en ole koskaan nähnyt ihmeparantumista

Olen odottanut 50v näkeväni ihmeparantumista epätoivoisestikin. Olen seurannut satoja ellei tuhansia eri puhujien tilaisuuksia. Kaikki nämä sanovat että heidän tilaisuuksissa on tämä ilmiö. Puuttuvat raajat kasvavat. Pyörätuoli nurkkaan kun ihmiset paranevat. Kuurot heidän mukaansa saavat kuulon jne.

Kuitenkaan oikeasti näissä kokouksissa en ole nähnyt koskaan mitään parantumista. Eilenkin odotin. Työssäni en ole nähnyt ihmeparantumista.

Missä nämä paranemiset tapahtuvat. Taitaa olla vie.
791067
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Entä oletko 50 vuoden aikana nähnyt kenenkään tulevan uskoon? Se on paljon paljon tärkeämpää.

Äänestä
  • Kysymys liittyi ihmeparantumiseen, eikä uskoon tulemiseen.

    Äänestä

  • Joo. On varmasti tullut kokouksissa ihmisiä uskoon. MUTTA kysyin oikeistaihmeparantumisista joita hehkutetaan ja joita väitetään tapahtuvaksi kokouksissa. Ei niistä pitäisi puhua jollei niitä oikeesti tapahdu.

    Äänestä

  • aapeeee kirjoitti:

    Joo. On varmasti tullut kokouksissa ihmisiä uskoon. MUTTA kysyin oikeistaihmeparantumisista joita hehkutetaan ja joita väitetään tapahtuvaksi kokouksissa. Ei niistä pitäisi puhua jollei niitä oikeesti tapahdu.

    Näin on. Minulle on henkilökohtaisesti todistettu, ettei sairautta paranneta, mutta Jeesukseen uskoon on mahdollista johdattaa.

    Tämä on karu totuus, vaikka mitä uskotellaan. En ole itsekään kymmeniin vuosiin nähnyt ainuttakaan tapausta, jossa joku olisi parantunut. Siten en yllättynyt, että sanottiin, ettei ole odotettavissa parantumista omalla kohdalla.

    Äänestä

  • aapeeee kirjoitti:

    Joo. On varmasti tullut kokouksissa ihmisiä uskoon. MUTTA kysyin oikeistaihmeparantumisista joita hehkutetaan ja joita väitetään tapahtuvaksi kokouksissa. Ei niistä pitäisi puhua jollei niitä oikeesti tapahdu.

    Kai niitä joillekkin tapahtuu, mutta silti, SIELUNPELASTUMINEN on se tärkein, terveys on tätä aikaa varten, sielunpelastuminen IKUISUUTTA JA TÄTÄELÄMÄÄ VARTEN.


    " En ole itsekään kymmeniin vuosiin nähnyt ainuttakaan tapausta, jossa joku olisi parantunut"

    Ai sinäkö istut kokouksissa 24/7 ? Suuresti epäilen tuota.
    Ei Jumala ole mikään pelle tai joulupukki joka antaa sitä mitä sinä tai joku muu haluaa, vain nähdäkseen sen.
    Jeesus sanoi omina elinpäivinään " ihmiset halajavat nähdä edes yhden päivän, kun hän teki ihmeitä ja eli heidän keskellään mutta eivät näe.

    Harri Lampinen-Omatunto
    https://www.youtube.com/watch?v=QuP7MV3dTlI

    Äänestä

  • Televisiossa on nähtävissä ollut useitakin ihme parantumisia. Miksi te "epäilevät Tuomaat" ette ota näitä paranemisia huomioon. TV7:ssä tuli eilenkin ohjelma jossa parani ainakin 10 sairasta. Jumala parantaa ei ihminen ja niin sanovat nekin jotten kautta Jumala antaa paranemisen ihmeen toimia.

    Äänestä

  • Jumalaparantaa kirjoitti:

    Televisiossa on nähtävissä ollut useitakin ihme parantumisia. Miksi te "epäilevät Tuomaat" ette ota näitä paranemisia huomioon. TV7:ssä tuli eilenkin ohjelma jossa parani ainakin 10 sairasta. Jumala parantaa ei ihminen ja niin sanovat nekin jotten kautta Jumala antaa paranemisen ihmeen toimia.

    Oliko suora lähetys vai editoitu?

    Äänestä

99% näissä ihmeparanemisjutuissa on ns. lapinlisää.

Äänestä

Olen kyllä samaa mieltä tuosta aloittajan kanssa. Kaikki puhuminen ja touhuaminen on vain ihmisen omaa aikaansaannosta noissa hengellisisssä tilaisuuksissa. Ihminen on hyvä manipuloimaan. Kaikkein parhaiten käy se ryhmässä.

Olen niin kyllääntynyt näihin taikatemppuihin että valitse tarkkaan kenen saarnaa käyn joskus kuuntelemassa. Lähden myös aika pian pois, jos vain vähänkin tuntuu omalta tekemisektä koko tilaisuus. Koetelkaa kaikki henget. Se on ainutlaatuinen ominaisuus ja oikeus, mitä me kaikki saadaan käyttää. Sananvapaus on toinen ominaisuus. Kertokaa avoimesti miten koette, niin saadaan tyhjänpuhujat ja tekijät pois arvokkailta paikoilta.
Jää tilaa siis oikeille vaikuttajille, niille, jotka ovat olleet aivosti Herran edessä ja toteuttavat sitä seurakunnassa, mitä ylhäältä saavat. Ei kaikki jotka sanovat....

Äänestä

En ole minäkään nähnyt, mutta kokenut olen. Ja sekin taitaa olla ihme etten vielä 60-kymppisenä ole sairastunut vakavasti ja olen suhteellisen terve. Sairauksista parantuminen on vain yksi osa-alue ihmeistä, joilla Jumala vahvistaa Sanansa, olemassaolonsa ja siitä on aina seurauksena että parantuneen tai läsnäolevien usko vahvistuu tai syntyy.
Kun lähetystyöntekijät menevät uusille alueille, joissa Raamatun Jumala ja kristinusko on vieras, niin alussa saattaa tapahtua muutama valtava ihme ja Jumala vahvistaa julistetun Sanan, että Hän on todellinen Jumala ja yläpuolella poppamiesten taikojen ja henkien. Kun sitten ihmisiä tulee uskoon ja saavat opetusta Jumalan sanasta ja uskosta, niin yliluonnolliset ihmeet lakkaavat ja on aika uskoa Sanaan ja toimia uskossa. Ihmeitä ei enää tarvita. (Olen lukenut paljon uskovien elämänkertoja).

Olin noin 20 vuotta erittäin vaikeassa elämäntilanteessa. Jumala paransi minut erittäin lapsuudesta seuranneesta mahavaivasta, joka oli todellinen riesa ja vaikeutti elämääni monin tavoin. Sai miettiä mitä laittaa suuhunsa ja maha oli usein kipeä. Erään rukoustilanteen jälkeen vaiva hävisi, ja huomasin että saan syödä ihan mitä mieleni lystää. En ole kärsinyt vatsavaivoista sen jälkeen.
Vaikka Jumala ei poistanut arjen ja elämän raskautta, niin tuo parantuminen oli henkilökohtainen vahvistus uskolleni, että Jumala välittää ja on kanssani.
Olen kyllä saanut kokea usein muuta ihmeellistä, rukousvastauksia ja johdatusta elämässäni.
Ihan rehellisesti, en kyllä minkään ymmärrä miksi pitää korostaa parantumisia ja keksittää usko niihin. Olisi tietenkin hyvä jos vaivat noin vain häviäisi, mutta eihän niin tapahdu muidenkaan ongelmien kanssa.

Äänestä
  • Sulla oli ilmeisesti helikobakteeri ja sait siihen lääkkeet. Aika yleistä.

    Äänestä

  • En ole koskaan kärsinyt helikobakteerista. Olisiko se vaivannut 25 vuotta. En saanut silloin mitään lääkitystä enkä ollut käynyt aikoihin lääkärissä mahavaivojen vuoksi. Ei sitä lääkärit osanneet parantaa. Ja jos olisin käynyt lääkärissä ja parantunut lääkkeillä, en olisi kirjoittanut asiaa ihmeenä.

    Äänestä

  • helluntailainen kirjoitti:

    En ole koskaan kärsinyt helikobakteerista. Olisiko se vaivannut 25 vuotta. En saanut silloin mitään lääkitystä enkä ollut käynyt aikoihin lääkärissä mahavaivojen vuoksi. Ei sitä lääkärit osanneet parantaa. Ja jos olisin käynyt lääkärissä ja parantunut lääkkeillä, en olisi kirjoittanut asiaa ihmeenä.

    Helikobakteeri on tunnettu vasta suhteellisen lyhyen aikaa eikä se haittaa läheskään kaikkia elättäjiään, vaikka voi aiheuttaa koviakin vatsavaivoja ja lopulta syövän.

    Äänestä

  • Tähän on pakko sanoa. Minulla oli paha eristä vihanneksista johtuva allergia kun olin uskovana. Mutta kun minusta tuli ateisti, niin heti sen jälkeen olen kyennyt syömään taas kaikkea.

    Eli Jumala ei ole ratkaisu kaikkeen. Sen lisäksi lääkärit ovat parantaneet muita vaivoja. Joku muu kokee siis toisin.

    Äänestä

Olen nähnyt useammassakin tilaisuuksissa ihmeparantumisia. Kotona olen myös nähnyt useita. Esim. kuuro korva on saanut kuulon, sokea silmä näön, raajoissa ja selässä olleita vaivoja parantunut, halvaus, migreeniä, ainakin näitä nyt muistan äkkiseltään.

Kyllä Jeesus tänä päivänä parantaa kuten ennenkin.

Äänestä
  • Kumma kyllä,näistä ns.ihmeparantumisista ei koskaan mainita mitään mediassa. Olisihan se jo valtava uutinen jos joku paranee TÄYSIN jostain vakavasta sairaudesta/vammasta.

    Äänestä

  • saiskofaktoja kirjoitti:

    Kumma kyllä,näistä ns.ihmeparantumisista ei koskaan mainita mitään mediassa. Olisihan se jo valtava uutinen jos joku paranee TÄYSIN jostain vakavasta sairaudesta/vammasta.

    Esimerkiksi ensimmäinen Alzheimerin taudista paraneminen olisi jymyuutinen ja jäätävä valttikortti lahkolle jossa se tapahtui. Tuolle sairaudelle ei Jeesuskaan nimittäin yhtään mitään voi, vaikka kaikki maailman karismaatikot rukoilisivat yhtä aikaa.
    Ihmeparantumisia on tutkittu Suomessakin ("Herra tekee ihmeitä ilman määrää", voi löytyä netistä yhä), ja kaikki sulivat kuin voi auringossa niin että helluntailaiset tutkijatkin menettivät uskonsa kokonaan.

    Äänestä

  • saiskofaktoja kirjoitti:

    Kumma kyllä,näistä ns.ihmeparantumisista ei koskaan mainita mitään mediassa. Olisihan se jo valtava uutinen jos joku paranee TÄYSIN jostain vakavasta sairaudesta/vammasta.

    Sano muuta. Mutta mediat ovatkin naturalistien hallussa.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Esimerkiksi ensimmäinen Alzheimerin taudista paraneminen olisi jymyuutinen ja jäätävä valttikortti lahkolle jossa se tapahtui. Tuolle sairaudelle ei Jeesuskaan nimittäin yhtään mitään voi, vaikka kaikki maailman karismaatikot rukoilisivat yhtä aikaa.
    Ihmeparantumisia on tutkittu Suomessakin ("Herra tekee ihmeitä ilman määrää", voi löytyä netistä yhä), ja kaikki sulivat kuin voi auringossa niin että helluntailaiset tutkijatkin menettivät uskonsa kokonaan.

    Markus Hirsilä ja Vesa Maanselkä tekivät sen tutkimuksen, mutta ovat ilmeisesti sittemmin poistaneet tutkielmansa netistä, kun en sitä löydä. Petteri Haipola on kirjoittanut jotakin heidän tutkimuksiensa perusteella NetMissionissa tuolloin käytyjen keskustelujen pohjalta:

    http://www.inri.fi/loppu/parantaminen.pdf
    http://www.inri.fi/loppu/ihme.pdf

    Äänestä

  • Mr.Jamppa kirjoitti:

    Sano muuta. Mutta mediat ovatkin naturalistien hallussa.

    Raamattua tavaamalla ja kovasti uskomalla ei päästä yliopistoihin, joista taas median väki kuten yhteiskunnan vaikuttajat yleensäkin pääosin ovat peräisin. Pitää olla lukupäätä ja kiinnostusta tutkittuihin tosiasioihin eikä dogmeihin. Tämä on kovin monelle "Jeesuksen seuraajalle" aivan ylittämätön paikka.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Raamattua tavaamalla ja kovasti uskomalla ei päästä yliopistoihin, joista taas median väki kuten yhteiskunnan vaikuttajat yleensäkin pääosin ovat peräisin. Pitää olla lukupäätä ja kiinnostusta tutkittuihin tosiasioihin eikä dogmeihin. Tämä on kovin monelle "Jeesuksen seuraajalle" aivan ylittämätön paikka.

    Mitä sinä homoseksuaali Hervannasta täällä RÄYHÄÄT!?

    Äänestä

  • ihmeet-ja-merkit kirjoitti:

    Markus Hirsilä ja Vesa Maanselkä tekivät sen tutkimuksen, mutta ovat ilmeisesti sittemmin poistaneet tutkielmansa netistä, kun en sitä löydä. Petteri Haipola on kirjoittanut jotakin heidän tutkimuksiensa perusteella NetMissionissa tuolloin käytyjen keskustelujen pohjalta:

    http://www.inri.fi/loppu/parantaminen.pdf
    http://www.inri.fi/loppu/ihme.pdf

    Älysin silloin joskus ottaa tutkimuksen talteen, kun näistä ihmeistä jatkuvasti satuillaan. Voi olla että sitä ei elää netistä löydy.

    Äänestä

  • ihmeet-ja-merkit kirjoitti:

    Markus Hirsilä ja Vesa Maanselkä tekivät sen tutkimuksen, mutta ovat ilmeisesti sittemmin poistaneet tutkielmansa netistä, kun en sitä löydä. Petteri Haipola on kirjoittanut jotakin heidän tutkimuksiensa perusteella NetMissionissa tuolloin käytyjen keskustelujen pohjalta:

    http://www.inri.fi/loppu/parantaminen.pdf
    http://www.inri.fi/loppu/ihme.pdf

    Maanselkä on kuollut toissa vuonna, joten en tiedä johtuuko poistaminen siitä .Olen kyllä itsekin nähnyt sen tutkimuksen vielä joskus netissä.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Raamattua tavaamalla ja kovasti uskomalla ei päästä yliopistoihin, joista taas median väki kuten yhteiskunnan vaikuttajat yleensäkin pääosin ovat peräisin. Pitää olla lukupäätä ja kiinnostusta tutkittuihin tosiasioihin eikä dogmeihin. Tämä on kovin monelle "Jeesuksen seuraajalle" aivan ylittämätön paikka.

    Niinkö? Tuo heitto taisi tulla suoraan hatusta.

    Eihän näistä huudella kun mitä merkitystä niillä loppupeleissä on, mutta itsellänikin on yliopistotutkinto ja tunnen useita muita uskovia, joilla sellainen on. Itse asiassa juttelin taannoin uskovan tutkijapariskunnan kanssa, joilla molemmilla oli useita tohtorintutkintoja. Oikein mukavia heppuja, uskalsivat kyseenalaistaa ja vastailla kysymyksiin paljon rohkeammin ja syvällisemmin kuin yksikään oman opiskeluaikani proffista. Usko itsessään ei tee hyvää eikä huonoa tutkijaa, journalisteja toki on monenlaisilla koulutustaustoilla.

    Äänestä

Höpö höpö sinun mahavaivasi. Nämä on niitä tuhansia mitäänsanomattomia tarinoita. Mahavaivojab tulee ja menee aivankuin päänsärkyjäkin. Syöpiäkin paranee n.1-2 %!prosenttia ihan itsestään kyllä lääkärit sen tietävät.

Äänestä

Ps.103:3. Hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi. Siis Raamattu lupaa kuolemattomuuden.

Äänestä
  • Se toteutuu ylösnousemusruumiissa.

    Äänestä

  • mummikainuusta kirjoitti:

    Se toteutuu ylösnousemusruumiissa.

    "Hän" ei anna ylösnousemusruumista.

    Hänen aikaan mentiin vain "heimonsa tykö".

    Äänestä

Valitettavasti se on todettava, että suurin osa näistä parantumisihmeistä ei ole totta, tai ne ei ole ihmeitä. Suoranaista valhettakin on. Itse tiedän varmasti yhden tapauksen, joka oli rukousystävä lehdessä. Tämä ihminen väitti parantuneensa sairaudesta, jota hänellä ei ollut. Ei siitä sen enempää.

Mutta toisinkin voisi olla. Kaikki menee vaan ihan nurinkurin. Jopa lehdessä voi olla ilmoitus, jopa viikkoja etukäteen parantumiskokouksesta. Tiedetään jo etukäteen, että tuossa kokouksessa Jumala parantaa. Jumalasta on tehty marionetti, jota narusta vetämällä saa tekemään mitä me tahdomme. Siis mitä me tahdomme. Ei, mitä Jumala tahtoo.

Uskossa kaikki perustuu armoon, eikä Jumala paranna ketään "parantumiskokouksissa". Se ei ole itsetarkoitus. Jos etsii parantumista, niin lähtäkohta on pielessä. Pitäisi etsiä Parantajaa, Jeesusta, sillä hän on vastaus. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa.....

Äänestä

Olen kun olwn rukoillut ihan kahden Herrani kanssa,nyt pitkällinen sairaus selässä lähti.Olen siittä hyvin kiitollinen.Siinä hetkessä me olimme kahden.Herra ja minä. Bonkke on saanut Jumalalta kehoituksen rukoilla erään Afrikalaisen miehen puolesta joka kuoli onnettomuudessa,miehen vaimo ei hellittänyt rukousta ja myökin sattumalta Bonkke oli paikalla.Tuli mileen Lasarus Raamatusta.Tämä mies todistaa jossakin kokemaansa.Ja löytyy varmaankin ihan hakukoneella.Tästä on varmaan jo 15.v aikaa.

Äänestä
  • Sori, mutta se on todettu tehdyksi jutuksi. Ei siis oikeasti kukaan herännyt kuolleista ja sekin on valetta, että Bonkke oli paikalla. Näitä taruja liikkuu paljon ja niillä jymäytetään uskovia.

    Äänestä

  • mummikainuusta kirjoitti:

    Sori, mutta se on todettu tehdyksi jutuksi. Ei siis oikeasti kukaan herännyt kuolleista ja sekin on valetta, että Bonkke oli paikalla. Näitä taruja liikkuu paljon ja niillä jymäytetään uskovia.

    Sori mummu mut mun selkä parani :) Ja se ei ainakaan ollut tehty juttu.

    Äänestä

  • ylösnoussut kirjoitti:

    Sori mummu mut mun selkä parani :) Ja se ei ainakaan ollut tehty juttu.

    Selkäsi parani koska uskoit sen paranevan. Ainakin usko omaan paranemiseensa nopeuttaa tieteellisten tutkimusten mukaan paranemista, mutta ei sekään tee ihmeparanemisua. Eli jos sanot selkäkipujesi loppumista ihmepaaranemiseksi olet väärässä.

    Äänestä

  • Joo mä uskon Jumalan ristin kuolemaan ja HÄNEN haavojennsa kautta paranin,sä et oo vissiin lukenut raamattuas?
    Oot vissiin ateisti et ainakaan uskossa,koska et lue sitä mitä sana sanoo.Mitä sä täällä hihhuloit?
    Varohan vaan että kuoleman hetkellä ja viimeisenä päivä sulta kysytään miksi et uskonut?

    Äänestä

  • ylösnoussut kirjoitti:

    Joo mä uskon Jumalan ristin kuolemaan ja HÄNEN haavojennsa kautta paranin,sä et oo vissiin lukenut raamattuas?
    Oot vissiin ateisti et ainakaan uskossa,koska et lue sitä mitä sana sanoo.Mitä sä täällä hihhuloit?
    Varohan vaan että kuoleman hetkellä ja viimeisenä päivä sulta kysytään miksi et uskonut?

    Minulla on ollut selkä vialla jo hyvin kauan. Raamattu eikä helluntailaiset ole siihen mitään auttaneet.

    Äänestä

  • Entä Jeesus? Ei raamattu eikä Helluntailainen paranna.Minut paransi HÄNEN läsnäolo kahden hänen kanssaan rukouksessa.Ei siinä muuta välimiestä ollut.Rukouskammio ja HÄN parantaja.

    Äänestä

  • ylösnoussut kirjoitti:

    Entä Jeesus? Ei raamattu eikä Helluntailainen paranna.Minut paransi HÄNEN läsnäolo kahden hänen kanssaan rukouksessa.Ei siinä muuta välimiestä ollut.Rukouskammio ja HÄN parantaja.

    Jeesushan siinä on. Hänen seuraajansa: "minun nimessäni panevat kätensä sairaiden päälle ja nämä tulevat terveiksi".

    Sinun tapasi on ehkä uskomushoitoa.

    Äänestä

Äänitallenteelta : Marko Selkomaa, parantamissessio.

- lokkanivelet uusiksi.
- olkanivet liukupinnat uusiksi.
- vasten olka nivelvaurio.
- polvinivelet uusiksi.
- välilevykulumat uusksi, nikamat.
- selkäranka.
- reumaattisetkivut.
- hermopinteet kaikki.
- puutuneet kädet.
- vatsavaivat/ allergiat.
- aivosähkö - aivokemia.
- 10 vuoden krooninen masennus.
- hyvälaatuiset kasvaimet.
- verisairaudet kaikki.

- " syöpiin minulla ei ole varsinaista auktoriteettia, " mutta käski kuitenkin. keuhko, -vatsa,- veri,- aivo,- ja ihosyövät poistumaan Jeesuksen nimessä.

- " sinulla on vaikea selkäkipu, joka johtuu siitä, että toinen reisiluu on lyhyempi kuin toinen- ja nyt Herra anna uutta luuta."

Äänestä
  • Tulkoot parantuneet esille ja kertokoon niistä lääkärintodistusten kera julkisuudessa. HÖPÖHÖPÖ! MS on saman kundaliinin saastuttama kuin moni muukin guru-uskis!

    Äänestä

  • Nuo kaikkihan ovat ns. näkymättömiä ihmeitä. Edelleen odotellaan sitä, että silmissä vaikkapa pyörätuolipotilaan surkastuneet jalkalihakset palautuvat ja hän nousee tuolistaan, tai puuttuvia raajoja palautuu, tai silmin havaittava ihottuma katoaa...

    Äänestä

  • HoseeHalapenjo kirjoitti:

    Nuo kaikkihan ovat ns. näkymättömiä ihmeitä. Edelleen odotellaan sitä, että silmissä vaikkapa pyörätuolipotilaan surkastuneet jalkalihakset palautuvat ja hän nousee tuolistaan, tai puuttuvia raajoja palautuu, tai silmin havaittava ihottuma katoaa...

    Tai aivot alkavat toipua Alzheimerista tai otsalohkodementiasta. Näkymättömiä, mutta mahdottomia parantaa millään konstilla ja erittäin vaikeita myös huijata ihmeellä parantuneiksi.

    Äänestä

Kyllä Jeesus on parantanut ja eheyttänyt, sisäisesti.

Onko vain ulkoinen parantuminen se tärkein?

Kyllä Hän on vatsakivun parantanut, ilman erillistä rukousta, ollessani yksin Hänen kanssaan.
Mutta kun Hän parantaa sisäisesti, on se ihmeellistä nähdä miten Hän todella rakastaa ja huolen pitää pienestä ihmisestä.

Äänestä
  • Jotkut pystyvät luomaan mielellään ja mieleensä hahmon, joka "pitää huolta" ja tuntuu täysin todelliselta. Läheskään kaikki eivät pysty, ja he "joutuvat kadotukseen".
    Ihmisen oman mielen voimista on vielä suuri osa arvoitus, mutta tutkimus kehittyy. Jo Veikko Ennala -vainaa totesi 1970-luvulla, että jos terve ihminen uskoo vakaasti sairastavansa syöpää, puolen vuoden päästä se hänellä jo onkin. Totta toinen puoli.

    Äänestä

Jeshua paransi janoni lähettämällä minulle korillisen kolomen tolopan kalijjaa.

Äänestä
  • EEeeeeen usko, puhut palturia. Ei se kalja ole sinun janoasi parantanut. Kuitenkin sinä janoat sitä jälleen, eli se sairautesi jatkuu yhä. Sinulle on vain tapahtunut uskosi mukaan.

    Äänestä

Aloittajalle. Oletko nähnyt sydämessäsi sen ihmeen, että Jeesus on ylösnoussut kuolleista sinun pelastumisesi tähden.
Siis ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, sekä herätettiin kuolleista.

Äänestä
  • Jeesus puhui tosin: Minuun uskovien merkkinä on, että he parantavat sairaat panemalla kätensä heidän päälleen".

    Äänestä

" en ole koskaan nähnyt ihmeparantumista" Siis Jeesus, ei ole sinua parantanut sokeudesta.

Äänestä

Pidän myös Jumalan ihmeenä että ole vapautunut esiintymispelosta. Se oli hirveä ongelma nuorena ja vielä pitkälle aikuisuuteen. Pelosta vapautuminen tapahtui suhteellisen lyhyellä aikavälillä.

Äänestä

Nähnyt ja nähnyt. En ole oikeastaan minäkään nähnyt mutta eräänä joulunaattona lähes kymmenen vuotta sitten istuin yksin kotonani ja ihmettelin tätä maailman menoa. Silloin tunsin, kuinka ikäänkuin sormi olisi kulkenut minun sydämeni läpi ja se paransi jotain sieltä niin että en ole sen jälkeen nitrosuihkeita käyttänyt. Sitä ennen käytin lähes päivittäin. Tämä ei tietenkään riitä todistukseksi kenellekään muulle kuin minulle mutta ei sen tarviikaan riittää. Mikä minä olen todistamaan oikeaksi Herran Jeesuksen ihmetekoja kun Jeesus pystyy tekemään sen itsekin.

Äänestä
  • Mitä lääkärisi sanoi, kun et enää tarvinnut nitroreseptejä? Että ihme, vai?
    Ei minunkaan ikivanha äitini ole vuosiin nitroja tarvinnut. Ilmeisesti hänen sydämessään ei oikeasti ole koskaan ollut mitään vikaa, ja nitroilla hoidetut oireet saattoivat johtua virheelliseen verenpainelääkitykseen liittyvästä nestevajeesta. Pienikin kuivuminen voi iäkkäällä johtaa pirullisiin oireisiin.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Mitä lääkärisi sanoi, kun et enää tarvinnut nitroreseptejä? Että ihme, vai?
    Ei minunkaan ikivanha äitini ole vuosiin nitroja tarvinnut. Ilmeisesti hänen sydämessään ei oikeasti ole koskaan ollut mitään vikaa, ja nitroilla hoidetut oireet saattoivat johtua virheelliseen verenpainelääkitykseen liittyvästä nestevajeesta. Pienikin kuivuminen voi iäkkäällä johtaa pirullisiin oireisiin.

    Älä leiki lääkäriä , kun et edes tiedä tapauksesta mitään.

    Äänestä

  • vbvnvbfhfg kirjoitti:

    Älä leiki lääkäriä , kun et edes tiedä tapauksesta mitään.

    Tiedän sen mitä tuo toinen kirjainsotku yllä kertoi, ja loppuahan saa sitten vapaasti arvailla. Esitin hänelle myös kysymyksen, johon saa vastata, jottei tarvitse ihan niin paljon arvailla.

    Äänestä

Yhtään todistettua ihmeparantumista, näissä "parantamistilaisuuksissa" ole koko maailmassa tapahtunut, huijausyrityksiä sitä vastoin on paljastunut sitäkin enemmän. Miljoona dollaria on vieläkin lunastamatta.

Äänestä

Helluntailaisten uskottavuus paranisi huomattavasti, mikäli he ottaisivat etäisyyttä näihin ihmeparantumisväitteisiin. Heille ei ole kunniaksi yrittää valheen ja huiputuksen avulla ajaa evakeliumin asiaa.

Äänestä

Asia on juuri näin, nämä ihmeparanemisväitteet, pitkässä juoksussa, vievät uskottavuuden koko helluntailiikkeeltä. Jäädään kiinni suoranaisesta valehtelusta ja rahanahneudesta, esim. löytyy USAsta, kuin myös Suomesta.

Äänestä

Ap.t.10:38. Jeesus paransi kaikki. Matt.13:58. Ei parantanut kaikkia. Raamattu jää myös kiini valehtelusta.

Äänestä

Parantuminen ei ole edes mitenkään olennainen asia. Jokainen ihminen kuolee joskus, kuka enemmän tai vähemmän jonkin sairauden vaikutuksesta.

Olennaista on se, miten elää täällä maan päällä, ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Näihin kahteen asiaan tulee keskittyä.

