Mitä on turhien sanojen lausumisen synti, ja miten siitä voi tehdä parannuksen?
Minulla on elämässäni paljon vaikeuksia, mm. koulukiusaamista. Olen selvinnyt mm. huumorin avulla. Minulle on ajan mittaan kehittynyt ns. absurdi huumorintaju. Heitän jotain ihan hölynpölyläppää ja läheiseni nauravat sille ja itsekin purskahtelen nauruun. Hölynpöly ei ole ketään kohtaan loukkaavaa, se ei ole haureellista (ei esim. käsittele seksiä), inhottavaa tms, vaan se on yksinkertaisesti vain hölynpölyä, turhaa ja tyhjää läppää, joka saa minut ja läheiseni nauramaan juuri sen turhuuden ja mihinkäänliittymättömyyden takia.
Nyt olen alkanut miettiä, että onko toisinaan harjoittamani hölynpölyläppä Raamatun tarkoittama turhien sanojen synti. Tuntuisi niin tylsältä ja tosikkomaiselta lopettaa absurdi huumori, johon olen tottunut. Mutta jos Jumala sitä sanassaan vaatii, lopetan sen.
Mitä kaikkea nuo Raamatun turhat sanat oikein tarkoittavat? Jumalan nimen turhasta lausumisesta (Jumalan liittäminen vääriin asiayhteyksiin ja Jumalan nimen käyttäminen päivittelyyn yms.) olen jo tehnyt parannuksen, samoin kuin kiroilusta, joten siitä ei tarvitse minua nyt muistuttaa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Niin, en siis enää ole koulussa, vaan piti kirjoittaa, että minulla on OLLUT mm. koulukiusaamista. Olen nyt jo aikuinen.
t. aloittaja
Turhat sanat ovat niitä jotka eivät ole Jumalle kunniaksi eikä ihmiselle rakennukseksi.
Aivan liian epäselvästi sanottu. Ei kelpaa käytännön ohjeeksi.
Ei ole tarkoitus, että puhekyky olisi ihmiselle vaikeasti kannettavat länget. Ei missään tapauksessa tarvitse ajatella enää koko asiaa. Olet siistinyt kielesi. Suuntaudu ajatuksissasi miettimään, miten voit rakastaa lähimmäistäsi ja itseäsi.
"eihgOh", Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki syntisi on sinulle anteeksiannettu.
Huumorina harjoittamani hölynpölyläppä tavallaan rakentaa minua ja läheisiäni, koska se purkaa jännitteitä ja kiusallisia tilanteita ja saa minut ja muut hymyilemään tai muuten hyväntuulisiksi.
Vaikkei hölynpölyläppä suoraan Jumalalle kunniaksi olekaan, se tavallaan antaa hyvän kuvan Jumalasta kauttani, koska minusta tulee uskovaisena läpän kautta vaikutelma, että olen helposti lähestyttävä ja sympaattinen, ja sitä kautta uskomattomat ihmiset saattavat ajatella, että on tuossa Raamatun Jumalassa jotain hyvää oltava, kun tuo uskovainen on noin symppis ja rento.
Joten ehkä humoristinen hölynpöly ei olekaan ihan turhaa ja syntiä...
t. aloittaja
Jokainen joka jolla on henkilökohtaine suhde Jumalan tietää mikä Jumalalle on kunniaksi ja mikä ei. Samoin tietää silloin mikä on itselle rakennukseksi.
Kiitos. :)
t. aloittaja
Kivaa monologia :D
Kukaan, siitä huolimatta, että hänellä on henkilökohtainen suhde Jumalan, ei aina tiedä, mikä Jumalalle on kunniaksi ja mikä ei. Samoin ei myöskään aina tiedä, mikä on itselle rakennukseksi.
Kristuksen seuraaja on nöyrä ja vaatimaton. "Joka itsensä ylentää, se alennetaan."
Vapauteen Kristus vapautti meidät. :)