi on tiettyyn rajaan saakka hyve, mutta näyttää kuitenkin siltä,
    että Venäjän yhteiskunnallinen ja taloudellinen tilanne on ilmeisesti vielä pitkään
    hyvin epävakaa ja kriisialtis. Jää nähtäväksi, minkälaista politiikkaa Vladimir Putin alkaa
    harjoittaa. Erään viitteen hänen näkemyksistään antaa se,
    että hän on solminut hyvät yhteydet armeijaan. Venäjällä on tunnetusti piirejä,
    jotka katsovat maallaan olevan oikeutettuja vaatimuksia "lähiulkomaiden" suhteen.
    Tällaisten mahdollisuuksien huomioon ottaminen on realismia, ei pirun maalaamista seinälle.

    Meillä on Natoon liittymistä usein arvosteltu sen varsin suoraviivaisen ajattelun pohjalta,
    että sota Venäjän ja Naton välillä välttämättä syttyy ja maamme joutuu taistelukentäksi.
    Tämä olisi tietenkin onneton vaihtoehto. Tärkeää on kuitenkin tajuta,
    että mahdollinen Natoon liittymisemme tähtäisi sodan uhkan vähentämiseen,
    ei lisäämiseen – se voisi nimenomaan ehkäistä maahamme kohdistuvaa sotilaallista
    ja muutakin painostusta sekä samalla vähentää sodan syttymisen mahdollisuutta.
    Jos suursota Euroopassa kuitenkin syttyisi,
    meidät todennäköisesti vedettäisiin mukaan olimmepa Naton jäsenenä tai emme.
    Jo maamme liittyminen Euroopan Unioniin ratkaisi tässä mielessä varsin paljon,
    ja monet pitivät liittymisen tärkeimpänä syynä juuri turvallisuutemme lisääntymistä.
    Kun Venäjä ei tätä liittoa vastustanut, ratkaisu oli poliitikoillemme loppujen lopuksi
    varsin helppo.

    tilanne Venäjällä voi ajautua maatamme uhkaavaksi hyvin nopeasti
    ja hallitsemattomasti esimerkiksi ääriainesten voittaessa vaalit.
    Samalla Nato-ovi saattaisikin meiltä lopullisesti sulkeutua.
    Nykyisen liittoutumattomuuspolitiikkamme perusongelmana on juuri se,
    että ei ole varmaa, että tilanne säilyy jatkossakin rauhallisena kunhan
    emme vain liittoudu sotilaallisesti, emmekä muutoinkaan ärsytä itäistä naapuriamme.

    Äänestä

Eiköhän se tullut nyt lopultakin varsin selväksi tänään että Suomi ei tule liittymmään koskaan Natoon. Luulisi nyt kaikkein vannoutuneimpien Natofanien tämä tajuavan. Turha vouhkata enää.

Äänestä
  • Suomi ei liity yhtään ennen mihinkään natoon ennen kuin Suomen kansan enemmistö on Suomen natojäsenyyden kannalla.

    Ja Suomen kansan enemmistöhä ei ole nyt minkään Suomen natojäsenyyden kannalla yhtään mitenkään.

    Äänestä

  • vaktaa kirjoitti:

    Suomi ei liity yhtään ennen mihinkään natoon ennen kuin Suomen kansan enemmistö on Suomen natojäsenyyden kannalla.

    Ja Suomen kansan enemmistöhä ei ole nyt minkään Suomen natojäsenyyden kannalla yhtään mitenkään.

    Nato-selvityksen selkein anti oli nyt se, että missään tapauksessa Suomen ja Ruotsin ei tule liittyä koskaan Natoon

    Ei siis ole nyt mitenkään pelättävissä että liittyisimme Natoon. RuotsiDemokraatit ovat oppositiossa mutta vaa'ankieliasemassa ja he ovat ilmoittaneet jyrkän kantansa että he äänestävät EI Natolle. Ruotsidemokraatit ovat edelleen vahvistaneet kannatustaan ja ovat Ruotsin suurin puolue. Puolueen puheenjohtaja Jimmie Åkesson on peräänkuuluttanut yhteistyötä nimen omaan Suomen kanssa ja haluaisi jopa maiden välistä yhteistä puolustusliittoa.

    Äänestä

Ei todellakaan Suomi liity mihinkään soltilasliittoon yhtään ennen kuin Suomen kansan enemmistö niin haluaa tehdä.

Äänestä
  • Kansalta ei kysytä...näin edetään seuraavaksi....päivän lehti otsikoi että onko vaarallista antaa asiaa kansan päätettäväksi jos Ruotsi liittyy?
    Eli asia tullaan junailemaan ohi kansan tahdon....onko yhdessäkään Baltian maassa asiaa kysytty kansalta....saati Puolassa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä_Suomi kirjoitti:

Enemmistö suomalaisista suhtautuu edelleenkin yhä täysin kielteisesti ajatukseen Suomesta puolustusliitto Naton täysjäsenenä.

Sillä viimeisimmän tehdyn gallupkyselyn mukaan noin 60 prosenttia vastaajista on Nato-jäsenyyttä vastaan.

Ja vain noin neljännes, 25 prosenttia, kannattaa Suomen Naton täysjäseneksi liittymistä.

Nato-kannatus on nyt suurimmillaan sinä aikana, kun asiaa on marraskuusta 2002 lähtien tutkittu, yhtä korkealla kuin helmikuussa 2009 ja toukokuussa 2007.

Muun muassa viime elokuussa tehtyyn mielipidemittaukseen verrattuna tilanne on pysynyt käytännössä lähes muuttumattomana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu