.
MV-lehden suurtutkinta: Janitskinin luovuttaminen Espanjasta voi onnistua
"Rikosoikeuden professorin Kimmo Nuotion mukaan epäilty voidaan saada Suomeen eurooppalaisella pidätysmääräyksellä.
- Eurooppalainen pidätysmääräys koskee 32:ta laajasti määriteltyä rikostyyppiä. Esimerkiksi rasismia tai muukalaisvihaa sisältävät rikokset ovat yksi tyyppi. Ei ole poissuljettua, että MV-julkaisua koskevasta kokonaisuudesta löytyy jotain sellaista, että eurooppalaista pidätysmääräystä ei voida vangitsemispäätöksen jälkeen sulkea pois"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050421516468_uu.shtml
.
Tuore kirja: Pirkkalan koululaisia aivopestiin kokeilulla, jonka piti olla sosialismin alkusoittoa
"Pirkkalan moniste oli vain jäävuoren huippu. Peruskoulua piti muuttaa niin, että tulevista äänestäjistä kasvaa sosialisteja. Päätavoite oli muuttaa kapitalistinen yhteiskunta sosialistiseksi, sanoo tutkija ja kirjailija Jari Leskinen. Leskisen tänään ilmestyvä kirja Kohti sosialismia nostaa uudella tavalla esiin Pirkkalassa vuosina 1974 ja 1975 toteutetut opetussuunnitelmakokeilut.
– Kyseessä oli lasten ideologinen aivopesu, jonka toteuttivat yhdessä opetusministeriö, kouluhallitus ja Tampereen yliopiston psykologian laitos. Käytännössä kaiken takana oli SDP:n vasemmistosiipi, joka ajoi vain omaa etuaan. Siksi ihmiset suuttuivat silloin. Ja suuttuvat aivan varmasti myös nyt, sanoo Leskinen.
Aamulehdelle Leskinen tarjoaa sankarin roolia.
– Aamulehden toimittaja Matti Arjanne oli ensimmäinen, joka uskalsi tuoda julkisuuteen sen mitä Pirkkalassa oikeasti tapahtui.
Niin, mitä siellä tapahtui?
– Virallisesti viidensien luokkien historian opetuksessa kokeiltiin uutta menetelmää. Käytännössä käynnissä oli kaikkia ikäluokkia koskeva kommunistinen aivopesu ja sosialistisen psyyken rakentaminen, sanoo Leskinen.
– Tavoitteena oli kokeilun jälkeen ulottaa samat opetusmenetelmät ja materiaalit koko maahan Hagosta Utsjoelle jo vuoteen 1980 mennessä.
Mutta miksi kokeilu toteutettiin juuri Pirkkalassa?
– Koska Tampereen yliopiston psykologian laitos oli lähellä. Siellä tehtiin monisteet, professori Tapio Nummenmaan johdolla, oppilastyönä, sanoo kirjaa viisi vuotta kirjoittanut Leskinen.
– Pirkkala taas oli sopivan pieni ja vähän sivussa, se sopi mainiosti kuvaan.
Leskisen mukaan kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho oli kaiken takana. Kirjassa Leskinen nostaa esiin myös yllättäviä nimiä.
Yksi heistä on Pentti Arajärvi, joka oli nuorena virkamiehenä junailemassa rahaa Pirkkalan opetusmenetelmäkokeilulle.
– Arajärvi höynäsi määrärahoja muilta tutkimushankkeilta Pirkkalan kokeilulle. Pitää muistaa, että hän oli siihen aikaan hyvin lähellä kommunisteja. Arajärvi myös luki kaiken opetusmateriaalin ja hyväksyi sen täysin, tietää Leskinen.
– Pääsin ensimmäisen lukemaan kaikki kuulustelupöytäkirjat. Arajärvi myöntää niissä kaiken.
Kohu Pirkkala monisteen ympärillä laantui nopeasti. – Sen todellinen koko haluttiin kätkeä, vähäteltiin tapahtunutta. Eikä kukaan saanut edes varoitusta. ”Sanallinen huomautus tulevaisuuden varalle” oli suurin rangaistus. Uskomatonta, sanoo Jari Leskinen, joka tllä hetkellä työskentelee strategisen rikosanalyysin erikoistutkijana keskusrikospoliisissa."
http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tuore-kirja-pirkkalan-koululaisia-aivopestiin-kokeilulla-jonka-piti-olla-sosialismin-alkusoittoa/
Peruskouluopetuksesta piti tulla marxilaista – uutta tietoa kohutusta Pirkkalan koulukokeilusta
Tutkija Leskisen mukaan vastuu hankkeesta oli yksiselitteisesti opetusalan korkeilla demarivirkamiehillä. Päähenkilöitä olivat kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho ja silloinen opetusministeri, myöhempi SDP:n puheenjohtajalla Ulf Sundqvist.
Innokkaasta opetuksesta ja runsaasta toistamisesta huolimatta pirkkalalaislapset olivat huono-oppisia. Asennemittaus opetuksen jälkeen näytti, että asenteet sosialismia kohtaan olivat jopa muuttuneet aiempaa kielteisemmäksi.
Pirkkalan kokeilu oli vain yksi viidestäkymmenestä kokeilusta peruskoulun alkutaipaleella. Siitä tuli kuuluisin paitsi sisällön vuoksi, myös siksi, että se sai eniten opetusministeriön rahoitusta. Loppuvaiheessa rahoitusta järjesteltiin Leskisen selvityksen mukaan kyseenalaisin keinoin muilta määrärahoilta.
Tutkija pitää lopputulosta poliittisena päätöksenä. Oikeuskansleri rajoitti tutkimisen vain osaan kokeilusta ja kouluhallituksen virkamiehet saivat vain suullisen varoituksen toiminnastaan."
http://yle.fi/uutiset/peruskouluopetuksesta_piti_tulla_marxilaista__uutta_tietoa_kohutusta_pirkkalan_koulukokeilusta/8852894

Vastaukset 12
Vanhimmat
Tämä sama lasten aivopesu toteutetaan nyt kokoomuksen ja ministeri laasosen toimesta.
Sivistyykö Suomi koskaan?
- ei ainakaan tämän kapitalistisen hallituksen aikana.
.
Mielenkiintoinen havainto että myöskään silloin 70-luvulla ei ollut # POLIITTISTA OIKEUTTA #"
noh vähän ruots fondit lahjoittelee tuleville oik. kanslerinaluille rahoja se ei ole kiellettyä
.
voi vee mikä pelle. mikähän se on se rikos jonka arajärvi on tehnyt? ja jos hän on tehnyt jonkun "rikoksen" reilut 40 vuotta sitten niin et sinä pelle ole koskaan kuullut rikoksen vanhentumisesta?
.
KYse onkin rakenteellisesta rikollisuudesta joka on sallittua tietyille kansanryhmittymille
.
Eikös se oikeusministerinä kuitenkin ole perussuomalainen oikeustieteen laboranttiopiskelija eli osoita valituksesi persukommareille jos tunnet tapahtuvat oikeusmurhan.
Niin. Niille nykyhallituksen kavereille...
Piti persujen mamuttaa noin paljon että syntyi noita rasisteja kuin sienillä sateella.
Persut haluaa tukkia kriitikkojen suut.
Kuulostaa kyllä sellaiselta valtakoneiston massivi-suuntaukselta, jota oli 1940-luvulla.
ARAJÄRVI ON ELÄKEIÄSSÄ VÄITELLYT HÖRHÖ JOKA NIMITETTIIN PROFESSORIKSI VAIKKA EI OLLUT TEHNYT TOHTORINA URAA YLIOPISTOSSA
viranmäärittelynä lienee ollut Halosen kanssa seurustelu tai vastaavat tiedot
TAISTELE SANANVAPAUDEN PUOLESTA
ÄLÄ TILAA HESARIN PAPERILEHTEÄ jos välttämättä haluat vilkuilla netti riittää
ja ehkä kirjasto mutta äkkiä huomaa ettei hesari tarvitse mihinkään
älä kuuntele ylen ajankohtaishörhöilyä
vaadi yleä maksutelevisioksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1818
vaadi attejääskeläisille potkuja ylestä
MV-LEHTI KERTOO KANSALAISTEN KANNAN
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14270069/espanja-ei-luovuta-sananvapauden-sankareita-!
koska mv janitskin on loukkaava ääliö ja arajärvi ei ole tehnyt mitään väärää....hyvä moniste ja täyttä asiaa
Arajärvi ja kouluhallitukset heput eivät ole toimineet Bandidoksen huumekuriireina.
MV-lehti haisee ryssäpaskalta ja piriltä. Vain Suomen vihollinen voi tuota paskaläjää kehua.
Halla-aho paljasti MV-lehden kytkyt Putinin mafiaan Venäjällä. Lehti toimii Venäjän propagandan etäispäätteenä ja rahoittamana. Lehden omistaja on Espanjassa asuva moottoripyöräjengien huumekuriiri.
Vuonna 2014 perustettu MV-lehden nettisivujen omistaja piileskelee hosting-palvelun suojissa, mutta internet on tehnyt tehtävänsä ja paljastanut kyseessä olevan venäläissyntyinen maahanmuuttajarikollinen. Kyseinen henkilö on osa Venäjän propagandakoneistoa, jonka tavoitteena on manipuloida suomalaisten mielipiteitä.
Vaikka MV-lehti väittää olevansa kansalaisten asialla, on sen pääasiallinen tarkoitus aivan toinen. Lehden tavoitteena on ollut alusta asti luoda Suomeen Ukrainan kaltainen epävakaa tila, jota Venäjä voi sitten hyödyntää ”turvaamalla Venäjän kansalaisia Suomessa”.
Jakamalla MV-lehden uutisia edesautat Venäjän valtion miehityssuunnitelmia eli toimit täysin päinvastoin kuin isänmaallisen Suomen kansalaisen tulisi toimia! MV-lehden sanoja mukaillen: kun julkaisu saa tarpeeksi julkisuutta, se voi muuttaa suunnan päinvastaiseksi sekunnissa.
Suomessa ei rikollisia hyysätä - ei muuta kuin häkkiin tuollaiset Venäjän mafian rahoittamat paskapäät.
Teidät putlertrollit pitäisi heittää niska-perse-otteella isoon kaalimaahan herranne persettä nuolemaan. Te ryömäläiset olette mätää rakkaassa Isänmaassamme Suomessa.