Seminaarin pitäjänä mainitaan kristillisten kansanedustaja Antero Laukkanen ja laki-asiantuntijana Luther-säätiön pastori Jyrki Anttinen.
Heillä on tarkoitus perustaa eduskuntaan verkostokin :)
He ilmoittavat aiheekseen "kansalaisaloitteet" monikkomuodossa, tarkoittaen jo 2014 päätettyä aloitettakin.
Valitettavasti he ovat asiassaan 2 vuotta myöhässä.
Omaa aloitettaan he vastoin lupauksiaan vetkuttelevat edelleen, syynä todennäköisesti AA-yhdistyksen sisäiset riidat ja aloitteen tekijjöiden ryvettynyt julkisuuskuva.
"Avioliittolaki ja kansalaisaloitteet -seminaari järjestetään tiistaina 24.5.2016 klo 18-19.45 eduskunnan kansalaisinffossa"
Jostain syystä heillä on tiedotteen kuvaan lipsahtanut eduskuntatalon sijasta ranskalainen kirkko.
http://aitoavioliitto.fi/tiedotteita/avioliittolaki-ja-kansalaisaloitteet-seminaari/
AA järjestää seminaarin eduskunnassa :)
71
642
Vastaukset
- siellä.tavataan
Kiitos tiedosta. Menen ilmanmuuta paikalle hyvän asian puolesta!
torre12 kirjoitti:
Hah hah! Vedät vesiperän!
AA:n eduskunta-seminaarin juttu on aika hauskuuttava.
Ihan kuin kyseessä olisi maailman suurin tapahtuma, mutta paikalla onkin vain Majakka-seurakunnan pastori Laukkanen, Luther-säätiön pastori Anttinen, Sarah Rizzo ja aatesisko Ludovine de La Rochère Ranskasta.Pe.ku kirjoitti:
AA:n eduskunta-seminaarin juttu on aika hauskuuttava.
Ihan kuin kyseessä olisi maailman suurin tapahtuma, mutta paikalla onkin vain Majakka-seurakunnan pastori Laukkanen, Luther-säätiön pastori Anttinen, Sarah Rizzo ja aatesisko Ludovine de La Rochère Ranskasta.Joo, hurjan pienet piirit on. Katsokaa sateenkaariväen väkijoukkoa, joka ei ole vähenemään päin kuten tämä.
Muistan menneisyydestä kuinka kummallisilta muihin verrattuna vaikutti Niikon ja kumppaneiden puheet eduskunnassa koskien avioliittolakia. He jäivätkin paitsioon.torre12 kirjoitti:
Joo, hurjan pienet piirit on. Katsokaa sateenkaariväen väkijoukkoa, joka ei ole vähenemään päin kuten tämä.
Muistan menneisyydestä kuinka kummallisilta muihin verrattuna vaikutti Niikon ja kumppaneiden puheet eduskunnassa koskien avioliittolakia. He jäivätkin paitsioon.Alla olevalla pätkällä tunnelmia kadulta päätöksen jälkeen.
AA-puoleltakin löytyi peräti kaksi kaveria, jotka pääsee ääneen:
https://www.youtube.com/watch?v=OJFNNSIo-KU- torre11
Pe.ku kirjoitti:
Alla olevalla pätkällä tunnelmia kadulta päätöksen jälkeen.
AA-puoleltakin löytyi peräti kaksi kaveria, jotka pääsee ääneen:
https://www.youtube.com/watch?v=OJFNNSIo-KUHieno ja tunnelmallinen tilaisuus. Hölmöiltä kyllä kuulostivat nuo kaksi tyyppiä filmin loppupuolella.
Räyhikselle ei kerrota edes Aa-kerhon järjestämistä tapahtumista, vaan hän joutuu lukemaan niistä suomi24.stä...
- tartu.apuun
Mene ihmeessä! Saatat saada avun alkoholiongelmaasi!
- onneaRaitistumiseesiPeku
Joo, niin paljon on puhunut AA.sta, että nyt olisi korkea aika jo alkaa Sodankylän miehen myös toimimaan.
- raittius.kannattaa.aina
Sellanen pikku juttu et pitäs olla rehellinen :-/. Muuten ei hoito pure.
- rehellisyys.liikaa
raittius.kannattaa.aina kirjoitti:
Sellanen pikku juttu et pitäs olla rehellinen :-/. Muuten ei hoito pure.
No sitten ei ole mitään mahdollisuutta Pe.kulla toipua : (
- uskovainenjuoppo
AA-kokous Eduskunnassamme? Miten siunattua, onhan kansanedustajissamme paljon juoppoja!
- joillll
Hauska kuva. Antaa ajatuksen suuresta massasta kannatajia. Onko käsitys oikea? Jos on, niin kuvan voisi ottaa Suomesta. Koska massoja ei ole, niin " jos ei ole, niin täytyy lainata".
joillll kirjoitti:
Hauska kuva. Antaa ajatuksen suuresta massasta kannatajia. Onko käsitys oikea? Jos on, niin kuvan voisi ottaa Suomesta. Koska massoja ei ole, niin " jos ei ole, niin täytyy lainata".
Täysin väärän käsityksen antaa.
Suomessa AA:n "massatapahtumat" ovat vetäneet enimmillään kymmenkunta paikalle.
Taustalla oleva Aurinkokuninkaan rakennuttama kulptakupolinen kirkko antaa myös jonkinlaisen ihmeellisen kuvan, kun hän tuli tunnetuksi luterilaisten vainoajana.
Menen ehdottomasti tähän seminaariin! Paikka on oivallinen: lähellä sekä kotiani että työpaikkaani. Loistavaa tässä on se, että tilaisuus on avoin kaikille toisin kuin Aito avioliitto ry:n lähtölaukaustilaisuus Heurekassa viime vuonna. Tähän tilaisuuteen siis pääsee myös toisin ajattelevat (so. ns. spn-avioliittolakia kannattavat, kuten minä).
Voi kun joku seminaarin puhujista lukisi jotain yhtä viihdyttävää kuin Heurekan seminaarin "kirje tulevaisuudesta". Päästetäänköhän tähänkin seminaariin juopuneet Aito avioliitto ry:n kannattajat sisään niin kuin Heurekassa päästettiin jopa lavalle? Myydäänkö siellä popcornia?Tuli outo tunne. Tässä kaupungissa on järjestetty kaksi mielenilmausta koskien naisiin kohdistuvaa väkivaltaa (tappoja), joita olen sattunut olemaan näkemässä.
Toisessa maassa ei osata olla oikeiden ongelmien parissa. Mutta hyvä jos ticotico menee todistamaan tuota tapahtumaa.Kannattaa mennä sanomaan oikea mielipide.
Älä kuitenkaan pety, jos seminaariin on varattu vain pari pöytää kahvion nurkasta.- olisit.tullut
"Loistavaa tässä on se, että tilaisuus on avoin kaikille toisin kuin Aito avioliitto ry:n lähtölaukaustilaisuus Heurekassa viime vuonna. Tähän tilaisuuteen siis pääsee myös toisin ajattelevat (so. ns. spn-avioliittolakia kannattavat, kuten minä)."
Heurekaan pääsi kaikki ennakkoon ilmoittautuneet koska paikkoja oli rajallisesti. Miksi et ilmoittautunut.
Olihan siellä Pe.ku aloittajakin
https://www.youtube.com/watch?v=_ShERtJqCE8 olisit.tullut kirjoitti:
"Loistavaa tässä on se, että tilaisuus on avoin kaikille toisin kuin Aito avioliitto ry:n lähtölaukaustilaisuus Heurekassa viime vuonna. Tähän tilaisuuteen siis pääsee myös toisin ajattelevat (so. ns. spn-avioliittolakia kannattavat, kuten minä)."
Heurekaan pääsi kaikki ennakkoon ilmoittautuneet koska paikkoja oli rajallisesti. Miksi et ilmoittautunut.
Olihan siellä Pe.ku aloittajakin
https://www.youtube.com/watch?v=_ShERtJqCE8Tuo lavalletunkeutujahan oli Aito avioliitto ry:n aloitteen kannattaja.
- olisit.tullut
ticotiko kirjoitti:
Tuo lavalletunkeutujahan oli Aito avioliitto ry:n aloitteen kannattaja.
Pe.ku/Arskahan onkin inohimoinen AA-aktivisti. Muusta ei osaa kirjoittakaan.
olisit.tullut kirjoitti:
Pe.ku/Arskahan onkin inohimoinen AA-aktivisti. Muusta ei osaa kirjoittakaan.
Mutta pe.ku. ei ole ollut lainkaan aitoavion kannattaja.
- vähemmälläkin.uskotaan
olisit.tullut kirjoitti:
Pe.ku/Arskahan onkin inohimoinen AA-aktivisti. Muusta ei osaa kirjoittakaan.
Niin on. Ihan maanisuuteen asti jauhaa AA AA AA AA ......
ticotiko kirjoitti:
Tuo lavalletunkeutujahan oli Aito avioliitto ry:n aloitteen kannattaja.
Juu, lavalle tullut Arska oli järjestäjien seurakunnista, kun tunnettiin nimeltäkin niin hyvin.
Amerikassa AA:n kumppanit ovat esittäneet taas sopimatonta käytöstä.
http://thinkprogress.org/lgbt/2016/05/04/3775201/target-protest-backlash/- flashis
Pe.ku kirjoitti:
Kannattaa mennä sanomaan oikea mielipide.
Älä kuitenkaan pety, jos seminaariin on varattu vain pari pöytää kahvion nurkasta."Älä kuitenkaan pety, jos seminaariin on varattu vain pari pöytää kahvion nurkasta."
Et edes omia linkkejäsi lue. Eduskunnan kansalaisinfo on luentosali, ei "vain pari pöytää kahvion nurkassa."
Ja anonyymit alkoholistit ne pekua riivaa riivaa, todellakin maanisuuteen asti, ja joka ketjussa valehtelee.
- semmosta.laillisuutta
Majakka-seurakunta, tuo kansanedustajan
rahankeräyspulju - ei rahankeräyslain vastaisesti ilmoittele pahemmin keräyslupiaan. http://www.majakka.net/lahjoitukset/ - eilöytänä
En minäkään löytänyt mitään tietoa keräysluvasta, joten sitä ei ole?
Keräysluvan tiedot ja aika pitää lain mukaan olla keräyksen tiedoissa.
Aika rohkeaa kansanedustajalta rikkoa lakia. - pöhjyytesi.näytät
eilöytänä kirjoitti:
En minäkään löytänyt mitään tietoa keräysluvasta, joten sitä ei ole?
Keräysluvan tiedot ja aika pitää lain mukaan olla keräyksen tiedoissa.
Aika rohkeaa kansanedustajalta rikkoa lakia.Tyhmää ja rohkeaa sinun on puhua asiasta mistä et mitään ymmärrä!
pöhjyytesi.näytät kirjoitti:
Tyhmää ja rohkeaa sinun on puhua asiasta mistä et mitään ymmärrä!
Keräyslain mukaan on ilmoitettava perustiedot, kuten keräysluvan numero ja keräysaika.
Nyt oli taas AA:n farssi tuomiokirkon edustalla.
Iso lippu oli jälleen raahattu ranskasta, mutta nyt sitä ei uskallettu levittää laittomasti portaille.
Paikalla oli ainoastaan 6 aktiivia levittämässä lippua ja avukseen saivat houkuteltua pari turistia, jotka ei tienneet mistä oli kyse.
AA:n Paula Plysjukin kommentti tiivistää farssin muutamaan sanaan.
Tuskinpa hän itsekään uskoo valhettaan todeksi, mutta pitää sanoa jotain omien aktivistien mielen kohottamiseksi.
"FLAHMOB onnistui sään ja runsaan turistijoukon suosiollisella myötävaikutuksella"
https://www.facebook.com/aitoavioliittoaivopierut/photos/pb.1240809209283010.-2207520000.1462694000./1381730425190887/?type=3&theater
Muutaman aktiivin lisäksi ei siis saatu ainuttakaan muuta suomalaista houkuteltua ja aktiivitkin näyttivät aika onnettoman passiivisen näköisiltä.- exhellarille
Joko olet löytänyt treffiseuraa?
- fgfgfgi
Itse asiassa tuostakaan tapahtumasta ei ollut mitään mainintaa yhdistyksen tapahtuma-sivulla.
http://aitoavioliitto.fi/105-2/
Kuvastaa hyvin yhdistyksen huonoa sisäistä henkeä ja passiivisuutta, kun m,erkittävistä tapahtumistakaan ei mainita mitään sille varatulla sivulla.
Jälestäpäin yksittäiset aktivistit ja joskua Patmos kertoo niistä valheellisen suuri-eleisesti. fgfgfgi kirjoitti:
Itse asiassa tuostakaan tapahtumasta ei ollut mitään mainintaa yhdistyksen tapahtuma-sivulla.
http://aitoavioliitto.fi/105-2/
Kuvastaa hyvin yhdistyksen huonoa sisäistä henkeä ja passiivisuutta, kun m,erkittävistä tapahtumistakaan ei mainita mitään sille varatulla sivulla.
Jälestäpäin yksittäiset aktivistit ja joskua Patmos kertoo niistä valheellisen suuri-eleisesti.Se on juuri sitä.
Hajallaan riidoissa, eikä vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee.- flashis
fgfgfgi kirjoitti:
Itse asiassa tuostakaan tapahtumasta ei ollut mitään mainintaa yhdistyksen tapahtuma-sivulla.
http://aitoavioliitto.fi/105-2/
Kuvastaa hyvin yhdistyksen huonoa sisäistä henkeä ja passiivisuutta, kun m,erkittävistä tapahtumistakaan ei mainita mitään sille varatulla sivulla.
Jälestäpäin yksittäiset aktivistit ja joskua Patmos kertoo niistä valheellisen suuri-eleisesti.Flashmobeista ei ilmoiteta etukäteen. Eihän ne silloin olisi mitään flashmobeja! Ihmisten lukumäärä on se mikä kussakin tilassa sattuu olemaan. Ei paikalla olevien ihmisten tarvitse olla flashmobin järjestävän tahon kannattajia, hyvät höppänät sentään teidän haluanne vain mollata, vaikka sitten oman typeryytenne kustannuksella!
Että yhdistyksen huonoa sisäistä henkeä .... :D flashis kirjoitti:
Flashmobeista ei ilmoiteta etukäteen. Eihän ne silloin olisi mitään flashmobeja! Ihmisten lukumäärä on se mikä kussakin tilassa sattuu olemaan. Ei paikalla olevien ihmisten tarvitse olla flashmobin järjestävän tahon kannattajia, hyvät höppänät sentään teidän haluanne vain mollata, vaikka sitten oman typeryytenne kustannuksella!
Että yhdistyksen huonoa sisäistä henkeä .... :DMutta aitoaviolla on ollut hirveän vähän väkeä vaikka missä olisivat toimineet.
Se saattaa vaikuttaa mielialaan.- flashis
torre12 kirjoitti:
Mutta aitoaviolla on ollut hirveän vähän väkeä vaikka missä olisivat toimineet.
Se saattaa vaikuttaa mielialaan.Paas luetteloa vähäväkisistä Aa ry:n tapahtumista – tai pysy hiljaa asioista, joista et mitään tiedä.
torre12 kirjoitti:
Mutta aitoaviolla on ollut hirveän vähän väkeä vaikka missä olisivat toimineet.
Se saattaa vaikuttaa mielialaan.Alla oleva tilanne on hyvin kuvaava
Ei löydy veljeksille auttajaa.
Jukalla on tukka märkänä otsalla ja Pasin lenkkarit lipsuu :)
http://aitoavioliitto.fi/wp-content/uploads/campaign_over.jpg
Nekin 4 jotka olivat levittämässä, häipäsivät ennen kasausta.flashis kirjoitti:
Paas luetteloa vähäväkisistä Aa ry:n tapahtumista – tai pysy hiljaa asioista, joista et mitään tiedä.
Onhan niitä tänne "luetteloitu" hyvinkin ahkeraan. Missään ei ole näkynyt juuri 20 ihmistä enempää, normaalimäärä jotain kuusi.
exhellarille kirjoitti:
Joko olet löytänyt treffiseuraa?
Joko alat muistaa, mitä tulit omassa ketjussasi pari päivää sitten luvanneeksi?
- se.on.kokeilematta
exhellarille kirjoitti:
Joko olet löytänyt treffiseuraa?
pe.ku etsii kiivaasti kolmatta sukupuolta..... :D
- flashis
Pe.ku kirjoitti:
Alla oleva tilanne on hyvin kuvaava
Ei löydy veljeksille auttajaa.
Jukalla on tukka märkänä otsalla ja Pasin lenkkarit lipsuu :)
http://aitoavioliitto.fi/wp-content/uploads/campaign_over.jpg
Nekin 4 jotka olivat levittämässä, häipäsivät ennen kasausta.Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Ei voi olla totta!
Olet todella lapsellinen. EIhän tuossa mikään lenkkari lipsu etkä hiuksista näe onko märkä etkä tiedä, onko edessä kuvan ulkopuolella joku asettelemassa lippua. Entäpä jos riskit miehet hoitaa homman ihan ite ja pekuärtyilijät vaan lällättää lapsellisia. - flashis
torre12 kirjoitti:
Onhan niitä tänne "luetteloitu" hyvinkin ahkeraan. Missään ei ole näkynyt juuri 20 ihmistä enempää, normaalimäärä jotain kuusi.
