Miksi kansanedustaja pelkää "pyhää lehmää"?

Yksikään kansanedustajista ei uskalla nostaa kissaa pöydälle eli sitä että ei taatusti kaikki koulutukseen upotetut rahat välttämättä tuota hyvinvointia maalle. PISA-tuloksista huolimatta Suomi on nimittäin kusessa.
696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomessa "koulutukseen satsaaminen" on matra jota hoetaan. Ja tietyssä suhteessa se pitää myös paikkaansa että koulutus tuo suuria hyötyjä. Nyt on vain niin että huippututkimus yleensä on siirtynyt suuressa määrin yhtiöiden tutkimuslaitoksiin ja hyvin pieni osa jopa perustutkimuksesta ei välttämättä tapahdu yliopistoissa. Ja kautta aikojen suuret mullistavat ja ihmiskunnan kehitystä eteenpäin vieneet innovaatiot on kehitetty ihan jossain muualla kuin koulussa ja oppilaitoksissa.

Se tiedetään että yliopistot suoltava maistereita tätä nykyä 1 600 000 kilogramman vuosivauhtia.

Äänestä

Jos Suomessa kyseenalaistaa koulutuksen 100%:n autuaaksitekevän voiman niin saa pian kerettiläisen maineen.

Äänestä

Eihän tämä maan nykytila ole koulutuksen vika. Ei lainkaan.
Vika on yritystoiminnan huonossa johtamisessa. Ei ole riittävästi innovaatioita, joilla yritykset saisivat vientiä käyntiin ja taloutta nostettua. Onkohan yritystoiminnan johto "ukkoutunut"?
Eihän maan hallitus voi elinkeinoelämää johtaa.

Äänestä
  • Ei ole enää vanhoja johtajia jotka arvostivat työntekijää ja työntekijä arvosti johtajaansa. Kaikki pelasi. Palkat tuli ja työ maittoi.
    Nyt arvostetaan peffannuolentaa. Hyvät työntekijät saa lähteä, nuolijat jää tilalle.
    Nämä nuolijat ovat niitä, jotka ovat tottuneet istumaan toisten perseellä tuleen. Eli teettäneet työnsä muilla. Nyt ei ole tekijää, minkä päällä istua, ketä mustamaalata, kun "syylliset" ovat lähteneet.
    Hajota ja hallitse. Ketä hajottaa, ketä hallita, kun yritys menee nurin.
    Ulosheittäjä toimitusjohtaja istuu puhtaaksi nuollullaan takapuolellaan ,nuolijoidensa kanssa tyhjyydessä.

    Äänestä

Suomessa miehen asema tulisi ottaa tarkasteluna alle. Nythän miehillä ei ole mitään oikeuksia., vaan kaikki velvollisuudet.

Äänestä

Entä jos koko yhteiskuntaa vaivaa brezneviläinen dementia, maamme yliopistolaitos ja kulttuurielämä mukaanlukien?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Penna-Tervo kirjoitti:

Yksikään kansanedustajista ei uskalla nostaa kissaa pöydälle eli sitä että ei taatusti kaikki koulutukseen upotetut rahat välttämättä tuota hyvinvointia maalle. PISA-tuloksista huolimatta Suomi on nimittäin kusessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu