Tätä lahjaa ei voi edes verrata yhden ihmisen synnin seurauksiin, sillä yhden ihmisen teon seurauksena oli kadotustuomio, mutta Jumalan armosta kaikkien rikkomusten seuraukseksi tulikin vapauttava tuomio.
Room. 5:16
Joiden synnit ovat anteeksi annetut ja jotka sen varaan rakentavat elämänsä, lopulta pelastuvat. Kiitos uskon lahjasta kuuluu sen antajalle. Jeesus sovitti maailman synnit, hänen nimeensä meidät on kastettu ja liitetty Jumalan lasten joukkoon ja hän on antanut meille armon uskoa häneen. Jeesus on kutsunut kasteen armosta poikenneet tuhlaajalapsetkin takaisin tielle. Kiitokseksi lahjasta me tahdomme elää kuten lapsille sopii: taistellen syntejä vastaan, rakastaen kaikkia lähimmäisiämme ja turvautuen Jumalaan armoon. Pyhä Henki vakuuttaa meille, että saamme olla Jumalan lapsia. Onhan Jeesus valmistanut pelastuksen lahjan täysin valmiiksi. Jos me joudumme joskus kadotukseen, johtuu se meistä itsestämme. Kun pääsemme taivaaseen, se on täysin Jumalan lahjaa. Sen lahjan hän antaa mielellään kaikille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
, Kun pääsemme taivaaseen, se on täysin Jumalan lahjaa. Sen lahjan hän antaa mielellään kaikille.,
Ok.