Jospa nyt vaan laitat niitä. Taidat muodostaa mielikuvan vähäväkisistä tilaisuuksista pelkän flasmobin perusteella, siitähän peku on monet aloitukset lie tehnyt kun muka perusteeksi heiti tuonkin kuvan. Heh heh..
Aina kun alkaa raapia teidän väitteitänne, ei niistä löydy mitään järkeä. torre12 kirjoitti:
Onhan niitä tänne "luetteloitu" hyvinkin ahkeraan. Missään ei ole näkynyt juuri 20 ihmistä enempää, normaalimäärä jotain kuusi.
"Missään ei ole näkynyt juuri 20 ihmistä enempää, normaalimäärä jotain kuusi."
10 on kai oikeasti heidän ennätyksensä.
Noin 20 oli marraskuussa 2014, mutta silloin ei ollut AA:ta vielä perustettukaan.
Tahdon2013 veti silloin tuhatkertaisen määrän iloisia ihmisiä.- mukana.ollut
flashis kirjoitti:
Jospa nyt vaan laitat niitä. Taidat muodostaa mielikuvan vähäväkisistä tilaisuuksista pelkän flasmobin perusteella, siitähän peku on monet aloitukset lie tehnyt kun muka perusteeksi heiti tuonkin kuvan. Heh heh..
Aina kun alkaa raapia teidän väitteitänne, ei niistä löydy mitään järkeä.Olin itse mukana flasmobissa ja voin kertoa, että kuusi ihmistä ei olis tuota jättilakanaa pytynyt käsittelemään :D
flashis kirjoitti:
Jospa nyt vaan laitat niitä. Taidat muodostaa mielikuvan vähäväkisistä tilaisuuksista pelkän flasmobin perusteella, siitähän peku on monet aloitukset lie tehnyt kun muka perusteeksi heiti tuonkin kuvan. Heh heh..
Aina kun alkaa raapia teidän väitteitänne, ei niistä löydy mitään järkeä.En tiedä mitään noista flasmodeista, mutta viime kesästä asti on ollut kuvaa ja filmiä ihan aitoavion sivuilla, joita tänne on ahkerasti linkitetty. Eräässä tapauksessa oma silminnäkijäni kertoi, ettei nähnyt teltalla ketään ainakaan tuntiin.
- flashis
torre12 kirjoitti:
En tiedä mitään noista flasmodeista, mutta viime kesästä asti on ollut kuvaa ja filmiä ihan aitoavion sivuilla, joita tänne on ahkerasti linkitetty. Eräässä tapauksessa oma silminnäkijäni kertoi, ettei nähnyt teltalla ketään ainakaan tuntiin.
Tarkoitatko nimienkeruutelttaa? Minkäs takia sinne pitäsi porukat kerääntyä? Ei se ollut mikään kokousteltta. Ihmiset kulki ohi, halukkaat kirjoitti nimensä ja ilkeimmät huuteli hävyttömyyksiä.

Teltat olivat kuitenkin näkyvin osa, mutta kaikki tapahtumat huomioon ottaen väkeä on ollut surkeasti.
pe.ku laittoi eilen videon sateenkaariväen kokoontumisesta ja väkeä oli sankoin joukoin. Tunnelmakin oli koskettava ja herkkä.- homojoukolle
torre12 kirjoitti:
En tiedä mitään noista flasmodeista, mutta viime kesästä asti on ollut kuvaa ja filmiä ihan aitoavion sivuilla, joita tänne on ahkerasti linkitetty. Eräässä tapauksessa oma silminnäkijäni kertoi, ettei nähnyt teltalla ketään ainakaan tuntiin.
Oliko Jarmo Seinäjoella kyttäämässä :D
Onkin tainnut jäädä niille teilleen ja jättänyt taas sinut yksin runkkailemaan. homojoukolle kirjoitti:
Oliko Jarmo Seinäjoella kyttäämässä :D
Onkin tainnut jäädä niille teilleen ja jättänyt taas sinut yksin runkkailemaan.Oli Seinäjoella, jossa kannatus piti olla huippuluokkaa.
Mutta muusta et sitten tiedäkään mitään, mutta enpä kerrokaan; saat luulla omiasi, joka on hauskaa sinänsä.- flashis
torre12 kirjoitti:
Teltat olivat kuitenkin näkyvin osa, mutta kaikki tapahtumat huomioon ottaen väkeä on ollut surkeasti.
pe.ku laittoi eilen videon sateenkaariväen kokoontumisesta ja väkeä oli sankoin joukoin. Tunnelmakin oli koskettava ja herkkä.Teltat näkyvin osa? Mutta kun ne eivät olleet mitään kokoustelttoja van nimienkeruupaikkoja! Et vaan osaa niitä vähäväkisiä tilaisuuksia sitten laittaa kuitenkaan. Kas kun he eivät ole mitään erityisiä yleisötilaisuuksia järjestäneetkään vielä. Vasta nyt on tulossa tuo aloituksessa mainittu. :)
Vaan saat luulla omiasi, joka on hauskaa sinänsä. flashis kirjoitti:
Teltat näkyvin osa? Mutta kun ne eivät olleet mitään kokoustelttoja van nimienkeruupaikkoja! Et vaan osaa niitä vähäväkisiä tilaisuuksia sitten laittaa kuitenkaan. Kas kun he eivät ole mitään erityisiä yleisötilaisuuksia järjestäneetkään vielä. Vasta nyt on tulossa tuo aloituksessa mainittu. :)
Vaan saat luulla omiasi, joka on hauskaa sinänsä.No en voi mitään, jos aitoaviolla ei ole ollut mitään erityisiä tilaisuuksia, vaan videoilla ja kuvissa näemme vain vähäväkistä meininkiä.
Sateenkaariväki sai suuret yleisömassat, joten ei voi välttyä vertailulta.torre12 kirjoitti:
No en voi mitään, jos aitoaviolla ei ole ollut mitään erityisiä tilaisuuksia, vaan videoilla ja kuvissa näemme vain vähäväkistä meininkiä.
Sateenkaariväki sai suuret yleisömassat, joten ei voi välttyä vertailulta.AA:ssa epärehellisyys on perusominaisuus.
Italiassakin 40000 muuttui kahdeksi miljoonaksi.- flashis
torre12 kirjoitti:
No en voi mitään, jos aitoaviolla ei ole ollut mitään erityisiä tilaisuuksia, vaan videoilla ja kuvissa näemme vain vähäväkistä meininkiä.
Sateenkaariväki sai suuret yleisömassat, joten ei voi välttyä vertailulta.Mutta silti väität vähäväkisistä tilaisuuksista. Otetaas alusta. Videoita on nimienkeruuteltalta ja ison lipun flashmobista. Oliko spn-lain nimienkerääjien ympärillä kansanpaljous? Ei ollut kun nimiä viimeisenä päivänä kerätiin kuin viimeistä päivää vaikka nimiä oli jo tullut tarpeeksi netissä. Eduskunnan käsittelyn yhteydessä spn-väkeä oli kerääntynyt runsaasti paikalle kuulemaan, miten käy, mutta mitä sitten? Mitä tuosta ihmisjoukoista? Onhan Hesasssa ja etelä-Suomessa eniten spn-kannattajia.
Flashmobit ovat ennaltailmoittamattomia esiintymisiä, jossa ihmisiä on mitä kulloinkin sattuu olemaan ja erityisesti nyt Senaatintorilla ei yleensä ihmisjoukkoja liiku. Vaikka totuuden nimissä ja vastoin pekun vääristelyjä ihmisiä oli enemmän kuin muutama näkemässä flashmobin, mutta niitä ei näe videolla tai kuvissa, jotka on otettu itse lipusta. Ihmiset kulkivat torin ympärillä olevilla kaduilla, joista muistan nähneeni jonkun kuvan. Mutta kun peku on niin yksinketainen ettei ymmärrä, ettei aina kaikki näy kuvassa vaan elämää on myös kuvan ulkopuolella.
Ei itse lain läpimeno ollut kiinni suuresta väkimäärästä vaan kansanedustajista ja ajan hengestä, joka on vääristynyt pois terveistä arvoista.
- sääliksi.käy
Mitä useamman seminaarin aa järjestää, sitä parempi. Tasa-arvoisen avioliiton kannattajille.
Täyttyy siis odotella miten onnistuu tuo homma. Toivottavasti media huomaa edes jonkun verran.
Yrittävät mitättömyydestään nousta mahtipontiseksi.
Oikein verkostokin heillä.
Ranskalaisen katto-yhtiön puheenjohtajakin mukana eduskunnassa.
Suomessa jo tiedetään aika hyvin amerikkalaisen veljesporukka viha-yhteisöksi, mutta vähemmän tiedetään ranskalaisista, joita kritisoijaan homovihan lisäksi myös rasismista ja lasten hyväksikäytöstä.Minua vähän ihmetyttää, että tuo ranskalaisen katto-yhtiön puheenjohtaja on "taas" saatu esiintymään tänne Pohjolan perukoille: voiko Ranskasta katsottuna olla kaukaisempaa ja vähäpätöisempää maata kuin Suomi? Silti pj. tulee tänne "seminaariin". Jotenkin ajattelisin tämän liittyvän mahdollisesti siihen, että ehkäpä "kansanliike" Ranskassa on jo laantunut (jopa olemattomiin), niin että pitää ottaa vastaan kaikki kutsut vaikka Kazakstaniin tai Finlandstaniin jos kutsu tulee.
Vai onko La manif pour tous'n masinoimista mielenosoituksista kuvia viimeisen kuuden kuukauden ajalta Ranskasta -- siis mielenosoituksista, joissa osallistujamäärät vielä pyörisivät sadoissa tuhansissa? Tai edes kymmenissä tuhansissa.
Jos on, niin kuvia kiitos (jotka ovat todistettavasti lähimenneisyydestä... sanotaan nyt vaikka viimeisen 6kk ajalta).
Tai ehkäpä paljon väkeä vetäviä mielenosoituksia ei Ranskassa enää ole ollut... pitkään, pitkään aikaan.Lisäys:
Kaikki näkemäni kuvat La manif pour tous'n massatapahtumista ovat vuodelta 2013 tai 2014. Onko toiminta täysin hiipunut JO vuonna 2015?
Onko tänä vuonna ollut YHTÄKÄÄN mielenosoitusta, jossa olisi ollut tuhansia osallistujia? Epäilen.ticotiko kirjoitti:
Lisäys:
Kaikki näkemäni kuvat La manif pour tous'n massatapahtumista ovat vuodelta 2013 tai 2014. Onko toiminta täysin hiipunut JO vuonna 2015?
Onko tänä vuonna ollut YHTÄKÄÄN mielenosoitusta, jossa olisi ollut tuhansia osallistujia? Epäilen.Kyllä se on hiipunut ja myös tärkein tukija käänsi takkinsa.
La Manif Pour Tous koki rajun takaiskun tammikuussa heidän kannattamansa entisen presidentin Nicolas Sarkozyn käännettyä takkinsa sukupuolineutraalin avioliittolain suhteen.
Presidentti François Hollande toteutti vaalilupauksensa hyväksymällä huhtikuussa 2013 lakiuudistuksen sukupuolineutraalista avioliittolaista.
Vuosien 2007-2012 Raskan presidentti Nicolas Sarkozy lupasi 2014, että hän kumoaa Hollanden hyväksymän sukupuolineutraalin avioliittolain jos valitaan seuraavaksi presidentiksi ensi vuoden vaaleissa.
Sarkozy teki tammikuussa päinvastaisen lupauksen ja lupaa ettei kaada sukupuolineutraalia avioliittolakia jos hänet valitaan seuraavaksi presidentiksi.
Sarkozy on kyllä huomannut muutoksen mielipideilmastossa ja tietää, ettei hänen keski-aikaisilla kristillisillä opeillaan enää olisi hituskaan mahdollisuutta presidentiksi.
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=La Manif Pour Tous Nicolas SarkozyLoistavaa! Kiitos tiedoista -- itse en ole seurannut Ranskan tilannetta kovin tarkasti, joten tämä oli minulle uutta tietoa. Kiitos siitä.
ticotiko kirjoitti:
Loistavaa! Kiitos tiedoista -- itse en ole seurannut Ranskan tilannetta kovin tarkasti, joten tämä oli minulle uutta tietoa. Kiitos siitä.
Manit Pois-järjestöllä on Ranskassakin paljon vähemmän väkeä tilaisuuksissa, muitä antavat ymmärtää.
Italian tilaisuudessa ilmoitettu väkimäärä oli noin 50-kertaiden todelliseen verrattuna.
Piennenä vinkkinä AA:lle ja heidän kumppaneille, että voisivat käyttää parempia kuvankäsittelyohjelmia, joilla voisi täyttää kaikki tyhjät tilat silmänkantamattomiin.Pe.ku kirjoitti:
Kyllä se on hiipunut ja myös tärkein tukija käänsi takkinsa.
La Manif Pour Tous koki rajun takaiskun tammikuussa heidän kannattamansa entisen presidentin Nicolas Sarkozyn käännettyä takkinsa sukupuolineutraalin avioliittolain suhteen.
Presidentti François Hollande toteutti vaalilupauksensa hyväksymällä huhtikuussa 2013 lakiuudistuksen sukupuolineutraalista avioliittolaista.
Vuosien 2007-2012 Raskan presidentti Nicolas Sarkozy lupasi 2014, että hän kumoaa Hollanden hyväksymän sukupuolineutraalin avioliittolain jos valitaan seuraavaksi presidentiksi ensi vuoden vaaleissa.
Sarkozy teki tammikuussa päinvastaisen lupauksen ja lupaa ettei kaada sukupuolineutraalia avioliittolakia jos hänet valitaan seuraavaksi presidentiksi.
Sarkozy on kyllä huomannut muutoksen mielipideilmastossa ja tietää, ettei hänen keski-aikaisilla kristillisillä opeillaan enää olisi hituskaan mahdollisuutta presidentiksi.
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=La Manif Pour Tous Nicolas SarkozyEli asiaa käytetään vain poliittisissa tarkoituksissa... Mielenkiintoista tietoa.
>> AA järjestää seminaarin eduskunnassa :) <<
Sitkeitä poikia.Jännää, ettei Aa ry:n puheenjohtajaa ole kelpuutettu seminaariin puhujaksi. Miksiköhän ei? Kyllähän tilaisuuteen sopisi yksi "kirje tulevaisuudesta".
ticotiko kirjoitti:
Jännää, ettei Aa ry:n puheenjohtajaa ole kelpuutettu seminaariin puhujaksi. Miksiköhän ei? Kyllähän tilaisuuteen sopisi yksi "kirje tulevaisuudesta".
Veikkaan, että Aa-kerhon pj on väärää sukupuolta. Mutta, kieltämättä yksi kirje tulevaisuudesta kertoisi paljon Aa-kerholaisten ajatusmaailmasta, ehkä jopa liikaakin.
qwertyilija kirjoitti:
Veikkaan, että Aa-kerhon pj on väärää sukupuolta. Mutta, kieltämättä yksi kirje tulevaisuudesta kertoisi paljon Aa-kerholaisten ajatusmaailmasta, ehkä jopa liikaakin.
Vai onko hän henkilö joka saattaa puhua uskonnosta? Sehän on kielelletty aihe tässä Aa-yhdistyksessä. Kerholaiset eivät sitä ole oikein ymmärtäneet.
- absolutistius
Aa-kerholta voisi odottaa edes ulostuloa kansalaisaloitteen viemisestä käsittelyyn eduskunnassa, mutta tämähän on erittäin epätodennäköistä, keskitytäänpä siis käsitöihin. Hyvä niin, raittius on tärkeintä.
Kello käy ja Aa-kerho panttaa sitä viimeistä siirtoaan, koska ne itsekin tietää, että peli on shakki ja matti.
Turunen onnistui vakuuttamaan ensin omansa siitä, että Aa-aloite menee läpi niin että heilahtaa, niin fanit odottaakin nyt malttamattomina, että milloin se Turunen iskee lopultakin ne nimilistat pöytää, että spn-lain ja sen satojen liitelakien purkutalkoot voisivat alkaa. Niinpä Turunen kertoo, että sitä oikeaa hetkeä odotellaan.
Ja kello käy.qwertyilija kirjoitti:

Ja kello käy.Vielä viime vuonna aitoavion johtajisto valehteli niin, että sai kannattajatkin uskomaan valheisiin. "Menee heittämällä läpi!" oli yleinen sanonta kansalaisaloitteesta.
Yritin hillitä intoa, että heidän on syytä varautua kamalaan pettymykseen ja että tekevät aivan turhaa työtä. Siitä sitten minä olin "katkera" ja "huono häviäjä".
Nyt se totuus on tullut karmeasti selville. Tehty aviolaki ei kaadu, eikä Turusella ja kumppaneilla ei mitään intoa vielä aloitetta eduskuntaan.
- ArtoTTT
#Niinpä Turunen kertoo, että sitä oikeaa hetkeä odotellaan.#
Tuosta voisi esittää tietokilpailukysymyksen, kuka tietää miten homoagitaattoria pidetään jännityksessä???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2432142- 1891634
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647