S.Niinistöltä USAlle apua ISISiä vastaan, ei EUlle

Suomen eduskunta, hallitus, puolueet jatkavat ruusuisen unta ja katselevat kengänkärkiään.

Presidentti Sauli Niinistö lupasi USA:lle apua ISISin vastaiseen taisteluun, mutta ei EU:lle eikä Ranskalle kun EU ja Ranska apua pyysivät, vaikka olemme EU-maa.

Presidentti Niinistö, tyhmä ja US-NATO-kyykyssä kun on, ei tajunnut, että Suomen lainsäädäntö kieltää suomalaisten varusmiesten ja reserviläisten lähettämisen sotatoimiin ulkomaille ja ammattsotilaidenkn lähettämisen muuhun kuin rauhanturvaoperaatioihin.

Niinpä Sauli Niinstö alkoi kulisseissa ajaa lainmuutosta asepalveluslakiin niin, että kohta Niinstö voi lähettää varusmiehiä, reserviläisiä, ammattisotilaitamme USA:n ja NATO:n sotiin Suomen rajojen ulkopuolelle vaikka Venäjälle, Syyriaan, Afrikkaan, Jemeniin, Libyaan, Irakiin, Georgiaan, Ukainaan, missä USA ja NATO ikinä sotivatkin.
458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sauli Niinistön ulkopolitiikka ei ole terveen ihmisen ulkopolitiikkaa.

Äänestä

Eduskunnan olisi pitänyt puuttua Niinistön omapäiseen linjaukseen.

Äänestä

Sipilälle ja Soinille kuuluvat EU-asiat mutta kumpikaan ei uskaltanut käräyttää Niinistöä.

Niininistön kieroilu paljastui EU:n kautta.

Äänestä

TODELLISUUDESSA Suomen laki kieltää EDELLEENKIN lähettämästä sotajoukkoja sotimaan ulkomaille muissa kuin rauhanturvatehtävissä!

Eli Suomi ei anna toistaiseksi apua muuhun kuin YK-tehtäviin!

Valkeakosken Tiltu on JÄLLEEN KERRAN VÄÄRÄSSÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NiinistöPettiKansalaiset kirjoitti:

Suomen eduskunta, hallitus, puolueet jatkavat ruusuisen unta ja katselevat kengänkärkiään.

Presidentti Sauli Niinistö lupasi USA:lle apua ISISin vastaiseen taisteluun, mutta ei EU:lle eikä Ranskalle kun EU ja Ranska apua pyysivät, vaikka olemme EU-maa.

Presidentti Niinistö, tyhmä ja US-NATO-kyykyssä kun on, ei tajunnut, että Suomen lainsäädäntö kieltää suomalaisten varusmiesten ja reserviläisten lähettämisen sotatoimiin ulkomaille ja ammattsotilaidenkn lähettämisen muuhun kuin rauhanturvaoperaatioihin.

Niinpä Sauli Niinstö alkoi kulisseissa ajaa lainmuutosta asepalveluslakiin niin, että kohta Niinstö voi lähettää varusmiehiä, reserviläisiä, ammattisotilaitamme USA:n ja NATO:n sotiin Suomen rajojen ulkopuolelle vaikka Venäjälle, Syyriaan, Afrikkaan, Jemeniin, Libyaan, Irakiin, Georgiaan, Ukainaan, missä USA ja NATO ikinä sotivatkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu