Fennovoima, energiapolitiikan mätäpaise

Fennovoima, energiapolitiikan mätäpaise

stuxnet 21.4.2016 6:47

Fennovoiman ydinvoimahankkeessa ydinvoimaa kannattavat politiikot ovat monin tavoin osoittaneet valmiutensa mitä härskeimpiin puliveivauksiin jopa kansakunnan tulevaisuuden vaarantavan ydinvoimahankkeen läpiviemiseksi. Puliveivaaminen on saanut jo professoritason asiantuntijoita aukaisemaan sanaisen arkkunsa:

"Professori: Fennovoima syö ihmisten uskoa politiikkaan
Valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaaren mukaan etenkin ydinvoiman vastustajien poliittinen usko on koetuksella. Monen mielestä peli olisi pitänyt viheltää poikki torstaina, kun ministeriö puuttui venäjäkytkösten takia kroatialaisyhtiön Fennovoima-omistukseen."
http://yle.fi/uutiset/professori_fennovoima_syo_ihmisten_uskoa_politiikkaan/8163514

Tämä on huono selitys osoitetuille puliveivauksille:
"– Näyttää siltä, että hankkeen mahdollinen toteutuminen halutaan selvittää loppuun saakka, koska jo tehdyt satsaukset ovat niin suuret ja hanke on Suomen energiapolitiikankin kannalta tärkeä."

Energiapolitiikankin on oltava lainmukaista, johdonmukaista ja sellaista, jonka kansa kokee oikeaksi, mutta Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa kansan usko politiikkaan on romahtanut täydellisesti.

Artikkeli sisältää linkkejä muutamiin asioita kertaaviin uutisiin - niitä kannattaa kertauksen vuoksi lukea, koska politiikkojen ihmepuliveivausten määrä ylittää jo ihmisten käsityskyvyn:
"Rehn: Fennovoiman omistuksen oltava selkeä – lainajärjestelyt epäilyttävät 17.7."
http://yle.fi/uutiset/rehn_fennovoiman_omistuksen_oltava_selkea__lainajarjestelyt_epailyttavat/8163553

Pro Hanhikiven Halmeenpää vaatii Rehniltä selvitystä vitkuttelusta 16.7.
http://yle.fi/uutiset/pro_hanhikiven_halmeenpaa_vaatii_rehnilta_selvitysta_vitkuttelusta/8161086

Rehn Fennovoiman kroatialaissijoittajasta: Migritin jäljet johtavat Venäjälle 16.7
http://yle.fi/uutiset/rehn_fennovoiman_kroatialaissijoittajasta_migritin_jaljet_johtavat_venajalle/8160793
Listaus Fennovoima-uutisista http://yle.fi/uutiset/fennovoima/

Ja jotta talousasiantuntijoiden käsitys koko Fennovoimahankkeesta tulisi selväksi, lyhyt lainaus uutisesta 1.7.2015:

"Nyt tulee karua puhetta – Talousprofessori: Ydinvoima ei enää kannata ilman syöttötariffia
Ydinvoimaa pidettiin vielä muutama vuosi sitten satumaisena rahasampona. Nyt Fennovoimalla on ollut äärimmäisiä vaikeuksia löytää uskottavia osakkaita Hanhikiven laitoksen taakse. Taloustieteen professorin Matti Liskin mukaan yksityinen raha ei näytä enää luottavan ydinvoimarakentamiseen. "
http://yle.fi/uutiset/nyt_tulee_karua_puhetta__talousprofessori_ydinvoima_ei_enaa_kannata_ilman_syottotariffia/8120640

(58 Vastausta)
4203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
Aloittaja

Valvojat eivät ole perustelleet ylläolevan viestin toistuvia poistoja millään tavoin, ja koska itse en näe siinä mitään niiden sääntöjen vastaista, jotka käyttäjiell on osoitettu Suomi24.fi-Keskusteluiden säännöissä, voim vain kirjoittaa viestin uudelleen niin kauan, kunnes valvojat
- kertovat syyn viestin toistuviin poitoihin, tai
- lopettavat viestin perusteettomat poistot

Tiedoksi @Suomi24 @Aller

Äänestä
Aloittaja

Fennovoima- peli tarpeen, jos hukkasit punaisen langan Fennovoima-puliveivauksessa:

http://yle.fi/uutiset/oletko_kadottanut_fennovoima-tarinan_punaisen_langan__viimeisimmat_tapahtumat_tiiviissa_paketissa/8127284
"Miten pienen kroatialaisyhtiön taustoista tuli suomalaisen ydinvoimalahankkeen kynnyskysymys? Nouseeko Pyhäjoen kaadettuihin metsiin ikinä ydinvoimalaa? Viimeisen kahden viikon aikana Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa on tapahtunut yllättäviä käänteitä. Reitti Hanhikivenniemen kärkeen tiivistää tapahtumat."
____
Viesti on kirjoitettu 1. kerran 18.7.2015 8:24

Äänestä
Aloittaja

Jos Fortum ei osallistu Fennovoiman rahoitukseen 6. elokuuta mennessä, Pyhäjoelle ei rakenneta Suomen kuudetta ydinreaktoria.

http://www.uusisuomi.fi/raha/89900-yksi-virke-joka-selittaa-koko-fennovoima-sotkun#.VaepwqmKbu0.twitter
"Eli Pyhäjoen ydinvoimalan kohtalon päättää lopulta Fortum. Tosin tässäkin jäljet vievät lopulta Venäjälle, tarkemmin sanottuna Rosatomiin."

Hirveää puliveivaamista. Muistetaan, että "Halmeenpään mukaan ministerin ja ministeriön olisi pitänyt pitää kiinni siitä, että kotimaisen omistusasteen pitäisi olla kunnossa silloin, kun rakentamislupaa haettiin 30. kesäkuuta."
http://yle.fi/uutiset/pro_hanhikiven_halmeenpaa_vaatii_rehnilta_selvitysta_vitkuttelusta/8161086

Niin minäkin sen ymmärsin. Täytyy tarkistaa asia. Joka tapauksessa on niin, että ainakin silloin, kun kyse on ydinvoimasta, politiikkoihin ei ole mitäään uskomista.
____
Viesti on kirjoitettu 1. kerran 20.7.2015 6:57

Äänestä
Aloittaja

Tämä on poliittisin ja kummallisine käänteineen sekavin ydinvoimalahanke minkä tiedän. Toivottavasti tulevaisuuden politiikot ei ajaudu ihan näin alas ydinvoiman kanssa taiteillessaan.

Kertakaikkiaan kamalaa.

Poliittisen puliveivaamisen aloitti alan mestari, Vapaavuori, mutta pääsähläri on elinkeinoministeri Rehn, joka on ottanut valtuudet myöntää lisäaikoja lupahakemuksille tarpeen mukaan:

"Yksi virke selittää Fennovoima-sotkun

"Jos Fortum ei osallistu Fennovoiman rahoitukseen 6. elokuuta mennessä, Pyhäjoelle ei rakenneta Suomen kuudetta ydinreaktoria.""
http://www.uusisuomi.fi/raha/89900-yksi-virke-joka-selittaa-koko-fennovoima-sotkun#.VaepwqmKbu0.twitter

Ei Rehn saanut EUssa niin paljon pahaa aikaan kuin nyt on saanut Suomessa - vain harva uskoo enää politiikkojen kykevän hoitamaan asioita asiallisesti. Puliveivaamista tapahtui paljon jo ennen nykyistä hallitusta.
____
Viesti on kirjoitettu 1. kerran 20.7.2015 12:26

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stuxnet kirjoitti:

Fennovoima, energiapolitiikan mätäpaise

stuxnet 21.4.2016 6:47

Fennovoiman ydinvoimahankkeessa ydinvoimaa kannattavat politiikot ovat monin tavoin osoittaneet valmiutensa mitä härskeimpiin puliveivauksiin jopa kansakunnan tulevaisuuden vaarantavan ydinvoimahankkeen läpiviemiseksi. Puliveivaaminen on saanut jo professoritason asiantuntijoita aukaisemaan sanaisen arkkunsa:

"Professori: Fennovoima syö ihmisten uskoa politiikkaan
Valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaaren mukaan etenkin ydinvoiman vastustajien poliittinen usko on koetuksella. Monen mielestä peli olisi pitänyt viheltää poikki torstaina, kun ministeriö puuttui venäjäkytkösten takia kroatialaisyhtiön Fennovoima-omistukseen."
http://yle.fi/uutiset/professori_fennovoima_syo_ihmisten_uskoa_politiikkaan/8163514

Tämä on huono selitys osoitetuille puliveivauksille:
"– Näyttää siltä, että hankkeen mahdollinen toteutuminen halutaan selvittää loppuun saakka, koska jo tehdyt satsaukset ovat niin suuret ja hanke on Suomen energiapolitiikankin kannalta tärkeä."

Energiapolitiikankin on oltava lainmukaista, johdonmukaista ja sellaista, jonka kansa kokee oikeaksi, mutta Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa kansan usko politiikkaan on romahtanut täydellisesti.

Artikkeli sisältää linkkejä muutamiin asioita kertaaviin uutisiin - niitä kannattaa kertauksen vuoksi lukea, koska politiikkojen ihmepuliveivausten määrä ylittää jo ihmisten käsityskyvyn:
"Rehn: Fennovoiman omistuksen oltava selkeä – lainajärjestelyt epäilyttävät 17.7."
http://yle.fi/uutiset/rehn_fennovoiman_omistuksen_oltava_selkea__lainajarjestelyt_epailyttavat/8163553

Pro Hanhikiven Halmeenpää vaatii Rehniltä selvitystä vitkuttelusta 16.7.
http://yle.fi/uutiset/pro_hanhikiven_halmeenpaa_vaatii_rehnilta_selvitysta_vitkuttelusta/8161086

Rehn Fennovoiman kroatialaissijoittajasta: Migritin jäljet johtavat Venäjälle 16.7
http://yle.fi/uutiset/rehn_fennovoiman_kroatialaissijoittajasta_migritin_jaljet_johtavat_venajalle/8160793
Listaus Fennovoima-uutisista http://yle.fi/uutiset/fennovoima/

Ja jotta talousasiantuntijoiden käsitys koko Fennovoimahankkeesta tulisi selväksi, lyhyt lainaus uutisesta 1.7.2015:

"Nyt tulee karua puhetta – Talousprofessori: Ydinvoima ei enää kannata ilman syöttötariffia
Ydinvoimaa pidettiin vielä muutama vuosi sitten satumaisena rahasampona. Nyt Fennovoimalla on ollut äärimmäisiä vaikeuksia löytää uskottavia osakkaita Hanhikiven laitoksen taakse. Taloustieteen professorin Matti Liskin mukaan yksityinen raha ei näytä enää luottavan ydinvoimarakentamiseen. "
http://yle.fi/uutiset/nyt_tulee_karua_puhetta__talousprofessori_ydinvoima_ei_enaa_kannata_ilman_syottotariffia/8120640

(58 Vastausta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu