Synnitön heittäkööt ensimmäisen kiven

meilläjaminäpuhelimessa

Tätä sivuttiin ohimennen jo toisessa keskustelussa mutta annetaanpa tälle ihan oma lanka.

Yksi Raamatun tunnetuimmista tapahtumista ja lauseista on kerrottu vain ja ainoastaan Johanneksen evankeliumissa. Siinä Jeesus kohtaa aviorikoksesta kiinni saadun vaimon ja saamme kuulla lentävän lauseen: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä" Joh 8:7

Mutta sanoiko Jeesus niin vai onko meille kerrottu tapahtuma myöhemmin lisättyä fantasiaa?

Muutamia tosiasioita:

-Tämä tapaus kerrotaan vain Johanneksen evankeliumissa. Miksi tämä hieno ja tärkeä tarina unohtuu Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeista? Jos he olisivat kuulleet tapahtumasta niin he olisivat luultavimmin viitanneet asiaan omissa kirjoituksissaan, eikö niin?

-Tapahtumaa EI OLE kerrottu pelkästään muissa evankeliumeissa mutta sitä EI OLE kerrottu edes alkuperäisissä varhaisemmissa tunnetuissa versioissa Johanneksen omista evankeliumeista!
*Pyhä Augustine 500-luvun alussa kertoi, että "häikäilemättömät miehet" poistivat tekstin siksi, koska tämä Raamatun kohta antoi naisille vapaan oikeuden pettää aviopuolisojaan.
Tarina puuttuu seuraavista listatuista evankeliumin versioista
https://youtu.be/RDutiv4L-qQ?t=4m18s
-> Pyhän Augustinen versio "totuudesta", ei taida pitää paikkaansa.

-Tapahtumaan ei viitata missään/kukaan ennen 300-lukua. Missään eikä kukaan!
Edes ehkä merkittävin alkukirkon teologi Origenes ei tunne tätä Raamatun kohtaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Origenes

Jos tämä on oikea tapahtuma ja oikea teksti niin..
Se katosi mystisesti alkuperäisestä Johanneksen evankeliumista kolmeksisadaksi vuodeksi historian tuuliin ja ilmestyi kaikkien hämmästykseksi ja yllätykseksi takaisin Johanneksen evankeliumiin, joskus 300 luvulla. Vasta sen jälkeen siihen alettiin viitata muiden teologien ja oppineiden toimesta.

Kuinka todellista ja todennäköistä tämä mystinen katoaminen ja uudelleen ilmaantuminen teidän mielestänne on?

Totuus tästä Raamatun kohdasta on, että se poikkeaa sekä tekstillisesti muusta mutta se on myös lisätty Raamattuun myöhemmin, todellakin, joskus 300 luvulla.

Kysymys uskovaisille:

Kuinka paljon teidän pitää tehdä "työtä", että pidätte tätä yhä edelleen oikeana _alkuperäisenä_ Raamatun tapahtumana ja Jeesuksen _oikeana_ sanana ja ohjeena?

Lähde,
https://youtu.be/RDutiv4L-qQ

Jälleen kerran teille on syötetty valheellinen Raamatun tarina, joka ei voi pitää paikkaansa. Vaikkakin kaunis tarina ja opetus.
Mutta kuitenkin, VALHE.

27

361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Frans_2

      Koko raamattuhan on kokoelma keksittyjä tarinoita ja kuulopuheita joten on sinänsä samantekevää mitä siihen on lisäilty ja mitä poistettu.

    • supermaisteri

      Kun uskonelämäni oli mennyt rikki, yritin vielä jatkaa ottamalla asioista itse selvää. Tavasin läpi Raamattua selittäviä kirjasarjoja, tutustuin alkuperäisteksteihin ja Raamatun historiaan. Jotta olisin perusteellinen, luin vielä paljon muutakin matskua. Lopulta käteen jäi kokonaisuus, jonka hyväksyminen edes jonkinlaisena "totuutena" oli mahdotonta.
      Keskustellessani asioista muiden uskovien kanssa tuli selväksi, että työtä ei tehty totuuden löytämiseksi, vaan sen kieltämiseksi.

