heissan! mua vaivaa sellanen ongelma että oon siis yhden jätkän kanssa ollut samssa koulussa vajaan vuoden. Alussa ei edes tiedetty toisiamme mutta nyt tämän vuoden puolella ollaan alettu puhumaan ja tutustumaan vähitellen. Kyseinen poika on koulussa erilainen mitä esim vapaa-ajalla,niinkuin hän itsekin myönsi. Koulussa hän käyttäyyyy hieman ylimielisesti niinkuin poikaporukassa nyt tehdäänkin,mutta tällä viikolla kun olen häntä useaan otteeseen nähnyy koulun ulkopuolella niin olen huonannut että hän on aivan ihana ihminen eikä läheskään niin ylimielinen millaisen kuvan olin saanut. Hän sanoi itsekin minulle että oli saanut koulun kautta minusta erilaisen kuvan koska siellä olen rauhallisempi jne. Mutta ongelmani onkin nyt tässä,että kun ollaan vasta tutustuttu pikkuhiljaa niin kannattaako vielö lähteä tekemään mitään hätiköityä? koska siis kyseinen ihminen on niin ihana muutenkin että pystyisin kuvittelemaan jatkossakin että pysyisimme vain kavereina ja ettei tästä sen suurempaa tulisikaan. Mutta en tiedä millä tavoin hän minusta ajattelee,meinaa hän pyytää nykyään itsekin minua moroille ja välillä hänen kommenttinsa jota hän heittää niin vaikuttaa niin "iskureploilta" .mutta kun olemme tunteneet vasta niin vähän aikaa niin en halua tehdä mitään hätiköityä/kiirehtiä.Pakko sanoa vielä tähän loppuun,että kyseisen ihmisen seurassa tulen aina iloisemmaksi ja hän osaa piristää päiviän,kun häntö katsoo niin hymykin tarttuu huulille
Vastaukset 2
- hotguy17
Anna mennä vaan mutta yritä pitää suhde koulun ulkopuolella, jos poika on kerran koulussa peer pressuroitu
- 0813
Hän saattaa olla samanlainen kuin minäkin: Tuttujen ympäröidessä ei halua näyttää tunteitaan.
Vaimolla meni pitkään ymmärtää että se rakkaus ja intohimo joka meillä on keskenämme, sen haluan pitää vain meidän tiedossamme ja meidän omana asiana, olko-oven sisäpuolella. Ulkopuolella saatoin käyttäytyä kylmäkiskoisestikkin, aina silloin kun tuttuja oli ympärillä. Sen sijaan, jos olimme muualla jossa ei ollut tuttuja, sielä käytäydyin normaalisti.
Meidän rakkautemme ei kuulu muille. Siksi en halua antaa muille mitään mielikuvaa siitä mikä on suhteemme tila. Villihän se on jos oven taakse kurkistaa. Mutta se on meidän omaa elämää kaksistaan. Me emme elä yhteiskuntaa tai kaverreita varten. Me elämme toisillemme. Ja sen johdosta puheluun keskellä päivää tullaan jatkossakin vastaamaan asialinjalla.
Jos ihastuksesi on samanlainen, haluaa pitää teidän salaisuuden omanaan, niin hyväksymällä sen voit saada ihanan elämän. Tosin, saatat olla vielä niin nuori että poikia tulee ja menee...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561