Näin Ruotsi jäädytti sotilasyhteistyön Venäjän kan

Näin Ruotsi jäädytti sotilasyhteistyön Venäjän kanssa – "kaikki, mitä voidaan käyttää propagandassa"


Ruotsin televisio SVT on tehnyt selvityksen Ruotsin ja Venäjän sotilasyhteistyön nykytilasta. Kahdenvälisiä suhteita ei käytännössä ole ollut sen jälkeen, kun Venäjä valtasi Krimin niemimaan Ukrainalta keväällä 2014.

Samaan aikaan vuonna 2014 Venäjä lisäsi aktiivisuuttaan Itämeren alueella. Näistä syistä Ruotsin hallitus päätti jäädyttää sotilaallisen yhteistyön Venäjän kanssa.

– Sen jälkeen, kun Venäjä oli laittomasti liittänyt Krimin itseensä ja osallistunut aggressioon Itä-Ukrainassa, meille oli tärkeää tehdä selväksi, ettei ruotsalais-venäläinen yhteistyö voinut jatkua entisellään, kertoo tuolloinen puolustusministeri Karin Enström SVT:lle.

Loppukeväästä 2014 Ruotsin puolustusministeriö kutsui kaikki puolustushallinnon haarat yhteiseen kokoukseen, jossa käytännön toimista sovittiin. Kaikki kahdenvälinen sotilasyhteistyö Venäjän kanssa lopetettiin.

– On tärkeää, ettemme osallistu mihinkään tapahtumaan, mikä voitaisiin tulkita siten, että hyväksymme Venäjän aikomukset Ukrainassa tai jota voitaisiin käyttää propagandatarkoituksiin, sanoo puolustusneuvos Johan Lagerlöf.

Esimerkiksi Ruotsin sotilaskorkeakoulu lopetti opettaja- ja oppilasvaihdon. Venäjälle ei enää tehdä vierailuja, eikä sieltä oteta vastaan vieraita. Ruotsalaiset upseerit eivät myöskään vieraile Venäjän Tukholman-suurlähetystössä, eikä yhteisiä harjoituksia tehdä.

Alue, johon hallituksen päätös ei ole vaikuttanut, on kansainvälisiin sopimuksiin liittyvä yhteistyö. Sellaista on mm. valvontalennot sekä venäläisten sotilasosastojen ja niiden toiminnan tarkastukset.

Lähteet: SVT
454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Natoon

Äänestä
  • ime myyrä paskaa

    Äänestä

r..än nuolijat narisee mutta Länsimaat ja tässä tapuksessa Ruotsi näyttää että r...än teoilla on seuraukset ja se ei määrää mitään

Äänestä

Hyvä ruotsi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ERommel kirjoitti:

Näin Ruotsi jäädytti sotilasyhteistyön Venäjän kanssa – "kaikki, mitä voidaan käyttää propagandassa"


Ruotsin televisio SVT on tehnyt selvityksen Ruotsin ja Venäjän sotilasyhteistyön nykytilasta. Kahdenvälisiä suhteita ei käytännössä ole ollut sen jälkeen, kun Venäjä valtasi Krimin niemimaan Ukrainalta keväällä 2014.

Samaan aikaan vuonna 2014 Venäjä lisäsi aktiivisuuttaan Itämeren alueella. Näistä syistä Ruotsin hallitus päätti jäädyttää sotilaallisen yhteistyön Venäjän kanssa.

– Sen jälkeen, kun Venäjä oli laittomasti liittänyt Krimin itseensä ja osallistunut aggressioon Itä-Ukrainassa, meille oli tärkeää tehdä selväksi, ettei ruotsalais-venäläinen yhteistyö voinut jatkua entisellään, kertoo tuolloinen puolustusministeri Karin Enström SVT:lle.

Loppukeväästä 2014 Ruotsin puolustusministeriö kutsui kaikki puolustushallinnon haarat yhteiseen kokoukseen, jossa käytännön toimista sovittiin. Kaikki kahdenvälinen sotilasyhteistyö Venäjän kanssa lopetettiin.

– On tärkeää, ettemme osallistu mihinkään tapahtumaan, mikä voitaisiin tulkita siten, että hyväksymme Venäjän aikomukset Ukrainassa tai jota voitaisiin käyttää propagandatarkoituksiin, sanoo puolustusneuvos Johan Lagerlöf.

Esimerkiksi Ruotsin sotilaskorkeakoulu lopetti opettaja- ja oppilasvaihdon. Venäjälle ei enää tehdä vierailuja, eikä sieltä oteta vastaan vieraita. Ruotsalaiset upseerit eivät myöskään vieraile Venäjän Tukholman-suurlähetystössä, eikä yhteisiä harjoituksia tehdä.

Alue, johon hallituksen päätös ei ole vaikuttanut, on kansainvälisiin sopimuksiin liittyvä yhteistyö. Sellaista on mm. valvontalennot sekä venäläisten sotilasosastojen ja niiden toiminnan tarkastukset.

Lähteet: SVT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu