Mitähän tästä seuraa? Olen 40v naimisissa ja ja lapsia on kaksi. Olen ehkä ihastunut toiseen naiseen jolla elämäntilanne on samantyylinen, kuin minulla ja ollaan yhteisen harrastuksen kautta muutamia kertoja tapailtu ja viikko sitten laivalla ajauduttiin tilanteisiin, joissa kyllä molemmille on selvinnyt, että jokin vetää meitä yhteen.
Toistaiseksi ollaan oltu menemättä sänkyyn, mutta kaikki muu on tullut kokeiltua.
Mitenhän tästä ylipäätään voi selvitä puhtaasti, kun molempia varmasti huolettaa omat lapset eniten
Toistaiseksi ollaan oltu menemättä sänkyyn, mutta kaikki muu on tullut kokeiltua.
Mitenhän tästä ylipäätään voi selvitä puhtaasti, kun molempia varmasti huolettaa omat lapset eniten
Vastaukset 12
Vanhimmat
Yleensä kun tuollaista kyselee, "mitähän tästä seuraa", on itsellä yhä tarve jatkaa ajelehtimista - ja senhän tietää mitä siitä seuraa.
Lapset pitää huomioida muuten antaa palaa, kerran täällä ollaan joten menkää petiin ja nauttikaa.
On muuten niin totta kun miettii tarkemmin,
Ota miehesi mukaan kolmanneksi? Kaksi aikuista naista yhdessä rakastuneina, se vetää kiihkon kattoon!
Lainaan sinulle meidän nuorten ajatuksen: Vittu, että aikuiset on tyhmiä, menevät naapurille kertomaan oman suhteensa ongelmista toisen samanlaisen valittajan kanssa, sitten nussivat ja kuvittelevat, että se on rakkautta. Olisivat molemmat jakaneet ongelmansa sen oma puolison kanssa, niin kaiken olis voinut korjata ja ei olis tarvinnut rikkoa kahta perhettä.
Tuli meidän keittiössä hiljaista. Mielessäni jäin pohtimaan, että millainen se suhde oikeastaan on, joka rakentuu sille, että kaksi omaan parisuhteeseensa kyllästynyttä tai tylsistynyttä jakaa keskenään molempien perheiden likasangon sisällön. Likasanko sisältää usein pettymyksiä, riittämättömyyttä, arkeen kyllästymistä, toisen nalkuttamista tai haukkumista, ja sitä, kun toista ei saanut muokattua haluamakseen. Tulee nyt vain mieleen, että jos se sama likasanko olisi osattu purkaa omissa suhteissa ja keksitty siihen piristeeksi tapaamiset kahviloissa, ravintoloissa, puistoissa jutellen mukavia eli olisi sieltä ankeasta arjesta lähdetty johonkin edes hetkeksi, niin tulisiko silloin turhaksi "lavertelu" oman perheen vaikeuksista naapurille.
Onko nuoret sittenkin oikeassa: vittu, että aikuiset on tyhmiä.
Lasten tai nuorten suusta kuulee usein totuuden mutta...sitä helpotusta nyt vaan haetaan toisesta kun oma kumppani ei välttämättä huomioi siten kun haluaa. Ja toista ei kannata muokata mieleisekseen...kun olet oma itsesi olet parhaimmillasi, olet sitten toisen mieleen tai et. Me ollaan muijan kanssa nahisteltu, kumpikin itsepäisiä mutta myös kuunneellaan toista kun tarve vaatii...välillä toimii välillä ei.
Aikuisenoikeestiko , kommentin tarkoitus on hyvä, mutta noinkohan yksinkertaista se vakisuhteen ongelmien ratkominen tai kyllästymisen ehkäiseminen on. Keskinäinen oikeanlainen kommunikointi ja arjesta irrottautuminen kahviloissa.
Kuulostaa simppeliltä, mutta mites tosielämässä.
Kun se vuorovaikutus kuihtuvissa suhteissa usein ontuu, miten päästä eteenpäin. Miksi se sitten ontuu, syitä on varmaan monia. Lapset kasvaa isommiksi ja sitten olisi aikaa vanhemmilla toisilleen, mutta ei olekaan enää puhuttavaa. Silloin se kuuluisa ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen.
Ihminen muuttuu, toiset parit kasvaa samaan suuntaan ja toiset eri.
Ihminen on heikko. Yksinäisyyden pelko on niin iso peikko monelle, että huonosta suhteestakaan ei lähdetä ennen kuin on uusi katsottuna.
Mitä silloin muuta tulee kuin salasuhteita.
Tuskin ne uudet parit näin elämän potkimia ovat että vain likasangosta ammentavat aineksia. Sittenhän voisi vetää itsensä narun jatkeeksi, jos näin huonosti menee, näin kärjistäen ilmaistuna.
Varmasti tapahtuu niitä ns. turhia erojakin. Saduissa on happy end, mutta tosielämässä on niitä huonompiakin.
Eihän se simppeliä olekaan, mutta eihän sen ole tarkoitus ollakaan. Sehän juuri elämästä tekee niin mielenkiintoisen, että välillä pitää olla haastavaa. Helppo elämä ei kasvata ketään. Kirjoitin tarkoituksella vähän herättävästi, että edes joku ennen mokaamistaan ymmärtäisi, että hyvän parisuhteen eteen pitää tehdä töitä, pitää tahtoa rakastaa siinä katvealueessa, koska niitä tulee ihan varmasti kaikkiin suhteisiin.
Vertaus narun jatkeesta oli sikäli sattuva, että omassa pahimmassa parisuhdekriisissämme nimenomaan se pettäjä, joka ei kyennyt keskustelemaan, sanoi ainoastaan selkä minuun käännettynä parisängyssämme, että pitää vetää itsensä narun jatkeeksi (tuolloin oli suhteen alkumetreillä salarakkaansa kanssa ja kuvitteli, etten tiennyt). Kun yritin keskustella ja kysyä hänen selkänsä takana, niin hän vaikeni ja tiuskaisi nukutaan nyt. Ja me nukuttiin, koska hän ei halunnut puhua, vaikka sanoin, että olen käytettävissä jopa ihan hiljaisena korvana ilman välikysymyksiä milloin tahansa haluaa avautua ahdinkostaan. Samaan aikaan hänellä oli työssään turruttava tyhjänpanttina olojakso, aikaa riitti surfailla netissä kaikenlaisilla sivuilla, myös kontaktien etsimissivuilla ja katselemassa kaikkea pikkutuhmaa. Koukuttuminen, siitä se kai lähti ja sitten se lopuksi lähti lapasesta.
Kuihtunut vuorovaikutus versoaa kyllä takaisin, jos sille antaa mahdollisuuden, mutta mahdotonta se silloin on, jos on antanut mahdollisuuden jollekin parisuhteen ulkopuoliselle. Se on ikäänkuin vuoto ja jos ei ymmärrä, että itse aiheuttaa tämän vuodon toimillaan ja heittelee tarjotut paikat roskiin, niin silloin pitää aikuisenoikeesti olla niin vahva, että ruikuttamatta kestää seuraukset.
Hapyendejä on vain elokuvissa, ja sadut on satuja.
Onnelliset loput on tosiaankin elokuvissa, saduissahan oli iso paha susi...
Vaikeuksia tuskin kukaan hamuaa itselleen parisuhteen kautta, haasteita halutakseen. Elämä kun tuppaa tarjoamaan niitä muutakin kautta.
Parisuhde vaatii myös työtä, mutta vaatiiko se oikeasti? Mies ja nainen käsittelevät useimmiten eri tavalla kriisejä ja luonteestakin se kai riippuu. Jonkun on vaikea avautua kun on ns.vitut..skäyrä korkealla syystä tai toisesta ja ärsyttää kun toinen jankkaa, ole siinä sitten vuorovaikutuksessa, ainakaan hyvässä.
En tiedä, mikä sitten on näiden onnellisten parien ns. salaisuus. Mitä he tekevät oikein ja tekevätkö sen kummemmin töitä suhteensa eteen. Onko heidän tunnepuoli niin vahva ja luonteet niin keskenään sopivat, että ei tule umpisolmuja. Kommunikointi pelaa silloinkin kun on huonompi päivä, äänettömästi tai ääneen. Parempaa oloa ei haeta salasuhteen kautta.
Mene ja tiedä, teorioita on helppo heittää, tosielämä on välillä ihan toista.
Surua ja murhettahan tuosta tulee. Ota huomioon, että välttämättä kaikki eivät eroa ihan kovin rauhallisesti, ja välttämättä et sitten saakkaan seestynyttä uusperhettä ja auvoista elämää. Lapset kun tajuavat kuvion, eivät välttämättä hyväksykkään, vaan jopa heillä saattaapi olla omiakin mielipiteitä. Sitten kun on tehty. Ei tekemättömäksi enää saa. Muista olla onnellinen valitsemallasi tiellä. Se saattaa olla kivinen.
Keskimäärin, se mikä alkaa pettämällä, ei juuri kauniimmin jatkossakaan kulje.
Blaablaablaablaa..............
Harva ihminen naimakauppojansa moittii kun itse on sen suvun edessä hyväksi kehunut. Ja lapsiakin tehnyt. Aidan takana olevassa ruohosta voi myöhemmin olla sama maku.