Venäjän rajalla varaudutaan laittomiin ylityksiin – eläkeläisiä voidaan kutsua töihin
Kaakkois-Suomen rajavartiostosta ja Raja- ja merivartiokoulusta eläkkeelle viiden viime vuoden aikana siirtyneistä 30-40 on ilmoittanut halukkuutensa reserviin. Eläkeläisten kutsuminen töihin edellyttää lisärahoituksen saamista.
Rajavartioston mies tarkastaa venäläistä autoa.
Kuva: Yle
Rajavartiolaitos on alkanut koota eläkkeellä olevista rajavartiomiehistä reserviä siltä varalta, että itärajan yli alkaa jälleen tulla laittomia rajanylittäjiä. Asiasta kertoi ensin Ruotuväki-lehti.
Myös Kaakkois-Suomen rajavartiosto on ollut yhteydessä viiden viime vuoden aikana eläkkeelle jääneisiin rajavartijoihin. Komentaja Ismo Kurki kertoo, että valmius Kaakkois-Suomeen on luotu.
– Kaakkois-Suomen rajavartioston ja myös Raja- ja merivartiokoulun eläkeläisistä, viiden viimeisen vuoden aikana eläkkeelle siirtyneistä, on ilmoittanut halukkuutensa reserviin 30-40 henkilöä, Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja Ismo Kurki toteaa.
Eläkeläisreservi otetaan käyttöön, jos muut keinot eivät riitä.
– Ensin tehostetaan työntekoa omalla henkilöstöllä, tekemällä ylitöitä. Sitten voidaan komentaa muista hallintoyksiköistä rajavartijoita niille alueille, joilla on paineita. Ja kolmantena keinona on eläkeläisten kutsuminen, Kurki sanoo.
Komentaja Ismo Kurki painottaa, että eläkeläisten kutsuminen töihin edellyttää lisärahoituksen saamista.
Riitta Pihlaja
Riitta Pihlaja
Twitter: @riitupihlaja
Yle

Vastaukset 4
Vanhimmat
Alkaako sieltäkin tulemaan pakolaisia?
Ei, varaudetaan siihen pakolaisvyöryyn, mikä oli nyt talvella. Byrokratia on vähän hidas vain.
Lisärahaa tulee heti, kun tulokkaat ovat täällä.
Eikö lännestä vyöry enään ketään? Uutisissa ei ainakaan kerrota pakolaisista yhtikäs mitään. Ilmeisesti kaikki on kotoutettu hyvin.