      Se millä uskovat tulevat tätäkin juttua perustelemaan, kuuluu "Raamattu on Jumalan sana". Siinä se. Muuta ei tule. Me uskonnottomat emme ihmisviisaudessamme voi kuulema ymmärtää. Vuoropuhelua ei synny. Koskaan. Denialismi ei ole kupla, vaan bunkkeri jonka voi avata vain sisäpuolelta.

      • Senkin vielä ymmärtäisi että se totuus olisi oikeasti uskosta osattomien tavoittamattomissa jos nuo edes keskustelun varjolla käsittelisivät muita vaihtoehtoja mutta kun niitä muuta vaihtoehtoja ei suostuta huomioimaan edes hypoteettisellä tasolla. Heille nn olemassa yksi totuus eikä muita mahdollisuuksia voida edes leikillä harkita tosissaan.

        Sen sijaanhan useimmiten ne muut mahdollisuudet vääristetään niin että saadaan sopiva tekosyy jättää ne huomiotta kokonaan, kuten kommunismin ja natsismin yhdistäminen ateismiin ja evoluutioteorian yhdistäminen darwinismiin ja julmaan heikompien riistämiseen ja tappamiseen.

        Vaikka Jumala olisikin totuus, on selvää etteivät ihmiset josta puhumme selvästikään käyttäydy totuuden todellisen omaamisen mukaisesti. Osoittavat enemmänkin merkkejä jatkuvasta epävarmuudesta ja epäillyksestä uskomiaan asioita kohtaan.

        Yleensä mitä vahvempi denialismi ulkoisesti , sitä enemmän myös pelkoa ja epävarmuutta sisäisesti.


      • supermaisteri

        "...mutta kun niitä muuta vaihtoehtoja ei suostuta huomioimaan edes hypoteettisellä tasolla."

        Juuri noin.
        Abrahamilaiset uskonnot esittävät olevansa kaiken tiedon ja totuuden (mitä sillä ikinä sitten tarkoitetaankaan) päätepiste, mistä pääsee eteenpäin vasta kuoleman jälkeen. Käytännössä se tarkoittaa silmät kiinni ja sormet korvissa saman levyn huutamista kunnes kuolema korjaa. Vaihtoehtoja ei saa edes ajatella. Kyseenalaistaminen on kiellettyä ja vaihtoehtojen miettiminen on saatanasta lähtevä ajatusrikos.
        Keskustelu on siitä lähtökohdasta tuomittu epäonnistumaan.


    • Minulla ei ole koskaan ollut syntiä. Ei ihmisellä ole olemassa mitään syntiä. On vain moraali ja oma järki, joita pitäisi noudattaa. Ne tulisi aivan hyvin riittää uskovillekin!

    • PyhäNuudelius

      Seuraavassa Raamatun käännöksessa vuosimallia 2033 ilmestyy Luukkaan evankeliumiin kohta, jossa Jeesus on iPhone kädessään kerääntynyt opetuslasten kanssa keskustelupalstoille ja sanoo:
      "Älä kirjoittele sellaisille palstoille, joka saattaa vaarantaa uskosi"
      "Do not write these things to such forums, which may compromise your faith"
      "Մի գրեք այս բաները այնպիսի ֆորումներում, որը կարող է փոխզիջման ձեր հավատը"
      "דו זאלסט נישט שרייַבן די זאכן צו אַזאַ גרופּעס, וואָס מייַ קאָמפּראָמיס אייער אמונה"

      Siitä lähtien uskovaiset välttelevät mm. Suomi24 palstalle kirjoittamista ja änkyröimmät uskovaiset huutelevat kammioissaan, että "Profetiat ovat tässäkin täyttyneet!!!". Neljäkymmentä vuotta tapahtuneesta, 2070-luvulla kahdeksan teologian tohtorin väitöskirjaa kirjoitetaan tästä aiheesta (kiitettävin arvosanoin) ja yksi professori poltetaan kerettiläisenä, koska hän uskaltaa väittää tämän evankeliumin kohdan olevan myöhemmin lisättyä.

      Tämä ateistinen profetia on muuten yhtä paikkansa pitävä kuin Profetiapalstan uskovaisten profetiat. Ramen.

    • meilläjaminäpuhelimessa

      Puolustus ei kykene pitämään puheenvuoroa?

