En jaksa enää hakea työtä.

Motivaatiotamotivaatiota

Siis mä en enää oikeasti jaksa etsiä töitä. Jäin työttömäksi valmistuttuani ammattikorkeasta joulukuussa 2015 ja siitä lähtien aktiivisesti etsinyt työtä päivittäin, lähettänyt sadoittain hakemuksia ja käynyt kolmessa työhaastattelussakin mutta tuloksetta, ikinä en ole saanut niitä paikkoja. Soitellutkin olen vaikka minne ja kysellyt pääsisinko haastatteluun. Olen panostanut CV:ni, tehnyt mielestäni erittäin hyvän työhakemuksen ja opiskellut vieläpä englanninkielisen ammattikorkeakoulututkinnon. En vaan jaksa enää yrittää, motivaatio on nollassa enkä ole hakenut töitä enää yli kuukauteen. Ajatuskin työnhausta ja hakemusten täyttelemisestä ja lähettämisestä vain v**uttaa. Mistä saada motivaatiota ja energiaa jaksaa tätä p*skaa kun ei mua kukaan kotoakaan töihin hae?

14

2140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kohtalotoverinro3838

      sama täällä! Vielä jaksan selata ilmoituksia, mutta olen aika hyvin oppinut oikolukemaan mihin kannattaa edes ryhtyä hakemusta kirjoittamaan. Suurin osa sopivista paikoista hahmottuu lopulta 1. yrityksen mainokseksi 2. työvoimareservin keruu ilmoitukseksi(vuokrafirmat) 3. epäillyttäväksi firmaksi, konkursseja,nimenvaihtoja jne.

      Tähän salapoliisihommaan menee myös paljon aikaa mutta 4 vuodessa oppii välttämään tietyt vuokrafirmat ja tietyt yritykset. Samat ilmoitukset vaan kiertää kehää.

      Sanomalehtien ilmoitukset, ne vasta suurinta kuraa onkin. Täysin pelkkiä mainoksia.
      Mitä isompi ja hienompi ilmoitus, sen vähemmän siellä on työntekijälle tarvetta. = firmaa pitää mainostaa että sais niille nykyisillekin työntekijöille töitä.

      Homma on ihan perz888stä, mutta älä välitä, täällä on parisataatuhatta muutakin jotka lyövät päätään seinään. Siihen samaan seinään vieläpä!

    • Jiffer

      Samat tuntemukset minullakin. Monen monta kertaa olen meinannut aloittaa täällä uuden keskustelun aiheesta työnhaku-uupumus, mutta aina se on vain jäänyt. Vielä muutama päivä sitten takki oli ihan tyhjä, mutta sitten yllättäen pääsin työhaastatteluun, pitkästä aikaa. En tiedä, saanko sen työn, mutta ainakin haastatteluun pääseminen piristää hetkellisesti.

      Päätä on kuitenkin tullut hakattua seinään ihan urakalla. On todella vaikea paikka lähteä aktiivisesti työnhakuun, kun on täysin menettänyt uskonsa siinä onnistumisen mahdollisuuteen. Kun ei enää jaksa innostua mielenkiintoisen tuntuisista työpaikkailmoituksesta, vaan koko työnhaku on pakkopullaa, jota tekee vain koska on pakko. Ajatus koko touhun turhuudesta vain ei jättänyt rauhaan, joten jouduin tappelemaan itseni kanssa, että sain edes jotain aikaiseksi. Yritä siinä sitten esiintyä motivoituneena ja reippaana työntekijänä!

      Minä olen yrittänyt opetella ajattelemaan, että minun ei tarvitse kantaa häpeää, jos en työnhaussa onnistu. Parhaansa yrittäminen riittää. Ja osittaisistakin onnistumisista (onnistunut hakemus, haastatteluun pääsy) saa iloita! Päätin myös, että minullakin on oikeus vapaapäiviin. Niinpä viikonloppuisin ja tällaisina arkipyhinä olen antanut itselleni luvan olla ajattelematta koko työnhakua. Olen lisäksi koettanut elää mahdollisimman antoisaa elämää, työttömyydestä johtuvasta rahattomuudesta huolimatta: lenkkeilen, luen kirjoja, tapaan kavereita, kuuntelen musiikkia, käyn tapahtumissa. Esimerkiksi parin viikon päästä on museopäivä, jolloin moniin museoihin on ilmainen sisäänpääsy (http://www.museoviikko.fi/museoviikko/listaus.php?nayttely_id=1207).

    • paava

      Luin kaikki tiedot ja minua kiinnosti, että minkä ikäiset ihmiset ovat kirjoittaneet tähän palstalle ?
      Itse olen parii vuotta 60 v. ja on ollut vähän sitä sun tätä ja ollut piilotyöttömänäkin joskus elämäni vaiheessa.
      En taida olla enään työkelpoinen ikäni suhteen ja paikkakuntani missä asun on korkea työttömyys.
      Työmarkkinatuella olen ja pitkäaikaistyötön.
      Päivä kerrallaan.

    • Jiffer

      No niin, taas se tunne on täällä. Ahdistaa, v!tuttaa, väsyttää. Inhottaa ajatella, että huomenna on työpäivä. Tai siis työttömän "työpäivä" eli työnhakua, joka ei johda mihinkään. Taaskaan. Tuntuu, että takki on ihan tyhjä. Kun en kerran kelpaa mihinkään, niin toivoisin vain mahdollisuutta olla vapaasti omissa oloissani, ilman tätä turhan työnhaun taakkaa.

      Kaipaisin lomaa, ihan oikeaa lomaa. Sitä, että voisin huolettomana viettää aikaa tehden mitä nyt sattuu huvittamaan; että olisi rahaa ja tieto siitä, että on olemassa vakautta elämään tuova työpaikka. Elää, eikä vain olla. En muista milloin olen viimeksi tuntenut itseni vapaaksi ja kaipaan kuollakseni sitä tunnetta.

      Joskus pelkään, että tasapainoilen suuren kuilun, masennuksen, äärellä. Olen pahimmillani ollut niin väsynyt koko touhuun, että olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain että saisin edes hetken aikaa vain levätä. Mutta jotenkin olen pärjännyt tähänkin saakka, joten kai sitä jotenkin pärjää tästäkin eteenpäin. Jotenkin.

    • yritä.ulkomailta
    • 20plus6

      Lopettakaa nyt helvetti se kokopäiväinen työhakemusten raaputtaminen. Kyllä se pitää uskoa jos ei muutamassa viikossa tai kuukaudessa työllisty. Turhaan sitä hakkaa päätä seinään, tulee vaan paha mieli. Uudestaan kouluun, ulkomaille tai jonkun harjoittelun/työkokeilun kautta yritystä. Niitä lappuja saa kirjoitella vaikka eläkäikään asti, mutta käytännössä jos ei ensimmäisen 6kk aikana työllisty niin ei työllisty ollenkaan.

    • SjWin

      Nyt eletään samankaltaista vaihetta työmarkkinoilla kuin 90-luvun lama-aikoina, jolloin Suomessa oli puoli miljoonaa ihmistä työttömänä vuosikausia. Avoinna oleviin työpaikkoihin oli satoja ellei tuhansia työnhakijoita. Työnhakijan on jollakin tavalla erotuttava hakijamassasta edukseen, että tulisi huomatuksi ja pääsisi haastatteluun asti. Pelkkä hakemus ja CV ei ehkä riitä, vaan avuksi voi ottaa myös somekanavat. Satojen hakemusten sijaan kannattaa keskittyä täsmähakemuksiin. Jos parhaista yrityksistä huolimatta ei vaan työnhaku Suomessa menesty, voi joillekin olla hyvä vaihtoehto kääntää katseensa ulkomaille. Katso työnhakuvinkkejä: http://www.webtieto.com/p/tyopaikat.html

      Myös yrittäjyys on hyvä vaihtoehto rohkeimmille: http://www.webtieto.com/p/yrityksen-perustaminen.html

    • Itseansaittu

      Kannattaa alkaa katsoa ulkomailta. Lokakuusssa on taas US Diversity Visa Lottery USAhttps://www.dvlottery.state.gov/

      USAssa ei työt tekevältä lopu ja jos joskus tulee potkut niin pääset seuraavan työpaikkaan muutamassa viikossa. Suomi ja koko Eurooppa hukkuu ongelmiinsa ja verot ja muut maksut nousevat vielä tästäkin. Asiaa pahentaa se että kaikki järjissään olevat lähtevät etenkin Suomesta. Tämän päivän nuoret saavat kannettavakseen taakan jonka alle suurin osa murtuu ja syrjäytyy. Loppujen lopuksi suurin osa työntuloksesta menee valtiolle joka avoimesti jakaa sitä niille jotka eivät tee mitään.

      Täällä ei ole mitään mahdollisuuksia nuorille, ne harvat jotka saavat töitä ansaitsevat niin vähän etteivät ikinä pääse kiinni elämään. 1500 Euroa kuussa ei riitä mihinkään. Ette saa ikinä omistusasuntoa, ettekä kunnollista autoa, ette lomia. Ette saa mitään mitä normaalin työssäkäyvän henkilön tulisi saada.

      Sosialistit huutavat lisää tulonjakoa ja maksajat apaattisena vain maksavat. Mitä muuta voi tehdä kun enemmistö elää valtion tuilla ja äänestää sen mukaan.

      Suomen ainoa toivo on täydellinen luhistuminen ja sen jälkeen oikean kapitalismiin perustuvan yhteiskunnan rakentaminen. Sitä tuskin tulee kuitenkaan tapahtumaan. On parasta hyväksyä tosiasiat ja pelastaa ainakin oma elämä siirtymällä ulkomaille.

    • kokeilunväärti

      Usein, mitä pidempään joutuu hakemaan töitä, sitä sokeammaksi sille työnhaulle tulee. Alkaa suodattamaan niitä ilmoituksia ja jättää hakemassa tehtäviin, mistä luulee ettei siihen itseään koskaan valittaisi. Tästä sokeudesta pitää päästä eroon ja hakea niitä tehtäviä laajemmin. Ongelma on se, että moni ei tiedosta tai tunnusta, että mitenkään valkkaisi ilmoituksia, vaikka sitä tekee.

    • Anonyymi

      En jaksa itsekkään. Valmistuin ammattiin ja olen töitä hakenut, ikää on päälle 30 reilusti. Ei kuulemma työkokemus tai pätevyys riitä, vaikka siihen paperit löytyy. Tämä asenne on ollut suomen työnantajilla jo pitkään, joten aika turha valittaa että työntekijöitä ei muka olisi. Kuvittelevat saavansa jonku juuri koulunpenkiltä valmistuneen, jolla on ikää 19 ja työkokemusta 10 vuotta takana.

      • Anonyymi

        kyllä 30-40 vuotiaat ovat työmarkkinoilla halutuimpia.


    • Anonyymi

      joo en minäkää.. mutta ongelmana nykyään ja tulevaisuudsesakin on jatkuvasti yrityksiä jotka vaadittaan sitä osaamista jopa ranskalais viivana viitattu jopa 10 asiaa ja jne.

      ongelmana aina vaattii kokeneita henkilöitä ja mistä helvetistä ne saa. jos on yhtäkkiä liian kokenut ja palkkakin on liian korkea, niin evättyksi menee ja/tai toisin päin.

      minulla aina sellainen fiilis yritykset yritykset haluavat ottaa kaikkia/tiettyjen määriä sinne talon sisään. ongelmana jos ei ole kokenut niin heille se on vaan, että "Kyllä joku toinen/kolmanen osapuoli saa ottaa nämä, niin me otettaan sitten yhteytä tulevaisuudessa". Siis periaatteessa jos olet hakenut (heitän randomisti) 19 firma niin menee evätyksi niin he tallentaa rekryjärjestelmään hakijan tiedot ja joskus tulevaisuudessa ottaa yhteytä. Niin jos 24 firma ottaa sinut töihin, niin työskentelet siellä pari vuotta tai sitä enemmän niin tämä 19 firma tulee kysyy "oletko yhä kiinnostunut työskentelee ja mikä on ajankohta". vähä kuin ettei ota niitä kokemattomia sisään niin mielellään joku isompi firma saa ottaa näitä kokemattomia työntekijöitä ja käyttää hyödykseen niitä kokeneita itselle pien-keski firmaan.

      Sama ideahan koulujen penkilläkin vaikka ois amk juniori ja/tai ketkä on ehtinyt työskennellä pari vuotta niin menee isompaan firmaan niin viihtyy siellä muutamaksi vuodeksi. niin nämä pien firmat iskee näihin edellisiin hakijoihin, koska jos nämä edelliset hakijat on yrittänyt kerran tai useampi kerta koputtanut ovelle.

    • Anonyymi

      Voimia! Ethän luovuta. Joskus ihmisen on hyvä aloittaa perusasioista. Ota ihan mitä työtä vastaan tahansa. Älä valikoi. Jos tiedät, että jossakin on hyvä työllisyys, mieti, voisitko kouluttautua vielä siihen. (Ohjelmoija, atk-tukihenkilö, hitsaaja, lähihoitaja, sairaanhoitaja yms.) Jos tuntuu mahdattomalta, ota ihan mitä rehellistä työtä vastaan, mitä saat. On tärkeää, että saat toimintaa ja siitä rahaa itsellesi. Voi hyvin!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5895
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4007
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2966
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      250
      2017
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1984
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      142
      1771
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1743
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1549
    Aihe