Fiskars vähentää yli 100 työntekijää Raaseporissa. Pääluottamusmies kyselee, missä on yrityksen yhteiskuntavastuu. Kysymys on väärä. Pitäisi kysyä, missä on ammattiliittojen yhteiskuntavastuu? Vain kannattava yritys voi elää. Yrityksen kannattavuus on parasta työsuhdeturvaa. Sen julisti jo aikanaan ay-pomo Partanen, kun alkoi ymmärtämään asioita.
Vuoden 2007 ylisuurten palkankorotusten jälkeen on Suomesta siirretty 100,000 teollisuustyöpaikkaa ulkomaille. Ajajn myöstä pahimmat "perse penkkiin alat", paperiteollisuus on näivettynyt ja merenkulun tonnisto on siirretty kiristyksen edessä ulkomaille. Virolaiset ja venäläiset kuljetusyritykset valtaavat alaa, kun AKT kukkoilee, vaikka AKT:n sopimus ei täytä yleissitovuuden ehtoja. Pieni joukko kyykyttää koko Suomen kansaa.
Missä on ammattiliittojen yhteiskuntavastuu? Uusi hallitus uskalsi nostaa kissan pöydälle vuosi sitten. Tunnustetuista faktoista huolimatta SAK-lainen liittoväki jarruttaa kilpailukyvyn nostoa ja siten lisää työttömyyttä, leipäjonoja ja syrjäytymistä. Sitä Fiskarsin toimetkin ovat. Sitä olivat sukkahousujen valmistuksen lopettaminen Suomessa sekä Arabian ja Marimekon työpaikkojen siirtyminen halvempiin ja yritysystävällisempiin maihin. Menevät Aallon, Piiraisen ja vastaavien ay-pomojen piikkiin, jotka eivät ole jäseniensä asialla. Missä on heidän yhteiskuntavastuunsa? Missä on ammattiliittojen vastuu suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta?
Vuoden 2007 ylisuurten palkankorotusten jälkeen on Suomesta siirretty 100,000 teollisuustyöpaikkaa ulkomaille. Ajajn myöstä pahimmat "perse penkkiin alat", paperiteollisuus on näivettynyt ja merenkulun tonnisto on siirretty kiristyksen edessä ulkomaille. Virolaiset ja venäläiset kuljetusyritykset valtaavat alaa, kun AKT kukkoilee, vaikka AKT:n sopimus ei täytä yleissitovuuden ehtoja. Pieni joukko kyykyttää koko Suomen kansaa.
Missä on ammattiliittojen yhteiskuntavastuu? Uusi hallitus uskalsi nostaa kissan pöydälle vuosi sitten. Tunnustetuista faktoista huolimatta SAK-lainen liittoväki jarruttaa kilpailukyvyn nostoa ja siten lisää työttömyyttä, leipäjonoja ja syrjäytymistä. Sitä Fiskarsin toimetkin ovat. Sitä olivat sukkahousujen valmistuksen lopettaminen Suomessa sekä Arabian ja Marimekon työpaikkojen siirtyminen halvempiin ja yritysystävällisempiin maihin. Menevät Aallon, Piiraisen ja vastaavien ay-pomojen piikkiin, jotka eivät ole jäseniensä asialla. Missä on heidän yhteiskuntavastuunsa? Missä on ammattiliittojen vastuu suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olen sanonut jo vuosia sitten, että ainaisten palkankorotusten sijaan pitäisi keskittyä työhyvinvointiin ja paikkojen säilymiseen Suomessa.
Toisenlaisia ja ennenkaikkea kohtuullisempia pelisääntöjä työelämään.
Loputtomat palankorotukset ja ivastineeksi rtisanomiset ovat tuhontie. Kustannukset nousevat samassa tahdissa, mutta kokonaisuuden uudelleenohjaukseen tarvittaisiin kaikkia osapuolia samaan neuvottelupöytään.
No niin, kilpailukykyvystä pitää siis duunarin pitää huolta! Tehdä työnsä hyvin, jaksaa, jaksaa, jaksaa ja siinä sivussa tutkailla mitä maailmalla tapahtuu, miten alas palkkoja pitää laskea, kuinka pitkää päivää pitää painaa, että saa pitää työnsä!
Jeekare kansan kynttilät! Suomessa, täällä hyvinvointiyhteiskunnassa, yritykset saavat TOIMEENTULOTUKEA = investointiavustuksia, johtajat ajavat niin kalliilla autoilla kuin rahalla saa ja DUUNARIT, työttömät, eläkeläiset maksavat!!!!
Yritysten = DUUNARIEN työllä tehty VOITTO viedään VEROPARATIISEIHIN ja vielä täällä joku perää ay-liikkeen yhteiskunta vastuuta!!!
Yhteiskuntavastuuseen kuuluu oikeudenmukaisuus ja kohtuus, ministerieltä, johtajilta se on ollut Panamassa helvetin kauan! Pitää elää niin kuin sanoo tai käskee MUIDEN tehdä!!
Vielä tuosta palkkojen suuruudesta, Puolassa voi olla palkat pienemmät, mutta ihan tasan siellä tai ihan missä tahanssa sielläkin osataan laskea ja toinen asia on, että kustannukset muuttavat nimeään, muotoaan, mutta ne eivät HVÄVIÄ mihinkään!!
Esimerkiksi kuinka paljon VERONKIERTO maksaa yrityksille tai rikkaille verojen sijaan?
Jos verot maksettaisiin Suomeen niin kuin KUULUU tehdä niin tarvittaisiinko näitä leikkauksia, kiristyksiä?
Kerro kuinka paljon tulisi Suomessa alentaa palkkoja jotta voisimme kilpailla kustannuksissa esim. Puolan kanssa ??
Paljonk Sinä olisit valmis tinkimään avustuksista ???
Ammattiliittojen ainoa tarkoitus on varastaa rahaa palkansaajilta. Ammattiliitot harjoittavat liiketoimintaa kaikilla toimialoilla verovapaasti. Ammattiliittojen omistuksessa on myös satoja muita yhdistyksiä ja osakeyhtiöitä, joita ohjataan lahjuksien perusteella. Tarkoitus on ryöstää yhteiskuntaa ja vääristää kilpailua. Rehelliset kantavat yhteiskuntavastuun osallistumalla veronmaksuun. Ammattiliitot eivät osallistu veronmaksuun, vaan jättävät oman osuutensa palkansaajien maksettavaksi.
Huvittaa, kun PAMin järjestöjohtaja sanoi Vappupuheessaan Iisalmen torilla: "Veronkiertoon ja muuhun porsasteluun on puututtava kaikin keinoin." Tosiasia on, että ay-liike on suuri verojen kiertäjä. Hyvin sanottu PAMin edustajalta!
Vain psykopaattisika voi puhua muiden veronkierrosta, kun eivät itse maksa mistään mitään.
Kyllä osingoista joutuu maksamaan oikeaa
Ei nyt oikein avaudu toi aloituksen idea. Ennen muinoin yritykselle riitti, että se tekee voittoakin omistajilleen. Nykyään pitää tehdä pelkästään voittoa omistajilleen ja suuryritysten kuten Fiskars omistajat saavat osinkonsa verottomana:
"Jos omistaa yli 10 prosenttia pörssiyhtiöstä ei joudu maksamaan kyseisestä yhtiöstä saadusta osingosta veroa ollenkaan. Tällaisia omistajia löytyy esimerkiksi Suomen vanhimmassa yrityksessä, Fiskarsissa. Fiskarsin suurin omistaja on Alexander Ehrnrooth. Hänen yhtiönsä saa tänä keväänä Fiskarsista yli yhdeksän miljoonan euron osingot, mutta ei maksa osingosta veroa. Myös Paul Ehrnrooth ja Louise Fromondin perhe omistavat yli kymmenesosan Fiskarsista. He saavat vastaavasti 6,5 ja kuuden miljoonan Fiskars-osingot. Veroprosentti on nolla."
Kyllä se nimenomaan on yhteiskuntavastuun pakoilua, jos siirtää kannattavan toiminnan pois Suomesta pelkästään oman ahneuden vuoksi. Yhteiskuntavastuu tarkoittaa suhteellisuudentajua, ei pikavoittojen lunastusta. Yhteiskuntaa rakennetaan pitkällä aikajänteellä, joten omistajien pitää verohelpotusten avittamina kantaa myös vastuunsa.
Nuo pari perheyhtiötä ei ole edustava otos yrityksistä eikä niillä ole käytännössä mitään merkitystä kokonaisuutta ajatellen. Jutussa myös sekoitetaan iloisesti yritykset ja yksityiset ihmiset. Yrityksten maksamia yhteisöveroja ei voi verrata yksityisten ihmisten maksamiin veroihin. Että se toimittajien ammatitaidosta :D
Jos puhutaan lopuista 99% yrityksiä, niin miksi eläkesäästöjä pitäisi käyttää suomalaisen yhteiskuntavastuun kattamiseen tai miksi ulkomaisten sijoittajien pitäisi tuntea jotain vastuuta Suomen kuralla olevasta taloudesta?
Kyseessä on sijoittajat, jotka ovat tuoneet omaa rahaa ja antaneet mahdollisuuden. Josse sörssitään siksi, että maan taloutta ei osata hoitaa, niin vastuun siitä kantaa joku muu kuin se, joka on investoinut.
Vähän kulunut läppä toi etteikö rikkaiden veronkierrolla olisi mitään merkitystä. Kyllä sillä on, ja nimeomaan moraaliselta kannalta.
Yritystuet tuntuu aina kelpaavan, mutta siihempä se yhteiskuntavastuu sitten loppuukin.
Moraaliselta kannalta asialla on merkitystä, mutta kaikkia yrityksiä koskevia lakeja ja päätöksiä ei voi tehdä käyttäen esimerkkinä yhtä prosenttia. Se olisi sama kuin kaikien suomalisten veroja nostettaisiin siksi, että yksi on saanut päävoiton lotossa.
Moraalin vaatijan pitää itsekin noudattaa moraalia. sitä ei voi vaatia vain toisilta. Tuossa verotusjutussa oli selkeä virhe. Jos yritys omistaa toisen yrityksen osakkeita ja saa osinkoa, niin raha päätyy yritykselle ei sen omistajille. Jos sitten osinkoa saanut yritys maksaa yksityisille omistajilleen osinkoa, niin se verotetaan normaalina osinkona.
Esimerkki:
Pekka omistaa yksin yrityksen Osinkotehdas Oy. Osinkotehdas omistaa kaksi yritystä Hattu Oy:n ja Myssy Oy:n. Hattu Oy maksaa osinkoa 1000 euroa mutta Myssy Oy:n tulos menee pakkaselle ja osakkeen arvo laskee 500 euroa.
Osinko Oy tuottaa voittoa 1000-500= 500 euroa, jonka maksaa osinkona Pekalle.
Pekka maksaa veroa 500 euron osingosta. Kirjoituksessa kauhisteltiin sitä, että Pekka ei maksanut veroa 1000 euron osingosta vaan ainoastaan 500 eurosta. Minun mielestäni asia meni juuri niin kuin pitikin koska veroa maksetaan vain todellisesta tulosta.
eihän ammattiliittoja kiinnosta mikään muu kuin se, että maksat jäsenmaksusi.
Meinasitko että toimintaa pitäisi pyörittää pelkällä pyhällä hengellä? Siellä organisaatiossa on mukana ihan oikeita palkattuja työntekijöitä.
EK:n porukkahan haluaisi toki ihmisten tekevän työtä palkatta, mutta mistä sitten saadaan EK:n firmojen tuotteille maksavia ostajia? Ilmaiseksi pitäisi antaa silloin nekin, jos samalla logiikalla jatketaan.
kyllähän se toiminta näyttää siltä kun sitä pyöriteltäisiin pyhällä hengellä, mitään konkreettista ei saada aikaan.
Tämäkin taitaa kuulua TEAM alaisuuteen lukekaa keskustelut teamista rahastaa......
Ei ammattiliitot ole olleet mitään vaatimassa,ne ovat eläneet nykyisien sopimuksien puitteissa.Vaatimukset ovat tulleet kesken sopimuskauden lähinnä hallituksen ja EK:n taholta.Ammattiliitot ovat pitäneet siitä kiinni mitä asioista on sovittu elinkeinoelän kanssa, kantaen yhteiskunta vastuun osaltaan sopimukien mukaan sovitusti.Nyt vain työnantajapuolelle halutaan myönnytyksiä ja työehtosopimukisien purkuja,kun ne eivät mielytä.Ammattiliitot ovat tietysti este mielivaltaiselle topiminalla.Jos niitä ei olisi ja asiat sovittaisiin työpaikoilla olisi työnantajapuolen käytänössä helpompi sopia palkoista tai palkan alennuksista,kun voisi osoittaa ovea,jos ei sovi,niin tuossa on ovi. Mutta kun tekijät ovat järjestäytyneet tietäisi tuollainen ulosmarssia ja toiminnan lakkaamista ,ainakin kunnes tilanne on normalisoitu,niin näitä ei niin herkästi tapahdu. Työnantaja kun tuskin lähtee sulkemaan ovia ja sanomaan,että töihin ei ole tulemista,hän kun menee nurin jos liiakai polukkuroi.
Toki jokainen ymmärtää ,että työpaikka on tärkeä ja siksi joustoja on jo nykyisellään sovitusti mahdollista tehdä jos oikeastyi taloustilanne on tukala ja työpaikka on menossa alta. Suomalaiset ovat järkikansaa,eivätkä he turhia poukkoroi työnantajalleen, vaan osaavat kyllä arvioida tilanteen kun siltä näyttää. Ikävä kyllä toisin halutaan asioita musta maalata ja saada asioita etenemään tuon varjolla.Ammattiliitot kun ovat toisille este ja kivikengässä toimia työmarkkinoilla mielivataisesti .
Toisaalta ammattiliitot ovat myös vastuussa mielivaltaisesta toiminnasta. Kuka oikeasti uskoo, että raavaalle rasvanahkaiselle ahtaajalle tulee niin paha mieli siitä, että jonkun muun neuvottelu etenee hitaasti, ettei kertakaikkiaan voi tulla töihin :D
en ihmettele yhtään. työmotivaatio laskee kyseisellä työpaikalla kun tapahtuu työpaikkakiusaamista johon ei puututa ollenkaan. sanoin itseni irti kun ei otettu minun asioita ollenkaan huomioon. en saanut koskaan pomolta kiitosta tai kehuja asioista joissa olin todella vahva ja hyvä omassa osaamisessani. strategiamuutoksia oli kokoajan ja älytöntä sähläämistä. lisäksi siellä uudelleen purettiin ja pakattiin kiinasta tulleita tuotteita jotka meni suoraan kotimaan myyntiin näin omin silmin ja olin tätäkin hommaa tekemässä.