Nato-yhteensopivuutta testataan parhaillaan

Suomen Nato-yhteensopivuutta testataan parhaillaan amerikkalaisjoukkojen ollessa mukana Suomessa pidettävissä taisteluharjoituksissa.

Ei Amerikka ole Nato. Ei olekaan, mutta 75 prosenttia Natosta on amerikkalaisten osuutta ja loput 25 prosenttia eurooppalaisten.

Voi vain kuvitella, kuinka Tuomiojan Erkki suhtautuu näihin yhteisharjoituksiin sitten kun totuus viimein selkenee hänelle. Tähän asti Erkkiä on viety pahasti harhaan puhumalla muka jostain pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä. Sellainen yhteistyö on puutaheinää reaaliaikaisten amerikkalaisjoukkojen ja Suomen puolustusvoimien yhteisharjoitusten rinnalla.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Suomen Nato-yhteensopivuutta testataan parhaillaan amerikkalaisjoukkojen ollessa mukana Suomessa pidettävissä taisteluharjoituksissa.

Ei Amerikka ole Nato. Ei olekaan, mutta 75 prosenttia Natosta on amerikkalaisten osuutta ja loput 25 prosenttia eurooppalaisten.

Voi vain kuvitella, kuinka Tuomiojan Erkki suhtautuu näihin yhteisharjoituksiin sitten kun totuus viimein selkenee hänelle. Tähän asti Erkkiä on viety pahasti harhaan puhumalla muka jostain pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä. Sellainen yhteistyö on puutaheinää reaaliaikaisten amerikkalaisjoukkojen ja Suomen puolustusvoimien yhteisharjoitusten rinnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu