tietoon vain tällainen pikkujuttu:
PUNIKIT ALOITTIVAT TAPPAMISEN JA RYÖSTÖT JO 1917
Ennen taistelujen alkua surmattiin noin 150 viatonta kansalaista.
Tappaminen jatkui noin 20:n päivävauhtia sodan loppuun.
Punikeille annettiin sodan jälkeen ansaittu rangaistus.
PUNIKIT ALOITTIVAT TAPPAMISEN JA RYÖSTÖT JO 1917
Ennen taistelujen alkua surmattiin noin 150 viatonta kansalaista.
Tappaminen jatkui noin 20:n päivävauhtia sodan loppuun.
Punikeille annettiin sodan jälkeen ansaittu rangaistus.
Vastaukset 41
Vanhimmat
ryhdyttiin joukkomurhiin ja murhapolttoihin, kun tappio oli jo varma.
Nekös sitä sytyttivät viime yönä Helsingissä 8 tulipaloa pienellä alueella?
Totta Mooses, ns. valkoiset jatkoivat tappamista vielä seuraavanakin vuonna. Vanhukset ja lapset olivat sopivia koston kohteita kun miehet oli jo tapettu tai paenneet Venäjälle.
Punikkien pääosa, noin 51 000, armahdettiin vielä 1918 aikana.
Vankiloihin jäi noin 6 700 rikollista, Heistäkin pääosa armahdettiin seuraavana vuonna.
myöntää avauksen faktat.
vuodesta 1918 muuta tietoa kuin voittajien kosto kapinasta, murhista, ryöstöistä, maanpetoksista jne.
Lahtareiden henkisten seuraajien tietoon vain tällainen pikkujuttu.Vuoden 1918 vallankumous oli luonnollinen seuraus niistä pääoman ja työvoiman välisistä ristiriidoista,joita maailmansodan kehitys vielä tehosti.
Köyhä kansa nousi kapinaan sietämättömiä elinolojaan vastaan.
Suuren sodan melskeissä porvaristo onnistui naamioimaan suorittamansa verisen puhdistuksen vapaus-sodaksi.
Vasta sodan jälkeen maailmalta kantautuneet vastalauseet pakottivat porvariston palaamaan sivistyneihin menettelytapoihin.
Nyt Eurostoliiton Unionin jäsenyyden myötä olemmekin saaneet nauttia yhä oikeistolaisemmaksi käyvän politiikan hedelmiä aina vaan huonompaa palvelua tuottavan valtion muodossa.
Luokka-yhteiskunta nostaa liereää päätään!
1. Punakapina syntyi bolsevikkien yllytyksellä ja tuella. Tavoite oli Suomenliittäminen takaisin Venäjään.
2. Laillisen hallituksen joukot aloittivat sotatoimet riisumalla venäläiset joukot aseista. Punikit laajensivat tapahtumat sisällissodaksi.
3. Sodan jälkeen kapinallisten suuri enemmistö armahdettiin ja Suomi siirtyi länsimaisen demokratiaan Mannerheimin johdolla.
4. EU-Suomena olemme saaneet nauttia ennen näkemättömästä vauraudesta, jonka sosialistihallitukset tuhosivat. Nyt on asiat taas korjattava.
Varsin tyypillisiä "faktoja".
1.Punakapina syntyi luokka-yhteiskunnan rakenteellisten ristiriitojen seurauksena.
2.Laillisen hallituksen joukot aloittivat sotatoimet omaa kansaansa kohtaan,joka etelän suurissa asutuskeskuksissa tukeutui myös neuvostolaiseen sotaväkeen.
3.Sodan jälkeen havaittiin hävinneen osapuolen likvidoiminen liian vaativaksi tehtäväksi,osin ulkomailta tulleiden vastalauseiden vuoksi.
Niin päädyttiin myöntämään vastuuvapaus sotarikoksiin syyllistyneille voittaneella osapuolella tapelleille.
4.EU-Suomena olemme todellakin "saaneet nauttia" vaurauden illuusiosta.
Oikeistoenemmistöisten hallitusten aikana olemme saaneet nauttia yhteiskunnan hallitusta alasajosta,kun rikkaille se edustaa vain rasitetta.
Rikkaat olisivat onnellisia keskenään,jos vain joku ne työt tekisi.
------1. Punakapina syntyi bolsevikkien yllytyksellä ja tuella. Tavoite oli Suomenliittäminen takaisin Venäjään.----
Työväen tavoite oli iät ja ajat ollut itsenäinen Suomi. Porvaristo, maanpettureita kun ovat, esti hankkeen irrota Venäjästä kesällä -17 ja liitti Suomen Saksan tahdottomaksi vasalliksi sopimuksella maaliskuussa -18.
----2. Laillisen hallituksen joukot aloittivat sotatoimet riisumalla venäläiset joukot aseista. Punikit laajensivat tapahtumat sisällissodaksi.----
Vaasan valkohallitus ei ollut sen laillisempi kuin Kansanvaltuuskuntakaan. Eduskunnan hajottaminen kesällä -17 oli laiton joten myös sitä seuranneet vaalitkin olivat laittomat. Valkoiset aloittivat sotatoimet työväkeä vastaan ja työväki kävi oikeutettuun puolustustaisteluun.
---3. Sodan jälkeen kapinallisten suuri enemmistö armahdettiin ja Suomi siirtyi länsimaisen demokratiaan Mannerheimin johdolla.---
Sekö on jokin erityinen kunnia lahtarille kun kaikkia yli 80 000 punavankia ja peräti koko työväestöä ei teloitettu? Yhtään ei olisi "armahdettu" elleivät ulkovallat olisi puuttuneet meneillään olleeseen massamurhaa ja myös tehtaitten omistajilla oli tarve saada tehtaat käyntiin. Maaseudun lahtarit olisivat kyllä tappaneet vaikka 200 000 köyhää silmää räpäyttämättä jos valta olisi ollut heillä.
------4. EU-Suomena olemme saaneet nauttia ennen näkemättömästä vauraudesta, jonka sosialistihallitukset tuhosivat. Nyt on asiat taas korjattava----
Kohta ollaan EUn ja euron ansiosta Afrikan tasolla, halpatyövoimamaana. Sitähän porvariston kelpaakin kehua ja siitä jopa iloitakin.
Lahtari alkoi varustautumisen jo monia vuosia ennen.
Jääkäriliike oli ylioppilaspiireissä vuoden loppupuolella 1914 käynnistynyt ja Jääkäripataljoona 27:n muodostumiseen johtanut aktivistinen aloite sotilaskoulutuksen hankkimiseksi Suomen Venäjästä irtautumisen tarkoituksia varten. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä 1914 oltiin Suomessa aluksi ensimmäisen sortokauden aikaisen vastarintaryhmittymän, kagaalin, ja vanhojen aktivistien piireissä varovaisia asennoitumisessa muuttuvaan tilanteeseen. Ylioppilaspiireissä taas syntyi jääkäriliike, joka otti päämääräkseen Suomen irrottamisen Venäjästä. Kaiken kaikkiaan 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen 1915–1918.
Punaiset tekiväat tuskin juuri ainuttakaan murhaa. Käytännössä ainakin 99 % oli oikeutettuja rangaistuksia raa'oille ja väkivaltaisille isännille ja vastaaville orjapiiskureille. Rikoksina oli raaka välivalta, avuttomien lasten ja naisten raiskaukset, välillä miestenkin, köyhien näännyttäminen nälkään ja kurjuuteen kuvaamattoman kauheissa olosuhteissa, kauheta orjatyö epäinhimillisissä olosuhteissa, jne... Kaikki rikoksia joista valkoinen valta ei ollut rankaissut koska se oli rikkaitten mielestä isäntien ja muitten porhojen kiistämätön ja elinikäinen oikeus.
Kukaan oikeudenmukainen ihminen ei jaksa itkeä näiden valkorikollisten ansaitun rangaistuksen takia. Itke sinä avaaja jos huvittaa ja huutakaa kaikki lahtarien perinneyhdistysten jäsenet vaikka kuorossa.
Osa punikeista pääsi karkuun Venäjälle , olisi pitänyt saada kiinni että olisivat saaneet oikeudenmukaisen tuomion rikoksista täällä Suomessa.
Lahtarihan tappoi näiden syyllisten sijaiskärsijöinä n. 27 000 syytöntä joten mitä kitiset. Eikö teille lahtareille mikään riitä?
Syytöntä ? Eihän sellaisia ole kuin saduissa. Ensin mennään porukalla kurmuuttamaan isännällä henki pois ja sen jälkeen ryöstetään mitä irti saatiin ja sitte oltiin niiiiin syyttömiä vaikka oltiin taustalla kannustamassa em, toimintaa.
Punikki suvun jälkeläinen yrittää puolustaa terroristejä, ei punikit ole mitään syyttömiä.
Yeah syytöntä, murhaajathan pääsivät oppinne mukaan pakoon Venäjälle, eikös vain.
Lahtarit tappoivat Viipurin linnan muureilla yhdessä illassa yli 200 ulkomaalaista joita ei syytetty mistään sekä ryöstivät ruumiit. Suurin osa näistä oli jopa valkoisten kannattajia. Miksi lahtarit olivat kuitenkin syyttömiä mihinkään rikokseen, perustele.
Niin kurjaa ja kauheaa ja taas toiset vaatimattomista olosuhteista neuvokkuudellaan ja päättäväisyydellään loivat vaurautta tuolloin kun verottaja ei ollut niskassa kuten nykyään ja pummilaumoja tarvinnut elättää kun nälkä tuolloin pisti laiskankin töihin.
Punaiset eivät murhanneet eikä ruoan ottaminen nälkäisille ja järjestysvallalle ole ryöstöä. Jos se on ryöstöä niin silloin kaikkien maiden hallitukset, niin entiset kuin nykyisetkin, ovat ryöstäjiä ja ne pitäisi ampua.
Esimerkiksi Metsäkansasta lähtiessään punakaarti, paitsi että murhasi kyläkunnan isännät ja joukon läheisen paperitehtaan konttorin työntekijöitä, myös ryösti viljat ja hevoset sekä poltti jäljelle jätetyn karjan navettoihinsa. Tarkoituksena tuskin oli Suomen elintarviketilanteen parantaminen.
Keksitty juttu taas kerran. Jotain pientä kähinää oli mutta juttusi on täyttä valetta kuvatessaan muka kaikkea tuollaista tapahtuneen.
Sitä samaa kuin se miten eräitten porvartislehtien mukaan Punaisten valta-alueen kirkkojen alttarikaiteet olivat täynnään kielestään niihin kiinni naulattuja pappeja.
Metsäkansan tapahtumat ovat täyttä totta ja osa dokumentoitua historiaa. Mainittakoon yksityiskohtana, että yksi punakaartin murhaama konttoristi rukoili henkensä puolesta vedoten siihen, että hänen köyhä perheensä jää puille paljaille ilman ainoata elättäjäänsä, mutta ei löytynyt armoa "työväenkaartin" edustajilta.
-------myös ryösti viljat ja hevoset sekä poltti jäljelle jätetyn karjan navettoihinsa.------
Buaah mikä sairas vale, niin sairas että harva lahtarikaan on noin sairas. Sinne Metsäkansaanhan jäivät näiden sotaan lähtijöiden vaimot, lapset, vanhukset, sairaat jne.... Hävittivätkö lähtijät näiltä kaiken ruoan, että nämä sitten kuolisivat nälkään sillä välin kun perheen miehet ovat sodassa.
Mutta tuota tasoa on lahtarien puhe siitä sodasta, aivan sairasta.
"Metsäkansaanhan jäivät näiden sotaan lähtijöiden vaimot, lapset"
Miksi sepität vaihtoehtohistoriaa? Metsäkansan isännät olivat jääneet taloihinsa eivätkä olleet lähteneet kenenkään sotaan. Kysymys on siis tilanteesta huhtikuussa 1918, kun noin kuukauden ajan Metsäkansan pohjoispuolella kulkenut punaisten rintama murtui ja punakaarti aloitti vetäytymisensä kohti Kymijokea. Lähtiessä sitten riehuttiin.
"Hävittivätkö lähtijät näiltä kaiken ruoan"
Näin juuri punakaarti menetteli. Seikka, joka on paikkakunnalla edelleen hyvin tunnettu.
Kuule sinä murhanhenki, miksi työväkeä tapettiin kostona punikkien teoista? Mikä laki oli se jonka mukaan työläiset olivat hengellään vastuussa siitä mitä punikit tekevät.
Eihän sellaista lakia ollut joten lahtareilla murhaaminen oli syyttömien joukkoteurastusta.
Punakaartilaisia surmattiin punakaartilaisten hirmutekojen vuoksi. Ei ketään tapettu työväkeen kuulumisen vuoksi, suurin osa valkoisen armeijan sotilaistakin oli työläisiä.
Kyllä punaiset murhamiehet tiesivät mitä tuleman pitää. Osa lähti karkuun ja osa yritti olla huomaamattomia. Kyllä ne sieltä tunnistettiin todistajien avustuksella ja saatiin tuomittua. Kyllä ne tiesi mitä tuli tehtyä, siitä on turha selittää mitään tarinaa. Eikä kaikkia ketkä olisi kuulunut saada teloitustuomio ei teloitettu, tuomio vaihdettiin elinkautitseen ja siitä sitten vielä lievempään ja lopulta armahdukseen kansalaisluottamuksen menettäneenä. Ei varmasti ollut herkkua löytää töitä vankeuden jälkeen. Se joukolla piekseminen ja tappaminen antaa turvallisen ja voimakkaan tunteen mutta ei se ihmisistä pyhimyksiä tee. AY-liikkeen porukalla on vielä samankaltaisuutta kuin näillä 1918 "sankareilla". Käydään porukalla yhden ja mieluiten sen heikoimman kimppuun ja ollaan sen jälkeen niin v...n voimakkaita.
Eivätkö ne murhaamisen aloittaneet olleet ensisijaisesti rikollisia ja ehkä korkeintaan toissijaisesti jotain muita. Tekijät olivat yksilöitä, eikä sitä joukkoa voi yhdistää muihin homogeeniseksi massaksi.
Tekijät olivat vastuussa tekemisistään yksityisinä henkilöinä, heillä ei ollut kollektiivista vastuuta yhdessä kaiken muun joukon kanssa.
Olet siis sitä mieltä, että että selvästi jäsenyyden vaativa organisaatio, kuten Musta käsi, Cosa nostra, NKVD, Allgemeine SS, Bandidos tai ISIS, ei voi olla rikosoikeudellisesti vastuussa jäsentensä teoista?
-----Tekijät olivat vastuussa tekemisistään yksityisinä henkilöinä, heillä ei ollut kollektiivista vastuuta yhdessä kaiken muun joukon kanssa.-----
Noinhan sen olisi pitänyt olla ja mennä mutta kun ei. Porvari määritti kaikki työväen punikeiksi ja sen jälkeen heitä voikin vapaasti tappaa kostona punikkien teoista, jokainen kun oli niistä vastuussa koska oli punikki. Samaa kuin ruskin bolsujen oppi kulakkien luokkasyyllisyydestä.
" Porvari määritti kaikki työväen punikeiksi"
Höpö höpö. Enemmistö valkoisesta armeijastakin oli työväkeä. Kapinaan laillista hallitusta vastaan organisaationa syyllistyi punakaarti ja yleisen rangaistus sen jäsenille oli korkeintaan kolmen vuoden ehdollinen vankeus (joka tarkoitti armahdusta), ei kuolemantuomio.
------Enemmistö valkoisesta armeijastakin oli työväkeä.----
Häpeäksi maatalousväestölle kun heitä ei kiinnostanut laillisen yhteiskunnan puolustaminen. Makasivat pankolla ja antoivat köyhien puolustaa heidän rikkaksiaan.
--- yleisin rangaistus sen jäsenille oli korkeintaan kolmen vuoden ehdollinen vankeus (joka tarkoitti armahdusta), ei kuolemantuomio.-----
Noloa tappaa ihmisiä ilman tuomiota. Viralliset luvut kertovat noin 8000 ihmistä teloitetun ja n. 14500 kuolleen vankileireillä. Hyi kun rumaa.
Useimmat punaiset teloitetut oli tuomittu oikeudessa. Vankileireillä kuoltiin epidemioihin, koska ruokaa ei ollut riittävästi. Ehkä punakaartilaisten olisi kannattanut ajatella tätäkin vaihtoehtoa ryöstellessään viljaan ja polttaessaan navettoja karjoineen.
Vertailun vuoksi kerrottakoon, että punaiset ottivat kiinni tai vangitsivat vajaat 3000 valkoista tai sellaiseksi epäilemäänsä henkilöä. Näistä yli puolet kuoli punaisen terrorin uhrina ilman laillista oikeudenkäyntiä. Voidaan siis sanoa, että punakaartin vangiksi joutuminen tarkoitti todennäköisesti kuolemaa, kun valkoisen armeijan vangiksi joutumista vastaavasti seurasi todennäköisesti armahdus ennen vuoden loppua.
------Voidaan siis sanoa, että punakaartin vangiksi joutuminen tarkoitti todennäköisesti kuolemaa, kun valkoisen armeijan vangiksi joutumista vastaavasti seurasi todennäköisesti armahdus ennen vuoden loppua.-----
Tuossa taisi tulla äärimmäisin vale mitä tuosta sodasta koskaan on kirjoitettu. Olet siis taitava ja osaava ainakin valehtelussa ja koetat sillä korvata puutteet historiantiedoissa.
Valkoiset ampuivat vankinsa ennen Tamperetta, kaikki. Sitten teloitettiin n. 8000 ihmistä ja lereillä tapettiin nälkään ja kurjuuteen n. 14500 ihmistä. Lisäksi Hennalassa ja muualla tapettiin arvaamaton määrä ihmisiä nimettömiin joukkohautoihin. Yhteensä surmia oli n. 27 000. Siitä kukin voi päätellä mitä mahdollisuuksia oli selvitä hengissä valkoisen petolauman kynsistä.
Punaiset sitä vastoin eivät tappaneet vankejaan kuten Suinulan tapauskin osoittaa. Siellä ammuttiin vain 15 ja loput kävelivät sodan jälkeen vapauteen terveinä ja hyvin syöneinä. M-heimin oman ohjeen mukaan koko tuo Suinulan 118- päinen tuholaisjoukko olisi pitänyt ampua mutta näin eivät punaiset tehneet, se humanismi nääs.
Myöskään punaisten ylläpitämiä kuolemanleirejä ei tunneta, kaikki ruokittiin hyvin ja haavottuneet hoidettiin toisin kuin valkoiset tekivät. Hehän punaisten sotasairaalan vallattuaan ampuivat kaikki potilaat ja henkilökunnan. Tai Viipurin valleilla ammutut n. 200 ulkomaalaista ja ammuttiin vain siksi kun eivät osanneet sanoa suomalaisittain yksi. Teloitus toteutettiin hirveimmällä mahdollisella tavalla eli ampumalla summittaisesti väkijoukkoon niin kauan kuin yksikin oli pystyssä. Aamulla pakkasen jäädytettyä verimassat tultiin ryöstämään ruumiit. Hirveimpiä petoja mitä ihmiskunta lie koskaan nähnyt.
"Valkoiset ampuivat vankinsa ennen Tamperetta, kaikki"
Höpö höpö. Esimerkiksi Varkaudessa ammuttiin punavangeista noin joka kymmenes. Muualla Pohjois-Suomessa vielä tätäkin pienempi osuus. Valkoiset olivat ottaneet 4000 punaista vangiksi jo ennen Tamperetta.
"Punaiset sitä vastoin eivät tappaneet vankejaan"
Numerot eivät valehtele. Punaiset ottivat ottivat kiinni tai vangitsivat vajaat 3000 valkoista tai sellaiseksi epäilemäänsä henkilöä, joista yli puolet kuoli punaisen terrorin uhrina ilman laillista oikeudenkäyntiä. Ainoa suuremmalta terrorilta välttynyt vankiryhmä olivat Länsi-Uudenmaan suojeluskunnat, jotka antautuivat suurella joukolla punaisen ristin valvonnassa.
"Sitten teloitettiin n. 8000 "
Kun vankeja otettiin noin 80 000, niin punaisilla antautuneilla oli todellakin huomattavasti paremmat mahdollisuudet jäädä henkiin kuin punakaartin ottamilla vangeilla.
"Suinulan tapauskin osoittaa. Siellä ammuttiin vain 15"
Suinulassa valkoiset antautuivat, kun heidän henkensä oli luvattu säästää. Siis luvattu säästää jokaisen antautuvan valkoisen henki.
"loput kävelivät sodan jälkeen vapauteen terveinä ja hyvin syöneinä"
Noinkohan. Wikipediasta: Kapteeni Söderholm ja toinen taistelussa haavoittuneista rivimiehistä kuolivat myöhemmin matkalla Tampereelle. Osa valkoisista suojautui ruumiiden alle tai pääsi kauemmas piiloon. Uhreista yhdeksän oli Tampereen teknillisen opiston oppilaita. Nuorin surmansa saanut oli 17-vuotias. Ampuminen laantui, kun punaiset ryhtyivät takavarikoimaan uhrien ja henkiin jääneiden varusteita ja henkilökohtaista omaisuutta. Kahdeksan miehen onnistui lähteä pitemmälle karkumatkalle, mutta viisi heistä selvisi lopulta valkoisten puolelle.
Nuo kaksi haavoihinsa kuollutta tuskin kävelivät minnekään sodan loputtua, tuskin söivätkään kovin paljon. Ja vankien tulittaminen ei selvästikään johtunut armeliaisuudesta, vaan ahneet murhamiehet ryntäsivät ryöstämään ruumiita uhrien lakattua liikkumasta.
Onkos niitä punikkeja enään..työläiset ei nykyän ole punikkeja vaan elintasonsa perässä juoksijoita.
Kuinkahan kauan tätä punikki-lahtari jankutusta riittää. Ainuttakaan mukana ollutta ei enään ole elossa, joten onko nämä jankutukset jotain teinien höpötystä? Kukaan aikuinen tuskin tähän lähtisi.
Olipa fiksu kysymys johon kukaan ei osaa vastata.
------Kukaan aikuinen tuskin tähän lähtisi.----
Et siis ole aikuinen sinäkään kun läksit mukaan, buaah.
Eduskunnassa vähemmistöön jääneiden porvareiden suosituksesta Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan.[23]. Seuranneissa vaaleissa puolue koki vaalitappion ja joutui oppositioon.[24]. Seuraava senaatti oli täysporvarillinen. Oppositioon siirtyneen SDP:n kansanedustajat kieltäytyivät osallistumasta eduskunnan työhön, eivätkä osallistuneet Suomen itsenäisyyden julistamiseenkaan 6.12.1917
Punakaartilaiset kaappasivat suomalaisten valitsemalta porvarilliselta eduskunnalta vallan Etelä-Suomessa 28. tammikuuta 1918. Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskuntaan, kuului sosiaalidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella. Muodollisesti puolueorganisaatio ei tehnyt päätöstä vallankumoukseen ryhtymisestä vaan aloite liukui radikaaleille vallankumousmielisille alaorganisaatioille.( plaza.fi .keskustelut)