Onko teillä niitä OIKEITA ystäviä? Eli siis ystävä tai ystäviä johon voi luottaa ja he luottavat sinuun, eivät naura ja koittavat ymmärtää ja auttaa jos jokin on huonosti, teillä on joku oma juttu, nauratte yhdessä, jne jne. Listaa kyllä riittää.
Itse olen aika nuori. Minulla on kavereita, perhe (isä, äiti, veljet) ja muut sukulaiset, mutta ei yhtään oikeaa ystävää! Tunnen oloni välillä hieman yksinäiseksi koska asun pienellä paikkakunnalla ja lähettyvilläni ei asu ketään hyvää kaveria tai ystävää. On minulla yksi ystävä joka asuu lähelläni (kilometrin päässä) mutta hänkään ei ole kaveri jolla voisin/viitsisin käydä joka päivä. Minulla on yksi ystävä jota pidin joskus oikein hyvänä ystävänäni, mutta hän ei luottanut minuun, se ei ole minusta oikeaa ystävyyttä jos toinen ei luota sinuun/(tässä kohtaa minuun). En koskaan pettänyt hänen luottamustaan, mutta hän ei vain luottanut minuun enään. Kavereitakin minulla on vähän. Suurimmaksi osin he olivat kavereita joiden kanssa pelasin pelejä. Välit meni poikki tai enemmänkin vaikeni enemmän kun en ollut niin hyvä kuin muut, en ymmärrä miksi se oli heille tärkeintä kuinka hyvä olen!? (olemme koulussa monesti väli-tunnilla, mutta ei sekään ole enää samaa). Minua on hieman kiusattu ala-asteella, mutta ylä-asteella se väheni/loppui. Vielä on sitä tuttua homoksi haukkumista joiltakin joita joskus pidän kaverina (en tiedä miksi?). En ymmärrä miksi he haukkuvat! En ole tehnyt mitään heille! Mutta senkin olen tottunut kestämään.
Haluaisin muutta muualle asumaan, vaikka isompaan kaupunkiin. Olen ulospäin suuntautunut ja uskoisin että saisin ainakin pari kaveria tai vaikka sen OIKEAN ystävän. Vanhempani eivät ajattele edes muuttamista (enkä ole oikeastaan ehdottanutkaan), he tykkäävät asua tässä.
Tästä tuli pitä stoori mutta sainpa asian kerrottua! Kysymys kuuluu onko teillä OIKEITA ystäviä? Tai voitte antaa vinkkejä mitä voisin tehdä?
Itse olen aika nuori. Minulla on kavereita, perhe (isä, äiti, veljet) ja muut sukulaiset, mutta ei yhtään oikeaa ystävää! Tunnen oloni välillä hieman yksinäiseksi koska asun pienellä paikkakunnalla ja lähettyvilläni ei asu ketään hyvää kaveria tai ystävää. On minulla yksi ystävä joka asuu lähelläni (kilometrin päässä) mutta hänkään ei ole kaveri jolla voisin/viitsisin käydä joka päivä. Minulla on yksi ystävä jota pidin joskus oikein hyvänä ystävänäni, mutta hän ei luottanut minuun, se ei ole minusta oikeaa ystävyyttä jos toinen ei luota sinuun/(tässä kohtaa minuun). En koskaan pettänyt hänen luottamustaan, mutta hän ei vain luottanut minuun enään. Kavereitakin minulla on vähän. Suurimmaksi osin he olivat kavereita joiden kanssa pelasin pelejä. Välit meni poikki tai enemmänkin vaikeni enemmän kun en ollut niin hyvä kuin muut, en ymmärrä miksi se oli heille tärkeintä kuinka hyvä olen!? (olemme koulussa monesti väli-tunnilla, mutta ei sekään ole enää samaa). Minua on hieman kiusattu ala-asteella, mutta ylä-asteella se väheni/loppui. Vielä on sitä tuttua homoksi haukkumista joiltakin joita joskus pidän kaverina (en tiedä miksi?). En ymmärrä miksi he haukkuvat! En ole tehnyt mitään heille! Mutta senkin olen tottunut kestämään.
Haluaisin muutta muualle asumaan, vaikka isompaan kaupunkiin. Olen ulospäin suuntautunut ja uskoisin että saisin ainakin pari kaveria tai vaikka sen OIKEAN ystävän. Vanhempani eivät ajattele edes muuttamista (enkä ole oikeastaan ehdottanutkaan), he tykkäävät asua tässä.
Tästä tuli pitä stoori mutta sainpa asian kerrottua! Kysymys kuuluu onko teillä OIKEITA ystäviä? Tai voitte antaa vinkkejä mitä voisin tehdä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itselläni oli sama asia, ala-asteella kiusausta ja yläasteelle mentäessä se loppui. Kavereita on muutama, mutta en pidä heitä mitenkään todellisina ytävinä, koska välillä tuntuu että he menevät omia menojaan, ja sittenkun heillä ei ole ketään he tulevat ja tyytyvät siihen johonkin hetkelliseen kaveriin, kunnes taas hyvä ystävä on saatavilla ja lähtee sinne.
Tämä on kans aika tuttua. Tyytyvät siihen hetkelliseen kaveriin, kunnes se hyvä ystävä on taas paikalla.
AP
Mulla kanssa noin, jos en ois alakoulussa ollu kiusattu, niin olisin paljon avoimemmin tutustua uusiin ihmisiin, nyt en :(
Aika parantaa haavat. Kun minä olin yläasteella eräs tyttö sanoi minulle, että "sinussa ei ole mitään kaunista, minä inhoan sinua". Hänen kaverinsa myönsi samaa, mutta lisäsi sen, että "on sillä kauniit silmät". Aikaa kului ja kaunistuin. Molemmat sukupuolet alkoivat pitää vähitellen ainakin jossain määrin viehettävänä. Miehiä alkoi ihan oikeasti ihastuneena lähennellä, joten minun ei tarvinnut tutustua moniin itse vaan - he tekivät aloitteita itse lähestymällä. Tietysti jossain tapauksessa pitää rohkaista ja sallia vastakkaisen sukupuolen tulla seuraansa.
Pyri olemaan avoin, ystävällinen, positiivinen ja rohkaista muita lähestymään. Alakoulun jälkeen tulee yläaste ja sen jälkeen vasta elämä alkaa. Samainen kiusaaja-tyttö piti vuosia myöhemmin minua kauniina, vaikka yläasteella hän ilkeästi kiusasi minua. Sinunkin elämäsi voi muuttua vuosien kuluessa. Aika parantaa haavat! Oletko kuullut laulusta Smile/Hymy! Chaplinin laulussa on hyvät sanat! Etsi jostain kasvoillesi aito hymy ja ole hivenen enemmän avoin muita kohtaan.
Onneksi ei ole pakko sietää mitään töppöjä ympärillään. Mulla on tasan yksi todella hyvä ystävä ja sitten muutama hyvänpäiväntuttu. Ystävälle kerron tärkeempiä asioita ja juttuja omasta yksityiselämästänikin, mutta hyvänpäivätutuille löpisen vaan ympäripyöreitä ja se vaikuttaa riittävän. Ei kaikkien kanssa voi eikä tarvikaan olla bestis.
Mutta mä en olekaan enää koulussa. Siellä olot on vähän toisenlaiset, koska ollaan pakosti samassa tilassa eikä päästä poistumaan paikalta kun ite halutaan, jne. Pakko sietää kaikenlaista käytöstä.
Kiusaajien käytöksen takana saattaa olla esim. huonot kotiolot tai ilkeet isoveljet/siskot yms., ja niiden aiheuttamat fiilikset puretaan sitten koulussa kun kohdataan oman ikäisiä. Niille uskaltaa huudella mitäsattuu (toisin kuin isoveljille!).
Koulusta jää aika harvalle mitään elinikäisiä ystäviä, koska tiet erkanee väkisinkin kun koulu koppuu ja siirrytään opiskelupaikkakunnille. Silloin maailma laajenee ihan luonnollisesti ja ystävyyssuhteetkin ovat sitten aivan erilaisia kuin lapsena.
Tsemppiä siis, kohtahan on kesälomakin, tiedä kenet sä sen aikana tapaat... ;)
Katso sisimpään, älä ulkonäköön. Minä tutustuin yhteen ystävättäreeni viime kesänä. Hän on pahasti ylipainoinen. Kerran hän kysyi minulta neuvoja laihduttamisesta. Kutsuin hänet luokseni keskustelmaan aiheesta enemmän. Sitten kutsuin hänet toisen kerran. Lopulta pyysin hänen puhelinnumeronsa. Sen jälkeen olemme tavanneet samassa harrastuspiirissä ja silloin tällöin kahviloissa tai vastaavissa.
Meistä tuli vähitellen ystäviä, jotka kertovat toisilleen luottamuksellisesti ihastuksistaan ja sen semmoisesta. Hänen kanssaan on kiva rupatella puhelimessa jopa yli tunnin.
Kaikki lähti liikkeelle siitä, että hyväksyin hänet noin sadan ylimääräisen kilon kanssa. Hän on sairaanloisen lihava, mutta nyt paras ystävättäreni. Minulla on myös yksi miespuolinen ystävä, jonka kanssa saatan pitkään puhelimessa ja muutenkin. On kiva se, että on ystäviä molemmista sukupuolista.
Minäkin olin hetken kiusattu yläasteella, mutta yliopistoon tullessa minusta tuli jossain määrin suosittu. Maailma voi muuttua paljon ja parempaan suuntaan vuosien karttuessa. Kannattaa uskoa parempaa ja muuttaa joskus opiskelujen perässä suuremmalle paikkakunnalle. Helsinki ei välttämättä ole paras kaupunki ystävystyä, mutta olen asunut muuallakin. Ehkä pieneltäkin paikkakunnalta ystäviä löytää jostain harrastuksen parista. Sieltä minä löysin ystävättären, joka oli minua yli 16 vuotta vanhempi. Ystävän ei välttämättä tarvitse olla aivan samanikäinen!
Onnea ja uskoa ystävän löytämiseen!
Sininen Enkeli
Näen toivoa antavana että sinä aloittaja olet vielä nuori ihminen. Päädyt varmasti vielä moniin paikkoihin ja tapaat paljonkin uusia ihmisiä, ehkäpä heistä joku on sellainen jonka kanssa löytyy erityinen yhteys. Tsemppiä sulle kaikille teillesi! Älä vaivu epätoivoon, uutta on edessäpäin odottamassa. :)
Mulla ei taida olla oikeaa ystävää, sellaista ihmistä johon luotan ja jonka kanssa oikeasti viihdyn, ja sama toisinpäin. Ikää on jo 35... Asiaa ei auta varmaan terveysongelmat, jotka rajoittavat elämää. Ja enemmistön ihmisten kanssa ei ole vaan jotenkin samalla aaltopituudella, olen vielä uskossakin. Mut kai se tästä... netistä etsiskelen kuitenkin aina juttuseuraa ja aina jonkun sanan vaihdan jonkun kanssa, mutta eihän se oikeaa ystävyyttä korvaa.
"Ikää on jo 35... Asiaa ei auta varmaan terveysongelmat, jotka rajoittavat elämää. Ja enemmistön ihmisten kanssa ei ole vaan jotenkin samalla aaltopituudella, olen vielä uskossakin."
Itse sain 39-vuotiaasta naisesta kaverin kirkossa. Olen istunut hänen vieressään monta kertaa kirkossa silloin, kun olen sinne uskaltanut. Hän kirkkokaverini ja sellainen ystävä. Pyysin häntä kerran kirkosta luokseni, mutta hän ei lähtenyt luokseni teelle tai kahville.
Jutelemme kirkonpenkissä monesti ennen jumalanpalvelusta. Uskovaisista ympäristöistä voisit löytää keskusteluseuraa. Mene uskovaisten harrastuksiin - mitä niitä iltoja iltaisin on. Sieltä voisit löytää ystävän. Itse en katso ikään vaan juttelen lapsista mummoihin asti. Minusta sinulla olisi mahdollista johonkin kirkkokaveriin tai seurakuntatuttuun, josta voisi pitkässä juoksussa tulla hyvä ystäväsi.
Oikeastaan kirkosta löysin eilen minulle soittaneen 28-vuotiaan naisen. Pyysin myös häntä kirkon jälkeen luokseni juttelemaan lisää. Juttelemme tätä nykyä paljon hänen kanssaan ja ruotimme hänen miesasioitaan. Hänkin tavallaan löytyi kirkossa, vaikka en mikään todella syvästi uskovainen olekaan. Kirkko ja seurakunta voi olla Sinulle mahdollisuus tavata muita ihmisiä ja ystävystyä.
Itse en katso 35-vuotiasta vanhaksi vaan siinä 28 v:n ja 39 v:n välissä olevaksi vaiheeksi. Joten ei muuta, kun yritä etsiä ihmisiä joiden kanssa voisit olla samalla aaltopituudella. Itseni kerran pyysi itseäni vuosia vanhempi 33-vuotias nainen kerran kirkon jälkeen luokseen kirkon jälkeen, kun olin edellisenä sunnuntaina kirkkokahveilla mennyt juttelemaan hänelle. Hän tarvitsi ystävää, jonkalaisen hänestä sain hetkeksi.
Ystävä voi olla vuosia vanhempi tai nuorempikin. Luonnollisesti aikuisen on ehkä vaikea seurustella aivan lapsen kanssa, mutta ehkä ikä on vain numero. Et ole siis liian vanha.
Kiitos vastauksestasi. :) Itse asiassa olenkin uskova ihminen ja olen käynyt monissa seurakunnissa, mutta ei sieltä ole tarttunut oikeaa ystävää, vaikka olen kohdannutkin paljon ystävällisiä ihmisiä. Sittemmin olen väsynyt käymään siellä, sillä elämäni on niin vaikeaa, ettei minulla ole oikeastaan mitään hyvää tai uutta kerrottavaa siihen kun ihmiset kysyvät mitä kuuluu... Raskas elämä ja kaikki vaikeudet ovat johtaneet siihen, ettei tulevaisuutta tunnu olevan, ja elämänpiiri on kutistunut. Olen nykyään aika erakko. Käyn kyllä terapiassa, on lääkitystä, kuntoilen.
Olet oikeassa, ystävä voi olla eri-ikäinen, mikäli muuten synkkaa, eihän se ole ydinkysymys. En vain ole löytänyt ihmistä jonka kanssa syntyisi syvempi yhteys. Kaipaan jotain merkityksellistä: pelkkä arkinen kuulumisten vaihtaminen, siitä vaan puuttuu jotain.
erakkonainen: "Olen nykyään aika erakko. Käyn kyllä terapiassa, on lääkitystä, kuntoilen."
Älä vetäydy syrjään. Keskustele terapiassa siitä - miten voisit löytää ystäviä. Kenties terapautti, psykologi, sairaanhoitaja tai lääkäri, osaa antaa ystävällisiä neuvoja. Kuntoile ja etsi vaikka kävelyseuraksi joku ihminen!
Itse olen opiskelut psykologiaa, mutta olen niissä opinnoissa vasta alussa. Tiedän siitä, että kirkon puolellakin on jotain sielunhoitoa. Kannattaisi sinun keskustella asiasta vähän uskon kannalta papin kanssa. Kenties häneltä löytyisi käytännön vinkkejä siitä, miten voisit löytää uskovaisen ystävän. Pappi saattaisi tietää kenties jonkin toisen yksinäisen.
erakkonainen: "...olen käynyt monissa seurakunnissa, mutta ei sieltä ole tarttunut oikeaa ystävää, vaikka olen kohdannutkin paljon ystävällisiä ihmisiä. Sittemmin olen väsynyt käymään siellä, sillä elämäni on niin vaikeaa, ettei minulla ole oikeastaan mitään hyvää tai uutta kerrottavaa siihen kun ihmiset kysyvät mitä kuuluu..."
Täytyy tunnustaa se, että en ole psykologian pääaineopiskelija, joten minusta ei tule koskaan psykologia. Nyt haluaisin vilpittömästi auttaa neuvoillani, mutta en voi leikkiä ammattilaista, esimerkiksi psykologia.
Hienoa, kun olet ainakin täällä ainakin avannut suusi. Eräs tuntemani pappi sanoi, että "puhumalla asiat selviävät". Näytä siellä terapiasta tekstiäsi, mitä olet tänne kirjoittanut. Kirjoita paperille sanasta sanaan sen, minkä tänne kirjoitit. Jospa terapautti osaisi auttaa. Selvitä asiasi puhumalla!
Hei erakkonainen, mistä päin olet? Itse olen Helsingistä ja ikää muutama vuosi enemmän. Kaverit harventuneet viime vuosina ainakin osittain siksi, että elämäntilanteet ovat niin erilaiset, minullakin mm. terveyshaasteita, joiden vuoksi en tällä hetkellä ole töissä.
Ei ole yhtään ystävää. Elän ja kuolen yksin