Sandhjan surkeus

Bluecat

Taas oli suomelta surkea edustusbiisi ja edustaja. Lauloi nuotin vierestä ja huonosti verrattuna muihin esiintyjiin. En ymmärrä miksi suomi ei koskaan laita sinne kokenutta esiintyjää, niin kuin suurin osa muista maista tekee. Ja taas itäblokin maat äänestivät toisensa finaaliin. Tiesin alusta asti ettei suomi pääse finaaliin ja niin kävikin!

57

1001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomihäpeääitseään

      Eihän tämä akka ole suomalainen,miten tuollaista yleensä laitetaan edustamaan
      Suomea.Alas on painunut suomalaisuus.

    • näisevaamenee

      HEAVYA! jumankauta! suomi pallon kärkimaita hevimusan saralla(muistanette, minkätyylin biisillä aikanaan voitto tuli), ja lähetetää purkkapoppi"esityksiä"?

      niinpä..

    • Mielipide2016

      YLE:n raadilla oli liian suuri painoarvo, kun Suomelle valittiin edustaja. YLE on monikulttuurisuuden äänitorvi Suomessa, joten Suomea piti saada edustamaan maahanmuuttajataustainen esiintyjä.

      • 345345435

        Sandhja on hyvä esimerkki siitä kuinka monikulttuurilla voi vain hävitä.

      • jeppes
        345345435 kirjoitti:

        Sandhja on hyvä esimerkki siitä kuinka monikulttuurilla voi vain hävitä.

        Ruotsissa se ainakin on päinvastoin. Tämän vuotinen Ruotsin esiinyjäkin on puoliksi maahanmuuttaja, Frans Jeppsson Wall. Isä on nigerilainen ja äiti ruotsalainen. Asuneet ennen Lontoossa.

    • hyvä_suoritus

      Kappaleessa ja tulkinnassa ei mitään vikaa. Euroviisuyleisö vain sattuu pitämään muovisista esityksistä ja ruotsalaistyylisistä tehdastuotantokappaleista.

      • voimiksitaas

        Tavallaan näin. Euroviisut ovat kilpailu, jossa pelataan kisan omilla säännöillä. Musiikkimaulla ei ole mitään tekemistä viisujen kanssa, koska kaikelle musiikille löytyy äänestäjiä, mutta erottuvuus muista -edukseen- on tärkeä. Sandhja oli väärä valinta, ihmiset luulivat keskinkertaisen kuunneltavan, ok kappaleen pärjäävän pelkän musiikin voimin. Ne jotka viisuja seuraavat ja spekuloivat, tiesivät ettei se riitä.

        Nyt kun huomaatte mitkä jatkoon menevät ja mietitte miksi, niin muistakaa ensi vuoden UMK :ssa.

      • hegj

        Verratkaa esimerkiksi Venäjän lavashowta meidän suomalaisten lähettämään esitykseen. Kumpi jää katsojalle mieleen? Suomi osaa tehdä musiikkia ja tehosteita, mutta UMK karsintoihin osaavat, innovatiiviset kilpailuhenkiset taustajoukot eivät eksy. Kaikki ehdokkaat ovat kokemattomia, vähillä rahoilla ja omilla taidoillaan koitokseen ryhtyneitä. Moni hyvä biisi menee "hukkaan" kun siitä ei saada parasta irti. Ja niitä potentiaalisimpia ei äänestetä.

        Esimerkiksi Mikael Saaren esitys olisi varmasti mennyt ekasta semistä jatkoon ja erottunut, kaikki muuthan oli tehty pelkillä tehosteilla.

      • jeeppis
        hegj kirjoitti:

        Ei Mikaelin kappale olisi pärjännyt sen paremmin. Mutta Saara Aalto ehkä. Hänen kappalleessa oli sitä jotain eikoista, joka poikkeaa joukosta ja jää mieleen. Sitten en tiedä mitenkä Saara olisi onnistunut livenä laulamaan.

      • muntmunt
        hegj kirjoitti:

        Verratkaa esimerkiksi Venäjän lavashowta meidän suomalaisten lähettämään esitykseen. Kumpi jää katsojalle mieleen? Suomi osaa tehdä musiikkia ja tehosteita, mutta UMK karsintoihin osaavat, innovatiiviset kilpailuhenkiset taustajoukot eivät eksy. Kaikki ehdokkaat ovat kokemattomia, vähillä rahoilla ja omilla taidoillaan koitokseen ryhtyneitä. Moni hyvä biisi menee "hukkaan" kun siitä ei saada parasta irti. Ja niitä potentiaalisimpia ei äänestetä.

        Esimerkiksi Mikael Saaren esitys olisi varmasti mennyt ekasta semistä jatkoon ja erottunut, kaikki muuthan oli tehty pelkillä tehosteilla.

        hah haha! Saari olisi naurettu ulos jo ennen ensimmäistä äänähdystä. Monet ovat sanoneet suomen lavashown olleen olematon. Jos Saari olisi siellä seisonut joukkomurhaaja-ilme naamallaan niin johan olisi ollut vitsi. Saara nyt olisi ollut vielä suurempi vitsi.

    • virsi

      Kyllä todella ihmetyttää nämä Suomen muusikot, eikö löydy biisin tekijää ja laulajaa oikeista ammatilaisista, vai eivätkö uskalla lähteä tällaisiin pippaloihin mukaan , ettei maine kärsi? Suomen esitys oli taas surkea.

    • jepjepjepjepulis

      Keskinkertainen kappale (jäisikö mieleen, jos tulisi radiosta?), keskinkertainen ääni (lauloi ns. nuotin vierestä osittain) ja järkyttävän huono esitys (potkupuku, taustakuoro yms amatöörimäisyys).

      Odotettu tulos. No mutta mikäli noita euroviisufanaatikkoja viisukuppilassa on ymmärtäminen, niin pääasia, että artisti on positiivinen ja hyvä tyyppi. Seuraavaksi voidaan varmaan lähettää korillinen koiranpentuja taustanauhan kanssa lavalle.

    • Zuscahuer

      Tämä sama otsat rypyssä tehty musiikki heijastuu koko suomalaiseen populaarimusiikkiin YLE:n (Radio Suomen musiikki = Jorma Hietamäen musiikki) soittolistoja myöten. Alunperin syynä voi pitää Topi Kärkeä, joka on tehnyt karhupalveluksen suomalaiseen musiikkiin ylistämällä mollin paremmuutta. Otetaan nyt esimerkiksi länsimaa Hollanti, jossa arvot ovat pitäisi olla musiikkimakua lukuunottamatta jotakuinkin samat kuin Suomessa, mutta joka pystyy hienolla länsimaisella biisilla nousemaan 2:ksi. Tällainen kappale ei menisi ikinä läpi Suomen esikarsinnoista ei asiantuntijaraadista eikä kansan toimesta. Täällä vedetään mollia joka väliin ja arvostetaan Balkanin ja Kaukaasian ripaskaa hienoina ja taiteellisina esityksinä. Ehdotan, että lopetetaan nykyinen äänestyskäytäntö ja viedään kappaleet tästä lähtien Melodifestivalenin arvioitavaksi. UMK:sta löytyy kyllä massasta ne kappaleet, jotka voisivat menestyä, mutta kun kun "viisaat" asiantuntijat karsivat potentiaaliset menestyjät ulos jo alkumetreillä.

      Nauttikaa tästä:
      https://www.youtube.com/watch?v=bWe8PRsW4T0

      • hollannin

        Hollannin esitys oli kuin kuukausikaupalla muovikelmussa seisonut juustonpala. Tätä on valitettavasti eurooppalainen musiikkimaku.

      • Zuschauer

        Yo. kommentissa heijastuu juuri se itämainen ripaskamusiikin kaipuu. Länsimainen musiikki on anglosaksista (sis. myös Amerikan), jota tässä maassa ei ymmärretä, kuten kommentista käy ilmi.

      • Mr.Vulgär

        Kuulostaa joltain keskilännen vingutukselta. Muijakin oli kuin Dolly Parton II. Ei siinä mitään vikaa, että Dolly laulaisi, kaunis nainen, mutta Dolly taitaapi kuulua sinne villin lännen aroille eikä Skandinaviaan tai Keski-Eurooppaan. Väärä habitaatti.

        Sama koskee tietty countryä. Keski-Euroopassa kuunnellaan schlageria, Ranskassa chansonta ja Espanjassa flamengoa, näin kärjistetysti. Ja Suomessa sitten jotain muuta, mutta kyllähän täältä Suomestakin tuontyylistä pukeutumista artisteilta löytyy. Lähettäkää vaikka Popeda kisoihin. Voin kuvitella ilmeet, kun yhtye reivaisi siellä isoon ääneen bootsit jalassa ja stetsonit päässä: "Jos p*llua saan..."

        Hahaha.

      • hollantiparas

        Hieno kappale ja psykologisesti hienostunut ja älykäs esitys.

      • Zuschauer
        Mr.Vulgär kirjoitti:

        Kuulostaa joltain keskilännen vingutukselta. Muijakin oli kuin Dolly Parton II. Ei siinä mitään vikaa, että Dolly laulaisi, kaunis nainen, mutta Dolly taitaapi kuulua sinne villin lännen aroille eikä Skandinaviaan tai Keski-Eurooppaan. Väärä habitaatti.

        Sama koskee tietty countryä. Keski-Euroopassa kuunnellaan schlageria, Ranskassa chansonta ja Espanjassa flamengoa, näin kärjistetysti. Ja Suomessa sitten jotain muuta, mutta kyllähän täältä Suomestakin tuontyylistä pukeutumista artisteilta löytyy. Lähettäkää vaikka Popeda kisoihin. Voin kuvitella ilmeet, kun yhtye reivaisi siellä isoon ääneen bootsit jalassa ja stetsonit päässä: "Jos p*llua saan..."

        Hahaha.

        Niin kuulostaakin, mutta mitä sitten. Onko musiikki pakko vääntää johonkin väkisin taiteelliseen muottiin johon pukataan vääntämällä jokin riitamollisointu (vrt. Ismo Alangon kun Suomi putos puusta). Viihdemusiikki on tehty nauttimista varten, siinä on harmoninen melodia, hyvät taustat ja hyvä sanoitus ja tulkinta (laulu). Olen ihmetellyt, miksi country-musiikki ei mene Suomessa läpi, kun se tekee sen esim. Ruotsissa. Sen täytyy liittyä jotenkin USA-vihaan, johon suuri osa suomalaisista on kasvatettu vasemmistolaispolitiikan ja äidinmaidon kautta. Kari Tapio onnistui joissakin kappaleissaan piilottaa steel-kitaraa joihinkin kappaleisiinsa, jotka perusjuntitkin jossain määrin hyväksyivät. Siinä on koko Suomen country lukuunottamatta perinteitä mitä on tapahtunut ruotsinkielisellä pohjammaalla (vrt. mm. Country Express). Suomen perinteet ovat slaavilaisessa musiikissa eivätkä siinäkään kunnolla. Esim. Jazz-musiikki ei ole koskaan ollut sillä tasolla kuin esim. Ruotsissa ei edes Topi Kärjellä, joka mainosti pitävänsä jazzista, mutta en löydä siihen mitään yhteyttä hänen sävellyksistään.

        https://www.youtube.com/watch?v=Ns4FDprQUcc

      • Ehem

        Tavanomainen kappale Sandhjalla välillä alhaalta ja välillä kiekuen ja lopuksi irvistys, jospa harrastelijalaulaja.

      • keuho

        Hyvä biisi, ja hyvä on hollannilla tänäkin vuonna.

      • KunnonJytkettä
        Zuschauer kirjoitti:

        Niin kuulostaakin, mutta mitä sitten. Onko musiikki pakko vääntää johonkin väkisin taiteelliseen muottiin johon pukataan vääntämällä jokin riitamollisointu (vrt. Ismo Alangon kun Suomi putos puusta). Viihdemusiikki on tehty nauttimista varten, siinä on harmoninen melodia, hyvät taustat ja hyvä sanoitus ja tulkinta (laulu). Olen ihmetellyt, miksi country-musiikki ei mene Suomessa läpi, kun se tekee sen esim. Ruotsissa. Sen täytyy liittyä jotenkin USA-vihaan, johon suuri osa suomalaisista on kasvatettu vasemmistolaispolitiikan ja äidinmaidon kautta. Kari Tapio onnistui joissakin kappaleissaan piilottaa steel-kitaraa joihinkin kappaleisiinsa, jotka perusjuntitkin jossain määrin hyväksyivät. Siinä on koko Suomen country lukuunottamatta perinteitä mitä on tapahtunut ruotsinkielisellä pohjammaalla (vrt. mm. Country Express). Suomen perinteet ovat slaavilaisessa musiikissa eivätkä siinäkään kunnolla. Esim. Jazz-musiikki ei ole koskaan ollut sillä tasolla kuin esim. Ruotsissa ei edes Topi Kärjellä, joka mainosti pitävänsä jazzista, mutta en löydä siihen mitään yhteyttä hänen sävellyksistään.

        https://www.youtube.com/watch?v=Ns4FDprQUcc

        "... Olen ihmetellyt, miksi country-musiikki ei mene Suomessa läpi, kun se tekee sen esim. Ruotsissa. Sen täytyy liittyä jotenkin ..."

        Country on jenkkiläisittäin "junttien musiikkia". Soitappa sitä New Yorkissa, Bostonissa tai Seattlessa, niin saat todella outoja silmäyksiä.

        "Esim. Jazz-musiikki ei ole koskaan ollut sillä tasolla kuin esim. Ruotsissa ei edes Topi Kärjellä, joka mainosti pitävänsä..."

        Jenkeissä ei tunnisteta kuin kolme musiikkityyliä; blues-rock, country ja jazz-rap-soul-musta-musiikki. Kaikki se musiikki, mikä ei ole ilmaistavissa näiden avulla tai näiden yhdistelminä, ei mene tavis-jenkillä jakeluun sitten laisinkaan. Ajattele asiaa kolmiulotteisena avaruutena, jonka virittävät nämä kolme vektoria.

        Esimerkiksi elektroninen musiikki ei mene tavis-jenkillä laisinkaan jakeluun, koska sitä ei voi tuon lootan sisälle ahtaa. Jos sen sijaan kutsut sitä nimellä "electronic jazz", niin sitten idealamppu syttyy jenkillä tyyliin: Aaaah Jazz! Myös muita omituisia nimeämiskäytäntöjä on tavattu, kuten urban music tai jos ei mene ihan sillä jakeluun, niin sitten urban jazz, jolloin jälleen kerran tavis-jenkillä syttyy lamppu: Aaaah Jazz!

