Sotaharjoitus: Venäjän media on tehnyt oman johtopäätöksensä siitä, miksi Niinisalon harjoituksiin tulleet amerikkalaissotilaat eivät näy Suomen katukuvassa.
Niinisalossa maanantaina alkanut sotaharjoitus näyttää kiinnostavan Venäjän mediaa, joka on julkaissut useita artikkeleita Suomeen saapuneista yhdysvaltalaisista sotilaista.
Useissa artikkeleissa kerrotaan alkujaan Ylen julkaiseman uutisen pohjalta, etteivät amerikkalaissotilaat tule kuitenkaan näkymään Suomen katukuvassa. Sotaharjoituksen johtajan apulainen, everstiluutnantti Pekka Purtonen kertoi Ylelle tähän syyksi tiukan aikataulun.
– Harjoituksen aikataulu on varsin tiivis. Harjoitusalueelta ei käytännössä poistuta eikä niin sanottuja vapaitakaan ole, Purtonen sanoi Ylelle.
Niinisalossa harjoittelevan Yhdysvaltain Toisen ratsuväkirykmentin kotipaikka on Baijerissa Etelä-Saksassa.
Venäjän mediassa Purtosen sanomisia on tulkittu kuitenkin toisella tavalla. Esimerkiksi uutistoimisto Interfax kirjoittaa Purtosen selittäneen asian näin:
– Sen vuoksi, koska amerikkalaiset sotilaat ovat aiheuttaneet ristiriitaisen reaktion yhteiskunnassa, hän sanoi, että paikalliset asukkaat tulevat tuskin näkemään amerikkalaisia sotilaita kaduilla.
Niinisalon Arrow 16-harjoitukseen osallistuu noin 2 300 suomalaista ja noin 160 yhdysvaltalaista sotilasta sekä satoja ajoneuvoja. Yhdysvaltalaisilla on mukanaan muun muassa parikymmentä panssaroitua Stryker-miehistönkuljetusajoneuvoa.
”Aiheuttanut ristiriitaisen reaktion”
Venäjän valtakunnallinen NTV-kanava kuvailee niin ikään, kuinka amerikkalaiset sotilaat aikovat välttää julkisella paikalla liikkumista Suomessa.
– On syytä huomata, että amerikkalaisten sotilaiden läsnäolo on aiheuttanut ristiriitaisen reaktion Suomen yhteiskunnassa, minkä vuoksi Yhdysvaltain sotilaat eivät aio näyttäytyä kaduilla, vaan he tulevat oleskelemaan vain harjoitusalueella, NTV kertoo.
Myös arvostettu talouslehti Kommersant kertoo, että syy amerikkalaisten sotilaiden pysyttelyyn Niinisalon harjoitusalueella on heidän herättämänsä ristiriitainen vastaanotto suomalaisten keskuudessa.
Venäjän hallituksen lehti Rossiiskaja gazeta kertoo puolestaan, että Yhdysvaltain sotilaiden tulo harjoituksiin on herätti jo keväällä äänekkään poliittisen skandaalin Suomessa. RG:n nimettömiin lähteisiin perustuvan muotoilun mukaan ”Helsingissä tähdennetään” Suomen rikkovan harjoituksessa Pariisin rauhansopimusta.
– Helsingissä tähdennetään, että suomalaisten sotilaiden osallistuminen sotaharjoituksiin yhdessä amerikkalaisten sotilaiden kanssa rikkoo Pariisin rauhansopimusta vuodelta 1947. Pentagonin maksamissa harjoituksissa Suomen armeija auttaa amerikkalaisia, mikä ylittää Pariisin sopimuksen raamit, RG kirjoittaa.
Kevätmyrsky kiinnostaa myös
Venäjän mediassa on myös uutisoitu Virossa alkaneesta Kevätmyrsky-sotaharjoituksesta, johon osallistuu useiden Nato-maiden sotilaita. Suomesta harjoitukseen osallistuu kolme kapteenia, jotka menevät esikuntatehtäviin vajaaksi viikoksi.
Esimerkiksi tv-kanava Dozhd uutisoi Viron harjoituksesta niin, että syntyy mielikuva Suomen Nato-jäsenyydestä. Myöskään Suomen osallistumisasteen pienuutta ei tehdä selväksi.
– Harjoituksiin ottaa osaa sotilaita kymmenestä Nato-maasta. Viron ja Baltian maiden lisäksi sotilaitaan ovat lähettäneet Iso-Britannia, Yhdysvallat, Saksa, Puola, Ranska, Kanada, Suomi ja Hollanti. Yhteensä harjoitukseen ottaa osaa noin kuusi tuhatta henkilöä, Dozhd kertoo uutisessaan.
Arja Paananen

Vastaukset 33
Vanhimmat
En huomannut mitään satuilua jutussa, jenkkien tulo Suomeen sai tosiaankin ritiriitaisen vastaanoton, eikä jenkkisotilaiden liikkuminen kaduilla ole heille turvallista, se on selvä, emme kaipaa usamiehittäjää tänne.
"...eikä jenkkisotilaiden liikkuminen kaduilla ole heille turvallista,..."
heeeeheh, he, heh...
...epäiletkö, että suomalaiset teinitytöt käy käsiksi komeisiin univormuihin
Eikun joku peräkammarijuoppo saattaa vetää jenkkejä turpaan!
On täällä Suomem lähiöissä ja kirkonkylillä sen verran kovia maastotakkimiehiä, että saa marinecorpsit ja muu ratsuväki lähdön!
LOLZ .... aika hyvä läppä.
Mitä erikoista tämä aloitus sisältää, mielestäni toistaa vain median suoltamaa mustamaalausta?
Totta kai naapurissa ollaan ihmeissään asiasta, vaikka varmasti asia on ennalta tiedetty....tämä länsimedian ja toimittajien paskanjauhanta saa kyllä suhteettomat mitat?
faktat Venäjän harjoittamasta mustamaalauksesta, johon tiltut täällä yhtyvät.
Lieneeköhän Mustajärvi Venäjän tiedottaja eduskunnassa ?
Selittäisi ainakin väärän ja puutteellisen tiedon määrän.
Toisaalta eihän Venäläisiin tapohin kuulu kertoa asioista objektiivisesti.
Kirjoitukset toimivat sitten pohjatietona jos päättävät hyökätä Suomeen.
Voihan sekin olla mahdollista että Tehtaankadun konttorissa ollaan Suomen asioista täysin pihalla ?
Eräs suomalainen Putinin palveluksessa sanoi aikanaan. Valehtelu pakko olla törkeä, muuten se ei puree.
Venäjän media ylläpitää kansan hysteria. Kun kansa on nälkää pakko keksiä yhä uusia temppuja. Lyhyesti, Putinin sirkus jatkaa esitystä.
http://youtu.be/t-wFKNy0MZQ
seksipuuhista mustien, lukutaidottomien ylikersanttien kanssa taitavat jäädä unelmiksi.
Aivan turha on nyt puhua Venäjän mediasta, jos sieltä jotain kuuluu...liittyen jenkkien nokitteluun sen naapureissa.
Meidän oma mediamme mustamaalaa ja panettelee päivittäin Venäjää ja Putinia....luuletteko että meillä on suotu joku erivapaus tällä alueella?
faktojen kertominen Venäjästä ja Putinista.
Juurikin ... .
vielä sitä Venäjän ylivoimaa!
"Naton uusimman tilaston mukaan puolustusliiton aktiivipalveluksessa olevien joukkojen vahvuus on 3 249 000 sotilasta, joista on Euroopan maiden joukkoja
1 863 000 sotilasta sekä amerikkalaisia ja kanadalaisia joukkoja 1 386 000 sotilasta."
Venäjällä on jotain 750 000.
Kun venäjä alkoi kuristaa Chechenia, teoreettisesti Venäjällä oli miljoonan verran sotilaita. Putin pystyi kasamaan vain 65 tuhatta pakolla ja rahalla. Varma nyt se onnistuu paremmin mutta ei taas mitään miljoonia.
Venäjän reaktio on vielä tulossa. Ensi viikonloppuna venäjä pääsee kaikki propagandan koirat irti.
Venäjän median omia johtopäätöksiä on hauska lukea.
Tulee vähän sama tunnelma kun lapsena perjantaisin lukiessa Aku Ankkaa.
itä trollit valehtelee täällä minkä ehtii mutta ei auta
avoimesti Suomen armeijan hyvää tasoa.
Tiltut ovat toista mieltä, vaikka yksikään ei ole käynyt armeijaa.
Niinpä ... Tiltuset ovat varsinaisia "besserwissereitä" vaikka eivät oikeasti ymmärrä mistään mitään ... pl. paskanjauhanta ja valehtelu.
IMO.
44div.Sinun ei tulisi olla täällä kommentoimassa kun itse olet sairaseläkkeellä.Jätä nämä asiat tervepäisille Natoapinoille jos heitä sattuisi löytymään?Odotellaan sitä venäjän vastausta,päästään noista jenkkinuolijoista!
r...än nuolijat hiljaa teiltä ei kysyä mitään.
Pelottaako jenkit noin kovasti ryssätiltua?
Pidähän multiniccari skloddi suus kii. Maanpetturi, VelliperseKoirastiltulta kun ei kysytty mitään ... tälläkään kertaa.
Tottakai vastaanotto on ristiriitainen Suomessa. Kaikki suomalaiset toivottavat jenkit tervetulleeksi tänne yhteisharjoituksiin ja kaikki suomen ryssät, ryssänpersettä nuolevat idiootit ja propagandaryssät eivät pidä harjoituksista. Mitään mutta ristiriitaa ei tästä aiheesta ole. Kyseessähän on vain yksi monista kymmenistä vuosittaisista USA:n ja Suomen kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksen mukaisista harjoituksista.
Minä en toivota sotahulluja tervetulleiksi Suomeen, joten puhu vain omasta puolestasi.
Mutta varsinainen idiootti on kyllä se, joka kuvittelee, että kahdeksan tuhannen kilometrin päästä ja valtameren takaa joku pystyisi sotimaan muutaman kymmenen kilometrin päästä tulevaa miehittäjää vastaan, jolla on Euroopan ylivoimaisesti suurin ja tehokkain sotakoneisto.
Mutta kukin tulee uskollaan autuaaksi.
"muutaman kymmenen kilometrin päästä tulevaa miehittäjää vastaan, jolla on Euroopan ylivoimaisesti suurin ja tehokkain sinkkiämpärivarasto". :-)
Oli ihan pakko ... :-)
Et tietenkään toivota, koska olet joku noista kolmesta... suomen ryssä, ryssänpersettä nuoleva idiootti tai propagandaryssä... ei sinun tarvitse erikseen tähän ilmoittautua, koska vaihtoehdothan oli jo lueteltu!
Putinin aktivistia Suomessa jyrkästi vastaan Natoa ja USA. Putinin joukko " Sotaisia hoomo mopedisteja" on tulossa suomen. Valea punaisia meikki laukkuja on saatavilla.Järjestö " Boevie pidorasi Putina" on taistellimassa russofobia vastaan.
Tuleeko natoämmät tänne ettei suomi voita mm:ää kiekossa vai mikä on tarkoitus?
Itätrolleilla housut jo tutajaa, kun aikuiset panee rautaa rajalle.
Hyvä USA. Tätä minä olen aina halunnut.
Pistäpä välillä ne sotalehdet pois käsistäsi, tulee jo vähän paksua tekstiä. Mene vaikka kävelylle ulos kun on hyvät kelit. Tai hae kavereita pelaamaan palloa.
Älä nyt ole tosikko ... Tuolla mennään ... http://www.tunturihotelli.fi/fi/rautaarajalle