tuttavan kielitaidon vaillinaisuus ja työn etsintä

diana369

Tilanne on siis omalta kannaltani varsin kiusallinen. Olemme yhden tuttavani kanssa suunnitelleet lähtevämme ulkomaille töihin (Tätä projektia on suunniteltu jo vuoden päivät). Lähinnä siis englanninkieliset maat kiinnostavat ensisijaisesti. Tuttavani osaa omien sanojensa mukaan englantia puhua suhteellisen hyvin, kirjallinen kielitaito sekä luetun ymmärtäminen on huomattavasti heikompaa.

Ongelmaksi muodostuu siis se että, tuttavani ei kykene itsenäisesti verkosta etsimään työpaikkoja/kirjoittamaan hakemuksia. Itselleni työpaikkojen etsintä/hakemusten tekeminen ei ole haasteellista. Sanomattakin on siis selvää, että emme voi yhdessä lähteä mikäli hän ei heikon kielitaitonsa vuoksi kykene tehokkaasti etsimään töitä.

Minulle on tarjottu useampaakin duunia, koska olen laatinut itsestäni cv:n useammallekin rekrysivulle.

Voisin tietenkin lähteä kokeilemaan onneani yksinkin, mutta taloudellisista syistä olisi järkevää lähteä jonkin toisen kanssa, jotta esim asumiskustannukset voisi jakaa, enkä myöskää tässä iässä haluaisi enää lähteä jakamaan asuntoa ventovieraiden kanssa. Kaiken lisäksi olen nainen ja tuttavani on mies.
Jos on pakko jakaa asunto jonkun toisen kanssa, haluaisin kämppikseni olevan nainen.
Kuinka voisin kohteliaasti sanoa, etten haluakaan lähteä tämän miespuolisen tuttavani kanssa, koska kielitaito ainakin työnetsinnän kannalta ei ole riittävä ja muutenkin naisena haluaisin mieluummin naispuolisen kämppiksen?

4

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • GoodRiddance

      Tuttava, ei edes ystävä? Tuttava ja sen perusteella olet alkanut tekemään suunnitelmia, joihin sisältyy mm. yhdessäasuminen?

      • diana369

        Ei aleta pilkkua raiskaamaan, kyseessä on ystävä,jonka olen tuntenut vuosien ajan.


    • beentheredonethatx

      Esim. Walesissa, jossa olin vuoden, sairaala järjesti asuntolasta oman huoneen (oli soluasunto, oma huone ja yhteinen keittiö/oleskelutila), joten ei sen asuinkumppanin raahaaminen mukanaan ole välttämätöntä. Ja ihmeen hyvin tuollainen yksi pieni huonekin ajoi asiansa ja toimi ihan kivna "kotina", kun tiesi sen väliaikaisuuden.

      Ja ihan huonolla kielitaidolla ei kannata ajatellakaan lähtevänsä. Jos töihin aikoo mennä, on osattava itsenäisesti vieraalla kielellä avta itselleen pankkitili, tehdä mahdolliset internet ja puhelinliittymät ja solmia sähkösopimukset sun muut käytännön asiat. Toki kilelitaito myös kehittyy sitä käyttäessä, mutta kyllä jo lähtiessä täytyy olla sellaisnen pohja, ettei ihan myydyksi tai huijatuksi tule ja käytännön asiat pystyy hoitamaan, puhumattakaan työnteosta vieraalla kielellä.

    • älähaeasiakaspalveluun

      Voit sen kertoa hänelle vain yksinkertaisesti avaamalla suusi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      428
      6179
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      116
      3520
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      88
      2406
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1879
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      109
      1135
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      94
      1103
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1045
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      61
      1025
    9. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      42
      922
    10. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      77
      919
    Aihe