Aamujäykkyyden sijasta miellyttävimpiin ongelmiin ei kuulu valon paistamisen ikkunasta suoraan silmiin. Asunto on verhotangoton. Remonttihintaan ei kuulunut niiden asentaminen, koska katsoin sälekaihtimien riittävän.
Vaimoni ryhdyttyä homoseksuaaliksi, muutin työhuoneeseen. Pidän muutenkin enemmän työstäni kuin vaimostani. Työ antaa minulle enemmän. Mutta kirkkaus huoneessa on sen sudenkuoppa. Niinpä päätin asentaa verhotangon ja verhot ihan itse.
En tosin osannut, ja sain sivusta seurata, kun vaimoni asensi ne. Otin hyvän asennon Martelalla ja katselin touhusta naista. Hänessä oli jotain. Ensinnäkin käsite "blondi" sai uuden sisällön. Blondi ja on monenlaisia, mutta tämä tikapuublondi tässä oli arkkityypistä sen kaukaisin versio. Pora pärähti käymään ja terä iskeytyi seinään. Työnsi sormet korviini.
Talo, jota kutsun vanhaksi huoraksi, osasi monta temppua. Se oli täynnä yllätyksiä ja eriskummallisuuksia. Poranterä hulahti seinään kuin sitä ei sen tiellä olisikaan. Onneksi vaimoni on kuin nuorallakävelijä, sillä kankeampi mies olisi tullut jo tikkailta alas. Hetken hän huojui korkeuksissa. Sitten kirosi.
- Tää vitun seinä on ontto.
- Mitä nyt pitää tehdä, kysyin.
Vastaamatta hän työnsi porakoneen kiinni seinään ja aloitti ylemmän reiän poraamisen. Pora tuntui ensin menevän siihen kuin jauhoihin, mutta hetken kuluttua se osui johonkin. Kauhea kilinä ja savu täytti interiöörin. Vaimoni sammutti poran ja kirosi.
- Vittu, täällä on jokin ratakisko.
- Miksi seinässä olisi ratakisko? kysyin ja yritin vetää sormia pois korvistani.
- Ei tämä tähän uppoa, vaimoni totesi. Hiki kiilsi hänen urheilurintsikoittensa ympärillä ja käsivarsissa. Piukean pyöreä peppu reisareiden niittinä oli kuin kuutamo romantikolle. Hän pyyhkäisi hiuksia kasvoilta ja tuli tikapuilta alas.
- Vitun kuuma tuolla ylhäällä, hän murahti.
- Ei se mitään, vastasin. Oli hienoa, että yritit.
Tulenlieskat humahtivat silmissä, kun hän tiuskaisi.
- Ei tämä tähän jäänyt. Nyt haetaan isommat koneet ja kalliimmat ja terävämmät terät. Sinä maksat.
- Kyllä rakas, vastasin ja olin jo aulassa etsimässä kenkiäni.
(Hihitystä)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä on kyllä esimerkillisesti ja huolettomasti esineellistetty lähes kaikki mahdollinen. Jos voisi poistaa oleellisen dialogin, niin tulos lähentelisi mekaanista farssia erilaisista sukupuolirooleista ja arjen pärinästä.
( Hihitystä )
Minimalisoidaan ja yksinkertaistetaan keissiä ottamalla siitä tuo katseli ja pois. Mitä hän siinä yleensä edes tekee? Onko hän jonkinlainen peilauskohde, jonka avulla korostetaan reisarimirrin hegemonia? Emme voi tietää.
Kiivettyään alas tikapuilta, nainen avasi suuret ikkunat kadulle. Viileä Ilmavirta tulvahti hänen ylitseen. Tämä pirun talo, hän manasi. Olisi muutettava hitoille, hän mumisi savuketta askista kaivellessaan. Syyllisyys iski heti. Se odotti vierellä kuin korppi ja nokki heti silmiin, kun sen aika oli.
Rintsikat olivat niin kosteat hiestä, että hän riisui ne ja ripusti ikkunankahvaan heilumaan. Kiristettyään ponnarinsa ja tyhjennettyään omenamehulasillisen, nainen kokeili naisellisuuttaan molemmin käsin savuke hampaissa käryten.
Ne olivat hyvät tissit. Ne olivat hänen tissinsä. Mutta mihin ihmeen tarkoitukseen hän oli niitä kannellut mukanaan vuosikausia. Vastausta ei ollut. Ja jos oli, niin vastaus oli kosketusta varten vähemmän kuin huolta varten. Tissipari oli huolipari. Niistä ei ollut hänelle muuta kuin haittaa ja ympäristölle epäsuoraa hyötyä. Ne olivat juuri sen rajan yli, että ne alkoivat hallita sosiaalista kanssakäymistä ja rajoittaa sitä tunnetta, että hänkin oli olemassa. Ignoorattu persoonallisuus syytti kehoaan epäonnistumisesta. Keho oli kuin vankila, josta ei voinut livahtaa ulos kuin kirjoittamalla. Ja kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa.
Hän päätti mennä suihkuun.
( Hihitystä )
Vanhuus alkoi siitä, kun kellarista kannettiin suuret peilit takaisin asuntoon. Peilailu päättyy ja alkaa kuin mikä tahansa arkinen tapahtuma. Keitä kahvia, niin se alkaa jostain ja päättyy johonkin. Kupponen hyvää kahvia on kuitenkin lopputulokseltaan erilainen kuin on vartalopeilin lopputulos. Kuva on heijaste.
Hän ei ollut käsittänyt koskaan perinpohjaisesti, miksi kuvan ja katsojan epäsuhta oli niin suuri juuri tässä tapauksessa. Oikeastaan hänellä pitäisi olla snäppäri päässä ja skedelauta alla. Voisi kumota pussikaljaa nurtsilla ja jauhaa paskaa musiikista ja jääkiekosta. Olla loose ja vähän irti kaikesta. Mutta ei. Kuka tuo ihminen alastomassa peilissä oli? Siinä seisoi vanhenevat nainen täysin hukassa omassa kehossaan, juuri sellaisessa, jolla ei tee mitään tähdellistä, koska se ei sellaisenaan sovi sen sisältöön. Kenen se on ja missä on minun omani, hän usein pohti.
Ei ollut mitään tapaa peittää tai kadottaa sitä. Ei mitään. Ainoa tie oli olla avaamatta ulko-ovea. Mutta kuinka voi elää avaamatta ovea ulos? Kuinka voi tehdä sellaista työtä, jota hän teki, avaamatta sitä vitun ovea, nainen kirosi.
Jälleen oli pukeuduttava pelleasuun ja näytettävä maailmalle kuka hän VARSINKAAN ei ollut. Oli hymyiltävä ja kestettävä tissijutut, persejutut ja muu shaiba. Oli oltava kovaääninen lesbo, että selvisi päivästä ilman että illalla olisi vetänyt päätään täyteen tai hypännyt ikkunasta kadulle.
Ei tässä vielä mitään, mutta suurin munaus oli siinä missä mieli ei taipunut tällä keholla rahastamiseen. Kaikkihan sitä tekivät. Miksi ei hänkin? No siksi, että omasta mielestään hän oli vilkas pikkupoika.
( Naurua )
Se oli puute.