Nainen, onko miehelläsi kavereita?

Se olisi vain plussaa. Eipähän olisi vaaraa, että ns ns.kaverit eivät sietäisi minua ja täten suhde lopulta olisi tuhoon tuomittu. Suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaa kumppaninsa olevan hyväksytty muidenkin silmissä.
Itse hiljaisempana introverttina en oikein "hurmaa" ketään ensvaikutelman perusteella. Porukassa osaan olla mutta en osaa olla ns.esillä tarpeeksi.. Kuulemma.

On vain huonoja kokemuksia miehen kavereista. Siis exän nykyään. Jos ei ole se hehkein kukka kedolla niin paineita on jos edes enää miettii ketään elämäänsä.
Toki jos on todella sosiaalinen persoona niin voihan se kaverittomuus pahastikin vaikuttaa. Tai jos tuppaa liikaa "ripustautumaan" toiseen. En kyl tiedä mitä se tarkoittaa, ei ole kokemusta.

Itse toivoisin kumppanilla olevan aikaa touhuilla yhdessä kaikenlaista, ei siihen erikseen kavereita tarvita. :)

Eniten kai siinä parinmuodostumisen alkuvaheessa vaikuttaa se, millaisen kuvan kumpikin saa toisesta. Kaverit tai epäsosiaalisuus eivät ainakaan voi olla suhteen muodostumisen ja yhteiselämän tiellä.
Jos vain toisella on kavereita, niin pianhan ne kaverit ovat sitten kumppaninkin kavereita, tavalla tai toisella. Ainakin se on mahdollista.

Ei sillä oo. Kyllä mun mielestä jotain kavereita pitäisi olla, jotenki outo ajatus? En tarkoita että montaa, mutta joku jonka kaa viettää joskus aikaa? Mulla on ainaki tällä hetkellä se fiilis että toinen on ripustautunut muhun kun ei halua viettää aikaa niitten semikavereiden kaa joille viina maistuu. Sinänsä hienoa joo, mutta pitää itsekin olla aktiviinen kavereiden löytämisessä. Ei ne tuu kotoo hakee (tai no, netissäkin oon tehny kavereita :D)

Ex on epäsosiaalinen ja kaverina oli vain veli. Ja veljen kautta jotain tuttuja. Ei se suhteessamme muutoin vaikuttanut, kuin hänen oli joskus vaikea käsittää miksi arvostan niin kovin ystävyyssuhteitani.
Me tapasimme töissä, edelliset naisensa hän oli löytänyt verkkkopelin ja töiden kautta. Voisin kuvitella, että siinä on ne väylät, joista vähän sosiaalisesti rajoittunutkin voi löytää puoliskon.
Eroon ei loppujen lopuksi vaikuttanut hänen kaverittomuutensa, hän vain löysi työpaikaltaan uuden naisen.

Minulla ei ole kavereita kuin yksi ja olenkin sinkku. Se on iso turn off kun miehellä ei ole kavereita niin ei naiset halua tutustua. Onhan mulla ollut kavereita mutta aika monet juopotteli paljon eikä minua kiinnosta sellaisen seurassa olla ja siksi jäin yksin.

Se olisi oikeastaan plussaa, jos miehellä ei olisi kavereita. En tykkää, jos käy koko ajan joku kylässä tai joka ilta pitää olla jonkun kaverin kanssa jossain. Mulle riittää, että oltaisi toistemme kaverit. En tarkoita, että pitäisi olla koko ajan yhdessä, mutta haaveilen sellaisesta suhteesta, että oltaisi loppuelämä yhdessä ja toistemme parhaat ystävät.

Kyllä hänellä on. Tämä olikin aika ehdoton odotus, ellei suorastaan vaatimus suhteelle; miehellä tarvitsee olla ystäviä, kavereita, harrastuksia, tekemistä ym. tämän lisäksi miehen pitää viihtyä myös yksin. Mies ei saa olla sottapytty eikä käyttää alkoholia liikaa, muita päihteitä ei ollenkaan. Juuri tällainen mies löytyi!

Minkä ikäinen olet? Tarkoitatko, että olet luonteeltasi ujo, vai epäsosiaalinen? Niillä on vissi ero. Epäsosiaalinen ei osaa ottaa huomioon eikä tulkita toisten tunteita, ja siksi suhde hänen kanssaan on haastava. Sitä haastavampi mitä empaattisempi ja tunteikkaampi toinen on. Ja suhteessa nuo tunteet ovat aika monella pääasia. Rakkaussuhde ei todellakaan onnistu ilman rakkauden tunnetta (mitä sillä nyt milloinkin tarkoitetaan).

Jos olet ainoastaan ujo, niin löydät naisen opettelemalla tuntemaan itsesi, halusi, tarpeesi, toiveesi - ja rohkaiset itseäsi kertomaan siitä. Netistä löytyy. Kannattaisi ihan itsesi vuoksi myös aloittaa harrastus, jossa voisit saada myös kavereita.

Mun mielestä se kyl kertoo jotain ihmisestä jos sillä ei oo yhtään kaveria. En välttis haluis alkaa seukkaan sellasen kundin kans joka on niin ypö, et mä sit olisin sen ainut ystävä ja kumppani. Ei kiitos. Sosiaaliset taidot on hyvä olla olemassa.

Naisten poikaystävät on sellaisia että niitä ryyppy kavereita riittää että aina lähdössä kaverin luo juomaan kaljaa. Ei rauhallisemmat miehet kelpaa jotka viihtyy enemmän kotona ja jotka ei juo usein.

Ehkäpä löydät jonkun samankaltaisen introvertin ihmisen elämääsi, joka viihtyy myös yksin eikä pelkää yksinoloa. Monellakin sosiaalisella on se ongelma, että he eivät uskalla olla yksin ja jopa nauttia yksinolosta. Ihmisiä on monenlaisia, eikä se sosiaalinen ole välttämättä se paras vaihtoehto. Itse toivoisi nykyisessä suhteessa juuri sitä yhteistä aikaa ja yhteisiä juttuja enemmän, minkäs teet jos miesystävä menee mieluummin kavereidensa kanssa ja harrastuksia riittää sekä hänellä on ne isänkin velvoitteet. Tuntuu vaan, että nykyisin minä olen se viimeisin ketä hän ajattelee ajankäytössään. Minulla pitäisi olla yhtä paljon harrastuksia, menoja ja yhtä paljon ystäviä, jotta en kaipaisi häntä kuin sen hetken, jona hän itsekin kaipaa. Olen yrittänyt, mutta kuitenkin kaipaan sitä tiiviimpää suhdetta yhä enemmän, koska olen niitäkin elämässäni kokenut, mutta hän ei ole. Ihmisillä on syynsä, miksi eivät joko kykene sitoutumaan tai pelkäävät sitoutumista.

Mun miehellä oli "kavereita" ennen kuin me tutustuttiin, nämä "kaverit2 vaan oli sellaisia joille lainattiin rahaa, joiden vuokrissa ja ryyppäysreissuissa tarvittiin mun miehen apua. Kun minä tulin kuvioihin ko. "kaverit" kaikkosi kun rahahanat meni kiinni. Eivät siis olleet oikeita ystäviä vaan vain maksettujakavereita. Meiluummin siis vaikka kaveriton mies kuin tuollaisia kavereita

Naist sietää juopottelua enemmän kun sitä että miehellä ole kavereita ja kaverittomuus onkin sitten jo aika paha rasti. Naiset antaa miehen juopotella joka viikko.

En voisi kuvitellakaan kumppania, jolla ei olisi kavereiden lisäksi vähintään yhtä hyvää ystävää, koska itse olen melko verbaalinen ihminen. Kaipaan arkihuumorilleni, järjenjuoksulleni, filosofioilleni ja muille mietinnöille näpsäköitä "vastauksia", huomioita, ja jopa väittelyä ja vastusta :).Toki odotan kumppaniltani myös paljon muita ominaisuuksia, jota en tässä lähde selvittelemään. Joka tapauksessa ihminen on psykofyysinen, sosiaalinen ja historiallinen kokonaisuus. Itse olen persoonaltani ambivertti, eli aika tavalla introvertin ja ekstrovertin keskeltä. Ekstrovertti puoliskoni kärsisi, jos kumppanina olisi epäsosiaalinen, eristäytyvä ihminen. Toisaalta myös introvertti puoleni kärsii, jos kumppani on hypersosiaalinen.

Mutta noin yleisneuvona ohjaisin sinut saman tyyppisten ihmisten seuraan kuin itse olet.

Hei. Kyllä mun mielestäni kannattaisi ensin tutustua muutamaan mukavaan tyyppiin ja kehittää ihmissuhdetaitojaan ja vuorovaikutusta ystävyyssuhteissa. Vasta, kun sinulla on muutama hyvä ystävä ja itsekin osaat olla sitä toisille, voit olla hyvä kumppani myös parisuheessa. Toisekseen, täytyy kummankin parisuhteessa olla itsenäisiä yksilöitä, joilla on oma elämä, harrastuksensa ja ystävänsä, jotta on suhteeseen annettavaakin. Sellainen on terve parisuhde.

Ystävyys on pyyteettömyyttä ja lojaalisuutta ja tällaisia ihmisiä on aika vähän.

Varsinkin ämmämäiset peruspertit kannattaa kiertää kaukaa ja heitä on paljon ja naisissa heitä on vielä enemmän.