Ei enää ainuttakan rikosta tms vai onko kenties media kielto? ja kun Mv lehtikin takaaajon kohteena ainut puolueeton media.
Matut ilmeisestti opetettu käyttäytymään?
Oppi
30445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Rikoksia tai ei, emme halua suurta muslimivähemmistöä Suomeen kaikkine ongelmineen ja ristiriitoineen!
Emme perkele!
Mietin, että eipä tosiaan ei ole ollut raiskausuutisia, vaikka ilmat ovat lämmenneet ja tytöt kulkee shortseissa. Suomi on pikakotouttaja, hyvä!
Suosittelen naisille siveysvöitä ja avaimet Kankkulan kaivoon.
Veikkaan melkoisen mediasensuurin olevan nyt päällä, siksi varmaan yrittävät vaientaa MV lehden.
Tämä on totuus.
Lehdistö ei enää kerro, poliisikaan ei taida kertoa vaikka olisi mitä tapahtunut. Pyromaaniuutisia ja autokolareita julkaistaan. Ne ovat suomen ykkösuutisia. Paitsi poliitikkojen lausahdukset mahdollisista uusista säästökohteista, siinäpä oikein vuosisadan uutiset.
Suomessahan on aina ollut vahva itsesensuuri, ja kekkonen, joka käski tunareiden tukkia turpansa.
Melkoisella viiveellä nää jutut tulee ilmi.......siis jos tulee.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/05/03/Miestä-epäillään-lapseen-kohdistuneesta-seksuaalirikoksesta-Heinolassa
kyllä, aiemmin oli uutisissa, että on tapahtunut raiskaus, nyt ei ole kirjoitettu. Tuleehan niitä sitten kun alkaa käräjät ja ne tosiaan sitten viiveellä.
kehitysmaista tulleet muslimi raiskaajat tulee iskemää nyt kesällä kovaa katotaan miten iltapaska uutisoi pitää varmaan mv lehdestä hakea totuus niinkuin yleensä
Voi voi Moskovan Valheet-lehden loppu on koittanut.
Kerroppa nyt... mikä siinä Islamissa niin hienoa on?
Höpö höpö sinä nimim."PutininValheet-lehti"..........MV lehden suosio eikun kiihtyy mitä enemmän siitä kirjoitetaan .......ilmankos valtamediat on jo hädissään.
Olen varautunut, mulla on piikit ja terä "siellä".
Olen alkanut valmistaa terillä naista suojaavaa siveysyötä.
Tilauksia ottaan vastaan.
Tulen miljardäriksi nopeasti...
Espoossa poliisi on alkanut ajaa hälyille pillit päällä, ne ovat vinkuneet nyt lämpöisinä päivinä aika monta kertaa vuorokaudessa, useammin kuin kuin viime syksynä.
Suomessa poliisi ja valhe-media on sensuroinut tiedot tunkeutujien tekemistä rikoksista hyvin tehokkaasti uudesta vuodesta alkaen. MV-Lehti on lähes ainoa josta vielä löytyy faktoja Suomen tapahtumista mutta heilläkin taitaa olla ongelmia tiedon saannin osalla vaikka lain mukaan suuri osa poliisin työstä on julkista joka poliisin pitäisi tiedottaa ilman pyyntöäkin. Nyt vaikuttaa siltä ettei tietoa saa pyydettäessäkään vaikka laki siihen velvoittaakin.
Näin tämä demokratia rampautuu, hiljaa hivuttamalla, ihmiset sopeutuvat helposti mihin vain kunhan edetään hitaasti. Ei Juutalaistenkaan ihmisoikeuksia WW2:ssa nollattu yhdessä yössä, mutta vähä vähältä he sopeutuivat, samoin sopeutuvat nyt Suomalaiset.
Kaikki uutiset raiskauksista tai niiden yrityksistä, mellakoista, ryöstöistä ynnä muista sellaisista ovat loppuneet kuin seinään. Vuoden vaihteen jälkeen kaikki sellainen on Suomessa loppunut? Yksi viisikymppinen mies Espoossa on kuristanut lasta, siinä kaikki uutiskynnyksen ylittäneet rikokset. Todella uskottavaa? Eikö poliisilla ja medialla olisi suorastaan velvollisuus kertoa tapahtumista? Nyt on täydellinen sensuuri päällä.
Opetusministeri puuhailee pakkosuvaitsevaisuuskasvatusta kouluihin ja lasten harrastustoimintaan. Meno on kuin Neuvostoliitossa. Valtamedia juhlii keskenään Suomen sananvapautta!
Vappuna Helsingin alueen poliisitiedotteessa: muutama seksuaalirikos.., aivan kun se ei olisi juurikaan vakavaa. Fakta löytyy: https://www.poliisi.fi/helsinki/prime101_fi.aspx/1/0/helsingin_vappuaatto_ja_-yo_47108
Sensuuri on lyönyt läpi. Ethän ole kuullut uutisista myöskään että rajan yli tulvii jatkuvasti uutta partalasta. N 30.000-50.000 vuodessa. Arveletko että uudet tulokkaat eivät tekisi raiskauksia. ?
Huittisissa oli viikko sitten suurmellakka joka johtui taas ruokararjoilusta, mellakkaan joutui osallistumaan ympäröivien kuntien kaikki poliisivoimat. Pieni otsikko oli uutisissa että poliisi kävi vokissa. Todellisuudessa siellä oli kuin sotatantereella.
Ottakaa kuvia, videopätkää, kyllä ne todisteeksi kelpaa jälkipolville, kun sitten joskus kymmenien vuosien päästä selvittelevät tätä sotkua.
Nythän asiasta puhuminen on kielletty. Tällä hetkellä käydään läpi vasta toisen maailman sodan kiellettyjä julmuuksia. Yleinen ja väärä kuva, että vain ja ainoastaan Hitler olisi joukkoinen tehnyt pahaa, sen lisäksi kaikki muutkin maat teurastivat, tappoivat ja raiskasivat suuria määriä ihmisiä ympäri Eurooppaa.
Eli kansalaiset itse näkevät mitä maassa tapahtuu, mutta siitä ei kerrota missään. Laaditaan pikaisesti lakia, jolla voidaan valvoa nettiliikennettäkin, joten pian on keskinäinenkin varoittelu ja tapahtumien ilmoittaminen kiellettyä. No, kansalaiset ovat tunnetusti kekseliäitä, jonkunlainen puskaradio toimii aina.
Ennenkaikkea kaikki kääntyy itseän vastaan. Huhut leviävät ja kukaan ei korjaa vääriä huhuja. Kaikki missä ei lue kansallisuutta niin on automaattisesti matun tekemää. Sääliksi käy. Mutta suvakeille ei ole luotu sellaista älykkyyttä joka käsittelisi asioita loogisesti.
ja sanotaanko rehellisesti
Tässä tärkein uutinen meille, näillä mennään: http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001175956.html
Matuista ei saa uutisoida sitäkään että ongelmia ei ole ollut. Vain positiivisia tapahtumia saa kirjoittaa ja kun niitäkään ei ole niin ei sitten kirjoiteta mitään.
Olisko tässä kaikessa nyt kyse siitä että saksalainen valtaeliitti pelkää kuollakseen äärioikeiston nousua? Sen häpeällinen historia on niin lähellä ja heti pinnan alla kuitenkin. Ovat määränneet tämän yhteiseurooppalaisen suvaitsevaisuuskulttuurin ja mediasensuurin toimimaan sen hyväksi niin että mitään negatiivista ei saa kertoa näistä "pakolaisista". Suomessa kokoomuksen pintaeliitti Stubbin johdolla toimii Merkelin ohjeiden mukaisesti. Vihervasemmistolaiset hölmöt tietenkin halaavat koko maailmaa ja ovat syli avoinna vastaanottamassa kaikki maahan pyrkijät.
Nämä muslimivalloittajat käyttävät häikäilemättä hyväkseen tätä eurooppalaista traumaa ja tunkeutuvat maanosaamme yhä härskimmin. Pikkuhiljaa ja kuin huomaamatta olemme luopuneet omista periaatteistamme ja arvoistamme ja suvaitsevaisuuden uskonnon nimissä olemme luovuttaneet vallan äärimmäisen suvaitsemattomalle Islamin uskonnolle joka kyllä häikäilemättömästi alistaa meidät vääräuskoiset eurooppalaiset valtansa alle.
Lopputuloksena on äärikoikeston nousu vastustamaan islamisaatiota. Näinkö meille täällä aina käy, käy, käy, käy......
Meille ei käy, koska emme suostu ! Emme suostu!
Koko viime ja tämä viikko on matut tehneet rikoksia normaaliin tahtiin. Valtamediassa mainitaan " nuori mieshenkilö" mm helsingin tuhopoltot, melkakat, selkäänpuukotukset kadulla yms..
Ennen MV lehti vahti oikeudenkäytejä ja julkaisi Muhammedien ja Ahmedien tekemät rikokset. Nyt MV lehtikin on luovuttanut.