Kasteiden osuus vähentynyt Pohjoismaissa

Enemmistökirkkojen kasteiden osuus väheni vuodesta 2004 vuoteen 2014 seuraavasti:
Ruotsissa 69 prosentista 46 prosenttiin,
Tanskassa 76 prosentista 64 prosenttiin
Norjassa 77 prosentista 63 prosenttiin
Suomessa 86 prosentista 72 prosenttiin
1795
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Selkeä suunta. Suomi tulee perässä. Mutta 10 vuotta sitten lukema 85 prosentissa. Joten 10-15-vuotiaista nyt noin 85 prosenttia kirkossa. Joten eropotentiaalia on. Voisi erota jo lapsena.

Äänestä

Tanska on selävti edellä Suomesta, vaikka evl-enemmistökirkon jäsenyyden suhteen tilanne on toinen.

Äänestä
  • Tanskassa aloitti nyt eroakirkosta-palvelu netissä. Tulee perässä.

    Äänestä

Ruotsissa pudotusta 32 %, muissa pohjoismaissa 15-18 %.

Äänestä

Selvä suunta, jolta jotkut ummistavat silmänsä.

Äänestä

Vuonna 2015 kastettujen osuus putosi Suomessakin alle 70 prosentin!

Äänestä
  • Ei ihan hiljaa perässä.

    Äänestä

  • Merkittävä+rajhapyykki+sekin.+sitten+2/3.+eli+66,7+%

    Äänestä

Vielä kun vanhemmat, jotka ovat eronneet kirkosta viime aikoina, erottaisivat myös lapsensa.
Nyt ennen koulujen alkua ehtisi sekä erottaa kirkosta että ilmoittaa koululle lapsen siirtyvän uskonnosta elämänkatsomustietoon.
No, hienoa, että kastattaminen vähenee.

Äänestä
  • Ripeällä toiminnalla tosiaan tuokin onnistuu. Tietenkin pitää olla lapselle itsellen selvä ja juteltu asia.

    Äänestä

Luvut näyttävät suuntaa. Ja aiheuttavat pakohauhua ja epäreivoreaktioita mm. vapaa-ajattelijoita vataan.

Äänestä
  • No niinpä näkyy aiheuttavan.

    Äänestä

Perässä tullaan. Kun Norjan ja Tanskan kirkkoon kuuluvuuden lukemat ovat vielä samat kuin meillä, tuo kastetilanne kertonee, että niissä maissa saatetaan mennä kirkkoon kuuluvuuden kokonaislukemissa Suomen edelle, vaikka eroaminen olisi samaa tahtia. Mutta Tanskassa ja Norjassa myös netti on tullut kuvaan mukaan vasta nyttemmin.

Äänestä

Laskenut nopeasti Helsingissä, sillä vuonna 2015 evankelis-luterilaiseeen kirkkoon kastettiin Helsingissä 42,8 prosenttia kaikista syntyneistä.

Äänestä
  • Luulisi kaupungin koulutoimen pian ymmärtävän esittää kouluille samanlaisen ohjeen kuin Islannissa Reykjavikin kaupunki on antanut. että jumalanpalvelusten järkkääminen ja ymppääminen koulupäivään ei kuulu asiaan.

    Äänestä

  • Saanonp.vaa kirjoitti:

    Luulisi kaupungin koulutoimen pian ymmärtävän esittää kouluille samanlaisen ohjeen kuin Islannissa Reykjavikin kaupunki on antanut. että jumalanpalvelusten järkkääminen ja ymppääminen koulupäivään ei kuulu asiaan.

    Tässä hetkellä koululaisissa on kuitenkin kirkkoon kuuluvuus suurempaa kuinon heidän vanhemmillaan. Olisi paikallaan, että huoltajat hoitaisivat nuorten eron kirkosta. Ja sitten ET:oon.

    Äänestä

  • Täsä seurakunnittain:
    Haagan seurakunta 44,8
    Helsingin Mikaelin seurakunta 33,2
    Helsingin tuomiokirkkoseurakunta 37,2
    Herttoniemen seurakunta 34,6
    Kallion seurakunta 38,3
    Kannelmäen seurakunta 37,9
    Lauttasaaren seurakunta 44,2
    Malmin seurakunta 48,7
    Meilahden seurakunta 40,1
    Munkkiniemen seurakunta 40,0
    Oulunkylän seurakunta 41,7
    Paavalin seurakunta 31,9
    Pakilan seurakunta 62,4
    Pitäjänmäen seurakunta 43,1
    Roihuvuoren seurakunta 40,2
    Töölön seurakunta 41,3
    Vartiokylän seurakunta 25,5
    Vuosaaren seurakunta 38,4

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Humanisti-vapari kirjoitti:

Enemmistökirkkojen kasteiden osuus väheni vuodesta 2004 vuoteen 2014 seuraavasti:
Ruotsissa 69 prosentista 46 prosenttiin,
Tanskassa 76 prosentista 64 prosenttiin
Norjassa 77 prosentista 63 prosenttiin
Suomessa 86 prosentista 72 prosenttiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu