Toisia ongelmia ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, sillä samoja ongelmia on muillakin ihmisillä. Ongelmista kannattaa kertoa pois, niin niihin löytyy vastauksia, jotka parantavat elämää. Miksi pitää kärsiä?
Nuoruudessa on paljon tahtoa saavuttaa paljon elämässä. Tällä lentää pitkälle, mutta kannattaa olla varovainen loukkaantumasta.
Aina löytyy sellaisia ihmisiä nais ja mies leireissä, jotka ymmärtävät sinua. Pysy ennakkoluulottomana ihmisiä kohtaan. Lähimmäisen rakkaus on ihmisyyden motiivi.
Ei ole sellaista ongelmaa, josta ei voi kertoa. Ei ole koskaan myöhäistä aloittaa perusparannus.
Ihminen on oman itsensä herra.
Pahuutta ei kannatatehdä, mutta pahuutta pitää osata käsitellä.
Ihminen on onnellinen ollessaan positiivisesti, omana itsenään sosiaalinen.
Elämää pitää vaalia.
Nuoruudessa on paljon tahtoa saavuttaa paljon elämässä. Tällä lentää pitkälle, mutta kannattaa olla varovainen loukkaantumasta.
Aina löytyy sellaisia ihmisiä nais ja mies leireissä, jotka ymmärtävät sinua. Pysy ennakkoluulottomana ihmisiä kohtaan. Lähimmäisen rakkaus on ihmisyyden motiivi.
Ei ole sellaista ongelmaa, josta ei voi kertoa. Ei ole koskaan myöhäistä aloittaa perusparannus.
Ihminen on oman itsensä herra.
Pahuutta ei kannatatehdä, mutta pahuutta pitää osata käsitellä.
Ihminen on onnellinen ollessaan positiivisesti, omana itsenään sosiaalinen.
Elämää pitää vaalia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Ongelmista kannattaa kertoa pois, niin niihin löytyy vastauksia, jotka parantavat elämää. "
Mistä näin päättelet? Juuri siksi monet eivät puhu, koska pelkkä puhuminen ei johda mihinkään. Tai pahimmassa tapauksessa johtaa todella suuriin ongelmiin.
Ongelmalliseen asiaan pitäisi löytää ratkaisu, vieläpä yhteinen sellainen. Lisäksi suhde kärsii, jos etupäässä/vain toisella on kokoajan ongelmia, joita pitäisi selvittää, ja jotka hän kokee ongelmalliseksi. Jokaisen pitäisi tajuta, ettei toista voi puhumalla muovata mielin määrin oman mielen mukaiseksi.
Kannattaakin ottaa esille vain kaikkein eniten vaivaavat ongelmat. Sitä ennen kysyä monta kertaa itseltään mitä tuumaisi, jos asia olisi päinvastoin. Eli kumppania kertoisi harmituksesta X, joka johtuu minusta. Miltä se tuntuisi? Parisuhteessa jos missä pitäisi hyväksyä vähintään se, ettei läheskään kaikkia asioita tehdä samalla tavalla. Kuten sekin, että monesti hermostuksissaan tai stressaantuneina valitamme puolisolle jos vaikka ja mistä, ihan ilman syytä. Tilanne- ja suhteellisuudentaju pitäisi säilyttää parisuhteessakin.
Olen itsekin ollut aina sillä kannalla, että asioista kannattaa puhua, mutta kyllä tuo ajatus on melko lailla karissut pois. Joskus nuorempana, kun parisuhde kariutui ja toinen olisi varmaan halunnut enemmänkin puhua niin itse en kauheammin sille tarvetta nähnyt ja tuo asia vaivasi minua jonkin verran vielä myöhemmin. Mutta kun liittoani on yritetty tässä useamman vuoden ajan ammattiapukin mukana selvitellä niin tuntuu ihan turhalta tuo puhuminen, jos toinen vain vetäytyy eikä halua asioita selvittää. Enkä nyt tarkoita mitään järjetöntä illasta toiseen jatkuvaa puhumista. Mielestäni toiselle pitäisi antaa aina mahdollisuus puhua, vaikkei se johtaisikaan mihinkään. Sillä koskaanhan ei tiedä, josko se jonkun kanssa toimisi (en tarkoita mitään vanhoja suhteita, joissa toisen jo hyvin tietää ja tietää että ero silti koittaa).