Sauli N: Ei kohtalonyhteyttä Ruotsin kanssa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo Ilta-Sanomien erikoishaastattelussa, että Nato-selvitys antaa hyviä aineksia keskusteluun.

– Toivon, että keskustelu on eläväistä ja vilkasta ja että tämän aineiston tarjoaminen johtaa argumentoituun asiakeskusteluun, presidentti Sauli Niinistö sanoo Ilta-Sanomille.

Ruotsissa järjestetään valtiopäivävaalit syksyllä 2018. Mitä se merkitsee Suomen kannalta, jos Naton puolesta liputtavat Ruotsin porvaripuolueet voittavat vaalit ja Ruotsi päättää hakea Nato-jäsenyyttä?

– Se on mahdollista, mutta en pidä oikeana sitä käsitystä, jota Suomessa jonkin verran viljellään, että meillä on jokin erottamaton kohtalonyhteys Ruotsiin päätöksien kanssa. Minusta näin ei asia ole.

Onko meillä siis Suomessa vallalla harhaluulo, että Suomi ja Ruotsi aidosti päättäisivät asioita yhdessä, esimerkkinä mahdollinen meno Natoon yhtä aikaa?

– Minusta sellaista ei ole laajasti syntynyt, mutta olen nähnyt sellaisia puheenvuoroja. Ei sellaista kohtalonyhteyttä ole olemassa. Jos ajatellaan, mitä Ruotsi-suhteessamme on menossa: vallitsee suuri yksimielisyys, että Suomi ja Ruotsi kehittävät puolustusyhteistyötään. Luulen, että se on johdatellut jotkut ajattelemaan, että puolustusyhteistyöhön kuuluu Nato-jäsenyyden pohtiminen. Mutta ne ovat täysin eri asioita. Kumpikin tekee omat päätökset.

Suomen ja Ruotsin kohtalonyhteys nousi esiin perjantaina julkaistussa kansainvälisessä asiantuntijaraportissa, joka luovutettiin ulkoministeri Timo Soinille (ps). Selvityksessä eriteltiin ensimmäisen kerran Nato-jäsenyyden vaihtoehtoja Suomen ja Ruotsin kannalta. Mitä tarkoittaa, jos Suomi on jäsen ja Ruotsi ei tai päinvastoin.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niinistö pelkää Putinia aivan selvästi.

Äänestä
  • haluaa pitää päätöksenteon Suomen omissa käsissä. Se ei tietenkään estä yhteisymmärrystä Ruotsin kanssa.

    Äänestä

..Putin on varastanut kymmeniä miljardeja, kuten kehitysmaiden johtajat aina tekevät.Putinin johto klikki uhkailee maailmaa sodalla ja tuholla.
Kyllä pitää pelätä Putinin johtoa. Hallinto on murhauttanut ihmisiä jopa ydinjätteellä, yksi murha todistetusti tehty Lontoossa. Venäläisiä toimittajia murhattu ja hakattu, laitettu vankiloihin jne. Ihmisiä räjäytetty tsetsenien nimissä, kerrostaloissa.

Nato ja länsimaat eivät saa olla tällaisen koplan vaikutettavissa.

Suomella ja Ruotsillla on valitettavasti kohtalon yhteys ryssän suhteen...

Äänestä
  • Putin tulkitsee pelon antautumiseksi. Putin uskoo vain kovuutta, koska hän itse uskoo siihen.

    Äänestä

kummankaan maan hallitus ole Natoon liittymisen kannalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saulimies kirjoitti:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo Ilta-Sanomien erikoishaastattelussa, että Nato-selvitys antaa hyviä aineksia keskusteluun.

– Toivon, että keskustelu on eläväistä ja vilkasta ja että tämän aineiston tarjoaminen johtaa argumentoituun asiakeskusteluun, presidentti Sauli Niinistö sanoo Ilta-Sanomille.

Ruotsissa järjestetään valtiopäivävaalit syksyllä 2018. Mitä se merkitsee Suomen kannalta, jos Naton puolesta liputtavat Ruotsin porvaripuolueet voittavat vaalit ja Ruotsi päättää hakea Nato-jäsenyyttä?

– Se on mahdollista, mutta en pidä oikeana sitä käsitystä, jota Suomessa jonkin verran viljellään, että meillä on jokin erottamaton kohtalonyhteys Ruotsiin päätöksien kanssa. Minusta näin ei asia ole.

Onko meillä siis Suomessa vallalla harhaluulo, että Suomi ja Ruotsi aidosti päättäisivät asioita yhdessä, esimerkkinä mahdollinen meno Natoon yhtä aikaa?

– Minusta sellaista ei ole laajasti syntynyt, mutta olen nähnyt sellaisia puheenvuoroja. Ei sellaista kohtalonyhteyttä ole olemassa. Jos ajatellaan, mitä Ruotsi-suhteessamme on menossa: vallitsee suuri yksimielisyys, että Suomi ja Ruotsi kehittävät puolustusyhteistyötään. Luulen, että se on johdatellut jotkut ajattelemaan, että puolustusyhteistyöhön kuuluu Nato-jäsenyyden pohtiminen. Mutta ne ovat täysin eri asioita. Kumpikin tekee omat päätökset.

Suomen ja Ruotsin kohtalonyhteys nousi esiin perjantaina julkaistussa kansainvälisessä asiantuntijaraportissa, joka luovutettiin ulkoministeri Timo Soinille (ps). Selvityksessä eriteltiin ensimmäisen kerran Nato-jäsenyyden vaihtoehtoja Suomen ja Ruotsin kannalta. Mitä tarkoittaa, jos Suomi on jäsen ja Ruotsi ei tai päinvastoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu