Nykyaikana tuntuu, että kaikesta musiikista puuttuu uskonnollinen kanta. Olen siitä huolimatta väsymättä etsinyt musiikkia, jossa yhdistetään rytminen rap-musiikki ja hyvä uskonnollinen sanoma. Onnekseni löysin täydellisen yhdistelmän molempia artistilta nimeltään Jumalx10 Lavis, Laviksen muu tuotanto ei ole läheskään yhtä uskonnollista, mutta hän on selkeästi kokenut valaistuksen kirjoittaessaan kappaleen Jeesus. Lyriikat ovat suorastaan erinomaisia ja Lavis levittää uskon ja toivon siementä kaikille nykynuoriinkin iskevällä tavalla. Henkilökohtaisesti pidän Laviksen Jeesus kappaletta erinomaisena esimerkkinä kaikille nykymuusikoille uskonnollisen sanoman levittämisestä. Mikäli voisitte jakaa kommentteihin teihin iskeviä uskonnollista sanomaa levittäviä kappaleita ja mielipiteitä omasta ehdotuksestani, se olisi oikein mukavaa.
Uskonnollista nykymusiikkia
kristopelastaa
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.