http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050821525302_uu.shtml
Uutisessa sanotaan selkeästi, että "Ilman Suomen ja Ruotsin apua Nato joutuu ahtaalle puolustaessaan Baltian maita Venäjän aggressiota vastaan." Eli länsimaalainen toimittaja vahvistaa sen, mitä itsekin olen tällä palstalla monesti sanonut: Suomen rooli Natossa olisi Baltian puolustaminen.
Lisäksi Lucas sanoo, että "päätös Natoon liittymisestä aiheuttaisi vaarallisen vastareaktion Venäjältä. Reaktion, jota voisi olla vaikea hallita." Mielenkiintoista nähdä, mitä natovinkujat sanovat tähän. Ja edelleen: "jos Nato olisi hyvässä kunnossa, voisi sen jäsenyys ratkaista Euroopan koillisosan turvallisuusongelmat. Näin ei kuitenkaan ole."
Natovinkujat kirjoittavat jatkuvasti siitä, kuinka sotilaallisesti ylivoimainen Nato on Venäjään verrattuna. Mutta tässä artikkelissa asioita vähän lähempää seurannut sanoo, että Nato on huonossa hapessa ja tarvitsisi Suomea ja Ruotsia vahvistamaan itseään. Siis sen sijaan, että Nato suojaisi Suomea, Suomi yhtäkkiä suojaisikin Natoa. :)
No, tästä kirjoituksestani tulee taas varmaan pahoinpitelyuhkauksia ja idiootiksi kutsumista, kuten on tullut aikaisemmistakin sellaisista kirjoituksistani, joissa olen kritisoinut eräiden suomalaisten järjetöntä natointoa. Mutta eivät sellaiset minua haittaa, koska tiedän olevani oikeassa siinä mitä olen kirjoittanut.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomi sijaitsee kartalla, siinä missä sijaitsee.
Meistä etelään, sijaitsevat pienet Baltian maat, joiden talous on vielä venäläisvallan jöljiltä heikko. Puolustusvoimiltaan nuo pikku valtiot ovat heikkoja, mutta ne ovat kaikki kolme Naton jäsenmaita.
Länsinaapurimme Ruotsi on käytännössä aina käyttänyt asevarusteluunsa kaksinkertaisen määrän rahaa, suomeen verrattuna.
Euroopan Nato-maista Ranska ja Iso-Britania ovat ydinasevaltoja ja jokunen muukin sotilaallisesti todella vahva EU-/Nato-maa Euroopasta löytyy.
Tosiasia kuitenkin on, että täällä pohjolassa Ruotsi ja Suomi ovat sotilaallisesti ei vahvoja, mutta vahvempia kuin Baltian maat.
Sekä Suomi, että Ruotsi ovat kuitenkin varsin heikkoja, ilman Naton jäsenyyttä, mutta 28 muun Nato-maan kanssa puolustusliitossa ovat varsin hyvässä turvassa.
Sijainti on asia joka tekee meistä tärkeän Natolle ja sehän on kannaltamme vain hyvä asia.