        Sikäläisittäin on myös yritetty lanseerata termiä "electronica", mutta ei ole mennyt läpi. Suomalaisittain tuo pitäisi sisällään oikeastaan kaiken mahdollisen ysäristä klubimusiikkiin, mikä kuvaa, kuinka marginaalista se on jenkkilän kannalta. Muualla maailmassa kyseistä termiä ei käytetä.

        Jenkkilä on erittäin hostiili kaikelle sellaiselle musiikille, mikä ei ole sieltä lähtöisin, mikä on myös puhdasta kauppapolitiikkaa, koska musiikkiteollisuudessa liikkuu satojen miljardien eurojen edestä rahaa. Näkemys on periaatteessa se, että jenkkilä on pienoiskoossa koko maailma, ja maailma kuuntelee heidän musiikkiaan.

        Jenkit myös promotoivat aggressiivisesti musiikkiaan. Erityisen karvaasti tämän ovat saaneet Euroopassa todeta elektronisen musiikin ystävät. 2000-luvun alkupuolella jenkkiläinen viihdejätti osti useamman saksalaisen ja hollantilaisen televisiokanavan. Noin kuukaudessa, parissa niiden tarjonta laitettiin "uuteen uskoon". Eurooppalaisten artistien tilalle importattiin 50 centsiä ja sun muuta jenkkilän charts & billboard -musiikkia.

        Musiikki ei eroa hamppareiden myynnistä ja muusta bisneksestä mitenkään; yritykset eivät pelkästään tyydytä ihmisten tarpeita vaan myös luovat tarpeita. Kun eurooppalainen nuoriso ei muuta kuule kuin iänikuista kitaranrämpytystä ja mustaa junttarytmiä 24/7 eivät ne mitään muuta kaipaakaan. Tämän tilanteen saavuttaakseen jenkkiläiset mediajätit ovat ostaneet urakalla eurooppalaisia jakeluverkostoja... Suomalaisen musiikkitarjonnan köyhyyden, olemattoman vaihtelun, voi johtaa suoraan tähän faktaan. Esimerkiksi suomalaiset radiosoittolistat ovat pitkälti jenkkiläisten mediafirmojen kanssa tehtyjä sopimuksia myötäileviä.

        Myös suomalaisen räpin nousun voi katsoa johtuvan tästä. Pitkään se kesti, mutta uusi aivopesty nuoriso saatiin lopulta luotua, joka lihoaa kuin pullataikina ahmiessaan hamppareita ja huudattaessaan räppiä roikkuvissa housuissaan. Vitsikkäintä tässä onkin se, että vasemmistolaiset räppääjät ratsastavat jenkkiläisen imperiumin luomalla aallonharjalla. Slaaveista on sanottava se, että jos käy koskaan Itä-Euroopan klubeilla, siellä saa kuunnellakseen kunnon jytkettä, jota Suomessa ei ole kuultu yli 10 vuoteen lukuunottamatta joitain klubeja. Ja suurin osa asiakaskunnasta on hoikkaa ja tyylikästä.

      • Zuschauer
        KunnonJytkettä kirjoitti:

        "Country on jenkkiläisittäin "junttien musiikkia". Soitappa sitä New Yorkissa, Bostonissa tai Seattlessa, niin saat todella outoja silmäyksiä."

        Niin onkin, eikä sitä puhtaana tarvitse suomalaisissa euroviisubiiseissä toteuttaakaan, mutta kun sen vaikutteet ovat pannassa niin sävellajeissa ja sovituksissa so. duuri on totaalisen pannassa tässä maassa. Country, Rock ja Blues ovat lähelllä toisiaan ja monesti eroteltavissa toisistaan vain tahtilajin ja sovituksen perusteella. Suomi-Rock, jota vedetään mollissa on kaukana rokista ja on saanut tässä maassa virheellisesti jokin rock-standardin leiman. Jos joku tekisi Suomalaista rockia duurissa, hän joutuisi näissä "viisaissa" musiikkipiireissä naurunalaiseksi ja se olisi myös varma signaali, että soittolistoille ei ole mitään asiaa.

        Rokista ei muistuta muu kuin lyriikan Roy Orbison:
        https://www.youtube.com/watch?v=OdkWwgTEqag

      • erghwert
        KunnonJytkettä kirjoitti:

        "... Olen ihmetellyt, miksi country-musiikki ei mene Suomessa läpi, kun se tekee sen esim. Ruotsissa. Sen täytyy liittyä jotenkin ..."

        Country on jenkkiläisittäin "junttien musiikkia". Soitappa sitä New Yorkissa, Bostonissa tai Seattlessa, niin saat todella outoja silmäyksiä.

        "Esim. Jazz-musiikki ei ole koskaan ollut sillä tasolla kuin esim. Ruotsissa ei edes Topi Kärjellä, joka mainosti pitävänsä..."

        Jenkeissä ei tunnisteta kuin kolme musiikkityyliä; blues-rock, country ja jazz-rap-soul-musta-musiikki. Kaikki se musiikki, mikä ei ole ilmaistavissa näiden avulla tai näiden yhdistelminä, ei mene tavis-jenkillä jakeluun sitten laisinkaan. Ajattele asiaa kolmiulotteisena avaruutena, jonka virittävät nämä kolme vektoria.

        Esimerkiksi elektroninen musiikki ei mene tavis-jenkillä laisinkaan jakeluun, koska sitä ei voi tuon lootan sisälle ahtaa. Jos sen sijaan kutsut sitä nimellä "electronic jazz", niin sitten idealamppu syttyy jenkillä tyyliin: Aaaah Jazz! Myös muita omituisia nimeämiskäytäntöjä on tavattu, kuten urban music tai jos ei mene ihan sillä jakeluun, niin sitten urban jazz, jolloin jälleen kerran tavis-jenkillä syttyy lamppu: Aaaah Jazz!

        Sikäläisittäin on myös yritetty lanseerata termiä "electronica", mutta ei ole mennyt läpi. Suomalaisittain tuo pitäisi sisällään oikeastaan kaiken mahdollisen ysäristä klubimusiikkiin, mikä kuvaa, kuinka marginaalista se on jenkkilän kannalta. Muualla maailmassa kyseistä termiä ei käytetä.

        Jenkkilä on erittäin hostiili kaikelle sellaiselle musiikille, mikä ei ole sieltä lähtöisin, mikä on myös puhdasta kauppapolitiikkaa, koska musiikkiteollisuudessa liikkuu satojen miljardien eurojen edestä rahaa. Näkemys on periaatteessa se, että jenkkilä on pienoiskoossa koko maailma, ja maailma kuuntelee heidän musiikkiaan.

        Jenkit myös promotoivat aggressiivisesti musiikkiaan. Erityisen karvaasti tämän ovat saaneet Euroopassa todeta elektronisen musiikin ystävät. 2000-luvun alkupuolella jenkkiläinen viihdejätti osti useamman saksalaisen ja hollantilaisen televisiokanavan. Noin kuukaudessa, parissa niiden tarjonta laitettiin "uuteen uskoon". Eurooppalaisten artistien tilalle importattiin 50 centsiä ja sun muuta jenkkilän charts & billboard -musiikkia.

        Musiikki ei eroa hamppareiden myynnistä ja muusta bisneksestä mitenkään; yritykset eivät pelkästään tyydytä ihmisten tarpeita vaan myös luovat tarpeita. Kun eurooppalainen nuoriso ei muuta kuule kuin iänikuista kitaranrämpytystä ja mustaa junttarytmiä 24/7 eivät ne mitään muuta kaipaakaan. Tämän tilanteen saavuttaakseen jenkkiläiset mediajätit ovat ostaneet urakalla eurooppalaisia jakeluverkostoja... Suomalaisen musiikkitarjonnan köyhyyden, olemattoman vaihtelun, voi johtaa suoraan tähän faktaan. Esimerkiksi suomalaiset radiosoittolistat ovat pitkälti jenkkiläisten mediafirmojen kanssa tehtyjä sopimuksia myötäileviä.

        Myös suomalaisen räpin nousun voi katsoa johtuvan tästä. Pitkään se kesti, mutta uusi aivopesty nuoriso saatiin lopulta luotua, joka lihoaa kuin pullataikina ahmiessaan hamppareita ja huudattaessaan räppiä roikkuvissa housuissaan. Vitsikkäintä tässä onkin se, että vasemmistolaiset räppääjät ratsastavat jenkkiläisen imperiumin luomalla aallonharjalla. Slaaveista on sanottava se, että jos käy koskaan Itä-Euroopan klubeilla, siellä saa kuunnellakseen kunnon jytkettä, jota Suomessa ei ole kuultu yli 10 vuoteen lukuunottamatta joitain klubeja. Ja suurin osa asiakaskunnasta on hoikkaa ja tyylikästä.

        Paras tiivistelmä musiikkiteollisuudesta ja jenkkien teoista mitä olen koskaan lukenut!

        Täysin totta ensimmäisestä isosta alkukirjaimesta viimeiseen pisteeseen!

        Tuohon voi lisätä vain sen että neljä, viisikymmentäluvuilla kyseiset nykyiset mediajätit suorastaan rukoilivat (ja MAKSOIVAT!) että radioasemat soittaisivat heidän biisejään. Nykyään radiot rukoilevat että saisivat soittaa edes jotain ja radiot joutuvat maksamaan yhdelle suurimmista teollisuudenaloista maailmassa - jenkkien musiikkiteollisuudelle.

        Ja nimenomaan se on teollisuutta, eikä sen kanssa ole taiteen kanssa mitään tekemistä. Yleensä taiteilijat eivät pääse mukaan ja ne harvat jotka pääsevät, yltävät yhden levyn ihmeiksi ja sen jälkeen kun taiteilija ei eläkään käskyjen mukaan, teollisuus luo itse oman uuden tähden.

        On täysin turhaa väittää että taide möisi, sillä jenkkien teollisuus syytää miljardimäärin rahaa oman artistin esilletuomiseen. Ja sama meno on myös täällä suomessa. Kuka oli kuullut esimerkiksi Robinista ennenkuin se "lanseerattiin", eli tuotiin valtavan suurella rahalla median tietoisuuteen ja esiteltiin: "etkö jo ole kuullut?"-tyylillä. Se loi kaikille mielikuvaa että jotakin oli tapahtunut josta median edustaja tai tavallinen kansa oli jäänyt muka paitsi. Kukaan ei uskaltanut kysyä suoraan että kuka helvetin Robin?!

        Ja kun rauta on kuumaa, niin sitten tehdäänkin jo kirjaa "urasta". Mistä helvetin urasta yhden vuoden jälkeen?

        Sandjan biisi oli roskaa. Tässä on hyvä biisi.

        https://www.youtube.com/watch?v=H1smofAn2sE

    • UusiÄänestys

      Kappalehan olisi saattanut toimia vuosia sitten jonkun toisen artistin esittämänä. Kappaleellahan olisi joskus voinut jopa päästä jatkoonkin mutta ei voittoon. Mutta niinkuin usein täällä pohjolassa, tullaan kaikessa vähän jälkijunassa. Esiintyjä olikin sitten noloa katseltavaa. Samantasoista laulua kuulee karaokebaareissa, eikä nekään euroviisuihin pyri. Ulkoinen habitus muistutti meripoijun ja teletapin sekoitusta potkupuvussaan. Huh huh. Oliko sitten tiivi vai taavi tai ehkä itämerkki merellä.
      Euroviisuihin voisi lisätä uuden etukarsinnan. Jos valittu kappale ei tunnu tarpeeksi hyvältä, voisi kyseinen maa jättää kilpailut kokonaan väliin ihan omasta tahdosta. Eli valitun kappaleen jälkeen vielä äänestys, lähetetäänkö kappaletta kisaamaan ollenkaan.

    • biisiseesi

      Ei ollut mikään yllätys, surkea esitys ja kappale.

    • parempi.näin

      Olisi ollut noloa saada loppukilpailussa 0 pistettä ja olla viimeinen.

    • ouerouerouerou

      Huono kappale, huono esiintyjä, huono asu.....kokonaisuus huono...suorastaan myötähäpeä tuli....yhtä surkea kuin Hanna Pakarisen aikoinaan I want to go home....tämäkin biisi oli yhtä jollotusta....miksei sinne laiteta sellaista, joka osaa laulaa...no, eipähän tarvitse Suomea enää ihmetellä..inhosin kappaletta alunpitäen ja olin varma, ettei tule pärjäämään...ei mitään sisältöä, sanomaa, pinnallinen molkutus...ja ne naiset siinä ympärillä, kuin joku käärmemeri pomppimassa...

    • MrJuha82outolintu

      Lauloi epävireessä.
      Show suht laimea.
      Biisi ihan ok, muttei paras.
      Esim viime vuoden voittajabiisi on aivan uskomaton biisi, maailmankaikkeuden yksi parhaimpia biisejä koskaan.
      Ja kas ruotsalaiset tekivät sen, no mutta tekipä suomalainen Lordi kerran loistobiisin maailmankaikkeudessa ja voitimme koko "paskan".
      No onhan euroviisut toki iso tapahtuma ja on tietenki viisujen ulkopuolella myös paljon loistavaa musiikkia, kenties parempaa.
      Musa on aikalailla lopulta makuasia.
      Jolleki esim Sepi Kumpulainen on maailman paras.
      Minulle maailman parhaita ovat lähinnä King Crimson, CMX, Don huonot, YUP ja M.A.Numminen.

    • kerro_miten

      Kerro, millä tavalla Ruotsin viimevuotinen voittokappale oli erinomainen? Liukuhihnatuotannon teos, joka elää hetken ja unohtuu nopeasti. Tänä vuonna se on saanut liudan jäljittelijöitä, suurin osa euroviisuehdokkaista viimeisen laskelmoitua soopaa.

      • MrJuha82outolintu

        Melodinen, ihon kananlihalle vienyt biisi, jossa loistavat sanat myös.
        MELODINEN!
        Ei tyhjänpäiväinen rallatus todellakaan.
        ISO biisi, melodinen ja tällaista on laatumusa.
        Arvostan tietenki myös suomalaista musaa, kuten esim CMX, M.A.Numminen, Juice Leskinen, YUP tai vaikkapa Don huonot.
        Ne ovat kunnianhimoista musaa tekeviä ryhmiä.

      • LadyLovex

        Ja pöh. Mitäänsanomaton ja lattea rallatus. Enkä ole ymmärtänyt, miksi tuota konkkanokkaista tselmerlööviä pidetään komeana.

        Itse tunnistin about 90% euroviisikappaleista, joissa oli ruotsalainen säveltäjä/tuotantotiimi. Erityisesti rummut ja se tapa miten ne on sovitettu, kavaltaa ruotsalaisen alkuperän. Siinä on se "hittitehdas". Ei pitäisi olla vaikea kopioida, jos täältä Suomenmaalta sitä paljonpuhuttua lahjakkuutta löytyy.

    • oeuroueroeru

      Voittajakappaleen tulee jollain tapaa koskettaa kuulijaa....nyt tämä Suomenkin kappale oli yhtä huutamista, vailla mitään syvempää tulkintaa tai edes sellaista, josta olisi voinut aistia syvempää...pelkkä pinnallinen hömppä on hömppää...Ilmeisesti tämän kappaleen valitsijoiden ainoa kriteeri oli; matu, lesbo ja suvaitsevaisuus......mutta nyt on kyse euroviisuista, ei mistään sateenkaarimarssista Euroopassa....tälläinen henkilö, joka tulee jostain ja menee edustamaan Suomea, edes suomalaisten häntä tuntematta, on jo aika kornia...

      • ReseptiVirhe

        Koskettihan tämä kappale, oikeen riipi sydäntä, silmiä ja korvia. Lisätään siihen vielä myötähäpeä. Tässä lähes jokavuotinen resepti suomen kappaleille. Mikäköhän siinä on että ei pärjätä, kun on kaikki edellä mainitut edellytykset :)

    • kommenttivaan

      Sandhja oli energinen ja reipas tyttö, mutta ei siinä ollut todellisia mahdollisuuksia. Olisi pitänyt harjoitella laulamista ja esiintymistä. Myös esiintymisasuihin olisi kannattanut hieman panostaa. Ehkä tuollainen päällekäyvä "tyylittömyys" sinisen potkupuvun muodossa oli tietoinen valinta, mutta veikkaampa, että useimpia katsojia se häiritsee.

    • voivoisentään

      Viime vuoden voittaja oli mielestäni aivan mitätön.Ja Sandhja sitten..esiintymisasu aivan karmea ja esiintyminen amatöörimaista sähläämistä ja kappale surkea,siinä se

      • oieuroeuroeruoer

        Sandhjan tanssityyli....vai voiko sitä edes kutsua tanssiksi....oli kyllä koomista vängerrystä jalat koukussa, takapuoli pystyssä ja se kummallinen puku päällä, mikä korosti joka mutkaa haaroja myöten...eikö tosiaan tästä Suomesta parempaa saada...ei vissiin.....ja ammattilaiset olleet valitsemassa...Kun ei osata tanssia, ei pitäisi edes lähteä sitä julkisesti tekemään...

    • hekohekohekotus

      Ihan hyvin se meni... Tavoitte saavutettu, eli ei tullut sitä voittoa vahingossakaan. :D
      Siitä pidettiin huoli, huonolla biisillä ja erittäin huonolla stailauksella. :D

      Ei Suomi enää halua voittoa Lordin jälkeen. Se olisi liian kallista järkätä semmoisia bileitä täällä. Parempi jos niihin ei osallistutaisi enää ollenkaan. Säästyy nekin rahat, johonkin muuhun, vaikka eduskunnan kahvipulliin.

    • Järkyttävän

      Näköinen esitys oli Suomella. Muija kiekui jalat koukussa ja p...rse pystyssä. Asusta tuli mieleen,oli kuin berliininmakkarapötkö. Ei tarvii ihmetellä,ettei finaaliin päästy!

      • wryurw

        Santsan visuuaalinen näkemys ei oikeuis osu yksiin minun näkemykseni kanssa, Samoin UMK:ssa ja biisin videolla. Minun silmääni ei hivellyt yksikään noista esityksistä.

    • Etua_on

      "Lauloi nuotin vierestä"
      Sandralla on taloudellinen laulutapa. Kun laulaa nuotin vierestä, nuotit eivät kulu. Eikö siitä pitäisi saada vähintään kunniamaininta?

    • gklf

      Lähikuvat naamastaoli kaikkea muuta kuin imarteleviä, nurpisti nenää niin että sen viereen tuli ihopoimuja, joka antoi vihisen vaikutelman kun kysessä oli olevinaan ilonen kappale sanotukseltaankin - lauletaan surut pois.

      Ja mikä ihmeen "kakkaläjä" sillä oli päänsä päällä.

      Mutta ne on vaan euroviisut eli ei mitään tärkeää, katsoin ekan esityksen eli Santasan, ja se riitti.

      Oli ne sentään keksineet taustalaulajille muutakin tekemistä kuin mikin takana pönöttämisen, niin kuin vielä UMK:ssa.

    • fynr

      Unohtakaa koko viisut - surkeeta musaa kautta linjan, ei kiinnosta, todellakaan. Oli se hyvä että Lordi voitti, niin ei tarvi kuunnella sitä toiveilua joka vuosi, että jokohan Suomi NYT voittais. Suomi vois mun puolesta jättäytyä pois koko hapatuksesta.

    • albinotar

      Ihmetellä täytyy esitystä ja laulajan potkupukua-liikunta aivan ala-arvoista.Eikö kukaan ollut arvostelijana/tukena.Ihan sievää nenäänsä nyrpisteli rumaksi.

      • oueroueroeru

        Jos lähtee tanssimaan, se tulee olla kevyttä, ei sellaista norsun tallustelua..

    • oeroueroeuroer

      Sandja kehuu koko ajan: ei hävetä, ei meitä hävetä.....mutta kun meitä HÄVETTÄÄ....mutta en ala tätä sen kummemmin jatkossa miettiä...ohi meni..

      • kiist

        Ei minua ainakaan mikään hävetä, tuskin ketään muutakaan. Suomella oli hyvä kappale, vahva laulaja joka näytti lavalla hyvältä ja energiseltä. Ihme jurputusta! Realistisesti voidaan arvioida, ettei se riitä Euroviisuissa. Siellä on kaikilla jollain tavalla hyvä kappale, jne...

        Esittäisitte hyviä ehdotuksia ensi vuodelle, ettekä jauhaisi hölmöyksiä.

    • MrJuha82outolintu

      Sandjha on kaunis.
      Ah.
      Melkein kaikki käy mulle =)
      Tulkaa kotiini kaikki naiset lol.

    • eienääniitä

      Mediaraati ensi vuonna vittuun valinnoista. Siellä on pelkkiä idiootteja kaikesta päätellen.

    • jotainrajaa

      Ei enää homoja ja lesboja mihinkään arvostelija ja valitsijaraateihin, eikä esiintyjiksi, niillä ei ole mitään musiikkimakua, kaikki on niistä niin ihanaa, vaikka paskaa taivaasta satas.

      • Dghklcshk

        Tällä valitsijaraadin jäsenillä alkavat oikein silmät kiilua kun huomaavat laulajan olevan matu tai homo... lesbo..... perille meni ja valinta varma... tämä kappale on esimerkki kappaleesta joka huononee joka kuulemisella ja lopulta se alkaa ärsyttää jo niin paljon, että radio on suljettava. hyvä kappale kestää kuunnella..... tämä ei..

    • Onko_järkee_vaiei

      Intoa oli enemmän kuin taitoa. Olisihan sen Saarankin pitänyt kelvata sinne, kun kerran lesboksi heittäytyi kesken valintaprosessin.

    • bbbbbbbbbbbbbbbbbbb

      Pitäisi valita kokeneita ammattilaulajia. Kimmo Blomilla voimakas hieno ääni, ei mennyt läpi viime eikä tänä vuonna. Saara Aalto intensiivinen ja vaikuttava myös. Jopa Cristal Snow olisi saattanut päästä nyt jatkoon, melodinen kaunis kappale. On hyviä lauluja ollut ehdolla joka vuosi Suomesta mutta valitaan aina väärät kappaleet. äänestyssysteemissä on jokin vialla. Kuten nähtiin viime vuonna. Ei ole syvempää holistista näkemystä millainen kappale ja esiintyjä olisi lahjakkain ja koskettavin.

    • KurvinKurko

      Lordihan voitti hirviömaskilla ja eurooppalaisten pikkulasten puhelinäänillä, ei siis halvalla kopiollaan Alice Cooperin Poisonista.
      Tämän vuoden edustaja Santtu ei ollut mitenkään musiikillinen eikä esteettinen, ammatinvalinnanohjaus voisi olla kohdallaan. Mutta jos raati valitsee surkean, lopputulema on selvä; kansa tiesi paremmin.

    • Sinderellallaa

      Rakkaus on punainen ja valkoinen.

    • Hohohhojojo

      Vika UMK - kilpailussa. Illalla mainittiin, että alkaa uusi kierros. Voi ei. Jääräpäisesti YLE:n tavalla, mikä on niiiiin out of date. Jos meidän edustaja valittu (arvosanani 7-), ei se ole hänen vikansa. Urhoolisesti esiintyi. Habitukseen en puutu. Siinäkin hän oli rohkean piittaamaton. Puolitudinaa yritti vilautella, kuten tämänhetkinen villitys näköjään on muuallakin. Exhibistisiä taipumukdia siis = vahinko? Ja muista efekteistä sanoisinpa näin, että olipa kummallisinta, suomalaiset tekivät tehosteet ja sitten omaan esitykseen - ei mitään. Todella upeita ääniä. Lopulta omaksi suosikiksi nousi venäläinen laulaja ja hopealle tuli ranskalainen laulaja. Saas nähdä kuin käy.

    • jogy

      Suomen euroviisu-edustaja eí ollut kansan valitsema, vaan kaiken maailman asfaltti-kaverit valitsi laulajan, joka hävisi Euroviisuissa Australialle .... ei kouluaikana ollut tuommoinen edes mahdollista, mutta huonolla esiintyjällä näköjään on.

    • Proff

      Ensikertalaiseksi Sandhja lauloi hyvin. Ihmettelen mistä tämä suomalainen yleisö on saanut päähänsä, että lauloi epäpuhtaasti, kun eivät itse eroita ääntä toisesta. On niitä ollut paljon huonompiakin esityksiä kisoissa vuosien varrella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 178
      1903
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      50
      1836
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1353
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1164
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1121
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1099
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1085
    Aihe