Mille jumalalle tänään uhraisin

Lähetysblogi | 6.5.2016
Monellekohan epäjumalalle minä olen elämäni aikana kumarrellut? Tätä mietin, kun katselin Tartossa Toomemäellä sijaitsevaa vanhaa uhrikiveä. Nykyään siellä kuulemma lähinnä uhraillaan menneiden tenttikausien muistiinpanoja, opiskelijakaupungissa kun ollaan, mutta samojen kuulopuheiden mukaan välillä myös vähän muutakin.

Viroa sanotaan yhdeksi Euroopan ateistisimmista maista. Jumalan tilalla on siis jotain muuta. Ihminen yrittää kuitenkin aina täyttää tyhjää tilaa sisällään jollakin vaihtoehdolla, joko itse keksityllä tai nenän eteen tarjotulla. Mihin nykyaikainen sitten virolainen uskoo? Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen ”Elämästä, uskosta ja uskonelämästä” mukaan 11% virolaisista ilmoittaa olevansa uskovaisia. Jumalan olemassaoloon kertoo uskovansa 28% virolaisista. Kristillisiin seurakuntiin kuuluu virolaisista 19%. Tällaiset numerot ovat aina numeroita, mutta suuntaa ne antavat. Entäs sitten loput?

Kohtaloa tarjotaan vastaukseksi moneen asiaan. ”Ihana, että kohtalo johti meidät tapaamaan toinen toisemme!” Näin voi kirkkain silmin sanoa myös kristitty, sen kummemmin miettimättä sitä, että oikeasti kristityn elämässä mikään mystinen kohtalo ei mitään päätä eikä minnekään ketään johda. Enkeleitä toivotellaan ja tuodaan iloksi ja avuksi, myös kristittyjen toimesta. Minä haluan tietää, keitä nämä enkelit ovat? Jumalan enkelit ovat kyllä täysin eri porukkaa, kuin nämä suitsukkeentuoksuiset halinalle-enkelit. Hyviä auroja ja jos jonkinlaista fengsuita löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja kaikki vielä mukavasti sekoittuu vanhojen uskomusten kanssa. Ja niin edelleen.
http://sley.fi/blogi/lahetysblogi/mille-jumalalle-tanaan-uhraisin
1211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomalaiselle lähin on Ukko Ylijymala. Vahinko vain että jo kauan sitten tämän jyräsi pienen aasialaisen paimentolaiskansan keksimä juutalainen olento. Myöhemmin juutalaisuudesta erosi omaksi lahkokseen Jeesuksen varjolla porukka jota nykyään kutsutaan kristityiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EvankeliumiaTarvitaan kirjoitti:

Lähetysblogi | 6.5.2016
Monellekohan epäjumalalle minä olen elämäni aikana kumarrellut? Tätä mietin, kun katselin Tartossa Toomemäellä sijaitsevaa vanhaa uhrikiveä. Nykyään siellä kuulemma lähinnä uhraillaan menneiden tenttikausien muistiinpanoja, opiskelijakaupungissa kun ollaan, mutta samojen kuulopuheiden mukaan välillä myös vähän muutakin.

Viroa sanotaan yhdeksi Euroopan ateistisimmista maista. Jumalan tilalla on siis jotain muuta. Ihminen yrittää kuitenkin aina täyttää tyhjää tilaa sisällään jollakin vaihtoehdolla, joko itse keksityllä tai nenän eteen tarjotulla. Mihin nykyaikainen sitten virolainen uskoo? Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen ”Elämästä, uskosta ja uskonelämästä” mukaan 11% virolaisista ilmoittaa olevansa uskovaisia. Jumalan olemassaoloon kertoo uskovansa 28% virolaisista. Kristillisiin seurakuntiin kuuluu virolaisista 19%. Tällaiset numerot ovat aina numeroita, mutta suuntaa ne antavat. Entäs sitten loput?

Kohtaloa tarjotaan vastaukseksi moneen asiaan. ”Ihana, että kohtalo johti meidät tapaamaan toinen toisemme!” Näin voi kirkkain silmin sanoa myös kristitty, sen kummemmin miettimättä sitä, että oikeasti kristityn elämässä mikään mystinen kohtalo ei mitään päätä eikä minnekään ketään johda. Enkeleitä toivotellaan ja tuodaan iloksi ja avuksi, myös kristittyjen toimesta. Minä haluan tietää, keitä nämä enkelit ovat? Jumalan enkelit ovat kyllä täysin eri porukkaa, kuin nämä suitsukkeentuoksuiset halinalle-enkelit. Hyviä auroja ja jos jonkinlaista fengsuita löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja kaikki vielä mukavasti sekoittuu vanhojen uskomusten kanssa. Ja niin edelleen.
http://sley.fi/blogi/lahetysblogi/mille-jumalalle-tanaan-uhraisin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu