Miksi Jäätteenmäkeä jahdattiiin?

Oli se kumma episodi kun Jäätteenmäkeä jahdattiin valehtelusyytöksin mutta ei Lipposta. Lipponenhan oli valehdellut USAn matkastaan niin Eduskunnalle kuin koko Suomen kansalle. Lipponen sai valehdella aivan vapaasti.

Taustalla taisi olla USAn raju painostus Jäätteenmäkeä ja siten koko Suomea kohtaan ja Suomi mallioppilaana siihen tietenkin alistui. Kornia pakottaa pm eroamaan ulkovallan painostuksesta. Pahempaa jo kuin ns. yöpakkasten aikaan 1958.
18156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kais tiedät että todenpuhujalla ei ole yösijaa.

Äänestä
  • Paitti jos puhuu totta itänaapurista. Silloin saa kunniamainintoja. Jos puhuu totta lännen suurmahdista niin käy köpelösti.

    Äänestä

Jäätteenmäki valehteli ja jäi siitä kiinni. Käytti myös luottamusta väärin vakoilemalla presidentin virastoa. "Puhun niin totta kuin osaan" ja "mistä niitä fakseja tulee tilaamatta", ovat kansan muistissa vieläkin. Kepu se käänsi peukalon alas hyvin nopeasti ja pääministeri meni vaihtoon. Tilalle tullut "sattumakorpraali" muistetaan hyvin myöhemmistä toilailuistaan eläessään ruususen unta. Ei ole heidänkään jälkeen ollut hyvää ja vahvaa pääministeriä Suomessa ja talous menee vaan kurjemmaksi.

Äänestä
  • -----Jäätteenmäki valehteli ja jäi siitä kiinni.-----

    Niin teki Lipponenkin mutta ei jäänyt kiinni. Sitä eroahan avauksessa kai kyselläänkin.

    Äänestä

  • tottatottakai kirjoitti:

    -----Jäätteenmäki valehteli ja jäi siitä kiinni.-----

    Niin teki Lipponenkin mutta ei jäänyt kiinni. Sitä eroahan avauksessa kai kyselläänkin.

    Mitä vain nuo asikirjat vain käsittelivät kun kellekkään selvinnyt kun Halonen vain raivasi kilpailijan pois?

    Äänestä

Jäätteenmäen rikos oli vaan pahempi eikä SDP en'' suostunut samaan hallitukseen Jäätteenmäen kanssa!

Äänestä
  • Ei ollut vaan kepun miehet oli niin nössöjä etteivät laittaneet demareita ruotuun tai vaihtaneet hallituskumppania. Olisi vältytty Vanhasen hallituksilta

    Äänestä

  • Lipponen teki virheen jonka Jäätteenmäki toi julkisuuteen,
    Lipposen virheestä ei edes puhuttu mutta Anneli joutui eroamaan, miten Suomi
    eläsi nyt jos Anneli ei olisi eronnut?

    Lipponen lupasi korjata sodan vaurioita sitten kun USA on tuhonnut Irakin, niitä vaurioita riittää yhä ja Irakilaisten elämä on kaaoksessa.

    Anneli elää mielenkiintoista elämää politiikan polttopisteessä, Lipponen nyhjöttää kotona vaipoissaan.

    Äänestä

  • kostoelää kirjoitti:

    Lipponen teki virheen jonka Jäätteenmäki toi julkisuuteen,

    Mitä kuuluu Lipposen kirjallisista saavutuksista? Jäädessään pois eduskunnan puhemiehen tehtävästä Lipponen säilytti työhuoneen eduskuntatalossa ja kaksi avustajaa. Tämä itseään valtiomiehenä pitävä suuruus kun jättäytyisi kirjalliseen työhön josta tulisi historian mullistavaa. Pariin samantien unohdettuun tekeleeseen taisi sitten jäädä sekin suureellinen ura kirjoittajana.

    Äänestä

  • kostoelää kirjoitti:

    Lipponen teki virheen jonka Jäätteenmäki toi julkisuuteen,
    Lipposen virheestä ei edes puhuttu mutta Anneli joutui eroamaan, miten Suomi
    eläsi nyt jos Anneli ei olisi eronnut?

    Lipponen lupasi korjata sodan vaurioita sitten kun USA on tuhonnut Irakin, niitä vaurioita riittää yhä ja Irakilaisten elämä on kaaoksessa.

    Anneli elää mielenkiintoista elämää politiikan polttopisteessä, Lipponen nyhjöttää kotona vaipoissaan.

    Anneli elää syrjässä polttopisteestä vailla mahdollisuutta saada jatkossakaan merkittävää asemaa!

    Lipponen taas OLI MERKITTÄVÄ PM vaikeina aikoina ja hän nosti Suomen lentoon vaikean laman keskeltä!

    Annelion oikeasti ansainnut syrjäisen sijainnin ja tylsän elämänsä!

    Äänestä

Jäätteenmäki on rikollinen ja maanpetturi kuten esikuvansa Kekkonen ei se kummempaa ole tuo kepulien maanpetturuus se on jo muodostunut heille käytännöksi niin ne ei edes ymmärrä rikollista toimintaa esimerkkejä kepulla riittää Kekkonen,Vanhanen,Jäätteenmäki,Aho,Kääriäinen,Sipilä,Pekkarinen,Pokka,Sorkka-Liisa Anttila,Hyssälä,Väyrynen(parantanut tapansa),jne...

Äänestä

..hyvä että sai ppotkut..

Äänestä

Todenpuhujalla ei ole yösijaa. Tämän sai Jäätteenmäki todeta, olihan pressana sossu.

Äänestä

Lipponen vieraili USA:ssa, jolloin länsiliittouman sota Irakin diktaattorin kaatamiseksi oli käynnissä. Jäätteenmäki arveli Lipposen suhtautuneen myönteisesti G.W.Bushiin ja näki tilaisuutensa tulleen rökittää Lipponen suomalaisten suurella Bush - vastaisuudella - ja käänteisesti Saddamin nauttiman suosion voimalla. Jäätteenmäkeä ei voinut liiasta vaatimattomuudesta moittia.

Äänestä

Meillä muistellaan vieläkin vuoden 1958 hallituskriisiä mutta tästä paljon uudemmasta ei haluta puhua. Tietenkään ei haluta koska nyt pitää nuolla lännen kättä ja hyvin sitä nuoltiinkin. Pääministeri sai mennä kun paljasti vain tosiasioita.

Se siitä.

Äänestä
  • Siis Kekkonen kunniaan takaisin.

    Äänestä

  • Paljasti toki, mutta kyseenalaisin keinoin hankittua eikä hän ollut PM tekohetkellä! Jos SDP ilmoittaa, ettei tuollaisen PM:n alaisena enää työskentele niin siihen oli myös Kepun taivuttava!

    Kuuluisa lause: "Puhun niin totta kuin osaan"!

    Äänestä

Kyllähän siinä Jäätteenmäen jahtaamisen yhteydessä juohtua putkahti mieleen valtataistelu, jonka yhtenä potentiaalisena osapuolena oli myös Jäätteenmäki itse. Kun Tarja Halonen oli tuoreahko tasavallan presidentti, niin Jäätteenmäki olisi muodostanut varteenotettavan uhkan Halosen jatkolle v:n 2006 presidentin vaaleissa. Kun Jäätteenmäki "saatiin" pois pelistä, niin samalla ratkaistiin tuo seuraavan presidentin valinnan tulos. On sitten kysymys sinänsä, miten Jäätteenmäki olisi klaarannut tuon omaan kilpeensä 2003-vaalitiimellyksessä ilmaantuneen lommon. Kuten tässä ajatustenvaihdossa jo todettiin, niin eipä Lippostakaan pantu pois pelistä toilailuistaan. Tosin myöhemmässä vaiheessa Lippos-Paavo jäi seitsemään prosenttiin presidentin vaaleissa ja hävisi Timo Soinillekin, mikä tuntui erityisesti Moosesta siepanneen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pahaksi-mennyt-jo kirjoitti:

Oli se kumma episodi kun Jäätteenmäkeä jahdattiin valehtelusyytöksin mutta ei Lipposta. Lipponenhan oli valehdellut USAn matkastaan niin Eduskunnalle kuin koko Suomen kansalle. Lipponen sai valehdella aivan vapaasti.

Taustalla taisi olla USAn raju painostus Jäätteenmäkeä ja siten koko Suomea kohtaan ja Suomi mallioppilaana siihen tietenkin alistui. Kornia pakottaa pm eroamaan ulkovallan painostuksesta. Pahempaa jo kuin ns. yöpakkasten aikaan 1958.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu