Tuli tässä mieleeni kuningasajatus, jolla saataisiin monta ongelmaa tästä maasta huomattavasti pienemmäksi. Tämä ajatus on se, että rajattaisiin kaikenlainen kahden tai yhden vanhemman perheille myönnettävä taloudellinen tuki koskemaan enintään kolmea-neljää lasta ja siis yhtä tai kahta vanhempaa.
Tällä tavoin saataisiin ensinnäkin valtion ja kuntien maksamia kustannuksia pienemmäksi. Ja toinen ehkä tärkeämpi asia, saataisiin yhteiskunnan tuki naisille, jotka uskonnon vuoksi toimivat synnytyskoneina. Lisäksi tämä kannustaisi vanhempia ottamaan enemmän vastuuta omista jälkeläisistään ja heidän kulujensa maksamisesta. Edelleen voisi hankkia useamman lapsen kuin neljä, mutta viidennen tai useamman lapsen kulut joutuisi itse kustantamaan. Tekemään työtä tai sitten jakamaan 5-6 hengelle tarkoitetut tukirahat entistä useamman hengen kulujen kattamiseen. Jos yhteiskunta maksaa osan, niin hyvähän on lapsia kasvattaa. Kun joutuisi omasta pussista maksamaan, niin saattaisi ehkäisylle ja naisen aseman parantamiselle löytyä kiinnostusta. Tällä saataisiin oikeasti myös ihmisiä kouluttautumaan, kun tietäisivät, että joutuvat kustantamaan ”hedelmiensä” kulut.
Ei voi olla niin, että yhteiskunta maksaa esimerkiksi uskonnollisen vakaumuksen tuottaman lisääntymisen. Suomen valtiohan on lähes kaikissa asioissa neutraali eikä valtion muutenkaan tulisi tukea mitenkään uskonnollisen vakaumuksen toteutumista.
Tällaisen uudistuksen yhteydessä pitäisi ehdottomasti vielä tarkistaa nykyistäkin tukitasoa ja mielellään alaspäin.
Samalla kaventuisi epäoikeudenmukaisuus lapsettomien ihmisten verorahojen käyttämisestä lapsellisten kustannusten kattamiseen.
Tätä asiaa PITÄÄ nyt lähteä visioimaan. Antakaahan tulla hyviä ideoita. Ja jotta tämä asia oikeasti lähtisi elämään ja kehittymään, niin ponnistelkaa vastauksenne positiivisuuden kautta. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan. :)
Taloudellisesti heikossa ja jossain muussakin epämiellyttävässä tilanteessa oleva Suomi kaipaa nyt suomalaisten ajatuksia ja ideoita, jotta ikävistä asioista selvitään. Meidän tehtävämme on siirtää tämä maa suomalaisille lapsille hyvänä maana.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Valtiotuote nro 1: Ehkäisyneuvonta ja vähävaraisille maksuttomat -välineet.
Valtiotuote nro 2: (analogia opintolainasta) Lapsilaina !
Laskennallinen rahasto, joka kerää plus-saldoa työssäkäyntivuosilta, jolloin lapsilisiä ei välity maksuun.
Kun N. lapsi syntyy, alkaa laskennallinen rahasto tuottaa miinusta, hyvin vähän.
Kun N 1., sama, pikkaisen enemmän.
Kun N 2. lapsi (N=yhteiskunnan asettama tavoitetila), miinuslukemat alkavat jyrkkenemään.
Jos yhteiskunta näkee hyödylliseksi, että jokaisella on 2 lasta, N=3. N ei voine olla 1, koska yhteiskunta ei pyöri ilman uusia ikäryhmiä.
Aikanaan vanhemmat lyhentäisivät ennakkopidätyksillään tai heille osotetuista tulonsiirroista ehdotettua rahastoa.
Valtiotuote nro 3, eikä niin uusi: Huutolaislapset
Jos raha yleisesti käy vähiin, jälkeläisten sijoittelua sijaisperheisiin, joilla on varaa huolehtia heidän elämänsä täysimittaisesta tukemisesta.
En osaa siulle hyviä ideoita antaa, mutta olet oikeassa siinä että syntyvyyttä täytyy saada alas. Ihan pelkästään sen vuoksi, että maapallo ei kestä tätä nykyistä lisääntymisvauhtia. Mikä tärkeintä, uusasukkien lisääntymistä pitäisi rajoittaa kovalla kädellä, ja ellei muu auta, sterilisaatiolla. Kovaa ja julmaa, mutta totta. Tai voisi kertoa, että Suomessa ei saa tehdä kuin korkeintaan yhden lapsen, jos sitäkään...