Krooniset työttömät hoitoon

Useiden tutkimuksien mukaan suurin osa työttömistä kärsii mielenterveysongelmista. Myös elintasosairaudet ovat yleisiä, sekä heikko yleiskunto lähes jokaisella.
Onkin säädettävä työttömyysturvalakiin hoitovelvoite. Työttömyysturvaa haettaessa ohjataan terveystarkastukseen ja mahdolliseen jatkohoitoon. Tukea ei saa, jos ei suostu kuntoutukseen. Osa olisi ohjattava hoitoon pakkokeinoin, koska he eivät itse ymmärrä omaa etuaan. Joillekin voisi järjestää laitospaikan mielisairaaloista. Työkuntoutusta pitäisi toteuttaa vankiloiden kanssa yhteistyössä.
16178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mikäs siinä jos haluat veronkorotuksia tai lisävelanottoa. Tuo systeemi maksaisi tolkuttomasti.

Äänestä

"Useiden tutkimuksien mukaan suurin osa työttömistä kärsii mielenterveysongelmista. "
-Aha, mutta linkkiä niihin tutkimuksiin ei ole esittää? Ja mieluiten vielä linkkiä semmoiseen tutkimukseen jossa kerrotaan yksiselitteisesti se kuinka työttömän Jampan mielenterveysongelma yhtäällä estää työnantaja X:ää availemasta uusia palkkatyöpaikkoja jossain toisaalla.
-Lisäksi aina jos tai kun esitetään jonkin teoria työttömyyden syistä, ja jos se teoria sisältää jonkin väitteen että työttömyys johtuu siitä että työttömät olisivat tavalla tai toisella pilalla, (siis kuten yllä että työttömät ovat mielenterveys ongelmaisia), niin silloin kyseisen teorian olisi annettava myös jokin selitys sille, miksi ei ole vapaita työpaikkoja olemassa samaa määrää kuin mitä on teorissa esitetyn väitteen mukaan tavalla tai toisella pilalla olevia työttömiä?
-Koska mitään selitystä avointen työpaikkojen puuttumiseen ei anneta väite että työttömyys johtuisi siitä että työttömillä on mielenterveysongelmia on väärä teoria.

Mutta jos edellä olevan sijaan teorisoimme että:
"Useiden tutkimuksien mukaan suurin osa työnantajista kärsii mielenterveysongelmista. "
-Linkit tutkimuksiin edelleen puuttuvat, mutta silti:
-Selittää miksi on yli 500 000 työtöntä.
-Selittää miksi on vain alle 20 000 vapaata työpaikkaa.

" Myös elintasosairaudet [työttömillä] ovat yleisiä, sekä heikko yleiskunto lähes jokaisella."
-Aha, mutta linkkiä tuonkaan väitteen todistavaan dataan ei ole esittää?
-Lisäksi aina jos tai kun esitetään jonkin teoria työttömyyden syistä, ja jos se teoria sisältää jonkin väitteen että työttömyys johtuu siitä että työttömät olisivat tavalla tai toisella pilalla, (siis kuten edellä että työttömät ovat yleiskunnoltaan heikkoja), niin silloin kyseisen teorian olisi annettava myös jokin selitys sille, miksi ei ole vapaita työpaikkoja olemassa samaa määrää kuin mitä on teorissa esitetyn väitteen mukaan tavalla tai toisella pilalla olevia työttömiä?
-Koska mitään selitystä avointen työpaikkojen puuttumiseen ei anneta väite että työttömyys johtuisi siitä että työttömillä on heikko yleiskunto on väärä teoria.

Mutta sen sijaan jos teorisoimme että:
" Myös elintasosairaudet ovat [työnantajilla] yleisiä, sekä heikko yleiskunto lähes jokaisella."
-Selittää miksi on yli 500 000 työtöntä.
-Selittää miksi on vain alle 20 000 vapaata työpaikkaa.

Äänestä
  • Tyypillinen työtön laiska ja tyhmä tai ehkä mielenvikainen pyytelee linkkejä. Tuo on juuri se asenne, joka työttömillä on. Anna ruokaa, anna kaljaa, anna lämpöä, anna sossun sähköposti, anna linkki.

    Normaalijärkinen löytää itse kaikki. Kysehän on vuosikausia tiedossa olevista tosiasioista, kuten verovirastosta, johon vain vajakki pyytää linkkiä.

    Äänestä

  • Annalinkki kirjoitti:

    Tyypillinen työtön laiska ja tyhmä tai ehkä mielenvikainen pyytelee linkkejä. Tuo on juuri se asenne, joka työttömillä on. Anna ruokaa, anna kaljaa, anna lämpöä, anna sossun sähköposti, anna linkki.

    Normaalijärkinen löytää itse kaikki. Kysehän on vuosikausia tiedossa olevista tosiasioista, kuten verovirastosta, johon vain vajakki pyytää linkkiä.

    Työtön oli jo töissä ollessaan kaheli saikuttelija, kuollutta lihaa.
    Siksi hänet potkittiin pois duunista.
    Yksi mätäpaise pilaa ilmapiirin.

    Äänestä

Työttömyyskorvaukset voisi lakkauttaa, ja ulkoistaa levottomaksi ryhtyvien työttömien hallinnointi kaduilla vartiointiliikkeille. Jos verovarojen käytössä on valittava ruton ja koleran välillä, niin maksaisin mieluummin asioiden jämptistä hoidosta kuin 50 vuotisesta ns. tuttipullokaljottelusta. hävettää mihin suomalaiset veronmaksajat on ajettu. Kyllä ulkomailla nauretaan suomen asioiden hoidon heitteillejättöä

Äänestä

tuohon suurteksitn kirjoitukseen osittain viitaten ja vastaten, niin en mäkään usko että töitä on, ja että niitä jostain 500 000 kpl tulee, edes tällä tai seuraavalla vaalikaudella tms. mutta keskittyminen tarttis olla siinä että ihminen huolehtii oman elämän hoidosta ja rakentamisesta, eikä "heittäydy" johonkin markkinatuen, asumistuen ja sosiaalituen "lastenistuimeen" loppuiäksi.
Muualla maailmassa työttömät ajautuvat joko rikollisiksi tai keräävät ruokaa roskiksista ja asuuu metsässä, siis ne jotka eivät suostu menemään kaiken maailman keikkatöihin lehdenjaon, siivouksen ja varastotyön sektorilta.

Yrittäjäksi ryhtyy sellaset jolla on idea, vähän säästöjä palkkatyöstä ja uskoo et se kannattaa järjettömästä verotuksesta, byrokratiasta ja palkkaamisriskist huolimatta. yrittäjien "syyllistäminen" työpaikkojen avaamattomuuteen on kuin jostain mielenvikaisten sarjakuvasta, niin lapsellista kuin vaan voi kuvitella z sukupolven kommarin suusta tai jotain.

Äänestä
  • Höpö höpö, kyllä useimmissa kehittyneissä maissa on vähintään yhtä hyvät työttömyyskorvaukset kuin Suomessa. Esim. Ruotsissa ja Norjassa selvästi paremmat. Kehitysmaat ovat sitten asia erikseen, mutta siellä työssäkäyvätkin ovat rutiköyhiä, joten...?

    Äänestä

  • outsider1 kirjoitti:

    Höpö höpö, kyllä useimmissa kehittyneissä maissa on vähintään yhtä hyvät työttömyyskorvaukset kuin Suomessa. Esim. Ruotsissa ja Norjassa selvästi paremmat. Kehitysmaat ovat sitten asia erikseen, mutta siellä työssäkäyvätkin ovat rutiköyhiä, joten...?

    Ruotsi ja Norja eivät ole vertailukelpoisia Suomen kanssa. Talouslukujen perusteella Suomen kanssa samalla tasolla ovat Kreikka tai Somalia.

    Äänestä

  • outsider1 kirjoitti:

    Höpö höpö, kyllä useimmissa kehittyneissä maissa on vähintään yhtä hyvät työttömyyskorvaukset kuin Suomessa. Esim. Ruotsissa ja Norjassa selvästi paremmat. Kehitysmaat ovat sitten asia erikseen, mutta siellä työssäkäyvätkin ovat rutiköyhiä, joten...?

    norja onkin kommarimaa jossa on öljyä. ruotsi onkin kommarimaa jossa on rautamalmia.

    suomi on maa jossa ei ole mitään ja lisää mitään tekemättömiä sekä maahantuodaan, syntyy että siirtyy tekevistä kun etuudet on huipputasoa suhteessa maan antiin.

    suomi on kuin menehtynyt metsän eläin, jonka kimpussa on 500 000 loista.

    Äänestä

  • "yrittäjien "syyllistäminen" työpaikkojen avaamattomuuteen on kuin jostain mielenvikaisten sarjakuvasta, niin lapsellista kuin vaan voi kuvitella z sukupolven kommarin suusta tai jotain."

    Ai niinkö?, mutta toisaalta yli 500 000 työttömän syyllistäminen tai leimaaminen mielenvikaisiksi tai jollaintapaa sairaiksi tai miksi milloinkin vain sillä perusteella että mikä hyvänsä Oy Yritys Ab ei heitä töihin syystä tai toisesta tarvitse, taas ei ihan vastaavasti tai jopa enempi ole mielenvikaista?

    Äänestä

  • loismaa kirjoitti:

    norja onkin kommarimaa jossa on öljyä. ruotsi onkin kommarimaa jossa on rautamalmia.

    suomi on maa jossa ei ole mitään ja lisää mitään tekemättömiä sekä maahantuodaan, syntyy että siirtyy tekevistä kun etuudet on huipputasoa suhteessa maan antiin.

    suomi on kuin menehtynyt metsän eläin, jonka kimpussa on 500 000 loista.

    Tämä ja edellinen vastaus ovat hyviä esimerkkejä, miten harhaisessa maailmassa palstan natsit elävät. Suomi on taloudellisesti Somalian tasolla ja Ruotsi malmilla elävä kommunistimaa. :-D

    Äänestä

Kyllä 98% työttömyydestä on itseaiheutettua, töitä kyllä on jos on työhaluja.

Äänestä

Joku kirjoitti, että ei usko 500 000 tuhannen työpaikan syntyvän.
Jos noin monta työpaikkaa syntyisi, niin ei niihin riittäisi tekijöitä, monestakaan syystä.

Äänestä

ei synny 500 000 työpaikkaa ei. eikä synny yrittäjiä tai investoijia niin kauan kun työttömänä ollessa saa verovaroista 700 -1500 e/kk riippuen onko yksin, vuokralla, lapsia tai anssia.

Äänestä
  • Kysymys ei olekaan siitä että saa vaan siitä ettei osa-aikaista, pienempi palkkaista tai yrittäjyyttää saada kannustettua. Jos lähtee yrittäksi lähtee kaikki tuet ja sen kun tiedät niin et edes yritä. Jos ensin otetaan tuet pois, ei se työtön varmasti koskaan lähde yrittäjäksi koska tietää että aina löytyy ihmisoikeudet ja se viimeinen euro/ruoka ilmaiseksi joten keppiä lisää niin saadaan enemmän sossuluukkuja.

    Sen sijaan pitäisi keksiä se keino miten työtön saadaan ottamaan vastaan ilman tukien menetystä se pieni tuntimäärä, ja progression kautta korjata hyöty yhteiskunnalle. Sitten jos pitää perustaa yritys niin ongelma on se että kuinka keksiä se väylä ettei valu tyhjälle persauki vaan menettämättä tukitasoa voi henkilö tehdä työtä omassa yrityksessä ja tulojen kasvaessa keksiä kuinka kompensoida menetys yhteiskunnalle.

    Helppo on sivusta huudella että tuet alas! Vaatii vaivaa ja uhrautumista keksiä tähän vastaus.

    Äänestä

"Tyypillinen työtön laiska ja tyhmä tai ehkä mielenvikainen pyytelee linkkejä. "
-Ja pyynnöstään huolimatta niitä linkkejä ei hänelle esitetä. Mikä tarkoittaa että niitä ei ole esittää.

Alkupeäinen väite oli: "Useiden tutkimuksien mukaan suurin osa työttömistä kärsii mielenterveysongelmista. "
Seliseli:"Kysehän on vuosikausia tiedossa olevista tosiasioista, kuten verovirastosta"
-Hm? Siis verovirastoissa on useita tutkimuksia joista ilmenee että työttömät ovat mielenvikaisia? Siis verovirastot ovat palkanneet psykiatreja selvittämään onko työttömillä mielenterveysongelmia? Miksi verovirastot ovat niin tehneet? Ja saisiko linkkejä joista tuo ihan uusi tieto vahvistuu?

"Normaalijärkinen löytää itse kaikki. "
-No tuo selittääkin miksi ketjunaloittaja-kalevi ei niitä linkkejä löydä.

"Kyllä 98% työttömyydestä on itseaiheutettua"
-Mutta missä ovat avoimet työpaikat? Jokaista itseaiheutettua työttömyyttä kohden täytyisi olla silloin jossain yksi vapaa työpaikka.

"Työttömyyskorvaukset voisi lakkauttaa, ja ulkoistaa levottomaksi ryhtyvien työttömien hallinnointi kaduilla vartiointiliikkeille. "
-Niin ja jos vielä kaikki yli 500 000 työtöntä palkataan niiksi vartioiksi, niin sittenhän työttömyys lakkaa samoin työttömyyskorvauksien maksaminen,

"Kyllä ulkomailla nauretaan suomen asioiden hoidon heitteillejättöä"
-Koko EU:ssa on yli 26 miljoonaa työtöntä. Niistä työttömistä yli 25 500 000 ei ole suomalaisia työttömiä. Joten luultavasti naurua ei juurikaan esiinny.

"ei synny 500 000 työpaikkaa ei. eikä synny yrittäjiä tai investoijia niin kauan kun työttömänä ollessa saa verovaroista 700 -1500 e/kk riippuen onko yksin, vuokralla, lapsia tai anssia."
-Selitys kohtalon yhteydestä miksi työttömälle Jampalle maksettu työttömyyskorvaus muka estäisi Oy Yritys AB:ta avaamasta palkkatyöpaikkaa yhä kumminkin edelleen puuttuu.
-Jos hän ei tiedä, niin kerrottakoon että jos esim Oy Yritys Ab avaa uuden palkkatyöpaikan, ja sitä työpaikkaa tarjotaan sitten työttömistä vaikkapa Jampalle, niin Jampalla on tuolloin tasan kaksi vaihtoehtoa, 1: joko ottaa se työpaikka vastaan tai 2: kieltäytyä ja menettää työttömyyskorvauksensa.
-Ja se että jos Oy Yritys Ab sitten palkkaa siihen avaamaansa työpaikkaan pomonsa veljenpojan eikä sitä työtöntä Jamppaa, on taas asia josta niin haluttaessa voi syyllistää Oy Yritys AB:ta, mutta ei sitä työtöntä Jamppaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TyöttömiäAutettava kirjoitti:

Useiden tutkimuksien mukaan suurin osa työttömistä kärsii mielenterveysongelmista. Myös elintasosairaudet ovat yleisiä, sekä heikko yleiskunto lähes jokaisella.
Onkin säädettävä työttömyysturvalakiin hoitovelvoite. Työttömyysturvaa haettaessa ohjataan terveystarkastukseen ja mahdolliseen jatkohoitoon. Tukea ei saa, jos ei suostu kuntoutukseen. Osa olisi ohjattava hoitoon pakkokeinoin, koska he eivät itse ymmärrä omaa etuaan. Joillekin voisi järjestää laitospaikan mielisairaaloista. Työkuntoutusta pitäisi toteuttaa vankiloiden kanssa yhteistyössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu