Vanhempani ovat olleet 30v naimisissa. Olen huomannut kuinka äiti ei kykene puhumaan isälleni asioita suoraan ja saamaan häntä kuuntelemaan. Kysymyksessä on asia joka on saattanut lapset huolestuneiksi sillä he voivat menettää koko talonsa eivätkä puhu keskenään asiasta vaan tekevät kaikkea muuta kuin korjaavat juurisyyn.
Suhteeni isään on lämmin mutta ei ole mitään syvempää joka johtuu hänen luonteesta ettei hänelle voi puhua asioita. Tuntuu että hän elää itsesäälissä.
Heidän välillä on lämpöä mutta ei tietynlaista harmoniaa joka näkyy siten että isä yrittää kontrolloida äitiä tyrmäten hänen keskustelut jos isä ei niistä ole kiinnostunut. Jokin aika sitten kuulin kuinka äiti huusi hänelle että en tykkää että minua noin tyrmätään.
Voiko tätä yleistää millään tavalla mistä kiikastaa vai onko se todellisen rakkauden puute? He ovat uskonnollisia ja joskus ajattelinkin vuosia sitten että he ovat ihan erilaisia toisilleen ja pysyvätkö yhdessä vain tuon uskonnon vuoksi.
Itsestäni tuntuu aivan käsittämättömältä että näin pitkän ajan jälkeen ei pystytä keskenään puhumaan asioista.
Suhteeni isään on lämmin mutta ei ole mitään syvempää joka johtuu hänen luonteesta ettei hänelle voi puhua asioita. Tuntuu että hän elää itsesäälissä.
Heidän välillä on lämpöä mutta ei tietynlaista harmoniaa joka näkyy siten että isä yrittää kontrolloida äitiä tyrmäten hänen keskustelut jos isä ei niistä ole kiinnostunut. Jokin aika sitten kuulin kuinka äiti huusi hänelle että en tykkää että minua noin tyrmätään.
Voiko tätä yleistää millään tavalla mistä kiikastaa vai onko se todellisen rakkauden puute? He ovat uskonnollisia ja joskus ajattelinkin vuosia sitten että he ovat ihan erilaisia toisilleen ja pysyvätkö yhdessä vain tuon uskonnon vuoksi.
Itsestäni tuntuu aivan käsittämättömältä että näin pitkän ajan jälkeen ei pystytä keskenään puhumaan asioista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin, keskustelun tiellä on kahdenlaisia esteitä; joko ei haluta omaa jästipäisyyttänsä kuunnella mitä toinen sanoo ja kinataan vastaan ihan periaatteesta tai jos puhutaan syvemmistä asioista niin silloin ihmisillä itsellään ei ole kosketusta omaan sisimpäänsä. Nämä ihmiset suorastaan pelkäävät puhua syvempiä, herkempiä aiheita.
Nythän ei taas kukaan muu - et edes sinä - pysty sanomaan mikä vanhempiesi todellinen kivikengässä on. 30 vuotta on pitkä aika ja monenlaista tapahtuu niin tunnetasolla kuin käytännössäkin on käynyt.
On myös mahdollista että nämä ihmiset ovat vain liian erillaisia toisilleen ja ovat uskonnon takia vain yhdessä.Kenties ovat päätyneetkin yhteen vain koska on yhteiskunnallisesti ajateltu että pitää löytää kumppani ettei jää vanhaksi piiaksi tai pojaksi.Uskonto antaa tähän myös oman sävynsä.
Mahdollista? Aika merkillinen kyssäri, koska suurin osa vanhoista pariskunnista ei kovinkaan paljon puhu toisilleen. Miehet eivät puheista paljon perusta. Eivätkä jaksa kuunnellakaan. Eikä kukaan täysijärkinen puhu, ellei toinen halua kuunnella. Harvempi myöskään haluaa tulla "tyrmätyksi". Epäilen, ettei vanhempiesi tapauksessa ole kykenemättömyys puhua, vaan ennen kaikkea kykenemättömyys ottaa vastaan puhetta, kuunnella. Jos tilanne on aina ollut tämä, tai viimeiset vuodet niin tuskinpa vanhempiesi välillä on kovinkaan paljon rakkautta. Todennäköisesti pysyvät yhdessä uskonnollisuutensa vuoksi. Eihän siitä kukaan varma voi olla.
Mitä jos kysyisit äidiltäsi saman mitä oma lapseni - 13-vuotiaana kysyi minulta "minkä vuoksi sinä ja isä olette yhdessä?" "voitko sanoa rakastavasi isää? Vai oletteko yhdessä vain tavan ja tottumuksen vuoksi?" Itse olin täysin häkeltynyt siitä miten tarkasti lapsi oli tehnyt huomioita isänsä ja minun suhteesta.
Nyt olemme eronneet. Toinen lapsistani sanoi käydessään luonani (kaikki lapset ovat jo aikuisia), että minä ja isänsä olemme täysin erilaisia, emme sovi yhtään toisillemme. Kuten emme sopineetkaan, minun mielestäni, siksi olemmekin eronneet.