SPR:n pääsihteeri Kristiina Kumpula "lievästi" SEKAISIN
Samassa lauseessa menee asiat ihan ristiin:
Olemme Suomessa tottuneet ajattelemaan, että olemme syrjässä ja turvassa, mutta niin ei enää ole.
Rajojen sulkeminen ei auta kotimaan köyhiä millään tavalla. Päivän Ilkka 1.5. sivu 7
--VASTAUS: Olisimme turvassa jos rajat olisi heti kesällä 2015 lyöty kiinni, kansallisen turvallisuuden nimissä, jos tullaan useiden turvallisten maiden läpi ja vasta Suomessa haetaan turvapaikkaa, niin kyse on jostain ihan muusta kuin vanhentuneissa kansainvälisissä sopimuksissa on tarkoitettu turvapaikanhausta ja saamisesta.
Ja se valtava into mitä 10 000 vapaaehtoista osoitti, olisi kohdistettu kotimaan vähäosaisiin, ilmaisia kylpylälomia aterioineen, vaatteineen yms. olisi saanut kaikilta suomalaisilta hyväksyntää, eikä tällaista kahtiajakoa olisi, nyt on kaikkialla "natseja" ja kukkahattutätejä.
Seuraava köyhien ongelma tulee olemaan se, että nämä vapaamatkustajat tulevat ohittamaan suomalaiset asuntojonoissa yms.
-EU:n ja Turkin sopimus osoittaa empatian puutetta.
--MIKSI Eurooppalaisilta kielletään empaattisuus omia kansalaisiaan kohtaan??????
Mutta, kun tällekin SPR:n henkilölle monikulttuurisuus on rikkaus, varmaan joka kuukausi 5 numeroisen summan verran, kyllä minäkin sillä rahalla yrittäisi ajaa omaa agendaani.
Tällaiselle utopistiselle humaanisuudelle tarjotaan taas Ilkassa koko sivu, se vain ei enää uppoa, sillä se on ihmisten aliarvioimista.
En haluaisi kirjoittaa tätä, mutta kuten eräs henkilö totesi; Eikö mistään löydy ajajaa tai taluttajaa suitsien kautta yhteydessä kuolaimeen ja sitä kautta tuon tamman suuhun. Suussa kun tuo kuolain on kielen päällä suupielten kohdalla olevassa ienten hampaattomassa kohdassa, hammaslomassa.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Turpiin tulee ellei myy tai lahjoita seksiä mamulle:
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/miehen-epaillaan-lyoneen-19-ja-15-vuotiasta-kieltaytyivat-myymasta-seksia/?_ga=1.231286367.1903852789.1461983497
Kevät tulee ja helmat lyhenee. Kylla kaikkien etu olisi ottaa burkhat Suomessa käyttöön ettei vieraamme hämmentyisi.
Tuo oli rasistinen teko olla myymättä.
Kyllä vain jätti monta kysymystä tuo lehtijuttu. Kaikista puhuttiin vain pakolaisina, erittelemättä sosiaaliturvanhakijoita, muita seikkailijoita ja pakenevia sotilaita ja sotarikollisia. Ja sitten nousi kyllä mieleen tuo spr.n bisnes. Ja se että täälä vaan pitääs huoltaa kaikki afrikkalaisetkin, jotka lykkii kristittyjä matkalla mereen, mikä oli taas täs hiljakkoin tapahtunu.
Aloittaja on kyllä pahasti sekaisin kun ei ymmärrä, että jutussa puhutaan taloudellisesta turvallisuudesta eikä mistään fyysisestä uhasta.
Kuka on kieltänyt empaattisuuden EU:n omia kansalaisia kohtaan? Sinulta empaattisuutta ei tunnu löytyvän ketään kohtaan.
Oikeinko tosissasi väität, että ko. henkilö saa kuukaudessa viisinumeroisen euromäärän palkaksi? Pientä rajaa tuohon mielikuvituksen lentoon.
Työllistymisvelvoite ei todellakaan toimi minään jarruna turvapaikanhakijoiden valitessa kohdemaataan, vaan päinvastoin he nimenomaan etsivät maata missä voisi työllistyä, mikä on tietenkin täysin luonnollista ihan jokaiselle muuton motiiveista ja kansallisuudesta riippumatta.
Tässäkään jutussa eivät mene suomalaisten ja turvapaikanhakijoiden edut ristiin, koska suomalaiset eivät tällaista työtä ota vastaan. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001170320.html
Anteeksi vaan, mutta sinä olet viimeinen joka voi kenestäkään sanoa, että olisi sekaisin. Sinä joka olet järjettömistä luonnonkappaleista järjettömin.
Saat anteeksi, koska et tiedä mistä puhut, joten sinua ei voi ottaa vakavasti.
Tiedätkö muuten, että moni kauhavalainen häpeää asennoitumistaan turvapaikanhakijoihin? Siis sellaiset jotka ovat olleet heidän kanssaan tekemisissä. Oli kuulemma naurettavaa ylireagointia ottaa vartiointipalvelu kiertämään täysin turhaan.
Niinhän se tahtoo aina olla, että tuntematonta pelätään, mutta asian voi toki korjata ja aloittaa vaikka tervehtimällä ystävällisiä ihmisiä.
Sinä asut selvästikin jossain perämetsillä, etkä käy kirkolla kovin usein. :)
Jahasoikein rahanedestä matutaja uskalsi taas tulla foorumille nikillään sontaasa taikoimaan
Jos tuo kommentoija on tulevaisuutemme,on se karmea.
Toivottavasti vaivaidut vastaisuudessa lukemaan uutisia oikein ja tekemään tarkastuksia, koska olen huomannut, että kommenttejaan ei pidä vielä rautalangasta vääntää jälkikäteen jälkeenjääneille tai muuten vain vähälahjaisille, mutta olkoon nyt tämän kerran.
Olemme Suomessa tottuneet ajattelemaan, että olemme syrjässä ja turvassa, mutta niin ei enää ole. Eli maantieteellisesti ajatellen Suomi on ollut kaukana kylmässä pohjolassa ja siten olisi pitänyt olla turvassa tältä mielettömältä invaasiolta. Syy yksinkertaisuudessaan, että väliin mahtuu monta turvallista maata.
Sinulta empaattisuutta ei tunnu löytyvän ketään kohtaan.
--Empaattisuutta löytyy kaikkia muita kohtaan, kuin näitä muslimeja kohtaan, heitä kohtaan tunnen syvää halveksuntaa.
Joten sinunkin kannattaa ajatella, että jollain tavalla tunnen empaattisuutta myös sinua kohtaan, mutta tämä empaattisuus on oikeastaan vain säälintunnetta siitä miten pihalla olet totuudesta.
--Väitän Tosissani: Tässä mielikuvitusta oikein YLEn sivuilta UUTISET Verot 2.11.2015 klo 9:56 Ylen selvittämistä järjestöjohtajista eniten tienasi SPR:n tominnanjohtaja Kristiina Kumpula.
Hänen ansiotulonsa olivat viime vuonna (2014) runsaat 107 000 euroa. Tänä vuonna SPR on puurtanut varsinkin turvapaikanhakijoiden auttamiseksi. Joten siihen tulee ns. ylityökorvaukset ja verottomat kulukorvaukset päälle,
niin 5 numeroinen kuukausitili on FAKTAA.
Mielikuvitusta voi olla pimeät lisätienestit ns. provisiot Konsultilta, kun Veripalvelu osti Miljoonilla euroilla palveluja luottokonsultilta. Pääsihteerin rikosepäily on järjestölle erittäin kiusallinen. SPR:llä on ollut tieto asiasta ainakin noin kuukauden, mutta sitä ei ole haluttu kertoa julkisuuteen.
Porukasta löytyi ammattiklovni oli iltasanomissa hieno "uutinen", muiden ammatti tai harrastus on ollut lähinnä epäinhimillinen toiminta.
Erityisen suurta ihmisjoukkoa tai suurta maantieteellistä aluetta koettelevaa epidemiaa kutsutaan pandemiaksi
siihen voi kuulua myös hallitsemattoman "pakoloisvirran mukana esimerkiksi influenssa, kolera, rutto ja tuhkarokko.
Aikaisempia yksittäistautien nimiä musta surma, kolera, espanjantauti, Ahmad, Mahdi, Manazir, Masoud, Mubarak, Muhammad, Muhsin, Mujaahid, Mukarram, Mustafa
Mutta jos saa kymppitonnin kuussa, niin voin kyllä pokkana vakuuttaa, että nämä pandemiat on meille voimavara ja oikein suvaitsevaista.
perkeleen mutakuono taas asialla
Kylläpä oli antoisa kommentti. Muuten hyvä, mutta täysin väärin arvattu. Älä huoli, ei nuo muutkaan mistään näytä tietävän. :)
Ilkahan on hiipuvassa mallissa siihen tyrehtyy kuin se vattahalle.
Meinaakko suvakki että noi partalapset joskus työllistyy,eivät ikinä apinakin on viisampi kuin nämä partalapset...
NÄIN VAPAATA ON NÄITTEN VAELLUS EUROOPASSA JA NÄISTÄ VIELÄ PUOLTOSYÖTETÄÄN MATUTTAJIEN TOIMESTA MEILLE
ISIS:n johtaja matkasi bussilla Lontoosta läpi Euroopan
Lontoolainen ex-hindu Siddhartha Dhar on ”uusi Jihadi-John” ISIS-propagandavideoissa. Hän on entinen brittiläinen hindu, joka sai nimen Abu Rumaysah kääntyessään islamiin.
http://mvlehti.net/2016/05/02/isisn-johtaja-matkasi-bussilla-lontoosta-lapi-euroopan/
Ja miksi tämä onnistui? Koska liberaalit ja muut vainohullut ovat estäneet tiedustelupalveluja tekemästä työtään eli jäljittämään vaarallisia terroristeja! Nämä pölvästit kun pelkäävät, että joku olisi kiinnostunut heidän surkeista salaisuuksistaan niin paljon, että edes vaivautuisivat heitä tutkimaan! Ja kuitenkin nämä samat kertovat aivan kaiken itsestään sosiaalisessa mediassa kuvin ja sanoin!
Lueskommentit