      • rohkee.uskis

        Jumala ei ole vielä antanut puollustukselle valmiiksi täytettynä Sanoja
        joita käyttää.. vaikka olisi kädet, simät, sormet ja varpaat ristissä selän
        takana, Sanat eivät saavu. Koko Jumalan rukousvastaus-järjestelmä on kuin
        suomen postilaitos.


    • synti.vai.sielunpelastus

      Olennaista tarinassa ei ole se, onko se videoitu tarpeeksi kaikista kuvakulmista tai muuten uskottavasti tallennettu, onko joku joskus todella jotain sellaista livenä ihmisessä esittänyt. Tarina on esitetty raamatun kertomuksessa. Sekään ei ole olennaista, että se löytyy raamatusta. Olennaista on opetus.

      Kertomuksen opetuksen voi olla ymmärtämättä tai sen voi ymmärtää.

      Vaatii oivallusta se, että ymmärtää tarinan omakohtaisena totuutena. On oivallettava oma syntisyys syvällisellä tasolla.

      Jeesus opettaa ihmisiä siten että hän tekee oivalluksen mahdolliseksi.

      Kertomuksen ulkokohtaistaminen on varma tapa olla oivaltamatta.

      • synti.vai.sielunpelastus

        Tarina pelkistettynä:

        Tarinassa on nainen, joka on syntinen. Nainen on tehnyt jonkin synnin, ja sitten uskovaiset hyvät ihmiset haluavat häntä siitä rangaista. Jeesus opettaa uskovaisia hyviä ihmisiä olemaan uskovaisia hyviä ihmisiä käytännössä. Hän saa heidät oivaltamaan oman syntisyytensä, ja sitten he kaikki laskevat kivensä maahan.


      • fda

        "Olennaista tarinassa ei ole se, onko se videoitu tarpeeksi kaikista kuvakulmista tai muuten uskottavasti tallennettu, onko joku joskus todella jotain sellaista livenä ihmisessä esittänyt. Tarina on esitetty raamatun kertomuksessa. Sekään ei ole olennaista, että se löytyy raamatusta. Olennaista on opetus."

        No se on sinne raamattuun myöhemmin lisätty joka on äänestyksellä Rooman kirkko valinnut teidän kirjaksenne ja Luther on melkein koko sen kirjan sisällön hyväksynyt vaikka tunsi myös sieltä väärennöksiä ja kirjoja jotka olivat hänen oppinsa kanssa ristiriidassa ja jotka hän halusi raamatusta poistaa.

        Varhaiskristityt eivät tarinasta ole kirjoittaneet, eikä ole mitään merkkiä että sellaista olisi Jeesus tehnyt. Kaikki varhaiset tekstit "Johanneksen" evankeliumista ovat sellaisia jossa tarinaa ei ole.

        "Kertomuksen opetuksen voi olla ymmärtämättä tai sen voi ymmärtää."

        Opetushan on hieno, parasta mitä kristinuskolla on annettavaa, mutta totuus on että joku munkki on pitänyt sitä hyvänä tarinana ja kopioinut sen evankeliumiin kuin se olisi oikeasti tapahtunut.

        Rabbi Hillel(ennen Jeesusta elänyt Rabbi) sanoi "se mikä on vastenmielistä sinulle, älä tee sitä muille. Tämä on tooran oppi, kaikki muu on sivuhuomautuksia". Sekin on hienoa oppia, mutta ei kuulu Raamattuun.

        "Jeesus opettaa ihmisiä siten että hän tekee oivalluksen mahdolliseksi."

        Mutta estää näkemästä muuttuneita raamatun tekstejä?

        "Kertomuksen ulkokohtaistaminen on varma tapa olla oivaltamatta."

        Kyllä sen oivaltaa vaikka tajuaa sen olevan keksitty tarina.


      • fda

        "Ennen Jeesuksella" tarkoitan ennen vuotta 1.


      • fda

        Hulluja nuo fariseukset, vai mitä?


    • uskovatkujalla

      Kuka vaan voi kirjoittaa kivan tarinan jossa jeesus seikkailee ja kun se lisätään raamattuun niin se on ok?

      • fda

        Siltä se on näyttänyt aina kun suomiuskisten kanssa puhuu Raamatusta. Kaikki mitä Rooma on päättänyt Raamattuun kuuluvan on Jumalan sanaa, nyt ja ikuisesti.


    • IlkimyksenTeologitäti

      Piakkoin Mark5 ilmestyy kertomaan, että ateismista käsin asiaa ei voi tulkita oikein. Ensin täytyy alkaa uskoa Jumalaan, sitten saa uskon Jumalaan ja koko asia muuttuukin ongelmattomaksi ja merkityksettömäksi eikä sitä tarvitse yrittää tulkita ollenkaan. :-D

    • Jobinpostia

      Joh.8:11. Biblia. Hän sanoi: Herra, ei kenkään. Niin Jesus sanoi en minä myös sinua tuomitse: mene, ja älä silleen syntiä tee. Siis muita syntejä, nainen saa tehdä.

      • valot.päälle

        Jos haluaa porsaanreikiä etsiä.


    • meilläjaminäpuhelimessa

      Jos ja kun tuo Johanneksen 8:7 on selvä väärennös niin Vanhan Testamentin laki aviorikoksesta lienee yhä voimassa.

      Jeesus ei siis ole kumonnut aviorikoksesta määrättyä rangaistusta minkä Jumala on määrännyt. Tämän täytyy olla jokaiselle, joka ajattelee omilla aivoillaan selvää.

      Se rangaistus on kivitys.

      • meilläjaminäpuhelimessa

      • valot.päälle

        Jos ajattelee omilla aivoillaan ja päätyy tuollaiseen, on ajatellut ihan väärin. Kannattaa vaihtaa semmoset aivot parempiin.


      • meilläjaminäpuhelimessa
        valot.päälle kirjoitti:

        Jos ajattelee omilla aivoillaan ja päätyy tuollaiseen, on ajatellut ihan väärin. Kannattaa vaihtaa semmoset aivot parempiin.

        Olet osittain oikeassa.
        Todellisuudessa Jeesusta ei koskaan ollut niin on aivan sama milloin jatkoseikkailut on kirjoitettu, eikä ole väliä montako käsikirjoittajaa ja kirjoitusaikaa on ollut.

        Toisaalta, uskovat haluavat leikkiä "tää-juttu-on-tosi" roolileikkiä niin detaljeihin on syytä paneutua. Ja jos pelin sääntöjä voi kuka vaan ja milloin vaan muuttaa niin sen pitäisi olla ongelma.
        Mutta jos kokonaisuuksien käsityskyky on jäänyt alakoulutasolle niin eikai sillä ole sitten väliä?


      • fda

        Innokkaalla rakastajattarien pitäjällä Augustinuksella oli oma lehmä ojassa. Hän oli myös innokas tuomitsemaan edellisen uskontonsa, jossa hänet tunnetaan vieläkin teurastajana.

        "Augustine's mother had followed him to Milan and arranged a marriage for which he abandoned his concubine. Although Augustine accepted this marriage, Augustine was deeply hurt by the loss of his lover. He said, "My mistress being torn from my side as an impediment to my marriage, my heart, which clave to her, was racked, and wounded, and bleeding." Augustine confessed that he was not a lover of wedlock so much as a slave of lust, so he procured another concubine since he had to wait two years until his fiancée came of age. However, his wound was not healed, even began to fester."


      • fda

        Nykykristinuskon muokkaaja Augustinus rikkoi kihlauksensa kihlatun ollessa 11 vuotias eli ei jaksanut odottaa vuotta varsinaiseen avioliittoon. Perhearvot ja esiaviollisen seksin välttely, niistähän tämä "usko" on muka tunnettu?


    • Jackal_5on

      Yksi oudoksuttava seikka muuten tämän tarinan sisäisessä kontekstissa, että missä tämän naisen "rikostoveri" sitten on?
      Kyseessä on vaimo eikä morsian, joten ainoa tapa, jolla häntä olisi voitu syyttää aviorikoksesta olisi, jos hän jäi kiinni itse teossa, tai vähintäänkin nähtiin toisen miehen kanssa ja koska aviorikosta koskevassa Raamatun käskyssä avionrikkojat käsketään kivittämään yhdessä, pitäisi kaiken järjen mukaan tuossa tilanteessa olla samanaikaisesti syytettynä myös se toinen osapuoli.

    • gert3

      Tuon kertomuksen opetus voi äkkiseltään kuulostaa moraaliselta, mutta ei jos sitä syvemmin ajattelee. Entä jos nainen oli todella syyllinen? Ja vaikka ei olisikaan, niin asia olisi pitänyt tutkia (missä muuten oli se mies, juutalaisen lain mukaan hänenkin olisi pitänyt olla läsnä).

      Tuollainen asenne passivoi pahaa vastaan ja tekee koko oikeusjärjestelmän hyödyttömäksi.

      "Voi voi, naapurin Pekka tehtailee talousrikoksia, mutta kuka minä olen tuomitsemaan, koska itsekin olen joskus tehnyt väärää. Menenpä korkeintaan vähän sanomaan hänelle että soo soo."

    • "-Tämä tapaus kerrotaan vain Johanneksen evankeliumissa. Miksi tämä hieno ja tärkeä tarina unohtuu Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeista? Jos he olisivat kuulleet tapahtumasta niin he olisivat luultavimmin viitanneet asiaan omissa kirjoituksissaan, eikö niin?"

      Ei välttämättä, sillä kaikista evankeliumeista löytyy ainesta jota ei ole muissa evankeliumeissa. Jos koululuokka kirjoittaa aineen käymästään luokkaretkestä., löytyy samasta tapahtumasta useita erillaisia kertomuksia, ja kuitenkin kaikki ovat tapahtuneet ja ovat tosia.

      "-Tapahtumaan ei viitata missään/kukaan ennen 300-lukua. Missään eikä kukaan!"

      "Papias (130-luvulla) tunsi kertomuksen syntisestä naisesta, jota syytettiin Jeesuksen edessä,kertomuksen, jota ei ollut yhdessäkään neljästä evankeliumista. Kirkkoisät Ambrosius,Augustinus ja Hieronymus pitivät sitä Raamattuun kuuluvana"(Bo Giertz:Johannes).
      Kuitenkin jo 200-luvulla tämä kertomus on liitetty joihinkin Johanneksen käsikirjoitukseen. (Jukkan Thurén: Johanneksen evankeliuimi).

      Itse tarinassa ei ole mitään mikä olisi opillisesti tai muuten ristiriidassa muiden evankeliuimien opin kanssa. Itseasiassa siinä on hyvinkin aitouden tunto. Siinä kuvataan sitä kuinka fariseukset ovat jatkuvasti sana harkassa Jeesuksen kanssa, yrittäen saada "hänet kiinni sanoistaan". Myös Jeesuksen armollinen asenne syntisiä kohtaan tulee kertomuksessa hyvin esiin. Nämä molemmat aspektit löytyvät myös muista evankeliumeista.

      "Suurin osa tutkijoista pitää kertomusta kuitenkin aitona, eikä ole mitään hyvää syytä pitää sitä epähistoriallisena. Ystäväni, joka on lukenut melkoisen kasan tutkijoiden tekstiä tästä kohdasta, on piakkoin julkaisemassa tieteellistä artikkelia tästä kertomuksesta. Hän totesi, ettei ole törmännyt ainoaankaan tutkijaan, joka pitäisi kertomusta epähistoriallisena. Näin useasta syystä. (1) Kertomukselle on vaikea löytää synty-ympäristöä tiukkaa seksuaalimoraalia vaalivissa kristillisissä yhteisöissä. Lisäksi kertomuksen elementit, kuten (2) Jeesuksen konfliktit fariseusten kanssa, (3) keskustelu lain tulkinnasta ja (4) Jeesuksen myönteinen suhtautuminen naisiin muistuttavat synoptisia Jeesustraditioita. Kankaanniemen mukaan kyseessä on suullinen Jeesustraditio, joka liitettiin Johanneksen evankeliumiin Rooman valtakunnan länsiosassa toisella vuosisadalla. (Kankaanniemi 2010, 43-47; Lenho)." (http://jurvanbaptistiseurakunta.fi/component/content/category/index.php?option=com_content&view=article&id=68&catid=9).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      141
      2817
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      274
      2487
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      30
      1483
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      35
      1462
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1192
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1143
    7. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1043
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      1032
    9. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      59
      906
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      305
      894
    Aihe