Mites nyt on käymässä, uutiset kertovat että kielteisen päätöksen saa vain noin 20 prosenttia hakijoista ja nekin jäävät roikkumaan maahan vuosiksi.
Asia on mennyt päälaelleen ja päin seinää.
Asia on mennyt päälaelleen ja päin seinää.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen huomioinut aivan saman. Aluksi piti n.30% vain saada lupaa jäädä maahan . Nyt kielteiset vähenevät ja niistäkin tehdään valitus, niin jäävät maahan, täysylläpitoon. Ja kuulemma poliisikaan ei voi näille mitään...Miten loppujen käy? Maahan jäävät kaikki ja kun tulee perheet, niin johan täällä on väkeä.
Valtamedian tiedotushan on ollut yhtä Suomen kansan huiputusta. Sehän on Suomessa yhtä salaamista ja väärien tietojen levittämistä. Ja huiputus vain jatkuu.
Näin menetellen estetään asiallinen keskustelu, miten parhaiten ratkaistaan köyhyys maailmassa nykytieteen ja -tekniikan avulla.
Alle 2 eurolla päivässä toimeentulevia on maailmassa noin 3000 miljoonaa. Luku lisääntyy 60 miljoonalla vuodessa. Eurooppaan (tai Suomeen) muutto ei ratkaise mitään, vaan aivan uudenlainen tekniikka.
Ei sitä köyhyyttä vaan kannata ratkaista. Maapallo vaan hajoaa jossain vaiheessa. Mutta koska olet tyhmä...niin antaa olla.
Loppu tulee.
Yhden lapsen/perhe politiikkaa voidaan voidaan harjoittaa, jos halutaan. Sakot määrän ylittäneelle.
Maahanmuuttajien lähtömaissa voidaan jo nyt sähkö tuottaa puoleen hintaan auringon avulla ja tulevaisuudessa noin 2 senttiin/kwh. Ei kannata tulla kylmään ja pimeään Suomeen, jossa elämiseen tarvitaan moninkertaiset voimavarat lähtömaihin verrattuna.
Nyt jo osataan proteiinia tuottaa kannattavasti ja erittäin pienella alalla ilman luontoa tuhoavaa peltoviljelyä. Samoin vihanneksia. Tarvitaan vain päivittäinen aurinkosähkö.
Kaikki on mahdollista. Mutta Saksan ja Suomen valtamedian mukaan köyhyyden ratkaisu 3000 miljoonalle kurjalle on vapaa muutto Eurooppaan ja täällä lisääntyminen.
Niinpä. Tämän päivän Iltalehdessä on mustaa valkoisella jälleen tästä asiasta. Iltalehti kertoo seuraavaa:
- "Tänä vuonna turvapaikkapäätöksiä on tehty yli 7000, joista kielteisiä on alustavien tietojen mukaan noin 1700.
Päätöksiä tehdään tällä hetkellä noin 500 viikossa. Kielteisten osuus kaikista päätöksistä on nyt noin 20 prosenttia."
http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016050321507287_cm.shtml
-- Aika merkillistä on se että MYÖNTEISIÄ PÄÄTÖKSIÄ ON YLI 75%.
Poliitikot puhuvat ja antavat aivan toisenlaisen kuvan ja signaalin kansalaisille , kuten huomattiin eilisessäkin eduskuntakeskustelussa jossa näitäkin turvapaikka-asioita käsiteltiin. Missähän se nuiva maahanmuuttopolitiikkaa mahtaa olla mitä eduskunnassa pönöttäen julistettiin tämän hallituksen kuulemma toteuttavan ?
Eli siis tämän päivän tietojen mukaan Suomesta tulee saamaan tänä vuonna turvapaikan reilut 20 000 viime vuonna tulleista hakijoista
eli varmaa näyttää olevan ainakin se että Migri toimii täysin itsenäisesti ilman poliittista ohjausta Suomessa , mikäli otetaan huomioon hallituksen kansalle antamat signaalit.
Siinäpä sitä on kotouttamista kun muistetaan tämä että:
UUSI SUOMI KIRJOITTAA NÄIN ETTÄ:
"Useampi somali työtön kuin työssä – ”Suomi kotouttaa sosiaalitukeen”
--Noo kannattaa kyllä lukea koko tuo artikkeli joka on varsin mielenkiintoinen.
Tosson linkki:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/175033-useampi-somali-tyoton-kuin-tyossa-suomi-kotouttaa-sosiaalitukeen
Tai kun Suomi on sananvapauden kärkimaita niin otetaanpa sitten toinen lausahdus samasta aiheesta. Tämä tulee aina asioista perillä olevalta YLE -organisaatiolta:
"Suomi on kotouttamisessa EU:n kärkimaita – hallitusvaihdokset vaikuttavat maiden kotouttamiskäytäntöihin
38 maan kotouttamispolitiikkaa vertaileva kartoitus antaa Suomelle hyvän arvosanan maahanmuuttajien kotouttamispolitiikassa. Olemme EU-maista kolmanneksi tehokkain kotouttaja Ruotsin ja Portugalin jälkeen."
Tosson linkki juttuun:
http://yle.fi/uutiset/suomi_on_kotouttamisessa_eun_karkimaita__hallitusvaihdokset_vaikuttavat_maiden_kotouttamiskaytantoihin/8480954
--Näin siitä kotouttamisesta saadaan kaksi täysin vastakkaista otsikkoa. Onko se ihme että näistä asioista on poliitikon ja
virkamiehenkin vaikea saada selkoa ?
onhan se monesti kuultu, että poliitikkojen saama tieto asioista tulee lähinnä iltapäivälehtien lööpeistä, että näin meitä paskamahat johtaa kohti helvettiä(!)OK
Sisäministeriön mamutusviraston laskutaito on valtion salkunhoitajan kanssa samaa tasoa...
Suomalaisille valehdellaan härskisti. Valehtelulla yritetään tyynnytellä rahvasta. Vihervasemmisto ja oikeistoporvatit haluaa.että lähes kaikki saa jäädä.
Ketä nyt kuunnellaan.Vihervasemmisto ja oikeistoporvarit saa tahtonsa läpi kun puhuttelut siirrettiin suvakkkiporukalle Migriin. Lähes kaikki saa oleskeluluvan,
Nekin joiden hakemus hylätään loisivat veronmaksajien varoilla usita vuosia.
On tämä tyhmä maa tämä Suomi !
Nyt EU on hinnoitellut pakolaiset. Jokainen pakoloinen maksaa lähimpien vuosien aikana 250 000 euroa.
Meille tuli Ruotsin viranomaisteen toimittanmana yli 30 tuhatta loista joten lasku on
8 miljadia.
Lasku tulee lähettää Ruotsiin joka suosii hallitsematonta maahanmuuttoa.
Niinpä, 8 miljardia euroa löytyy silmää räpäyttämättä, mutta Talvivaaraan ei löydy 200 miljoonaa.
Talvivaara. Siinä toinen loinen, jota ei koskaan olisi pitänyt pykätä tähän maahan.
Nyt on prosentit sekaisin, vain noin 25%:tia osaa lukea ja kirjoittaa. Loput on aivan hattivatteja, joutoporukkaa.
Yli 80% on 35 vuotiaita. Valmis suuri eläkeläisten ryhmä lapsiemme elätettäväksi.
Niinpä...somalitkin on yllärtäen enimmäkseen saaneet suoesta turvapaikat vaikka somaliassa on enimmäkseen rauhallista...
Aikaisempina vuosinakaan somalit ei saaneet turvapaikkaa vaan oleskeluluvat humanitäärisin perustein ja kun käytännöstä luovttiin niin näistä tulikin pakolaisia jotka tarvii turvapaikat....rehelliseti voi kysyä mitä vittua...
Suoraan sanottuna, kansaa pissitään linssiin melko rankasti tässä tp asiassa. Annettiin ensin ymmärtää et suurin osa passitetaan takaisin, varmaankin sen takia et vastustus oli pienempää. Nyhän se totuus sit paljastui, prosentit vaihtui kuin
Stubbilla konsanaan.........ihan niinkuin hallituksen lanseerama autojen ajoneuvovero jonka piti olla väliaikainen ja tätä väliaikaisuutta on kestänyt jo 22 vuotta eikä loppua näy. Minä sanoisin tälläistä totuuden vääristelyä valehteluksi !!!
Olen myöskin ihmetellyt näitä määriä ja sitä suurta rikkautta mikä meiltä veronmaksajilta yhtäkkiä löytyy toisille annettavaksi. Jossain on monikulttuurisuuden kannattajia, jotka ovat päättäjinä päättäneet päinvastoin kuin kansalle kerrottiin, vaikka hyvin on tiedossa, että valtaosa kansasta ei halua Suomeen mitään uutta, kasvavaa vähemmistöä ja kaikkein vähiten islamilaista.
Suomalaiset haluavat Suomen pysyvän suomalaisena ja omana. Kulttuurien "rikkaudet" on nähty ja todettu niiden tarkoittavan vain ongelmia ja ristiriitoja. Suomen vahvuus on aina ollut kansan yhtenäisyys kaikilla tasoilla. Sitä ei saa heikentää tai vihulainen, olipa se sitten islam tai mikä vain maa, kävelee lopulta ylitsemme.
Nyt meidän eläkevaratkin pistetään matutukseen. Valmistelussa lakimuutos jolla eläkeyhtiöt saa ottaa lainaa rakentaakseen vuokra-asuntoja.
Ja kuka ne asunnot saa? No matut tietty.
http://www.verkkouutiset.fi/talous/fk_velkarahalla_rakentaminen-50027