Elämysten ja muiden hokkus-pokkus -temppujen etsijöistä ei kristinuskon punaista lankaa löydä.

Äänestä

Hei, tässä keskustelussa viitattu Hirsilän ja Maanselän tutkimus löytyy internetin välimuisteista vielä.

Klikatakaa tuolta maaliskuun 17. päivää, niin aukeaa linkki pdf-tiedostoon. Siitä voi pistää omalle koneelle talteen.

Äänestä

Kaikista parantumiskokouksista kannattaa pysyä poissa eikä "Pyhän Hengen iltoihinkaan" kannata mennä.

Tästä huolimatta Herra kyllä parantaa mutta siihen ei tarvita mitään kokouksia.

Helluntaiseurakunnissakin on yleistynyt sellainen tyyli, että on alettu määräilemään Jumalaa. Milloin Jumala määrätään parantamaan milloin täyttämään Pyhällä Hengellä. Tuollainen saarnaamistyyli tai menetelmä on perusolemukseltaan antikristillinen, koska siinä ihmiset korottavat itsensä Jumalan yläpuolelle, vaikka he usein teeskentelevät olevansa nöyriä Jumalan palvelijoita. Me elämme lopun ajassa, eksytyksen ajassa.

Äänestä
  • TODISTU us satutin sekani rakennuksella Laakari pesalisti sanominulle slka on niin huono 80 prosa mahdolisuus leikaus vie sinut pyora tuoliin sanoi saat pilerit joita voit otta korkintaa 2 vuorokaudessa olin kasinyt 3 viikoo menin kirkoon siela saarnasi musta saarnaaja jota en ollut ennen nahnyt seisoi puhujanpaikaalla ja tuijoti saliin sanoi taala on mies jonka selka on parantumatomasti sairas tule esille herra parantaa sanoin omale millenilaakari sanio et paranu no pappi luki jonkun raamatun ko0dan siten han kaveli minun eteeni tokisi sinun slkasion kipee tule esille mina menin han julisti jeesu8sen nimessa minut terveeksi mina menin takaisin toihin SIITA ON AIKAA 30 VUTTA EKIVAA

    Äänestä

  • Menehän Eki välillä nukkumaan. Kyllä se siitä.

    Äänestä

Täällä ei nyt kukaan ole kuvannut sellaisia oikeita kunnon ihmeparantumisia. Esim jalka kasvaa tai syöpä häviää

Äänestä
  • Se ei silti tarkoita, etteikö niitä tapahtuisi. Jumala ei ilmeisesti kaipaa mitään mainosta tai julkisuutta. Ainakaan hän ei tarvitse "tiedemiesten lupaa" millekään toiminnalleen.

    Äänestä

Tärkeintä on, raamatunkin mukaan vain se, mihin sielu menee "kuoleman" jälkeen. Itse olen sekä kokenut ihmeitä, että saanut olla sellaista todistamassa. Joskus harvoin kylläkin ja ei niitä sen jälkeen kyllä koskaan unohda.
Tärkeämpää on kuitenkin kiinnittyä Jeesukseen kuin juosta ihmeiden perässä väärällä tavalla. Suurimmaksi osaksihan Jumala tekee arjen tekoja meille kaikille ja se saa arjenkin tuntumaan silloin juhlalta.

Äänestä

Paranemiset ovat yleensä tapahtuneet veljen pojan serkun kaimalle.

Äänestä

Joku on kokenut ja nähnytkin ihmeparantumisen. Ihmettelen että tänä aikana kun kameroita on kaikilla niin aina se on jonkun huhupuheen varassa. Mites tuolla Bakerin tilaisuudessa onko videoita parantumisista vai onko ne tapahtuneet Afrikassa?

Äänestä

Joku pyörätuolirouva tuotiin sinne ja pyörä nostettiin riemuin ylös. En tiedä tanssiko nainen bakerin kanssa vai poistuiko sivuitse.
Itse olen nin lihava ja sokeritautinen etten voinut tanssia

Äänestä

HANKI LASIT
Markus 16
17 Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. [Ap. t. 5:16, Ap. t. 8:7, Ap. t. 16:18 | Ap. t. 2:4 ]
18 He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." [Ap. t. 28:5 | Mark. 5:23 ]
PAKKOHAN SINUN ON OLLUT NÄHDÄ IHMEPARANTUMISIA JOS TUNNET USKOVIA HELLUNTAILAISIA
MENE KATSOMAAN USKOVIEN HELLUNTAILAISTEN KOKOUKSIIN KUIN SIELLÄ KAIKKI SAIRAAT PARANEVAT SILLÄ PITÄISIHÄN SIELTÄ EDES AINAKIN YKSI USKOVA HELLUNTAILAINEN LÖYTYÄ, JOTA SEURAA PARANTAMISEN TUNNUSMERKKI

Äänestä
  • Ikävää, että parantumista lupaavat Raamatun kohdat eivät näytä pitävän paikkaansa. Todellisia parantumisia ei vaan näy. Joku todistaa flunssasta parantumista, mutta siitä parantuu muutenkin. Myös säryistä jotkut kertovat parantuneensa ainakin hetkellisesti. Vaikeista kroonisista sairauksista en ole kenenkään nähnyt parantuneen helluntaiseurakunnassa parin kymmenen vuoden aikana.

    Äänestä

Viitaten ylempiin teksteihin. Itse en ole koskaan kokenut, että ihmisten täytyisi lähteä juoksemaan kenenkään "parantajan" perässä. Kyllä Jeesus parantaa myös ilman mitään välikäsiä. On kai se aika surullista lähteä johonkin tilaisuuteen odottaen parantumista, jota ei tule. Monet ovat saaneet kokea paranemisen, mutta tämä helluntailaispalsta ei suostu ottamaan todistuksia paranemisista vastaan. Olen nähnyt vuosien aikana muutaman yrittävän kertoa omasta paranemisestaan, mutta jokainen heistä on tyrmätty suoralta kädeltä lyttyyn. Sehän on sama asia kuin kieltää Jeesus ja Hänen voittovoimansa.
Mutta ne, jotka oikeasti odottavat ja toivovat paranevansa, niin sekin on tässä ajassa mahdollista. Näitä palstoja ei silloin ainakaan kannata lukea. Helluntailaisuus vie toivon tai voihan se toivon antaakin, mutta silti se ei salli ottaa todellista parantumista vastaan ja samalla he kieltävät Jeesuksen vahtien, ettei kukaan, ei edes Jeesus saa käydä helluntailaisuuden ylitse, etteivät he, itse helluntailaiset tulisi tallatuiksi. Niinpä joudun ikäväkseni toteamaan, että helluntailaiset ovat matkalla luvattuun maahan, päästyään ensin orjuudesta,mutta he ovat sitten kuitenkin jääneet erämaahansa jumiin, niskoitellessaan Jumalaa ja Jeesuksen tahtoa vastaan, kieltäen Sanan voiman. Alan siis rukoilla, jotta pääsisitte sieltä erämaastanne vapauteen, johon Kristus teitäkin kutsuu.

Äänestä
  • Kiitos kirjoituksestasi!

    Äänestä

Olkaa onnellisia te, jotka ette ole nähneet ihmettä.

Se että etsii ihmeitä ei vielä ole kovinkaan huolestuttavaa, mutta heti kun alatte oikeasti uskomaan ihmeisiin, niin silloin on syytä pysähtyä ja miettiä kuka huijaa ketäkin ja miksi.

Äänestä

Ei niitä parantumisia tänä aikana tapahdu. Ethän voi juoda myrkkyäkään, siihen kuolematta, jos ja kun, voit juoda myrkkyä, siihen kuolematta, voi myös odottaa parantumisia tapahtuvan.

Äänestä

Voihan sitä kuvitella vaikka mitä jänskää juttua todeksi, vaikka sillä ei todellisuuden kanssa olisikaan mitään tekemistä. Ihmeellisiä ja erikoisia juttuja tapahtuu itse kullekin vähän väliä. Ihmeet puolestaan kuuluvat sarjaan sadut ja tarinat.

Sekin on ihmeellistä, että aikuiset ja ilmeisen tervepäiset(?) ihmiset jaksavat vuosisadasta toiseen odottaa ihmettä tapahtuvaksi.

Äänestä

Katsoin tv 7 ohjelmaa ja siinä näytettiin vanhoja amerikkalaisia ohjelmia ja siinä kehoitettiin laittamaan käsi kipeälle kohdalle ja olin kaatunut ja loukannut yläselkäni ja laitoin käden selkääni ja ohjelmassa rukoiltiin ja samalla minulta lähti kipu pois selästä.

Äänestä

Jeesus voi parantaa jostakin, jonka vain se ihminen kokee. Ei se näy ulospäin. Minulle on käynyt niin, mutta asian arkaluonteisuuden tähden en kerro siitä enempää.
Sitten tunnen erään rouvan, jolla oli syöpäkasvi. Piti leikata kiireellisesti. Olin samassa työpaikassa kuin tämä nuori pariskunta silloin. Seurakunnassa rukoiltiin asian puolesta. Kun leikkausaika tuli, kasvi oli hävinnyt

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enolenähnyt kirjoitti:

Olen odottanut 50v näkeväni ihmeparantumista epätoivoisestikin. Olen seurannut satoja ellei tuhansia eri puhujien tilaisuuksia. Kaikki nämä sanovat että heidän tilaisuuksissa on tämä ilmiö. Puuttuvat raajat kasvavat. Pyörätuoli nurkkaan kun ihmiset paranevat. Kuurot heidän mukaansa saavat kuulon jne.

Kuitenkaan oikeasti näissä kokouksissa en ole nähnyt koskaan mitään parantumista. Eilenkin odotin. Työssäni en ole nähnyt ihmeparantumista.

Missä nämä paranemiset tapahtuvat. Taitaa olla vie.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu