Vihdoinkin totuus Ellen G. Whitestä

Ellen G. White oli Saatanan riivattu lähettiläs, joka oli pahuuden ilmentymä ja eksyttävä väärä profeetta. Ellenin kuoltua hänen ikuinen sielunsa tuomittiin helvettiin, jossa se kituu loputtomasti eikä koskaan saa rauhaa.
14212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ellenin persvaosta kasvaa nykyään koiruohoa ja koiranputkea.

Äänestä

Aloittaja on ihan pihalla ja totuuden vastustaja.

Äänestä

Pistikö sulle ellen postikortin mielikuvitushelvetistä? Kantsii julkaista, jos oli nätit värit maisemakuvassa.

Äänestä

Noinhan se saatana on aloittajalle valehdellut ja aloittaja niellyt valheet mukisematta.

Äänestä
  • Saatana on vain sinun mielikuvituksessasi asustava mielikuvitusystäväsi.

    Äänestä

Ellen oli kivestä päähänsä saanut ruma tyhmä sekopää!

Äänestä

Ellen G. White oli 1800-luvun harhoissa ja taikauskossa elävä kivestä päähän saanut sekopää. Eräs yhteisö palvelee häntä profeettanaan.

Äänestä
  • Grammari siellä taas pyörittää samaa levyä vuodesta toiseen. Elleni sekopää, Elleni sekopää, kivestä päähän, kivestä päähän. Lopeta jo moinen levyn pyörittäminen. Tuskin kukaan on kiinnostunut sinun samasta levystäsi tällä palstalla.

    Äänestä

Ellette touhuaisi niin paljon adventismia vastaan, niin kukaan ei olisi kiinnostunut. Mutta juuri siksi, kun Elleni on teille suuri ongelma, saatte ihmiset suuntaamaan katseensa tuonne adventismiin.
He varamaan kiittävät teitä palveluksesta.

Äänestä
  • "...saatte ihmiset suuntaamaan katseensa tuonne adventismiin."
    Hyvin harva Suomessa edes tietää, mikä adventismi on, joten sinne ei kukaan viitsi katsella, ellei sitten iltapäivälehdistä saada taas lukea esim. kuinka Toivonlinnan kristillisessä koulussa käytettiin seksuaalisesti hyväksi alaikäisiä oppilaita?

    Äänestä

  • saattaa.hyvin.olla kirjoitti:

    "...saatte ihmiset suuntaamaan katseensa tuonne adventismiin."

    Onko sinulla katse Katoliseen suuntaan ? Kaikki Suomessa tietää katolisuuden.

    Äänestä

  • saattaa.hyvin.olla kirjoitti:

    "...saatte ihmiset suuntaamaan katseensa tuonne adventismiin."
    Hyvin harva Suomessa edes tietää, mikä adventismi on, joten sinne ei kukaan viitsi katsella, ellei sitten iltapäivälehdistä saada taas lukea esim. kuinka Toivonlinnan kristillisessä koulussa käytettiin seksuaalisesti hyväksi alaikäisiä oppilaita?

    Puhut täyttä paskaa. Mitään tuollaista ei siellä ole.

    Äänestä

Noita-akka Ellen G. White = 666 perusti saatanallisen ja okkultistisen adventtilahkon v. 1844.

Äänestä
  • Oletko sinä noin pahasti sekaisin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TotuusEllenistä kirjoitti:

Ellen G. White oli Saatanan riivattu lähettiläs, joka oli pahuuden ilmentymä ja eksyttävä väärä profeetta. Ellenin kuoltua hänen ikuinen sielunsa tuomittiin helvettiin, jossa se kituu loputtomasti eikä koskaan saa rauhaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu