Sinulle rakkaani: "Elämäni vaikein ja viisain teko oli uskaltaa jättää sinut" "Sinä palvoit minua ensin, sinä rakastit minua loppuun saakka, vai rakastitko? Tulen aina miettimään, rakastitko minua oikeasti vai olinko vain pelinappula, jota kontrolloit. Kaikki oli meillä ihanaa, kunnes yksi päivä sinulla pimeni. Aamulla et muistanut mitään, itkit nähdessäsi mustelmani ja väitit, että olen ne itse tehnyt. Meni taas kauan, kun kaikki oli hyvin. Kunnes petit. Annoin anteeksi, joten huomasit, että annan mitä vain anteeksi. Siitä se lähti. Pahoinpitelyt lisääntyivät, ei ikinä mitään vakavaa, niin ajattelin. Joitain hakataan henkihieveriin, minulla on vain pari mustelmaa. Sairasta. Löit, kuristit, potkit, purit, mutta ei se kipu ollut pahinta. Vaan se, että sinä, ihminen kenen kanssa minun pitäisi olla turvassa, kenen pitäisi suojella minua kaikelta, tekee sen. En voi edes kaikkea sanoin kuvailla, mitä teit minulle. Henkistä väkivaltaa niin oudolla tavalla, että sitä ei voi ymmärtää ennen kuin sen kokee. Sitä ei voi selittää. Haukuit minua, perhettäni, ystäviäni. Sait minut uskomaan, etten kelpaa kenellekään paitsi sinulle. En voi syyttää sinua kaikesta. Minä tyydyin kohtalooni, varoin sanojani ja yritin pitää sinut mahdollisimman onnellisena ja iloisena, koska ehkä silloin sinäkin olit minulle kiltti. Miten annoin sinun tehdä minulle näin? Olisitko enää lyönyt, jos olisin lyönyt takaisin? Ehkä suhde olisi loppunut aiemmin tai ollut vielä kauheampi. Miksi halusin, että ihminen kuka saa minut melkein harkitsemaan itsemurhaa, olisi onnellinen? Siitä suosta oli vaikea nousta. Kun itsetunnon menettää, se on vaikea saada takaisin. Elämäni vaikein ja viisain teko oli uskaltaa jättää sinut. Olen antanut sinulle anteeksi, annoin aina, jossain välissä vain en enää jaksanut. Minäkin tein virheitä, emme ole täydellisiä. Sinä teit minusta vahvan, kiitos siitä. Oletko sinä narsisti, vai ihminen kuka tarttui tilaisuuteen? Minä annoin sinun tehdä minulle sen kaiken, ei kukaan muu. Minä olisin voinut lähteä saman tien, mutta en lähtenyt. Joten olenko minä masokisti?"-rakkaasi
Elämäni vaikein ja viisain teko
qweras
13612
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hmm. No tuohon tarinaasi sopii hyvin "vakka kantensa valitsee". Ja tuohon sanontaan sopii myös epäterve narsismi. Toisia alistava julkinarsisti tarvitsee kumppanikseen uhrin, alistujan, piilonarsistin. Pelkästään tuo otsikointisi "VAIKEIN..." sai minut ajattelemaan, että olet piilonarsisti. Normaali ihminen juoksee karkuun, jos kumppani pahoinpitelee "Löit, kuristit, potkit, purit" Eikä missään nimessä selittele " mutta ei se kipu ollut pahinta."
Kiinnostaisi vielä tietää käyttikö ex päihteitä?
Käytän liimaa, pilvee,pölyy ja pössee. Olen onnellinen hänen puolestaan että uskalsi mennä pois mukavuusalueelta ja ei enää halua elää toisten siivellä. Rohkea nanen. Vaikka petin, löin, haukuin. pilkkasin niin luulin ettei läheisriippuvainen nysväke uskalla lähteä omilleen.
Tuntuupa hyvältä että kuuluu olevan olemassa vieläkin tyhmempiä kuin minä, joka sentään ekan lyönnin jälkeen sanoin, että kerta vielä niin olet poliisin papereissa.
Minä keston 30 vuotta ja kaikki siksi, kun häpesin jos koti särkyy,onneksi tuli uusi rakas kuvioon ex:lle ja näin pääsin siitä eroon.
Uusi ei ole kokenut samaa,ainakin näyttää onnelliselle.
Onnea erostasi, mutta myös varoitus siitä, että traumat eivät parane itsekseen. Mene ihmeessä pitkäaikaiseen terapiaan ettet törmää uudestaan väkivaltaa harjoittavaan rakastettuun. On tiettyjä merkkejä kirjoituksessasi.
"Sinä teit minusta vahvan." Lyömälläkö? Ei, kaikki tämä ei tehnyt sinusta vahvaa, vaan se on haavoittanut sinua syvältä. "Sinä palvoit minua." "Aluksi oli ihanaa." "Rakastit minua loppuun asti." "kenen pitäisi suojella minua kaikelta." Yliromanttinen käsitys parisuhteesta ja palvonnan kaipuu saattavat saada sinut uudelleen rakastumaan sellaiseen, joka osaa palvoa ja imarrella sinua. Masokistisen suhteen ajatusmaailma on sellainen jossa ihannoidaan toisen vahvuutta ja kaivataan palvontaa, kunnes se sitten muuttuu painajaiseksi. Varo sitä itsessäsi että kaipaat palvontaa. Pitäisi opetella rakastamaan itseään niin ettei tarvitse toista suojelemaan itseään, vaan suojelee ja rakastaa itse itseään.
Kuitenkin teit minusta ONNELLISIMMAN miehen . Kiitos rohkeudestasi erota .
Rakkaus ja riippuvaisuus ovat kaksi eri asiaa. Kukaan ei lyö siksi että rakastaa eikä jää suhteeseen lyötäväksi siksi että rakastaa. Epäterveestä narsismista on kyse molemmilla.
http://www.omaaikalehti.fi/perhe-ja-ihmissuhteet/narsisti-voi-loytya-lahempaa-kuin-luuletkaan
Ai minusta meidän suhteessa mies hakkasi ja rusensi..minä olin mustelmilla..minä en edes saanut lyötyä häntä..koska hänellä tukehdutus ja nyrkit toimivat kokoajan niin lujaa ja vauhdikkaasti .
Etttä kyll se olin minä..jota hakattiin
Jos miehellä oli kerran mustelma kädessä..niin minulla niitä oli kymmenen kertaa joka puolilla kroppaa
Väkivaltaisesta suhteesta ei ole itsellä kokemusta, mutta sen verran ymmärrän, etten lähde tuomitsemaan suhteeseen jäänyttä. Ei se ole ehkä järjen asia, vaan moni on varmasti tottunut sellaiseen jo lapsena, että vanhemmat juovat, toinen lyö tai molemmat hakkaavat toisiaan, riitelevät ja harrastavat henkistä väkivaltaa eivätkä osaa erota. Johonkin se jää lapselle mieleen malliksi. Ja jossain vaiheessa voi löytää itsensä samanlaisesta liitosta ja näin kierre voi jatkua taas lapsille eteenpäin, jos ei haeta apua lapsille ja itselle, että osataan paremmin rakastaa eikä nimitetä rakkaudeksi sitä mikä ei ole rakkautta (väkivalta).
Ei se niin helppoa ole lähteä kuin neuvoa vierestä. Aloittaja lähti ja se on askel parempaa kohti.
Hänellä oli traumaattisia menettämisen kokemuksia tapahtunut ennen sinua. Kun sallit yhden "purkauksen", hän "tajusi" että voi tehdä lisää ja koitti ehkä näin kompensoida sisimmässä olevaa hylätyksi tulemisen kokemusta. Hän koitti korjaantua avullasi mutta eihän se tietenkään niin mene, vaan hänen olisi pitänyt kantaa vastuu asioista ja mennä terapiaan.
Me voimme ymmärtää häntä, mutta hyväksyä ei tarvitse. Eikä pidä jaksaa määräänsä enempää.
Käyppä kirjoittamassa tarinasi ja selviytymisesi tarinakenkiin. Huomaat myös ettet ole yksin. Itse kärsin henkistä väkivaltaa harjoittavasta puolisosta saman verran vuosia kuin sinulla. Kielsin vain asian, mutta kun luin muiden tarinoita, löydän monta tuttua tarinaa ja tunnistan itseni.
Väkivaltainen luulee, et saa puolison pidettyä lyömällä ja alistamalla.Onhan sanonta ollut: peleko pittää saaha...
Siitä se johtuu, eli ihan lapsena jo oppinut, et lyödä saa ja siten muka hallita tilanne.
Aikansa voi joku kestääkkin, kunnes tajuaa lähteä pois.