Jumalat ja Jeesus pilasivat Kristinuskon

Nykyiset Valtiaamme, nyk. Jumala Jeesuksineen on pilannut, häväissyt, halveerannut koko Kristinuskon ja sen oikeat uskovaiset. Kymmenisen vuotta sitten tämä kaikki alkoi, enää kukaan ei saanut olla hyvä, kiva, ok. Herrojen piti kaikki meidät länsimaalaiset, valkoihoiset varsinkin laittaa olemaan huonoja, ällöjä, syntisiä ja syyllisiä. Sieltä asti, muistatte varmaan, alkoi myös tosi paha ihmisten keskeinen toisten pahanlainen kiusaaminen, yleinen, julkinen mollaaminen, että miten yhdet vaan otettiin kaiken sen likakaivosangon kantajiksi.

Herrat ovat tienneet, ihan oikeasti, jo monta vuosikymmentä sitten (bulgar. naisen annustuks., 1996), että tähän pisteeseen, maailmanlopun tulevat Herrat ITSE ajamaan ja sallimaan täällä, kaiken vielä lähi-idän ISIksen käsistä, toimesta. Kaikki valkoihoisten ja länsimaalaisten mollaaminen alkoi todella kovaa vauhtia ja pahalla tavalla n. v. 2006, jolloin monet muistaa, että sieltä asti, täällä ei olla mitään muuta nähty mielemme/sielumme silmillä, kuin valkoihoisia, mukamas syyllisinä, ja liuta lapsia, joita Herrat hyväksikäyttivät joka lailla joka asiaan. No sieltä asti noi kaikki "kuvat" ovat nähneet myös koko ISIS, ja muutkin ne lähi-idän ihmiset on saatu radikalisoitumaan, noilla ärsytetyillä "kuvilla". Sieltä asti Herrat olisivat aina, kaiken aikaa voineet muuttaa koko ton maailman menon suunnan ja kehityksen.

Mutta Herrat olivat ahneita "maailmanlopulleen", jotta saisivat sitten Ristiretkiensä 500-vuotis juhlavuoden (se on ensi vuonna, 2017) ja ilmeisesti sen "Tuhatvuotisen Valtakuntansa". Siis kaikki nämä kärsimykset, jotka nimenomaan, yhtenä eniten, herkimpänä ovat saaneet jo tuhansia vuosia maksaa valkoihoiset, kristityt, ihan vaan sen takia, että tuhannetkaan vuodet, ei samojen henkien, ihmisten, elämien kärsimys, maksaminen vielä riittänyt. Katsokaa nyt, ja tutkikaa, kaikki on niin selvää, läpinäkyvää, ja kaikki vain kristittyjenkin kärsimykseksi, ikuiseksi maksuksi, vain Jumalien ja Jeesuksen tähden, jotka noudattivat, toteuttivat Kristinuskoa aivan tietoisesti väärin...tuhansia vuosia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tämäkövieläsaadaan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu