täällä on puhuttu asiasata kyllä paljon, mutta itse aloin seurata keskustelua vasta tänään. ja yritinkin löytää vastauksia.
mutta siis. kysymys kuuluu: Onko etävanhemman AINA maksettava lapsille (lasten lähivanhemmalle)? siis jokatapauksessa?
tiedän ja ymmärrän, että tottakai täytyy maksaa jos erosta koituu se että, lapsille (lapsen lähihuoltajalle) jää paljon vähemmän rahaa/tuloja.
mutta siis esim. meidän tapauksessa minä, ÄITI, olen etä vanhempi. Sovimme että maksan sitä minmiä; oliko se nyt sitten 125 per lapsi. lapsia on kaksi.
ja silloin luulin aloittavani työt ja saavani rahaa siten. mutta myöhemmin kävikin ilmi etten saakaan sitä työtä, joten jäin vähäksi aikaa työttömäksi, enkä edes saanut kuin 10€/pv kun asun avoliitossa hyvätuloisen kanssa (mikä sekään ei ole todellista, sillä nykyinen kumppanini maksaa kolmesta aiemmasta lapsestaan maksuja ja vielä ulosotto sen päälle eli tuloja hänelle jää nettona 700-1600/kk) mutta mä en siis hänen bruttonsa takia saanut oikein mitään siltä työttömyyteni ajalta.
no, nyt sitten päätin että aloitan yritystoiminnan, mutta koska toimintani alkaa nollasta, mulla ei ole muita kuin menoja. otan lainaa muutaman tuhannen edestä että jotenkin pääsen jaloilleni ja voin elää.
eli mulla ei siis ole tuloa työstäni; on vain lainat. no, ilmoitin sitten lasten isälle, että mulla ei tosiaankaan ole varaa maksaa 250€/kk lapsista kun ei ole edes itselle sitä.
kysymys siis kuuluu että joudunko maksamaan ne kunnalle takaisin, mitä lasten isä saa sieltä?? eli mikä on sellainen tulo mistä voi maksaa elatustukea???
tottakai ilmoitan kirjanpidolliset asiakirjat viranomaisille sitten kun ne saadaan. ja tulevaisuudessa tietenkin alan palkkaakin saamaan. mutta eihän mun nyt niistä yritystäni varten otetuista lainoista tarvi elatusta maksaa??
niin ja omaisuuden jakoa ei ole vielä tehty kunnolla, mutta se menee suurinpiirtein niin että meillä ei ollut muuta kuin autot: ex osti mulle halvan auton ja piti kaksi kalliimpaa itsellään ja sitten hänen meksettavakseen tulee tietysti sitten mulle vähän lisää. eli ne on sitten seuraavat rahat jotka saan... katsotaanko ne selaiseksi rahaksi, että siitä mun tulee elatusta maksaa?
Kukaan ei sossussa näytä tietävän mitään. ja he vain sanovat että sopimus on silloin tehty niin että maksan sen 250€... niin siten maksan... paitsi että nyt en ole maksanut, koska sitä rahaa ei todella ole. ja lasten isä kyllä tietää tilanteeni. ja hänellä on tottakai oikeus saada lapsilleen vähän lisä elatusta, koska minua ei enää ole.
ääh. oli kai sekavaa. toivottavasti joku ymmärsi.
t. ahdistunut ja hämillään oleva

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kirjoitettu on juu, ja kun hieman kaivat varmasti useanlaisia kantoja löydät täältä. Mutta kirjoitetaan lisää.
Ei ole, voitte asian keskenänne sopia aivan miten tahdotte. Jos esim. hyvin laajat tapaamiset (vuoroviikot) ja molemmat osallistuvat hankinnoilla lapsen kuluihin (vaatteet, harrastukset … ja tietenkin ruoka), ja lisäksi vanhempien maksukyvyt jokseenkin samalla hehtaarilla, niin elarit perustellusti nolla.
Olet ymmärtänyt elareiden tarkoituksen väärin. Elarit kattavat SINUN osuuden lastesi elatuksen tarpeesta, ensin lasketaan elatuksen tarve ja sitten se jaetaan vanhempien kesken (yleensä nettotulojen suhteessa).
Jos niin sovitte, ja se oikeudenmukainen osuutesi TEIDÄN lapsen elatuksesta, niin mikäpäs siinä.
Joudut, ”ruokot” ovat viisi vuotta ulosottokelpoisia. Normaalit ulosoton säännöt pätevät (mm. paljonko sinulle jäätävä kuukaudessa rahaa).
Mielestäni lastensa elatuksesta on maksettava, ruokittava heidät olisi vaikka asuisitte edelleen yhdessäkin. Saattaa kunnan vouti hyvinkin ulosmitata rästielarisi vaikka sitten ao. lainasta. Kannattaa ehkä kysyä lastenvalvojalta miten viisainta menetellä … ei meinaan ole kovin hyvä alku yritykselle jos omistaja heti ulosotossa.
Niin, eivät elareihin varatutu rahat korvamerkittyjä ole … lastesi elatuksesta vanhemman osuutensa maksettava, oli se raha sitten tullut vaikka mistä. Ja jos sulla rästejä, niin oiva ulosmitattava kohde.
siis... voisin siis sopia lasten isän kanssa etten maksa mitään ennen kuin talous on kunnossa? sitten mies ei siis sais edes kunnalta siltä ajalta, vai? ja sitten kun katsoisin että voisin maksaa jotain niin sitten tahtäis uusi sopimus?
mä olen kyllä kaiken ymmärtänyt väärin tai sitten en mitään oikein. ;/ en mä tiedä mistään mitään.
eli jos sovittaisi, etten maksaisi mitään niin kukaan ei niitä multa velkoisikaan vai?¨
olen kuitenkin kuullut että joidenkin ei ole tarvinnut niitä maksaa takaisin... jos on katsottu ettei tosiaan ole ollut tarpeeksi tuloja.
tottakai osallistun lasten huoltoon ja elstukseen ja mielelläni heille vaatteita ja leluja ostaisinkin. mutta nyt en aio laittaa senttiäkään, jos kerran elatusta maksan...
mutta kun isä vaatii että hänen on saatava jostain rahaa. meidän kahden välinenhän tämä on...
tarttee taas keskustella, mutta kun se ei oo niin helppoa....
siis meneekö ne ulosottoon??????? no, en kyllä tietänyt. höh. en tietenkään niitä sinne halua.
t. edelleen hämillään
Jokseenkin näin. Eli voit sopia exäsi kanssa, että hän ei ”nosta” sinulta maksamatta jääneitä elareita kunnalta elatustukena (muistinkohan termin oikein) … ja lupaat maksaa myöhemin könttänä pois. En tiedä voiko hän takautuvasti laskuttaa kuntaa (joka sitten sinua) ellei sopimuksenne pidäkään.
>
Tällaiset kannattaa hoitaa suullisina sopimuksina, jos välit kunnossa. Mutta jos elarisopimus sovitaan ”nollaksi” niin silloin ei tietenkään ole oikeutettu kunnalta elatustukeen (ei hän sitä tarvitse, jos kerran ei elareita exältäänkään lastenne elatukseen tarvitsisi)
Jottei nyt ole mitään epäselvää … niin exäsi suopealla jo ymmärtävällä käytöksellä saat asian junailtua. Hänellä oikeus ja mahdollisuus hakea sinulta maksamatta jääneet elarit kunnalta, joka toivottavasti velkoo meidän veronmaksajien sinulle ”lainaamat” rahat takaisin.
Totta, jos exäsi ei tarvitse tai halua osuuttasi lastesi elatuksesta.
Pysyvästi madaltunut maksukyky … toki siihen voi vedota … mutta jos sinulla on rahaa tulossa osituksesta niin tuskin menee läpi. Joka tapauksessa kunnan harkinnassa tuo – kannattaa poiketa lastenvalvojan juttusilla, missä selvitetään maksukykysi.
Tuttu tilanne monen etäisänkin elämässä … ja paljon suuremilla elareilla.
Niin, ne lapset jonkun on vaatetettava ja ruokittava – ei tosiaan ole helppoa.
Menee ne, ja kunnat ryhdistäytyneet niiden perimisessä.
siis, mut tuleeko maksuhäiriömerkintä? ööö? sitä äsken lasten isän kanssa mietittiin. joku merkintä varmaan tulee kai mutta mihin se vaikuttaa. (ihan erillisenä: mulla on yx 3-kympin hammaslääkärimaksukin mennyt ulosottoon epähuomiossa ja sen paniikissa maksoin tietty pois... mylhemmin mun sitten kyl piti viä soitella sen perään, että mitäs nyt mutta ei ne ehtineet just silloin siellä vastailemaan... enkä uudestaan soittanut.)
mä en näistä luottotiedoista tiedä mitään, vaikka nykyinen mieheni niissä onkin kusessa...
mutta siis kiitos sulle M36. paljon olet tänne kaikille vastaillut. huh huh! ;)
täytyy nyt sit taas ottaa selvää niistä elareista ja tehdä _TAAS_ uusi topimus. johan siellä sossussa kummastelevat! ;/
t.epätietoinen
ja tossa ton uuden miehen kanssa puhuttiin, että hänellä on yhdestä lapsesta 0€-sopimus, minkä kyllä tiesin, mutta en kuitenkaan tajunnut yhdistää sitä taas tähän juttuun... kaikki on niin sekavaa. eli siis olishan mun pitänyt tietää, että 0-sopimuksia voidaan tehdä... höh.
t.se sama epätietoinen
Tuota tuota... nyt m36 tavoistaan poiketen antaa hieman väärää tietoa. Jos et maksa, kunta maksaa ne minimielarit, mutta perii niitä sinulta. Jos maksamatta jättämisen syy on ollut senhetkinen taloudellinen tilanne, voi kunta tehdä päätöksen siitä, että niitä ei peritä takaisin.
Itselläni syyksi kävi opiskelu, ilmoitin itse sekä lapsen isälle että kunnalle tilanteesta, ja siellä neuvottiin mitä tehdä. Koska he tiesivät opiskelustani ja sen kestosta koko ajan, maksut menivät säännöllisesti lapsen isälle ilman eri pyyntöä. Sitten kun opiskelu päättyi, tuli tosiaan karhu kunnan maksamista elatuksista, johon täytin anomuksen perimättä jättämisestä. Anomus hyväksyttiin, syynä vähävaraisuus opiskelun vuoksi.
Opiskelujen jälkeen olenkin itse pystynyt hoitamaan maksut, ja opiskeluaikanakin kyselin aina tuttujen kirpputorille lähdössä olevia vaatteita, ja ostelin niitä edullisesti lapsille kattaakseni minimielarien ja minulle säädettyjen välistä erotusta. Kaikki sujui hyvässä yhteisymmärryksessä, ei syytä turhaan ahdistukseen...
Eikä siis tullut mitään maksuhäiriömerkintää luottotietoihin, kun asiasta sovittiin etukäteen kunnan ihmisten kanssa.
Kritiikki aina tervetullutta, ja kerran jos toisenkin tullut iskettyä "kirves kiveen" täällä ( -kin)
Niinhän se on joka asiassa, eli että velkoja (tässä tapauksessa kunta) voi olla velkomatta tai jopa antaa velan anteeksi ... niillä perusteilla ja harkinnalla joita sovelletaan. Jatkossa kerron tämän mahdollisuuden selkeämmin.
Niin, eikä rästit heti ulosottoon räpsähdä ... varmasti tulee yksi jos useampikin maksukehoitus. Ja niiden maksamisen tahdin voi varmasti sopia, ellei sitten tosiaan niitä peräti saa anteeksi (vaikka uskoisin melko hyviä perusteluja tarvittavan, ja 2unohtaa" osituksesta tuleva tasinko)
Vaikka "elarirästipiikkiä" sinulle alkaisikin kertyä, niin ei niitä ulosottoon heti pistetä ... varmasti tulee useampia maksukehoituksia. Fiksuinta on sopia kunnan kanssa millä tahdilla ne hoidat, niin asia hoituu kyllä Ellei sitten sovelleta kohdallasi Kaarinan kuvaamaa tilannetta, eli saat ne anteeksi.
Mene sosiaalivirkailijalle valittamaan asiasta. Hän kyllä (todennäköisesti) naisena ymmärtää ja suosii sinua, ja sinut vapautetaan elatusmaksuista kokonaan. Tirskauta vielä itkut varmuuden vuoksi, niin luulisin että pääset elatusmaksuvelvollisuudestasi eroon.
hei, tossahan hyvä neuvo. ja sitä paitsi olenkin varma että osaan esittää niin surkeaa, että kyllä joku ne mun puolesta maksaa elatusajan! yyyyääää....
M36 kirjoitti:
Niinhän se on joka asiassa, eli että velkoja (tässä tapauksessa kunta) voi olla velkomatta tai jopa antaa velan anteeksi ... niillä perusteilla ja harkinnalla joita sovelletaan.
-Tosiaan, ja tämän edellytys on, että ottaa itse oma-aloitteisesti yhteyttä kuntaan ja pyrkii hoitamaan asiat kunnolla.
M36:Niin, eikä rästit heti ulosottoon räpsähdä ... varmasti tulee yksi jos useampikin maksukehoitus.
-Jos sopii ennen kuin erääntyvät maksettavaksi, ei tule yhtään maksukehoitusta.
M36:Ja niiden maksamisen tahdin voi varmasti sopia, ellei sitten tosiaan niitä peräti saa anteeksi (vaikka uskoisin melko hyviä perusteluja tarvittavan, ja 2unohtaa" osituksesta tuleva tasinko)
-Niin, meillä omaisuusjutut oli jo tässä vaiheessa hoidettu. Hyvät perustelut olivat siis verotodistuksella ja pankkitilitiedoilla todistettu vähätuloisuus, jonka syy oli siis minun tapauksessani opiskelu.
Ehkä tämä piikki ei ollut osoitettu yo. kirjoitukseeni, mutta pikku tarkennuksena, minulla se virkailija kyllä oli mies, eikä siellä tarvinut itkeä pirauttaa tai räpsytellä ripsiä - ihan asiallisesti suhtauduttiin. Minulla ei ainakaan ollut mitään halua olla maksamatta, vaan pikemminkin huoli siitä, miten lapset pärjäävät jos en pysty maksamaan elareita. Nykyään siis maksan sentilleen ja päivälleen mitä pitää, ja lisäksi paljon muuta vaatteiden, kenkien ja harrastusvälineiden muodossa. Enkä vähentele elareita sen mukaan, miten paljon lapset ovat luonani.