Veronmaksajana olen kiitollinen, että vuosi toisensa jälkeen sabotoitte euroviisuvalinnan. Lordin voitto toi valitettavan suuret kustannukset pienelle yleisradioyhtiölle, valtiolle, sekä Helsingin kaupungille.
Joten olen kiitollinen, että saimme tänäkin vuonna lähettää kisoihin esiintyjän, jonka menestystä ei tarvinnut pelätä. Lordin voitto oli virhe, mutta annettakoon se anteeksi, koska niin pitkään olette hoitaneet tämän asian taidokkaasti.
Toivon ensi vuonnakin esimerkiksi vastaavankaltaisia asiantuntijaraateja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lepakoita kaikki. Taustalaulajatkin lökäpöksyisiä, leveä takapuolisia .
Mistä helvatasta ne poinii noita tuonne viisuihin laulamaan.
Vaatteetkin kuin kirpputorilta suoraa.
Ensvuonaa varmasti joku irakilainen hoilaa jotain itämaista musiikkia.
Ei tuolla esityksellä ollut tarkoituskaan menestyä. Siksi siihen valittiin sellaiset esityjät, jotka ei varmastikaan voi voittaa, mutta nyt taisi sekin mennä hieman överiksi. Tarkoitus olikin pudota jo karsinnoissa, jolloin kustannukset jää hieman pienemmiksi.
Tuo Irakilaisen valinta olisi vähän riskaapeli, sillä jotkut itämaiset saattaisi sitä äänestää. Tällöin voisi päästä finaaliin, mutta sitä YLE ei missään nimessä halua.
Joku miniooppera voisi olla hyvä. semmoisella jäisi varmuudella viimeiseksi.