Tänä vuonna eronneet, miten menee?

Huonosti menee. Jokainen päivä on yhtä tuskaa olla erossa entisestä kumppanista. Erosta nyt aikaa neljä kuukautta. Jokainen herääminen aamuisin on hirvittävä kun tajuaa että on täysin yksin. Mieli on masentunut, olo itkuinen ja oma peilikuva on kaikkea muuta kuin piristävä. Joka ilta joutuu itkemään itsensä uneen.

Eron II vaihe tuli voimaan toukokuussa. Itse olen selvinnyt hyvin, olin siis se joka halusi eron. Ex vaimolla on haastavampaa ei meinaa millään päästä asian yli. Katunut en ole koska olin niin varma asiasta. Olo on ollut helpottunut eron jälkeen

Hyvin menee, itse eroa halusin ja päivääkään en ole katunut.

Vaikeaa. Voin jo paremmin mutta ikävä perhettä. Ajoittain masentaa, olen yksinäinen ja elämä tuntuu olevan yhtä tyhjäkäyntiä

Välillä keväällä todella synkkää (vaimo jätti) ja elämä harmaata. Vaikea katsoa kalenteria eteenpäin jne jne Katsoin dokumentin miten suloinen kuolema saadaan aikaan typpikaasulla. Olis ihan hyvä idea.

Mutta jo yhdet hyvät treffit muutti asian. Ollut monet treffit mutta ei oikein osunut kohdalle oikeanlaista. Eritttäin viksu nainen halusi sitten toisille treffeille. Ei muuta tarvittu. Taas on kemiat päässä paremmin ja kesä on ihana.

Vähästä se on kiinni joskus...

Surullinen olen. Ikävä on kova.

Perhettä ikävä ja entistä kotia, ei pettänyttä puolisoa.

Hyvin menee huhtikuussa vapauduin ahdistavasta liitosta jota siedin 13v ! ? Nyt tapailen järkevää tavallista mussukka miestä Nautitaan kaukosuhteessa ja kukaties jos lähisuhteesta joskus ja 50 vanhuksia eli suosittelen eroa vanhanakin jos ei suhde tyydytä
Eletään täysillä toisiamme kunnioittaen hyvää kesää eronneille ja eroamattomille

Vaikka eroa mietti kauan, harkitsi, yritti kaikkensa ja punnitsi plussat ja miinukset joka kantilta, niin kyllä tämä tunnemyrsky yllätti... Vaikka tiedän, että eroaminen oli ainoa oikea ratkaisu, niin kaikki nämä pintaan nousseet tunteet ovat kyllä vaikeita sietää ja käsitellä, enkä olisi koskaan uskonut tämän tuntuvan tältä. Mustasukkaisuus, ikävä, rakkaus, nämä ovat tunteita joita en ymmärrä tässä tilanteessa... Ovat luonnollisia, mutta en uskonut kokevani niitä, sillä eroa olin pohtinut jo niin pitkään. Yksinäisyys, pelko, ahdistus, niitä osasin odottaakin. Mutta kai se on niin, että meidän liittoomme, kuten varmaan jokaiseen liittoon, on kuulunut myös paljon hyviä hetkiä ja noiden hetkien vuoksi ikävöin ja rakastankin edelleen. Ehkä ne joskus katoavat? Takaisin en halua palata, emme voi saada takaisin sitä mitä joskus oli...

Perhettä on ikävä. Kesälomasta en osaa nauttia ja masentaa. Erosta kohta vuosi ja edelleen vaikeaa. Olen harrastanut, käynyt jo ulkona. Sama tyhjyyden tunne silti läsnä koko ajan :(

Mun erosta on jo yli 1,5 vuotta ja edelleen mietin samoja kuin Tunteet sekaisin. Nyt ehkä enemmän vielä, kun pahin kipu, kiukku ja pettymys mieheen laantuivan ekan vuoden aikana....kun hänen viimeiset teot olivat vielä tuoreessa muistissa. Nyt muistan vain kaikki hyvät hetket... Haluaisin jo löytää jonkun uuden, jonka kanssa voisi tehdä uusia muistoja, ilman että joudun kokemaan itseni arvottomaksi ja nöyryytetyksi kuten ex-miehen kanssa. Silti en ole laittanut itseäni vielä mitenkään "kumppaninhakumoodiin", en siis pahemmin käy missään tai ole treffipalstoilla tarjolla..

kesäkuussa virallinen ero, mieheni aloitteesta, kuitenkin tilanteessamme oikea ratkaisu. 38 yhteistä vuotta takana. Koskee, itkettää, tuntuu ettei mikään ole enää mitään. Hirveä mustasukkaisuus iski, kun hän on alkanut tapailemaan uutta ihmistä, joka on yhteinen tuttu, enkä ole koskaan häntä voinut sietää. Tuntuu ettei tästä ulospääsyä ole. Kaikki hokee samaa; aikaa, aikaa ole armollinen itsellesi...mulla hajoaa pää ennenkun tämä alkaa helpottaa..

Koskettavua viestejä.... Tunnen osin huonoa omaatuntoa siitä, että tilanteeni on erilainen.

Olin vuosia tyytymätön avioliittooni. Mies oli hyvä kumppani, mutta naisen ja miehen välistä suhdetta mies ei halunnut. Kärsin suunnattomasti läheisyyden ja seksuaalisuuden puutteesta, mutta kumppanuus painoi vaakakupoissa enemmän. Lopulta mies tuli vainoharhaiseksi, otti oikeat kännit ja jätti minut. Vein eropaperit heti kun käräjöoikeus aukesi.

Romahdin. Itkin ja surin. Mies kertoi rehvastellen pari viikkoa myöhemmin saaneensa seksiä. - Saaneensa? 10 vuotta olin toivonut, pyytänyt ja tehnyt kaikki temput saadakseni edes vähän läheisyyttä ja kosketusta. Tuo miehen rehvastelu romutti minussa kaiken.

Samalla viikolla sain kutsun "treffeille" - seuraamaan yhtä urheilutapahtumaa. Lähdin. En ollut vamis mihinkään, mutta lähdin toisenkin kerran. Ja kolmannen. Ja neljännen.

Nyt vajaa vuosi myöhemmin (tänä vuonna virallisesti eronneena) tunteeni ovat avautuneet. Olen Rakastunut. Olen oikeasti Rakastanut ja vihdoinkin koen keski-ikäisenä saavani vastarakkautta pelkän kumppanuuden sijaan. Nautin elämästä ja olen onnellinen. Elän vihdoin valossa, selaisessa jota en tiennyt olevan olemassakaan. Ei tunnelin pää on takana ja valo avautunut. Näin voi tapahtua kenelle tahansa.

10 vuotta meni kun kaipuu ex:n oli koko ajan vaikka oli uusikin suhde.
Nyt en halua edes nähdä saati kuulla mitään vaikka olen sinkku.